Eipä ihmeitä tarjoile Valtaojan uusin Ihmeitä-kirja ainakaan ensimmäisellä vilkuilulla.
Etenkin trilogian ensimmäisessä osassa ”Kotona maailmankaikkeudessa” on paljon enemmän ihmeteltävää kuin uudessa teoksessa. Ihmeitä on enemmän kirjoittajan henkilökohtaista elämäntarinaa kuin tieteen popularisointia. Mikäs siinä, ”Tämä on minun kirjani ja minä ajattelen mitä haluan” (s. 115).
Mitä tähtitieteilijä sitten haluaa ajatella (suutelemisen lisäksi)? Mielessä pyörivät ainakin Halle Berry, Penthouset ja tähtikaukoputken monet käyttömahdollisuudet. (Kuvassa on optinen harha*. Alaston tanssija pyörii myötäpäivään… vaiko sittenkin vastapäivään? Aivot yrittävät tulkita kaksiulotteisia kuvia kolmiulotteisiksi. )
No, on kirjassa muitakin aiheita kuin naiset. Säästän sitä kokonaisuudessaan joululukemiseksi, mutta alkajasiksi yksi juttu mitä teki mieli kommentoida (laitan sitten tarkemman arvion Luotisiin. Lisäys: laitettu):
Äärettömyydestä. Valtaoja kirjoittaa, että äärettömässä maailmankaikkeudessa täytyy olla sellainenkin maailma, jossa planeetan kokoinen näköispatsas Rakastatulle Johtajallemme Esko J J Valtaojalle (s. 266-268). En ymmärrä logiikkaa, että äärettömässä maailmassa pitäisi toteutua kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Eihän desimaaliluvussakaan tarvitse tulla vastaan kaikkia mahdollisia lukuyhdistelmiä, vaikka luku olisi äärettömän pitkä. Vain jos numerot ovat satunnaisia ja toisistaan riippumattomia, kaikki yhdistelmät tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin. Mutta kuka sanoo, että äärettömän suurenkaan fysikaalisen maailman osat olisivat satunnaisia ja toisistaan riippumattomia? Päinvastoin, kvanttimekaniikka kertoo meille kummallisista riippuvuuksista maailman osasten välillä, vaikka niitä kiikutettaisiin toisistaan mielivaltaisen kauaksi.
(Minusta on filosofisesti helpointa ajatella, että ääretöntä ei ole olemassa – eikä nollaa!)
Lähde: Valtaoja, E. 2007: Ihmeitä – kävelyretkiä kaikkeuteen. Ursa. 301 s.
* (C) Kayahara, N. 2003 – Kannattaa unohtaa kuvaan jossain liitetty hölynpöly ”hallitsevasta aivopuoliskosta” (ks. http://www.michaelbach.de/ot/sze_silhouette/).
Suksihiihtelyä 
26.11.2007 9:58 |
Tykkään kyllä Ihmeitä -kirjan ”kaikki on ihmeellistä” -asenteesta.
Yritän määritellä ihmeen: jotain mitä ei voi tapahtua, mutta tapahtuu silti. Mutta jos se sitten tapahtuu, se ei määritelmän mukaan olekaan ihme. Epätodennäköistä, käsittämätöntä ja käytännössä mahdotonta toistaa ehkä. Sellaista voi kuvitella. Mutta ei ihmettä.
Toisaalta joka ikinen asia on ainutlaatuinen, koskaan toistumaton, mystinen, käsittämätön ja ihmeellinen ihme.
Eli ihmeitä joko ei ole tai sitten kaikki on ihmettä. MOT
14.12.2007 7:52 |
Mitä minä marisen populaarifyysikoiden vitseistä. Pitäisikö tieteen olla kuivaa ja tylsää? Ei. Mutta huumori ja vitsailu on hyvin vaikea laji. Vielä vaikeampi kuin tieteestä kirjoittaminen helppolukuisesti, mutta tieteellistä terää hukkaamatta. Mikä voi toimia puhuttuna ei useimmiten naurata kirjoitettuna. Ilmeet, eleet, äänensävy ja yleensä tunnelma ovat huumorissa niin tärkeitä.
Minusta hyvää huumoria oli aikanaan Raimo Keskisen Modernin fysiikan alkeiden luennoilla (viimeinen luento: ”Sellainen oli tarina maailmankaikkeudesta. Onko maailmankaikkeudesta mitään kysyttävää?”).
Luentona toimi mainiosti, mutta pitäisi vähän miettiä miten tehtäisiin Keskisen tyylillä hauska kirja. (”Luku 1: Suhteellisuusteoria: ”Jos teillä on saunalyhty ja te painatte tukka putkella…”?)
30.10.2012 23:58 |
Kestänköhän lukea Valtaojan uusinta ”Kaiken käsikirjaa”? Pitäisi tietysti, on niin hienoa kun joku suomeksi tällaisista aiheista kirjoittaa. Valtaoja on epäilemättä hieno mies, mutta kun en kestä kirjojen asennetta ja huumoria. Selasin kirjaa nopeasti kirjamessuilla ja eikös siellä tullut taas alaston Halle Berry.
Kari Enqvistin ”Uskomatonta matkaa uskovien maailmaan” selasin myös, se pitää kyllä lukea. Nyt juuri on lainassa ”Valo ja varjo”, siinä on vaikuttavia juttuja!