Kirjailijan kuolema

”Matka on jonnekin tuloa ja jostakin kaikkoamista, tai kun se on pitkä matka, on se vain matkaa.” (1)

Veikko Huovinen hallitsi julkisuuden, toisin sanoen piti oman ja perheensä elämän visusti siitä poissa. Novelli ”Tytöt” on yllättävä poikkeus, siitä saa kurkistuksen kirjailijan työhön ja perhe-elämään:

”…töitä ei synny, olemisella ei ole katetta… Kuitenkin ounastelen työtuureja. Kun on loppuun asti tympeytynyt omaan saamattomuuteensa  ja lukenut hajamielisesti ja torkkunut typerissä kuvitelmissaan, silloin sitä taas suuttuu itseensä, istuu itsepäisesti koneen ääressä eikä lähde pois, vaan tappelee ensimmäiset rivit, ensimmäiset sivut. Pääasia kunhan jotain tulee aluksi, mitä vain…” ”Pojat kikattavat ja puhuvat pehmoisia…” ”Ovikello rämähtää…” ”…ulkona portailla hurjassa tuiskussa seisoo puolikymmentä tyttöä. Joukosta erkanee yksi…” ”tajuan hänen puheestaan aluksi vain jotain sellaista, että hän ihailee minua.” ”Sekunnin sisällä olen tietoinen, että vaimo ei ole kotona… eteisessä haisee paistettu pakastekala… olen tuotannossani ehkä antanut itsestäni sellaisen kuvan kuin olisin jokseenkin leikillinen ja pianpa pikkunokkelakin mies… parta on ajamatta ja olen harmaa ja pölhön näköinen…” (2) – taiteilijaelämän ”glamouria” kerrakseen…

Toinen omaelämäkerrallinen poikkeus on vanhan miehen surutyö ”Pojan kuolema”. Tässäkin kirjailija tuli esille vain kirjansa kautta, eikä antanut haastatteluja.

Kirjailijat ovat varmasti kyllästyneitä siihen, että heidät samaistetaan luomiinsa hahmoihin kuten Veikko Huovinen Konsta Pylkkäseen. Onhan Huovinen varmasti laittanut ”maailman menoa vähän laajemmasta näkökulmasta katselevan” hahmon suuhun paljon omia mietteitään, mutta osaa Huovinen katsella maailmaa myös vaikkapa Havukka-aholla vierailevien tutkijoiden Ojaston ja Kronbergin akateemisesta näkökulmasta. Hamsterin hahmoon voisin kuvitella paljon kirjailijaa itseään:

”nähdessään tuiskun nousevan illaksi, hän on varannut puoli kiloa savustettua, tummaa kestomakkaraa… Hän leikkaa puukollaan tai repii hampaillaan isoja palasia makkarasta ja syö… Sitten hän röyhtäisee ja murisee itsekseen jotakin valjaskoirille annettavasta kapakalasta. Viimein hän etsii vaatekaapin nurkasta geneveripullon ja nauttii sitä korttelin tai tuopillisen… Pullollinen kestää kaksi talvea, joten nuo korttelit tai tuopilliset eivät ole kovin vetäviä.” (3)

Laiska ihraveijari, siittiö ja tunturipöllöt –
suosikkikohtiani Huoviselta ja muilta.

1) Huovinen, V. 1965: Valmismatka. Talvituristi s. 59
2) Huovinen, V. 1969: Tytöt. Mikäpä tässä s. 160-165
3) Huovinen, V. 1957: Hamsterit s. 12