Talsi

Laitan tänne talteen vanhoja juttuja, jotka ehkä muuten katoavat bittiavaruuteen tai johonkin.

Kuvassa Hybothorax graffii parasitoidi pistiäinen hivuttautumassa Myrmeleon bore muurahaisleijonan leukojen välistä.

hybothorax_myrmeleon.jpg

Mainokset

13 vastausta to “Talsi”

  1. nopoles Says:

    (Tämän oli kaksi tyyppiä todistettavasti kaivanut esiin, joten laitetaan se helpommin löydettäväksi.)

    LAISKURIN OMA LAJI: MARATON

    Motto: Mikään ei ole niin tärkeää kuin maratonjuoksu – eikä sekään ole kovin tärkeää.

    “Maraton”-sanan ympärillä hehkuu myyttinen sädekehä. Tämä juttu kertoo miten oikealla tietämyksellä ja kohtuullisella vaivannäöllä voit saada osan tuosta sädekehästä omaa hahmoasi valaisemaan.

    Kaiken lisäksi sinulla on kivaa; vastoin yleistä käsitystä maratonjuoksu ei edellytä askeettista itsensä kiduttamista. Itse asiassa oleellisinta lajin kannalta on välttää stressiä ja turhaa työtä, syödä ja juoda hyvin ja kaiken kaikkiaan viettää rentoa ja huoletonta eloa. Maratonjuoksijan on tietenkin juostava, mutta – usko tai älä – se vasta kruunaa koko nautinnon!

    Mitä maratonista kannattaa tietää

    Jotta maratonista saisi kaiken ilon irti, on hyvä tuntea joitain tosiseikkoja ja tarinoita aiheeseen liittyen. Silloin pystyt luontevasti johdattamaan minkä tahansa puheenaiheen itse asiaan.

    Useimmat ihmiset eivät edes tiedä kuinka pitkä maraton on (surullista, mutta totta). Paina oikea kilometrimäärä mieleesi tulikirjaimin ja valista ystäviäsi aina kun voit. Älä koskaan puhu esimerkiksi “vähän yli neljästäkymmenestä kilometristä”. Sellainen vähättely osoittaa vain kunnioituksen puutetta.

    Tyylikäs tapa ottaa asia esille on mainita “Syvän mietteen” (tietokone kirjassa Linnunradan käsikirja liftareille) vastaus elämään, maailmankaikkeuteen ja kaikkeen muuhun sellaiseen (42) ja huomauttaa, että siinä on selvä pyöristysvirhe. Oikea vastaus on 42,195! (Mikä sitten on oikea kysymys – älkää minulta kysykö…)

    Asiantuntevan vaikutelman luomiseksi on hyvä tietää myös, että yleisesti tunnetut legendat maratonjuoksun synnystä ovat pelkkää roskaa. Feidippides oli kovempi jätkä kuin tarina kertoo. Tämä kreikkalainen sankari

    a) Juoksi Ateenan, Spartan ja Marathonin kaupunkien välillä paljon pidemmän matkan kuin nykyinen maraton.

    b) Ei kuollut, vaan eli kuuluisan hölkkänsä jälkeen iloisesti vielä monta vuotta. (Aika väsynyt F. saattoi olla – huolto oli luvattoman heikkoa tuohon aikaan ultramatkoilla…)

    Maratonin nykyisellä pituudella on paljon enemmän tekemistä Lontoon olympialaisten ja kruunupäisten penkkiurheilijoiden kuin antiikin Kreikan kanssa. Vuosisadan alussa yleisin maratonin pituus oli 40,2 kilometriä. Itse asiassa matka voi nykyäänkin olla melkein mitä tahansa, kun järjestäjät eivät vaivaudu mittaamaan matkaa asiaan kuuluvalla tarkkuudella. Joskus ollaan todella suurpiirteisiä: Barkley marathon on noin kahdeksankymmentä kilometriä (ja reitti kulkee vuoristossa ja eksyttävässä ryteikössä)…

    Edellisen kaltaisesta triviaalitiedosta ei ole paljon iloa, jos et ole itse maratonia juossut. (Miksi kenenkään silloin pitäisi kuunnella sinua?) Itse on koettava se tuska ja hurmos!

    Kovakuntoisen tyypin maineen saa aika helposti. Legendat pitävät huolen siitä, että pelkkä maratonin könyäminen mitenkuten läpi riittää. Ajalla ei ole väliä, se ei kiinnosta ketään (poikkeuksena ovat toiset maratoonarit, mutta heitä on vain reilu promille Suomen kansasta – suurin osa vanhoja ukkoja). Kukaan ei normaaliolosuhteissa, esimerkiksi jossain bileissä, ymmärrä yhtään onko ennätyksesi hyvä vai huono. Eri asia on sitten, että maratonin juokseminen suhteellisen hyvävoimaisena on aivan eri tason kokemus kuin tuntikausien puujalkainen puurtaminen.

    Seuraavassa kerrotaan miten kuningasmatkan tyylikkäimmin taitettua saa. Itse harjoitteluun luodaan vain kursorinen silmäys, koska siitä aiheesta on maailma ohjeita pullollaan. Enemmän keskitytään kysymykseen, miten käyttää harjoittelun ulkopuolinen leijonanosa ajasta.

    Treenaa ja lepää

    Kunto nousee laiskotellessa. Se on totuus. Jotta laiskottelusta olisi hyötyä (ja jotta siitä nauttisi täysin siemauksin!!!), on ensin kuitenkin rasitettava itseään fyysisesti.

    Elävät olennot ovat kummallisia. Kun ne liikkuvat ja kuluvat, sisäinen korjausjärjestelmä korjaa vauriot (jos siihen annetaan aikaa). Korjaaminen tapahtuu, ei vain entiselleen, vaan entistä ehommaksi! Juoksemalla pitkiä lenkkejä sinusta tulee parempi pitkänmatkan juoksija – kunhan maltat huilata kunnolla sellaisten lenkkien jälkeen.

    Jos joitain viikkoja ennen maratonia pystyt nääntymättä totaalisesti suoriutumaan kerran tai pari 25-30 kilometrin lenkistä, asiat ovat hyvällä mallilla. Lyhyitäkin lenkkejä tietysti tarvitaan – muuten ei pitkiä lenkkejä jaksa juosta.

    Vauhdikkaita juoksuja voit myös muutaman kerran kokeilla, esimerkiksi lyhyemmissä kisoissa. Sellaiset tuntuvat pahalta. Niiden etu onkin siinä, että maratonvauhti tuntuu niiden jälkeen helpolta ja meno on taloudellista. Varovaisuus ei ole pahitteeksi: liikaa tehtynä anaerobinen treeni tuhoaa vahvimmankin aerobisen pohjan. Huomaa myös, että kevyt hölkkä palauttaa verenmaku suussa tehdyn harjoituksen jälkeen paremmin kuin pelkkä sohvalla makoilu.

    Juoksemalla ei voi tehdä pitkää työpäivää. Juoksemaan voi lähteä kotioveltaan koska tahansa ja jos juokset kaksi tuntia yhteen menoon, olet juossut tosi paljon. Kolme tuntia juoksua on jo sellainen urakka, että sellaiseen harvoin vaivautuvat huiputkaan (heillä tosin lenkkivauhti on hieman normaalia reippaampi)… On vaikea keksiä harrastusta, mikä veisi aikaa yhtä vähän kuin juoksu.

    Maratonjuoksulle omistautuminen on aivan kelpo elämänfilosofia. Ei siinä suoranaisesti mitään järkeä ole (laukkaat ympäri teitä ja metsiä päätyen aina samaan paikkaan mistä lähdit). Mutta eipä ole ihmeempää haittaakaan, ei itsellesi eikä kanssaihmisillesi, ei ympäristölle eikä uusiumattomille luonnonvaroille (samaa ei voi sanoa kaikista harrastuksista). Sitäpaitsi missäpä ihmisen puuhasteluissa voisi varmasti sanoa jotain järkeä olevan?

    Bonuksena säännöllisestä ympyröiden juoksemisesta seuraa iloisia yllätyksiä: pysyt terveempänä ja laihdut. Mielesi on tyyni ja olet ylpeä itsestäsi. Ruoka maistuu paremmalta kuin ennen. Unikin maittaa – ahkeran lenkkeilyn jälkeen, saatat huomata nukkuvasi kevyesti tunnin aikaisempaa pitempään. Mikäpä onkaan mukavampaa kuin päästä rankan päivän jälkeen lakanoiden lepuuttamaan kivistäviä lihaksia. Hyvä aerobinen kunto ei sitäpaitsi ole välttämättä muutenkaan mitenkään huono ominaisuus sängyssä…

    Yhteiskunnankin olisi syytä olla kiitollinen sinulle. Juoksemisesi ansiosta pysyt todennäköisesti työkykyisenä sen jälkeen, kun normaali elintason kasvattamiseen keskittynyt ihraveijari on jo kauan ollut kuollut ja kuopattu.

    Turhat työt

    Vältä liioittelua kaikessa työssä, josta ei ole juoksun kannalta hyötyä. Säännöllinen kahdeksantuntinen työpäivä on myrkkyä harrastuksellesi. Optimi on enimmäkseen ajattelemalla tehtävä työ, jota voit tehdä vapaasti valittavana ajankohtana ja vapaasti valittavassa paikassa pöydän ääressä työpaikalla, nojatuolissa kotona, uimarannalla makaillen… tai lenkillä.

    Kun ajatukset liiallisen pähkäilyn jälkeen menevät umpisolmuun, mikään ei selkiytä niitä paremmin kuin lenkki. Juostessa ajattelu vapautuu ja intuitiolle tulee tilaa. Näet ongelman kuin ulkopuolisen silmin ja lenkin jälkeen käydä siihen käsiksi uudella kirkkaalla logiikalla.

    Ajoittainen ruumiillinen työ, vaikkapa halonhakkuu, on hyväksi (tarvitset monipuolista liikuntaa, muuten tulee vammoja etkä voi juosta)! Poissuljettuja eivät ole myöskään muut urheilulajit kuin juoksu (itse asiassa ne tekevät todella hyvää), kunhan pidät juoksun ykkösenä.

    Liiallista voimaharjoittelua kuitenkin tulee välttää. Isot lihakset syövät happea, niistä ei ole kuin harmia. Muista, että haluat olla maratoonari etkä gorilla. Vältettäviin asioihin kuuluu myös kävely. Se väsyttää ja vie aikaa eikä kunto kohene yhtään (shoppailu on typerintä mitä voit tehdä). Kun siirryt paikasta toiseen käytä esimerkiksi julkisia kulkuvälineitä tai polkupyörää. Tai juokse!

    Syö ja juo

    Katso kuvia vuosisadan alun urheilusankareista: kasvot ovat syvillä uurteilla ja ilme on nälkiintynyt ja kärsivä. Ovat ne posket kuopalla nykyajankin huippukestävyysurheilijalla, mutta kasvot ovat siloiset ja koko olemus henkii hyvinvointia.

    Ilmeisen kovasta työstä huolimatta tuloksetkin olivat maratonin alkuvuosina huonoja. On suhteellisen helppoa (ja itsetuntoa hivelevää) juosta vanhoja olympiasankareita kovempaa. Salaisuus on lähinnä siinä, että nykyisin huolto on parempaa. Ruokaa ja juomaa on riittävästi ja niiden tärkeys urheilusuorituksen kannalta ymmärretään.

    Nestehukka – vaarallinen eläin

    Susihukka on uhanalainen ja kiertää ihmisen kaukaa, mutta nestehukka uhkaa maratoonaria joka kisassa. Se voi tehdä maratonista todellisen kärsimysnäytelmän. Onneksi tiedotus on nykyään niin tehokasta, että tuskin kukaan välttyy kuulemasta ennen maratonille lähtöä kuinka oleellista suorituksen kannalta on vesi (suolot ja sokerit auttavat matkalla myös, mutta tärkeintä on vesi). Ennen konstit olivat toiset väsymyksen yllättäessä: yksi nerokas valmentaja kokeili muun muassa strykniiniä.

    Pitkillä harjoituslenkeilläkään on turha kiusata itseään janolla. Se on pelkästään haitallista, palautuminen hidastuu aivan turhanpäiten. Maha on myös hyvä opettaa ottamaan vastaan nestettä juoksun höykytyksen aikana.

    Hiilihydraatit: maratoonarin polttoaine

    Jos harjoittelet paljon, kulutat paljon. Älä turhaan kursaile syömisessä. Syö paljon ja mitä mieli tekee. Satsaa erityisesti hiilihydraatteihin, ne ovat lihasten ensisijaista polttoainetta. Pitkät sokeriketjut, kuten tärkkelys, ovat parhaita, koska ne pilkkoutuvat glukoosiksi hitaasti. Verensokeri pysyy näin vakaampana ja mieli vireänä (aivotkin toimivat glukoosilla).

    Viimeiset viritykset

    Mikään ei pilaa juoksua varmemmin kuin se, että kiristää ruuvia vielä aivan pikkuisen maratonin aattopäivinä. Viimeisellä viikolla ei kannata juuri muuta tehdä kuin ladata akkuja (hiilihydraatteja ja vettä mahaan tavallistakin enemmän). Hyvin ajoitetulla lepäämisellä voit voittaa tyyppejä, jotka niska kyyryssä ja tuulipuku kahisten ovat jumpsuttaneet kaksisataa kilometriä viikossa läpi talven. Jos keskeyttäneetkin huomioidaan, voitat joka kisassa ison nipun todellisia työn sankareita pelkästään pääsemällä maaliin!

    Kisaa ennen parasta toimintaa on huilata ja ajatella kaikenlaista – paitsi maratonia. Maratonia on turha juosta etukäteen mielessään, siinä kyllä riittää ihan riittävästi juoksemista h-hetkelläkin! Jos kisa pönkee väkisin mieleen kannattaa puuhata jotain toissijaista, käydä vaikka elokuvissa tai mitä tahansa muuta joutavaa.

    Maratonpäivänä sinne sitten sekaan vaan! Pidä hauskaa! Lähde rauhallisesti – nautiskelemaan. Juo, mutta älä pysähtele. Älä edes kävele, jos ei ole pakko. Jos kulkee hyvin, on kovan ajan tavoittelusta ja kilpailustakin on sallittua innostua, mutta ei ennen kuin matkaa on reippaasti takana. Kolmestakympistä se vasta alkaa… (klisee, mutta totta silti).

    Kolkkala, M. 1997: Ollilainen 4 (Opiskelijoiden liikuntaliiton lehti)

  2. dagarkvak Says:

    Barkley on muuten 100. Eikä kilometriä, vaan mailia.

    http://www.mattmahoney.net/barkley/

  3. Nopoles Says:

    Ei ollu silloin kun tämä juttu kirjoitettiin. Suurpiirteisesti tuplasivat matkan.

    Ongelma maaliinpääsyssä ei ollut, että ihmiset eivät olisi jaksaneet juosta vaan, että juoksijat eivät osanneet suunnistaa (plus että suunnistaminen oli tehty varsin hankalaksi).

  4. nopoles Says:

    Tieteellinen iltasatu

    Eipä ollut kerran mitään. Sitten se veti itseään höplästä ja räjähti. Miksi se niin päätti tehdä, sitä ei tiedä kukaan. Miettimisaikaa sillä ei ollut yhtään, sillä aika syntyi vasta kun pamahti. Nuorena, 10-43 sekunnin ikäisenä, maailman kirjat olivat vielä aivan sekaisin. Luomisen vapaus oli rajaton, kun syyn ja seurauksen laki ei vielä sitonut mihinkään. Muutamassa sekunnissa maailma alkoi olla valmis. Loput 15000000000 vuotta ovat olleet enemmän tai vähemmän hienosäätöä. Saatiin mukavat kolme avaruusdimensiota ja aika ja sinne tänne koheltamaan sekalaista roinaa.
    Pienimmät hituset ovat skitsofreenista joukkoa, jotka viis veisaavat mistään kausaalisuhteista. Joko ollaan jossain tai menossa johonkin, mutta ei molempia yhtäaikaa. Törmäyskokeissa ollaan kilttejä pikku biljardipalloja, mutta toisissa kokeissa aaltoillaan kahdesta reiästä yhtäaikaa ja tehdään interferenssiraitoja. Pienimmistä pienimmät, lepomassattomat säteilykvantit, viipottavat maksiminopeuden (c) maailmassa, jossa kaikki etäisyydet ovat nollia ja kello ei käy.
    Onpahan kuitenkin niin tarkasti viritetty luonnonvakiot ja -voimat, että kaaoksen keskeltä saadaan maailmaan jotain kuria ja järjestystä. (Merkillistä ehkä, mutta ei sitä tiedä kuinka monta yritystä se vaati). Kvarkit palloilevat gluoneilla ja tekevät protoneja ja neutroneja. Kun elektroni tulee kimppaan mukaan saadaan atomeja. Vetyä ja heliumia alkumaailmassa valmistui ja siihen se kai olisi jäänytkin, jos ei olisi tullut tuota gravitaatiota. Aine tiivistyi ja syttyi tähtösiä. Kun joltain tähdeltä loppuivat voimat se pläjähti supernovaksi ja tähden tähteinä levisi maailmaan uusia outoja alkuaineita, joista on sittemmin riittänyt paljon hupia. Sivutuotteena tosin saattoi syntyä avaruuden pahoja peikkoja mustia aukkoja, jotka taivuttavat avaruuden pohjattomalle kuopalle ja joiden mahassa luonnonlait nyrjäyttävät niskansa.
    Nuo uudet raskaat aineet peuhasivat keskenään, elektroniorbitaalit sulautuivat toisiinsa ja rakentui kirjava joukko erilaisia molekyylejä. Eräillä erikoisimmista on sellaisia ominaisuuksia, että niiden viereen pyrkii muodostumaan toisia samantapaisia olioita. Sattuipa eräällä pallolla syyttömänä syntymään niin stabiileja ja tarkasti itseään kopioivia vintiöitä, että tuli suorastaan pulaa raaka-aineista ja sitä kautta kilpailua. Kilpailu johti edelleen jokaisen biologin hyvin tuntemaan prosessiin, jonka lopputuloksena on putkahtanut uskomattoman monitasoisia informaatiokasautumia, joista etevimmät ovat jopa oppineet ihmettelemään, että mistäs me oikein tänne tultiin ja mitä täällä oikein tapahtuu. Kehittyi myös litukoita, lutukoita, retikoita ja hatikoita, joita voi opetella kasvituntemuskurssilla. Sen pituinen se. Hyvää ötyä.

    Lassi: Miksiköhän maapallolla on ihmisiä? Mikä tarkoitus meillä on? Miksi olemme täällä?
    Leevi: Tiikerinruokana.

    Kolkkala, M. 1991: Symbiontti 4: 29-31

  5. nopoles Says:

    Omat maratonit ja ei-maratonit vuosi vuodelta

    1988 (heinäkuu) Hämeenlinna – 2:44:28
    Eka kerta ja oikein hyvin meni. Voimat riittivät loppuun asti. Aika oli paljon parempi kuin olin uskaltanut odottaa. Ensisijainen tavoite oli maaliin pääsy, toissijainen 3.10-pintaan oleva aika, kolmen tunnin alituksesta en ääneen uskaltanut haaveilla. Helppoa (suhteellinen käsite).

    1989 (toukokuu) Hämeenlinna – 2:33:59
    Aloitin ihan liian kovaa. Löysin itseni kärkiryhmästä kolmen kilometrin kohdalla, vaikka samassa yhteydessä juostiin SM-kisaa… Viimeiset seitsemän kilometriä olivat tooosi pitkiä…

    Väliaikoja:
    5 km 16.23 3.17/km (5 km)
    10 km 33.24 3.24/km (5 km)
    16 km 54.26 3.30/km (6 km)
    27 km 1.35.08 3.42/km (11 km)
    30 km 1.46.05 3.39/km (3 km)
    42.195 km 2.33.59 3.56/km (12,195 km)

    1990 (kesäkuu) Hartola – 2:33:21 (3.)
    ”Kuningaskunta” Hartolassa maraton on se lyhyempi matka. Sadan kilsan kisa starttaa samaan aikaan… Ei sujunut kauhean hyvin vaikka ennätys tulikin.

    1991 (toukokuu) Kööpenhamina – 2:31:43 (6.)
    Kuudes Tanskan suurimmalla maratonilla. Oma moottoripyöräsaattue ja kaikki. Tuntui melkein niin kuin olisi oikea urheilija. Viimeistely ei mennyt ihan nappiin (liikaa kovia kisoja – flunssa), mutta tulokseen täytyy olla tyytyväinen.

