Jukola-klass

Suunnistamassa paljain jaloin? No, ei nyt sentään, jotain rajaa…

Kengissä luki barefoot, mutta ei Sipoonkorpeen lähdetä rymyämään millään ihan paperinohuilla paljasjalkakengillä.

Sade pesi enimmät kurat pois, mutta kyllä nämä vähän jo näyttävät maastokengiltä.

Testasin eilen Vivobarefoot Breatho Trail -maastojuoksukenkiä Jukolan viestissä. Maasto oli melkoisen vaativaa (kellekään tuskin pälkähtäisi päähän mennä lenkille sellaisiin ryteikköihin ja louhikoihin, mistä suunnistajat painelevat vähän joka kisassa)*.

Olosuhteet vaihtuivat oman osuuteni aikana kauniista selkeästä kesäaamusta aika reippaaseen sateeseen.

Kengistä jäi päällimmäiseksi tunteeksi, että hyvin toimivat; kolhuja ei tullut, eivätkä nilkat nuljahdelleet – yhtään läheltä piti tilannettakaan ei tullut nyrjähtämiseen, vaikka kisan loppupuolella jalat olivat väsymyksestä jo aikamoisen huterat.

Etukäteen olin vähän huolissani nilkkojen puolesta, koska en ollut useampaan vuoteen suunnistanut enkä juossut metsässä käytännössä ollenkaan (eikä harjoitteluani viime aikoina voi muutenkaan sanoa monipuoliseksi – käyn vain lenkillä, kun ehdin).

Etenin kyllä supervarovaisesti (jos puunrungon yli ei ollut ihan pakko loikata, en loikannut) ja lyhyellä ”minimalistisella askelella” metsässäkin. Vauhti ei tällä kunnolla muutenkaan päätä huimannut (15 km osuus noin 3.20).

Oikeat suunnistuskengät ovat aina olleet minimalistisia lenkkikenkiin verrattuna. Merkittävin ero testaamiini läpysköihin verrattuna on suunnistuskengän kovempi ja jäykempi pohja.

Jos metsässä juostaan tosissaan kilpaa, kova pohja on tarpeen; silloin ei ole aikaa hidastella ja miettiä loputtomiin  jyrkänteillä, kivikoissa ja hakkuuaukeilla, että mihinkähän sitä jalkansa asettaisi; jalkapohja iskeytyy vauhdilla mentäessä kovalla voimalla kiviin ja oksankarahkoihin.

Pito Breathoissa oli hyvä. Pahimmassa paikassa järeämmät nappulat olivat olleet tarpeen: jyrkkään rinteeseen oli vedetty viitoitus, joka sateen alettua ja kymmenentuhannen suunnistajan siitä könyttyä oli melkein koomisen mutainen ja liukas.

Nauhat Breathoissa kannattaisi vaihtaa vähemmän joustaviin, nauhoitus löystyi kisan aikana niin, että riski oli todellinen, että kenkä jää kiinni mutaan. Suunnistaessahan kengännauhat ovat tietysti triplasolmulla ja solmu on varmistettu oikeaoppisesti vielä ruskealla ”nilkkateipillä”, joten nauhoja ei hetkessä solmita uudestaan.

Harjoitellessa tällaiset Breatho Trailin tapaiset pilipalikengät voisivat olla oikealle suunnistajallekin hyvät (ja kivat).

Kun kello ei käy, on aikaa hakea maastotuntumaa (vertaa herkkä ja pehmeä kosketus palloon jalkapalloilijalla). Enkä epäile yhtään, ettevätkö tällaiset ohuet ja notkeat harjoituskengät myös vahvistaisi suunnistajalle tärkeitä nilkan ja jalkaterän lihaksia ja jänteitä luita luontevalla ja lajinomaisella tavalla.

Ehkä kokeilen vielä kesällä suunnistusta niin, että toisessa jalassa on Vivobarefoot ja toisessa oikea suunnistuskenkä. Jukolassa sitä en voinut tehdä, koska ainoat suunnistuskenkäni oli siellä kielletty (piikkarit).

Yömies valmistautuu toiselle osuudelle

Jukolan viesti 2012, Vantaa – järjestelyt taas kerran jukolaluokkaa, kiitos!

* Lisäys: Rarámurien Kuparikanjoni on ihan nössöä maastoa suomalaiseen metsään verrattuna – Sipoonkorvessa ei juosta sandaaleilla :-)

Avainsanat: , ,

3 vastausta to “Jukola-klass”

  1. nopoles Says:

    Tästä kirjoituksesta virisi keskustelu, jossa tuli esiin sellainen kenkä kuin Inov-8 Bare-Grip 200 – tällaisia voisin testata joskus, jos käy niin, että innostun jatkossa enemmänkin suunnistamaan.

    Pärjäsin hyvin noilla Vivoilla, koska menin niin hiljaa. Luulisin, ettei kilpasuunnistaja pystyisi lasettamaan näillä niin kovaa kuin on tottunut suunnistuskengillä lasettamaan (tai siinä tarvittaisiin alppikauriin tai vähintäänkin rarámuri-intiaanin tekniikkaa).

    Kun mennään kovaa ja vähän riskirajoillakin, on kengissä hyvä olla minusta enemmän järeyttä ja kykyä vaimentaa täräyksiä kuin hitaassa hissuttelussa – logiikka on yksinkertaista, mutta vähän vaikea sulattaa, koska 40 vuotta juoksijoille on toitotettu tasan päinvastaista…

    Suunnistajat ovat onneksi olleet turvassa silloin, kun ovat juosseet metsässä, koska silloin on ollut ilmeistä, että monta senttiä paksu kantapää kengässä ei vaan toimi. Sen sijaan ihan peruslenkkeilyllä luulen, että moni suunnistajakin on pilannut jalkansa käyttämällä silloin niitä paksuimpia (ja kalleimpia) nike’in tai asicsin rohjakkeita, mitä kaupasta on löytynyt (ja jalkaterän ihan pullaksi muuttumisen varmistamiseksi ehkä vielä viisaan fysioterapeutin määräämiä tukipohjallisia)…

    Näin sitä on helppoa olla jälkiviisas, iskunvaimennettuja ja tuettujen lenkkarien halpaan menin vuosikaudet – olisi pitänyt evoluutiobiologin uskaltaa luottaa enemmän evoluutioon…

  2. nopoles Says:

    The Copper Canyon terrain is wishy-washy compared with a Finnish forest – you don’t run in Sipoonkorpi with sandals :-)

  3. Ξυπόλητος δρομέας στο Ιόνιο Πέλαγος, μέρος 2: Ζάκυνθος | Suksihiihtelyä Says:

    […] kengät toimivat jo Sipoonkorvessa kaksi vuotta sitten, toimivat asvaltilla aivan hienosti, vaikka ovat maastokengät. Vivot olivat kestäneet kaksi […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: