Perheellisen on pakko yrittää…

… jotain muuta kuin juoksua.

Uudessa Juoksija-lehdessä Janne Holmén ei vielä puhu lopettamisesta (Holmén 2009).

Mutta niin vain mies jättää jäähyväiset juoksu-uralleen – kotisaarelleen tällä kertaa sattuvissa ja parhaillaan kisattavissa saarten kisoissa.

Aiemmin Holmén oli ilmoittanut lopettavansa, jos häntä ei pidetä apurahan arvoisena urheilijana. Ei pidetty.

Napeilla pelataan: ”…kestävyysjuoksun budjetti vastaa kutakuinkin yhden jääkiekon liigapelaajan vuosipalkkaa” (Sinkkonen 2009).

Varmasti lopettamiseen liittyvät muutkin syyt: perhe ja työ.

Ehkä taustalla on myös tiedemiehen järkeilyä. Holmén kirjoittaa: ”Maratonin nykyinen ME-vauhti – noin 2.55/km – tarkoittaa sitä, että jokainen 10 km:n pätkä on juostava lähelle 29 minuuttia. Tällöin 29 minuutin kympinjuoksijalla ei ole asia maratonin eliittiin” (Holmén 2009). Holmén haki vauhtia maratonille ratajuoksujen kautta, ehkä vauhtia ei löytynyt tarpeeksi maailman huipulle – ja Euroopan kisoissahan ei ole enää parantamisen varaa.

Ollakseen maailman paras on jaksettava uskoa, vastoin kaikkea todennäköisyyttä, että on lahjakkain kaikista maailman ihmisistä, jotka harjoittelevat niin kovaa ja järkevästi, että hipovat suorituskykyjensä rajoja; tai ainakin uskottava, että ne vielä lahjakkaammat sitten kisassa syystä tai toisesta epäonnistuvat. (Lisäksi on luotettava, että muut eivät petkuta).

On oltava hullu ja järkevä yhtä aikaa. Riski on valtava, että äärimmäisen kova työ päättyy loukkaantumisiin.

Onnea tohtori Holménin uralle tutkijana! (Luonnontieteilijän näkökulmasta hyvä tiedemiestyyppi menee kyllä ihan hukkaan historioitsijana:)

Vähiin käyvät ennen kuin loppuvat, myös Norjassa: viisi miestä alle 2.30 viime vuonna (Hannus 2009).

Lähteet:

Hannus, M. 2009: Kaggestadin kaava: liiat tehot lämmittävät vain hetken: värikäs norjalaisvalmentaja todistaa rakentavan määräharjoittelun voiman. Juoksija 5: 48-49.

Holmen, J. 2009: Ratajuoksusta vauhtia maratonille. Juoksija 5: 42-44.

Sinkkonen, K. haastattelu: Hannus, M. 2009: Jäähdyttelyä, mutta ei jäähyväisiä. Juoksija 5: 51-54.

Mainokset

Yksi vastaus to “Perheellisen on pakko yrittää…”

  1. nopoles Says:

    Janne Holmén kirjoittaa uudessa Juoksija-lehdessä täysipainoisten tutkijan ja urheilijan urien ja perhe-elämän vaativasta (lopulta mahdottomasta) yhdistelmästä (Holmén 2012).

    Holmén kertoo suunnitelleensa ensin fysiikan opintoja (ilmankos Holmén kirjoittaa aina niin hienolla luonnontieteellisellä asenteella:), mutta vaihtaneensa historiaan osin urheilun vaatimuksista. Juttu kuvaa hyvin kuinka kokonaisvaltaisesti huippu-urheilijan on pakko panostaa urheiluun.

    Juoksuharjoittelu sinänsä vie huipputasollakin suhteellisen vähän aikaa, mutta palautuminen ja lepo vievät sitäkin enemmän; kun normaalisti vuoteessa ollaan noin kolmasosa elämästä, huippukestävyysurheilijan on vietettävä makuuasennossa yli puolet vuorokaudesta. Jotkut huippukestävyysjuoksijat nukkuvat 13-14 tuntia vuorokaudessa.

    Nukkumisen tärkeydestä kertoo Juoksijassa myös 5000 metrin huippujuoksija Arne Gabius: ”[…] Keniassa. Kahden tunnin päiväunet ovat päätoimiselle juoksijalle itsestäänselvyys, minulle kuitenkin aivan uusi kokemus. Lisälevon myötä harjoitteluni on koventunut kansainväliselle tasolle” (Hannus 2012). Yksi kenialaisten juoksijoiden menestyksen salaisuus onkin ehkä nukkuminen!

    Toinen salaisuus on yhteisharjoittelu; Gabius: ”Kun herää klo 6.10 ja lähtee aamulenkille jopa sadan muun juoksijan kanssa, sitä kokemusta ei unohda ikinä” (Hannus 2012).

    Viitteet

    Hannus, M. 2012: Kenian korkeuksista uudelle tasolle: Arne Gabius tuo toivoa Euroopan kestävyysjuoksulle. Juoksija 4: 82-83.

    Holmén, J. 2012: Vaativa yhdistelmä: urheilu, opiskelu, tutkijan työ ja perhe – miten niiden yhdistäminen onnistuu? Juoksija 4: 50-51.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: