Joulupukki toi iPodin. Nätti on ja pieni. Tiede ja tekniikka menevät lujaa; jos joku olisi parikymmentä vuotta sitten halunnut todistaa vierailleensa ufossa, olisi iPodin tai Ericssonin kaltaisen kapistuksen esittely hoitanut asian mainiosti. Jouluaattona kuuntelin musiikkia silmät kiinni niin, etten meinannut malttaa aloittaa perinteiden vaatimaa kirjojen lukemista ja wiener nougat’n syömistä. Hifistelin vielä ja vaihdoin (hienon muotoilun pilaten) iPodiin ”oikein kossin kuulokkeet” (ne on kai hyvät).
Kasettisoitinaikana olin muutaman kerran kokeillut juosta luurit korvilla, mutta en silloin touhuun tykästynyt. Joulupäivänä menin sitten testilenkille tämän aika lailla siromman vekottimen kanssa.
Kivaa oli. Tunti meni kuin huomaamatta, mikä on aika paljon tämän hetkisellä kunnolla. Lenkillä on joskus väistämättä tylsää ja silloin musiikki epäilemättä erityisesti auttaisi. Miksi en siis käyttäisi sitä useamminkin täyttämään lenkkien (toivottavasti joskus taas…) pitkiä tyhjiä hetkiä?
Vastaan, että juuri siksi! Lenkillä pitää olla välillä tylsää. Muuten ei välillä ole niin hienoa. Kontrastia olla pitää!* Varmaan otan jatkossakin joskus vekottimen mukaan lenkille, mutta luulen, että säännöllisesti en. Toisinaan lenkillä pulppuaa ajatuksia kuin itsestään. Kun olen jostain syystä ollut pitkään juoksematta, olen tajunnut sitten taas lenkillä, miten ajattelussakin on ollut pitkä kuiva kausi.
Huomasin, että korvissa soiva musiikki ei ajattelua haittaa (tämän kirjoituksen runkokin muotoutui olennaisin osin päässä valmiiksi joulupäivän lenkillä); ajattelun puolesta luureja voisi pitää päässä vaikka aina.
Vapaus olla ajattelematta on kuitenkin yhtä olennaista lenkillä kuin vapaus ajatella; ja ajatuksettomuus on mahdotonta musiikin kanssa. Musiikki on kovaa kamaa aivoille, jostain syystä mitä ei vielä hyvin ymmärretä (Sacks 2007). Tiedosti sitä tai ei, jotkut palikat aivoissa ajattelevat musiikkia niin kauan kuin se soi.
Juoksu on oma zazen-harjoitukseni (Warren 2003), eikä zazenkaan onnistu rock-konsertissa.
Juostessa saa olla ajattelematta mitään, mutta ei ole pakko. Mitään ei ole pakko. Paitsi juosta**. Ajatuksia tulee, typeriä ja hyviä, ja niitä saa tulla. Joskus on tylsää, joskus on hienoa. Joskus on tuskaa***, joskus on hurmosta. Homman nimi ei kuitenkaan ole tavoitella ihmeellisiä elämyksiä. Niitä voi tulla ja kiva niin, mutta sitten matka jatkuu. Homman nimi on vain juosta.
Mitä musiikkia sitten kuuntelin testilenkillä? Tietysti sitä mitä pukki toi! Joulupukki oli ladannut iPodiin valmiiksi sata biisiä. Vielä mahtuu monta sataa. Seuraavaksi lisään ipodiin varmaan puhelimeni rajalliseen muistiin valikoituneet biisit, niitä olen aina välillä luureilla kuunnellutkin, joten niistä olen varmaan pitänyt: AC/DC: Dog eat dog, Adam and the ants: Dog eat dog, Ted Nugent: Dog eat dog, Nirvana: Aneurysm, The Clash: Know your rights (live), Cranberries: Zombie, Hedningarna: Min Skog, U2: Where the streets have no name ja kolme punk coveria, joiden esittäjistä en ole varma: House of the rising sun, Seasons in the sun ja I would walk five hundred miles. (Päivitys: myöhempi biisivalikoima.)
* Mikään adjektiivi ei tarkoita mitään ilman vastakohtaansa.
** Ei ole pakko juosta, jos ei halua, mutta on pakko haluta.
*** Kilpajuoksua harrastaneet ovat kokeneet kovaa juoksemisen piinan, mutta myös ilon, joka lisääntyy niistä hetkistä, jolloin ei tarvitse juosta kovaa; voi esimerkiksi juosta hiljaa, tai olla vaan. (Catch 22: se joka pitää juoksemisesta on hullu kilpailija, eikä hänen olisi pakko juosta; se joka ei pidä, ei ole hullu ja hänen on pakko.)
Viitteet:
Sacks, O. 2007: Musicophilia: tales of music and the brain. Alfred A. Knopf. New York, Toronto.
Warren, B. 2003: Hardcore zen: punk rock, monster movies and truth about reality. Suom. 2006 L. Lahdensuu: Hardcore zen. Basam books.
08.01.2011 18:26 |
Millaiset kossin kuulokkeet? Onks ne hyvät? Haluanko mäkin sellaiset?
Allekirjoitan nuo kappaleet 4-7 lähes sanasta sanaan. Lisäksi muuten esim. Poninpudotusnousu perinteisellä ja otsalampun valossa on aika hyvää zazenia. :)
08.01.2011 21:48 |
Jaa, pitääpä katsoa mitkähän ne olisi… lienevät nämä tämän testin halpikset: http://www.mbnet.fi/nettijatkot/2008/08/nappikuulokkeet/
Komeammin soivat kuin ipodin mukana tulleet, mutta haluat varmaan paremmat.
Juh, lapissa hiihtäminen on aika usein muutenkin enemmän zen kuin vaikka moottoriradalla…
24.03.2011 13:03 |
Pari riviä zen- ja juoksukirjoista.
16.11.2011 1:38 |
Zazen & Fivefingers: Markus Laitinen.
08.09.2011 12:00 |
Enpä ole tullut ottaneeksi iipodia mukaan lenkille tuon ensimmäisen kokeilun jälkeen (muutenkin on ollut kivaa). Muuten olen satunnaisesti kuunnellut satunnaista otantaa alla olevasta biisivalikoimasta. Tuo Me first and the Gimme Gimmesien versio Seasons in the sunista (meripoikia auringossa;-) on ollut jo kolme vuotta hienosti toimivana soittoäänenä puhelimessani.
22-Pistepirkko Birdy
22-Pistepirkko Frankenstein
22-Pistepirkko Little bit more
22-pistepirkko Onion soup
999 Black flowers for the bride
AC/DC Dog eat dog
AC/DC Let there be rock (live)
AC/DC Heatseeker (live)
Adam and the Ants Dog eat dog
Adolescents House of the rising sun (punk cover)
Angelic Upstarts Woman in disguise
Apulanta Anna mulle piiskaa
Apulanta Ett orm (live)
Bad Religion Punk rock song
Billy Idol Rebel yell
Billy Idol To be a lover
Boney M Rasputin
Bruce Springsteen Born to run
Chris Rea The road to hell
Clash Know your rights (live)
Clash Straight to hell
Cranberries Zombie
Deep Purple Hush
Down by Law I would walk five hundred miles (punk cover)
Eppu Normaali John Fogerty
Eppu Normaali Kaljaa nuorille
Eppu Normaali Lainelautaileva lehmänmaha rock ’n’ roll
Eppu Normaali Poliisi pamputtaa taas
Eppu Normaali Rääväsuita ei haluta Suomeen
Eppu Normaali Taivaassa perseet tervataan
Freud Marx Engels & Jung Dracula ja pyhä Nicolae
Freud Marx Engels & Jung Metsän poika
Guns n’ Roses Civil war
Hedningarna Min skog
Joan Jett I love rock and roll
Juice Leskinen Elämässä pitää olla runkkua
Kent Ensamheten
Kent Kärleken väntar
Kent Musik non stop
Kodo Ibuki
Led Zeppelin Whole lotta love
Leonard Cohen Dance me to the end of love
Linkin Park Crawling
Lisa Ekdahl Vem vet
Marilyn Manson Another brick in the wall part 2 (Pink Floyd cover, live)
Mariska Anteexi
Me First and the Gimme Gimmes Seasons in the sun (punk cover)
Melrose Rich little bitch
Midnight Oil Beds are burning
Ministry Just one fix
Mudhoney Make it now
Nirvana Aneurysm
Nirvana Lithium
Nirvana Where did you sleep last night
Nirvana Territorial pissings
Nordman Vandraren
Offspring Come out and play
Offspring Pretty fly (for a white guy)
Offspring Self esteem
Offspring The kids aren’t alright
Offspring Why don’t you get a job
Pink Floyd Run like hell (live)
Plastic Bertrand Ca plane pour moi
Prodigy Breath
Prodigy Voodoo people
Puolikuu Viimeiset viisi kilometriä
Rage against the Machine Bullet in the head
Red Hot Chili Peppers Californication
Red Hot Chili Peppers Parallel universe
Rolling Stones Paint it black
Sex Pistols Bodies
Sielun Veljet Aina nälkä
Staffan Hellstrand Vargbanen
Suede Filmstar
Ted Nugent Dog eat dog
U2 Where the streets have no name
Ultra Bra Tule pelaamaan meidän kanssa krokettia
Ville Pusa Hallå hallå
Ville Pusa Ingen vinner
08.09.2011 19:34 |
Hmm, on tuolla sentään vielä muutama tuttukin biisi.. Muutamaa slovaria kaipais, aika mättöä.
09.09.2011 9:19 |
Kaikkea kaunista ja herkkää :-)
17.03.2012 22:57 |
”Instant zen” sähköllä suoraan aivoihin…?