    1992 –

    1993 (elokuu) Helsinki – 2:37:36 (45.)
    Taas SM-kisat samalla. Harjoittelu oli jäänyt vähiin ja niinpä yritin vain juosta tasaisen varovaisesti, että selviäisin maaliin. No, maaliin päästiin, mutta toipuminen kesti pitkään niin kuin aina. Kävelykin oli vaikeaa monta päivää maratonin jälkeen.

    1994 –

    1995 –

    1996 (elokuu) Helsinki – 2:54:04 (49. / opiskelijoiden SM 1.)
    Monen laiskan vuoden jälkeen inspiraatio iski, mutta tällä kertaa myös akillesjännevaivat. Kesällä pystyin käymään lenkillä vain kerran pari viikossa. Ok, jos ei kerran voi juosta maratonia kovaa, ei sitä tarvitse edes yrittää. Rennolla asenteella liikkeelle ja ehkä juuri siksi kisasta tuli oikein nautittava. Aurinko paistoi ja oli kivaa. Juoma maistui kuin kamelille… No väsyihän sitä tietty lopussa. Kolmeenkymppiin mentiin vielä alle kahden tunnin, mutta sitten seilattiin hämärän rajamaille. Maalissa olo oli upea (lisäksi oli hirmuinen nälkä ja jano). Jostain syystä toipuminen sujui nopeammin kuin koskaan…

    1997 (elokuu) Helsinki – 2:50.30 (30. / opisk. SM 3.)
    Harjoittelu oli taas ollut hyvin satunnaista ja epäilytti kykenisikö suoriutumaan 42,195 kilometristä maantietä. Mutta pari hyvin ajoitettua avainharjoitusta teki ihmeitä. Juoksin hyvin tasaisesti ja varovaisesti (niin varovaisesti, että se tuntui melkein petkutukselta). Se oli tehty taas!

    1998 (heinäkuu) Helsinki 2:43:41 (13. / opisk. SM 2.)
    Kaikki meni nappiin. Huolto ja varusteet tiptop. Keli oli täydellinen: lämmin ja aurinkoinen, mutta ei tolkuttoman kostea kuten 1996. Tarina preesensissä: Alkupuolisko lupailee minuuttitolkulla parempaa, kuin olin uskaltanut odottaa. Mutta en oikeastaan välitä ajoista. Tunnustelen vain miltä meno maistaa. Sijoitus on koko ajan nousussa, joten tuntuu, ettei tämä huonostikaan voi mennä. Naisten parhaimmisto menee kiusallisen samaa tahtia melkein koko matkan. Tavoitan pikkuhiljaa kaikki neljä kärkijuoksijaa. En tunne ketään, ovatkohan kaikki ulkomaalaisia? (olivat – venäläisiä). Timmejä tätejä. Paras tulee mukana yli kolmeenkymppiin ja karkaa välillä uudelleen edellekin.. Loppukympillä juoksijoita on hyvin harvassa, mutta aina välillä jonkun kiinni saa. Heittämällä ohi. Hieno tunne, kun klassisella 35 kilometrin kohdalla tajuaa, että vielä kulkee ja nyt mennään sippaamatta loppuun saakka. Jo on aikoihin eletty, kun tällaisella ajalla ollaan palkinnoilla Helsinki Cityssä. Tulokset

    Kisat: Wonderful Copenhagen marathon, Helsinki city marathon, Hämeenlinnan kaupunkimaraton, Hartolan maraton

    Mikko Kolkkala

  6. dagarkvak Says:

    2004 (elokuu) Helsinki 2:41:37 (13./Yleinen 11.)
    Meni niin kuin pitikin. Ensisijainen tavoite oli n. 2:45, toissijainen yrittää 2:40 alitusta.
    Kolmekymppiä jaksoi pitää tasaista 3.45 min/km vauhtia, sitten yhtäkkiä iski henkinen ja fyysinen väsymys kuin moukari, mutta loput 12 km pystyin silti vielä repimään 4 min/km vauhtia. Kaksi kilsaa ennen maalia olevassa ylämäessä vielä pelotti jaksaako juosta perille.
    Illalla olo oli aivan kauhea (kuvittele kuume+vatsatauti+krapula+betoniset jalat samaan aikaan) ja toipumiseen meni muutenkin noin kuukausi.

  7. nopoles Says:

    Vanhoja treenejä ja tuloksia talteen:
    Kausi Kilsat Tunnit Kisat
    1.11-31.10 J+H J&H+muu Maraton Salimäki Lidingö

    1977-78 ?+171 ?+ ?
    1978-79 ?+289 ?+ ?
    1979-80 ?+424 ?+ ?
    1980-81 ?+ 85 ?+ ?
    1981-82 ?+ ? ?+ ?
    1982-83 ?+ ? ?+ ?
    1983-84 416+ ? 36+ ?
    1984-85 661+214 71+ ?
    1985-86 1841+154 164+ ?
    1986-87 2274+108 196+ 0
    1987-88 3813+778 367+ 3 M2.44.28
    1988-89 4528+280 414+24 M2.33.59
    1989-90 3754+559 387+ 4 M2.33.21 S24.28
    1990-91 2680+753 290+10 M2.31.42 S23.14
    1991-92 2242+291 216+21 S23.41
    1992-93 2865+320 257+ 7 M2.37.36
    1993-94 1356+240 134+ 1 L1.53.17
    1994-95 1277+122 115+ 0 L1.59.59
    1995-96 1677+300 162+ 1 M2.54.04
    1996-97 1144+323 133+ 0 M2.50.30 S25.55 L2.07.18
    1997-98 1660+443 187+ 1 M2.43.41 S24.41 L2.06.15
    1998-99 1537+888 199+ 8 S25.09 L1.57.41
    99-2000 2091+481 223+49 L1.57.30
    2000-01 1718+550 203+69 S24.06 L1.55.30
    2001-02 1305+340 134+13 S25.03 L1.58.50
    2002-03 1430+472 149+ 6 S25.15 L1.57.21

