Menin Hämeenkyrössä ”pitkän” lenkin: neljä kierrosta purua. Otin sauvat mukaan kahdelle viimeiselle kierrokselle. Se oli hauskaa. Käsillä sai ovelasti lisää vauhtia. Vähän sellaiset sauvat ovat hankalat, jos pitää vauhdin kärsimättä vaikka raapia nenää tai painaa kellon nappia. Evästauolle pitäisi melkein pysähtyä. (Kaikillahan on tietysti sauvat oikeaoppisesti kunnolla käsissä kiinni.) Mutta silti. Jos sauvoja ei olisi keksitty, ne pitäisi nyt keksiä.
Aulangonjärvellä jatkuvat loistavat suksihiihto-olot.
Numerot:
21.2.2009: Aul.j.x2. Sauvoitta; pikku pakkanen, tuuli. 9½ km 43 min.
1.3.2009 H-kyrö purux4. 10 km, 55 min, kaksi ekaa sauvoitta 28.07 min. (Kaksi vikaa sauvoin: 26.46 min.)
6.3.2009: Aul.j. Sauvoitta. 5 km, 22 min.
Kivaa on aina kun pääsee hiihtämään. Vauhti ei vaan yhtään kohene eikä mistään meinaa palautua (juokseminen on aika epätoivoista). Dilemma: mitä tehdä, jos terveys ei kestä liikuntaa eikä mielenterveys liikkumattomuutta?
Suksihiihtelyä 
12.03.2009 19:54 |
Tuota dilemmaahan mun blogissa on käsitelty viimeiset 10 kk. Ratkaisuyrityksiä on ollut mm. uusien urheiluvälineiden(!) hankkiminen ja uudet lajit. – Uinti on kivaa ja seuraavana listalla on puolentoista tonnin pyörä.
Sitten välillä tietysti käydään lääkärissä, jotta voidaan taas olla optimistisia seuraavat 2 viikkoa/kuukautta, että ”nyt se kyllä tulee kuntoon!”