Kasvieläin

On selvä, että ravinto on liikkuvalla otuksella joskus tiukilla. Silloin on eduksi, että eläin saa energiaa myös suoraan auringonvalosta. Siksi useimmat eläimet turvautuvatkin ajoittain jo ammoin kehittyneeseen kykyyn ottaa ruokaa suoraan auringosta (yhteyttäessä esimerkiksi hiiren korvat muuttuvat vihreiksi).

Paikallaan pysyvät eliöt jäävät usein pulaan, jos ne ovat riippuvaisia auringonvalosta. Naapuri saattaa kasvaa nopeammin ja jättää varjoon. Siksi useimmat kasvit kykenevätkin liikkumaan tarpeen tullen valoisampaan paikkaan. Myös vaikkapa perhostoukkien lähestyessä kasvi usein lähtee karkuun, ettei tule syödyksi. Aina paikallaan pysyen olisi liki mahdotonta pysyä hengissä.

Loogista.

Jaa että homma ei toimi näin tällä planeetalla? Mikä ettei?

(Tällä planeetalla on otuksia jotka osaavat liikkua ja yhteyttää, yksisoluisia ja sitten on semmoisia volvoxeja, vihreitä palloja, joissa on monta solua ja jotka yhteyttävät ja uivat. Isojakin otuksia on, merietanoita ja meduusoita, jotka ovat ottaneet leviä sisäänsä ja uivat ja polskivat auringonpaisteeseen lataamaan akkuja. Miksi semmoiset eivät ole valloittaneet maailmaa?)

Miesten päivä

Perjantaina 8.9 oli perinteinen ensimmäinen miesten päivä, tasan puoli vuotta oli silloin kulunut naisten päivästä. Meidän perheessä miesten päivää juhlittiin niin, että sain aamiaisen vuoteeseen: lihapiirakoita, munia ja pekonia, karkkia, makkaraa, olutta. Ihan totta! Ei ole pakko uskoa, mutta turha tulla sitten kinuamaan yli jääneitä makkaroita (hyviä semmoisia wotkinstexmexjuttuja).

(En muuten juonut sitä olutta heti aamulla. Ajattelin näyttää kunnialliselta kansalaiselta ja juoksin sen sijaan ensin kolmenkympin lenkin. Makkaratkin jäivät seuraavaan päivään – tulin niin täyteen pizzasta… Miesten päivä on hieno juttu!)

Projekti Lipitikipitiloppetti

Edessä olisi ”laiskan miehen maraton” Lidingöloppet (30 km, joka ihan eri asia kuin 42.195 km; reitti on Lidingössä rankka, mutta silti). Nyt joutuvat omat opit tulikokeeseen. Ongelma on että kisaan on nyt se kaksi viikkoa, mutta ylivoimaisista syistä en ole kyennyt harjoittelemaan puoleen vuoteen ja lähtötaso oli hyvin heikko. Muutaman viikon olen sentään pystynyt säännölliseen lenkkeilyyn (toiseksi tärkein sääntö!) ja sitten ajoittain lenkkeilyn ilokin on palannut (tärkein sääntö!), joten ihan toivoton tilanne ei ole. Onneksi edessä ei ole maraton. Kun lenkit ovat olleet kuuden kilometrin mittaisia (”pitkä” lenkki kymmenen ja puoli), kolmenkympin kisa tuntuu aika urakalta. Sääntöjä 3-6 (tulossa) käytetään aiemmin kuin kaksi viikkoa ennen kisaa, joten ainoa vaihtoehto on sääntö seitsemän. Seiskasääntöönhän liittyy, että viimeisten kahden viikon aikana homman voi vain mokata, joten saa nähdä kuinka äijän käy. Raportoin etenemisestä (mokaamisesta?) tähän.

 

 

Ei sauvoja -maratonkoulu osa 7

7. Avainharjoitukset

Jos olet menossa maratonille niin kannattaa muistaa, että noin kaksi viikkoa ennen h-hetkeä homman voi vain pilata – et oikeastaan voi harjoitella liian vähän tai kevyesti, motivaatio on yleensä tässä vaiheessa niin korkealla. Liian koviin ja vääränlaisiin harjoituksiin sen sijaan sortuvat yllättävän kovat ja kokeneetkin menijät.

Pitkistä lenkeissä painotetaan yleensä, että ne on juostava riittävän hiljaa. Olen samaa mieltä, mutta vain alun täytekilometrien (25 km tai silleen) osalta. Hiljaa, hiljaa, malttia, malttia. Sitten kun matka alkaa tosissaan tuntua, saa kokeilla henkistä kanttia ja lisätä vauhtia.

Crescendo rules ok!

Uskon, että crescendo-lenkeistä on paitsi henkistä (voi muistella huisaa urakkaansa) myös fyysistä etua maratonin viimeisillä kilometreillä (elimistö oppii säästämään hiilareita). Maratonilla yleensä riittää kun lopussa pystyy pitämään vauhtinsa, tai se ei hiljene kovin paljon, niin kummasti porukkaa alkaa lappaa selkä edellä vastaan, joten jos ole varautunut lisäämään vauhtia lopussa olet todella luja.

Pitkät kiihtyvät lenkit ovat tietysti rankkoja ja loukkaantumisriski on iso. Ne täytyy ajoittaa hyvin ja niihin täytyy lähteä levänneenä. Sen verran harvoin sitä itsensä kuitenkin pitkälle lenkille saa, että ainakaan minä jotenkin en malta olla kokeilematta että pystyykö sitä edes pieneen kiihdyttelyyn siinä lopussa.

Joskus kun painelin 37 kilsan ihan täysillä kaksi 2,7 km pururatakierrosta kolmenkympin jälkeen, se meni ehkä vähän överiksi.