  8. nopoles Says:

    Sininen viiva

    Lähtövaatteen alla kihisee värikäs lauma. Paljaat käsivarret ja jalat heiluvat hermostuneesti. Linimentin tukahduttava haju leijuu ilmassa. Huutoa, torven töräyksiä ja räikän pärinää. Joku ampuu kiväärillä. Lauma on vapaa.
    Tämä säpinä ja kiihko, se pitää unohtaa, aluksi. Tasainen, ehkä tappava vauhti, mutta ei yhtään turhaa kiihdytystä. Koheltamalla loppuu glykogeeni ja silloin tulee noutaja.
    Toistaiseksi on olemassa vain tie – mustaa asvalttia ja siihen maalattu sininen viiva. Sitä seuraamalla pääsee perille, muuta ei tarvitse ajatella. Laiskasti kiemurteleva sininen käärme.
    Mikä näitä kaikkia riivaa? Eikö olisi mukavampaa metsässä retkellä? Tai kotona kaakaolla. Tai pubissa kaljalla. Miksi pitää ravata maantiellä vaseliinia nivusissa ja laastarit nänninpäissä? Hulluja kaikki! Tervettä tämä ei ainakaan enää ole, siihen on turha vedota. Pervettä pikemminkin – perve sielu perveessä ruumiissa.

    Mukulakiviä. Meri. Silloin on mennyt hyvin, jos maisemista ei muista mitään jälkeenpäin.

    Rytmi päälle taas. Parasta olisi, kun ei olisi yhtään mäkeä eikä yhtään mutkaa, sillä ne häiritsevät automaattia. Suoralla tasaisella voi rullata eteenpäin transsissa, melkein unohtaa liikkuvansa. Onko tämä nyt oikea vauhti? – se maksimaalinen minkä tilttaamatta kestää. Mitenkä ne jäikään ne vetoharjoitukset niin vähiin keväällä. Niistä olisi nyt apua, tietäisi missä mennään.
    Juottoasemalla vauhdissa kaksi mukia. osa liemistä suuhun loput paidalle ja nenään. Onneksi oma pullo on lähellä. Vau, mitä tipusia tuolla katselemassa. Nyt uljaasti rinta kaarella. ”I’m a roadrunner honey” (olen maakäki, hunaja?). Niinpä, känsäkäpälä, nylkky, latvasta laho – mitä muutakaan tästä voisi päätellä.

    Kolmekymmentä. Se kuulostaa jo joltain. ”Kolmestakymmenestä se vasta alkaa” – klisee. Se on tavallaan totta mutta sitä ei pidä miettiä. ”Noin paljon jo takana, JIIHHAA!” – se on oikea ajatus. Edessä oleva on vielä liian suuri pala kerrallaan nieltäväksi. Siinä tuntee äkkiä itsensä heikoksi ja surkeaksi ja haluaa kotiin.
    Automaattirytmi alkaa hidastua. Nyt aggressiivista otetta. Tuonne suoran päähän vaan. Sinipaitainen kiinni. Takaa kuuluvasta huohotuksesta eroon. Katso kelloa – hyvä väliaika tähän asti, hyödynnä se (Piru: ”Onko jotain järkeä, häh? Oletko parempi ihminen, jos loppuaikasi on kaksi minuuttia parempi`? Ketä kiinnostaa?”). Muista talven pitkiä lenkkejä, pimeyttä, loskaa, jäätä. Älä nyt pilaa kaikkea löysäilemällä (”Pah, laiskotellut ja juhlinut olet koko talven”).
    Yli kaksi tuntia on liian pitkä aika keskittyä tiukasti yhteen asiaan. Varsinkin, kun tuntuu kuin tekisi kuolemaa. Henkisesti auttaa, kun antaa itselleen luvan hiljentää välillä. Välttämättä ei tarvitse sitten edes hiljentää. Järjetöntä, mutta itseään voi huijata. Ainakin pari kertaa.

    Puistossa on luonnottoman hiljaista. Mihin kaikki katosivat? Lopulta jää aina yksin, se tuntuu olevan kohtalo.

    Ovatpa vihreitä, koivut. Käpytikka killittelee sähkötolpassa. Takoo päätään puuhun.

    Kaksikymmentätuhatta kertaa jalka asvalttiin.

    Muutama tuhat lihassolua sanoo taas sopimuksensa irti ja poksahtaa tyhjiin. Jäljelle jääneet protestoivat ankarasti lisääntynyttä painetta. Aivojen ylevät osat käskevät lihassoluja lisäämään vähän frekvenssiä luvaten epämääräisesti piinan loppuvan joskus. Lihassolut puhuvat rumia ja kehottavat aivojen yleviä osia itse alas kokeilemaan miltä tämä vemputus tuntuu. Endrorfiinihumalainen tajunta ei jaksa käsittää miten tällaiseen tilanteeseen on taas jouduttu.

