Feelmax Osmat saapuivat. Testaan ja raportoin jahka ensin saan muutaman sata kilometriä Osmilla juostua (ottaa aikansa tällä tahdilla…) Toistaiseksi on vasta pari lenkkiä alla Feelmax toisessa jalassa ja Fivefingers toisessa.
Ensivaikutelmia kärsimättömille: tärkein, eli juoksutuntuma on näissä kohdallaan; kivat ovat! Jotain eroja Fivefingerseihin huomaan, mutta niin pieniä, että ne menevät hifistelyn puolelle. Uusien Feelmaxien leveä lesti vähän huolestutti kapeajalkaista etukäteen, mutta ainakaan toistaiseksi en ole havainnut mitään ongelmia.
(Kuvista alla huomaa miksi ylipäänsä etsin vaihtohtoja Fivefingerseille, varvasosia pitää paikkailla nilkkateipillä, kun hajoavat minulla niin nopeasti. Tiedän kyllä, että joillain Vibramit kestävät tuhansia kilometrejä. Veikkaisin että Feelmaxit kestävät minullakin vähän pidempään.)
Avainsanat: Feelmax Osma 2, Preliminary review
23.10.2012 15:38 |
Tämä on vielä ”salaisuus”, mutta tällaisia uusia Feelmax-malleja ja versioita on tulossa 2013:
Aapa
Osma 3
Vasko