    Jalatko? Nämä horjuvat ulokkeet. Ihmeellistä, että ne liikkuvat vielä noinkin. Maalin jälkeen kävelee kolme päivää kuin Aku Ankka. Se iskee heti. Viisi minuuttia paikallaan ja portaiden laskeutuminen on mahdoton ajatus. Mutta tunteepahan sitten tehneensä jotakin. Maalissa ei heti jaksa olla iloinen. Hyvä fiilis herää myöhemmin, tuntien ja päivien kuluessa (Jumalauta, se on tehty taas!).
    Ohi menee joku, jolla on vihreä urheiluasu ja silmälasit. Äkkiä peesiin, ei voi hävitä kenellekään, jolla on vihreä urheiluasu ja silmälasit… Ei tule mitään, jättää se.
    ”Hyvä, nuori mies!”, huutaa joku (nainen), ”Mene parturiin ensin, poika!”, kajauttaa joku toinen (mies). Hyvä, kun huutavat eivätkä vain möllötä suomalaiskansalliseen tapaan.
    Kaupungin keskustassa on enemmänkin väkeä. Meteli auttaa, siinä on jotain primitiivistä.
    Maalissa odottaa rauha. Litroittain mehua. Lämmin suihku. Tukevaa ruokaa. Kuuma sauna. Kylmä kalja. Viileät lakanat. Olisivat ne siellä vaikkei olisi juossutkaan, mutta eivät ne silloin tuntuisi paratiisilta.
    Sininen käärme kiemurtaa vielä silmukan. Perkeleen mato, pääsisihän tuosta suorempaankin, menisi siitä. Lopussa käärmeen pää ja häntä ovat vierekkäin. Vaikea uskoa, että ne ovat samaa yksilöä. Ufokäärme – käy jossain toisessa ulottuvuudessa ja nielee häntänsä punaisen tartanin alla.

    Nämä viimeiset kilometrit ovat ylivetoja. Ne saavat tämän tuntumaan jotenkin sankarilliselta jälkeenpäin, 35 olisi varmasti liian vähän. Nyt niitä kuitenkin pelkästään kiroaa. Eikö tämä koskaan lopu. Neljäkymmentä. Vielä valovuosi. Kaksi ja yks-ysi-viis, mikä Vaatehuoneen Simon keksintö sekin on? Jonkun kreikkalaisen ääliön takia tuhannet joutuvat hikoilemaan. Kuinka voi olla näin tyhjä?

    Steve Moneghettin näköinen mies lopsuttaa edellä. Hassut korvat, isot tossut ja kaikki. Pitäisikö ottaa kiinni? Ei millään. Poika on liian pehmeä nyt. Vasta viimeisellä 500 metrillä saa aikaan kirin. Usvaa palloon.

    (Kuva: Pheidippides ei ollut mikään sellainen huonokuntoinen pullanmussuttaja kuin yleisesti luullaan. Kreikkalainen legenda hilpaisi 228 km vähän reilun 42:n sijasta, eikä suinkaan potkaissut tyhjää urakan jälkeen, vaan eli vielä iloisesti monta vuotta. Näin sanovat historian tutkijat.)

    Kolkkala, M. 1993: Sininen viiva. Symbiontti 3: 15-16.

  9. nopoles Says:

    Linikkalan lukio 1986 (san. Kulmala ja Kurki)

    Olen Kirjavainen

    On aivot tosi suuret mulla
    Voi ainstainikin viivalle tulla
    Tiedän kaiken minä kvanteista
    ja ruista löytyy ranteista, mä hiihdän
    Voitan kaikki minä urheilussa
    On vain hyviä puolia mussa
    Ajan kahtasataa saapilla
    Käyn harvoin viinakaapilla
    Olen Kirjavainen
    Oon töissä lukiossa
    tossa äf kolmosessa
    Keskinkertainen on palkka
    Olen Kirjavainen

    Filosofia on humpuukia
    Ei Platon ymmärtänyt atomia
    Jos en muuta hommaa keksi
    olen vaihteeksi mä reksi, mull’on valtaa
    Toimii kemia myös rakkaudessa
    Vaihtuu moolimassat ionissa
    Jotta multa menis taju
    törmäys on tosi raju
    Olen Kirjavainen

    Oon töissä lukiossa…

  10. nopoles Says:

    Tässä virkkeessä on viisi sanaa. Tässä on viisi sanaa lisää. Viisisanaisissa virkkeissä ei ole vikaa. Mutta monta yhdessä muuttuu yksitoikkoiseksi. Kuuntele vaikka mitä tässä tapahtuu. Tämä kirjoitus on muuttumassa tylsäksi. Sen äänestä on veto poissa. On kuin levy olisi jumissa. Korvat alkavat vaatia jotain vaihtelua. Kuuntelepa nyt. Muuntelen virkkeen pituutta ja luon musiikkia. Musiikkia. Kirjoitus laulaa. Siinä on miellyttävä rytmi, sävelkulku ja harmonia. Käytän lyhyitä virkkeitä. Käytän myös virkkeitä, jotka ovat keskimittaisia. Toisinaan, kun olen varma, että lukija on levollinen, pidän hänen mielenkiintoaan yllä ihan merkittävän mittaisella virkkeellä, virkkeellä, joka hehkuu energiaa ja jonka sykäykset loppua kohti vain kiihtyvät, rumpujan pärinää, lautasten iskuja – ääniä, jotka sanovat, että kuuntele tätä, se on tärkeää. (Gary Provost 1985, suom. Mikko Kolkkala)

  11. nopoles Says:

    Omia kisatuloksia muistiin

    1988
    17.1. Puistojuoksu Forssa 10,8 km 42.17 (4.) 3.55/km
    14.2. Puistojuoksu 10.8 km 43.33 (1.) 4.02/km
    13.3. Puistojuoksu 10.8 km 44.26 (6.) 4.06/km
    17.4. Puistojuoksu 10.8 km 42.53 (3.) 3.58/km
    24.4. Etelä-Vantaa juoksu 9.4 km 34.02 (20.) 3.37/km
    12.5. Puistojuoksu 11.6 km 42.36 (2.) 3.40/km
    15.5. Aulankojuoksu 12.4 km 41.42 3.22/km
    16.6. Puistojuoksu 11.6 km 40.24 (2.) 3.29/km
    30.7. Hämeenlinna kaupunkimaraton 42,195 km 2.44.28 (8.) 3.54/km
    25.8. Puistojuoksu 10.8 km 37.09 (1.) 3.26/km
    12.9. Ratakymppi Forssa 10 km 34.07 3,27/km
    18.9. Tekojärvihölkkä 15 km n. 51 min (2.)
    9.10. Impivaaran juoksu Nurmijärvi 30 km 1.49.07 (17.) 3.38/km
    16.10. Puistojuoksu 10.8 km 37.49 (1.) 3.30/km
    23.10. Vantaankoskijuoksu 12 km 41.37 (11.) 3.26/km
    11.12. Puistojuoksu 10.4 km 39.04 (1.) 3.45/km
    31.12. Puistojuoksu 5.1 km 17.55 (2.) 3.31/km

    1989
    15.1. Puistojuoksu 10.4 km 39.26 (2.) 3.48/km
    12.3. Puistojuoksu 10.2 km 37.10 (2.) 3.39/km
    12.4. Pääsiäiskärsimys Myyrmäki 33 km (vajaa) 2.02.05 (3.)
    16.4. Puistojuoksu 10.? km 37.07 (1.)
    23.4. Etelä-Vantaa juoksu 10 34.23 (12.)
    7.5. Aulankojuoksu 12 km 39.07
    28.5. Maraton Hämeenlinna 42,195 km 2.33.59
    7.6. Puistojuoksu 5.6 km 17.31 (3.)
    24.8. Puistojuoksu 11.2 km 36.33 (1.)
    24.8. Tekojärvihölkkä Vantaa 15 km 49.26 (5.)
    24.9. Pääkaupunkijuoksu 20 km 1.08 (40.)
    1.10. Sotkalinnan lenkki Renko 12 km 41.46 (2.)
    8.10. Impivaara juoksu 30 km 1.50.17

    1990
    13.4. Pääsiäiskärsimys 33 km 1.55.58 (3.)
    6.4. Aulankojuoksu 40.22
    19.5. Merihelsingin puolimaraton 21.1 km 1.12.52 (6.?)
    30.6. Maraton Hartola 42,195 km 2.33.21 (3.)
    22.9. Salimäkihölkkä 7,6 km 24.28 (8.) 3.13/km
    7.10. Impivaara juoksu 30 km maasto 1.46.50 (7.) 3.34/km
    14.10. Puistojuoksu 10.8 km 35.06 (1.) 3.15/km
    27.10. Jaskan Jolkku Hämeenlinna 25 km 1.26.14 (4.) 3.27/km

    1991
    28.4. Kaukolan kierros 32 km 1.55.05 (1.)
    4.5. PM-maastot Ahvenisto 15 km 54.31 (9.)
    5.5. Aulankojuoksu 12,4 km 40.06 3.14/km
    12.5. Pingviinihölkkä Janakkala 9 km 29.12 (4.)
    26.5. Maraton Kööpenhamina (Wonderful Copenhagen Marathon) 2.31.43
    24.8. Tekojärvihölkkä 49.20
    8.9. Pakilahölkkä 8,5 km 28.04 (5.)
    28.8. Salimäkihölkkä 23.14 (5.)
    6.10. Sotkalinnan lenkki Renko 12 km 40.52 (2.)
    13.10. Laajasalon ympärijuoksu 18 km 1.02.21 (2.)
    2.11. Jaskan jolkku 25 km 1.25.13 (2.)

  12. nopoles Says:

    Retroa: kotisivuni 1996-2000
    (näyttää turhan keltaiselta tässä, oli hieno koivunvärinen tausta ja kultaketju – tekniikkana jostain kopioitua ja editoitua html-koodia)
    Biology students Helsinki Finland running club

    Helsingin yliopisto biologian opiskelijat Symbioosi juoksuseura Geococcyx

  13. nopoles Says:

    Aulankojuoksu 1990: Juha Korhonen, Harri Hänninen ja minä (:
    Aulankojuoksu 1990: Juha Korhonen, Harri Hänninen ja Mikko Kolkkala

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: