Archive for elokuu 2013

Musta FiveFingers Speed on paras

17.08.2013

Huonompi homma kenkätestien kannalta, kun ostin kengät, jotka eivät olleetkaan minulle hyvät. Tällaista tämä on, useimpien muiden varvaskengistä yleensä tykkäävien mielestä SeeYat ovat ihan huiput.

Toiseen virheeseen ei nyt ollut varaa. Ostin FiveFingers Speedit. Niiden kanssa tuskin tulee yllätyksiä mistä raportoida blogissa. Juuri siksi ne ostin, ettei tulisi yllätyksiä.

Kävin kesällä vähän kisoissakin. Kilpailuissa olisi etu, jos kengissä olisi hiukan iskunvaimennusta. Otin komerostani vertailulenkille pari kenkämallia, jotka arvelin hyviksi kilpakengiksi. Että millähän lähtisi viivalle?

New Balance Minimus Zero Road (MR00) vs. B2R (Born2Run)

Vertailun tulos? New Balance tuntui ketterämmältä kuin B2R. B2R:t ovat enemmän jalan muotoiset ja ovat sentään tabit. Iskunvaimennusta molemmissa kengissä olisi varmaankin kilpailua ajatellen sopivasti. Valitsin kilpakengiksi – uudet FiveFingersini…

Back in black - Vibram FiveFingers Speed

Tietenkin. Ne ovat hauskimmat juosta. Kunto ei nyt ole ihan sellainen, että olisi väliä, jos kenkien iskunvaimennuksen avulla saisi muutaman sekunnin tai edes muutaman minuutin pois loppuajasta.

Speedit toimivat hyvin. Kenkiin en kiinnittänyt kisan aikana mitään huomiota, mikä on juuri tarkoituskin. Kisa meni hyvin, aikakin oli parempi kuin uskalsin odottaa – ja ”splitti oli vahvasti negatiivinen” mikä on hyvä merkki. Ainakin jää aina hyvä mieli, kun loppupuolisko kulkee nopeammin kuin alkupuolisko.

Kun kengistä ei ole sen kummempaa raportoitavaa, raportoin sitten juoksutekniikastani. Huomaan astuvani edelleen kantapää edellä. Taitaa toimia hyvin näinkin. Kantapään ensikosketus maahan on kuitenkin kevyt ja lyhyt, muu jalkapohja laskeutuu alas melkein saman tien (siltä ainakin tuntuu, olisi kiva nähdä hidastusvideo omasta juoksemisesta).

Aikanaan raskaammilla, kantakorotetuilla kengillä juostessani huomasin esimerkiksi talvella jalanjäljistäni lumessa tömäyttäväni kantapään jyrkästikin maahan.

Olennaisin muutos juoksutekniikassani on ehkä ollut askelen pitäminen lyhyenä. (Maastossa: jos mietit, että pitäisköhän tuossa kohtaa ottaa yksi vai kaksi askelta, ota kolme!)

Toinen tekniikkajuttu mitä olen harjoitellut on lantion pitäminen edessä. Silloin on luontevampi pitää askel lyhyenä.

Paljon muutakin muistettavaa uutta tyyliä harjoitellessa on ollut. Selkä suorana. Pää pystyssä. Hartiat rentoina.

”Keep your head up, back straight and run like the wind”, niin kuin yksi Comrades-maratonin voittaja siteerasi jotain toista juoksijaa.* Kuulostaa tylsältä ja kliseiseltä: ”juokse kuin tuuli”, mutta toimii lenkillä, kun sen ajattelee kirjaimellisesti!

Hartioiden rentoutuksessa minulle on ollut iso apu siitä, että kävin joskus vuosia sitten kuntonyrkkelykurssilla, jossa asiaan kiinnitettiin paljon huomiota. Hieno kurssi, ensimmäinen puoli vuotta harjoiteltiin pelkkää vasenta suoraa!

Lyönti lähtee lantiosta, jalat sopivasti harallaan, muista suojaus oikealla, leuka alas, hartiat rentoina… Muistamista on aluksi yllättävän paljon, kun yrittää lyödä hyvän vasemman suoran.

Juju niin uuden juoksutyylin opettelussa kuin kuntonyrkkeilyssä on se, että tarpeeksi harjoittelemalla tekniikkajuttujen tietoinen muistaminen tulee lopulta – ei vain tarpeettomaksi, vaan haitalliseksi!

Tekniikat pitää rautakoodata aivoihin niin syvälle, että kaikki pelaa automaattisesti yhteen ja tekniikka menee vain sekaisin, jos tietoisesti erehtyy miettimään, että miten sitä pitikään juosta tai lyödä säkkiä.

Tiedät olevasi juoksija kun

Tiedät olevasi juoksija kun…

Kuva: tämä taito minulla oli vielä tallella…

Iso plussa sille yhdelle Hämeenlinnan kaupunkimaratonin tämänvuotiselle toimitsijalle, joka juoksi aina hetken kilpailijan rinnalla ojentessaan tälle juomamukia:
+.

Näin hitaammassa vauhdissa oli mukavaa ylellisyyttä, että ei tarvinnut jarrutella saadakseen toimitsijan kädessä tai pöydällä paikoillaan tönöttävän mukin mukaan matkaan. Kovempia aikoja tavoitellessa sillä on enemmänkin merkitystä, ettei tarvitse juottoasemilla turhia hiljennellä. Säilyy rytmi!

* Kaivan vielä arkistoistani esiin kenestä oli kyse. Sitaatti on siltä ajalta, kun internetti oli keksitty, mutta graafisia nettiselaimia ei vielä. Juoksuaiheisessa nyyssi-ryhmässä oli silloin hieno kirjoitus muistaakseni otsikolla ”So, you wanna win Comrades?”.

Mainokset

FiveFingers SeeYa Ls

02.08.2013
Paketissa Vibram Fivefingers Seeya Ls

Näin sievässä paketissa SeeYat tulivat. Sama loota olisi kätevä vaikka viinipullolle. Odotukseni kenkien suhteen olivat korkealla.

Tilasin SeeYat sini-musta-harmaina. Nämä kengät ovat minusta ihan tarpeeksi räväkän näköiset näin vähän hillitymmilläkin väreillä. Vaihtoehto olisi ollut sellainen oranssi-viher-kelta-vaaleanpuna-harmaa. No, kyllä senkin väriset asiallisilta näyttävät, jos ne ovat oikein kuraiset

”Tosi minimaaliset Fivefingersit, näiden täytyy olla hyvät!” Jalkaan laittamisessa oli hiukan tavallista enemmän ähräämistä, kun kenkien päällinenkin on ohuen ohut lärpsykkä. Vaan sehän on pikku juttu.

Inov-8 Bare-X 180 vs. Vibram FiveFingers SeeYa LsVibram FiveFingers SeeYa Ls vs. Speed
Kuva: testipareja (tai -parittomia)

Mutta… Pettymysten pettymys! Kirous ja kuolema! Uudet kenkäni hiersivät! Ei uusien kenkien kuulu hiertää. Eikä vanhojenkaan.

Piti oikein miettiä ja tutkia, että miten ihmeessä näin olemattomat kengät voivat hiertää. Pohja on SeeYoissa hyvin samanlainen kuin vaikka Speedeissä. Speedejä minulla on nyt kolmas pari menossa (tai neljäs, jos väärennöskin lasketaan). Speedit (aidot) ovat hiertäneet tasan kerran. Se tapahtui piikin* kilpailussa vesisateessa, kun kengät olivat valmiiksi kuraiset ja huonosti (=ei yhtään) hoidetut.

Blister - Vibram FiveFingers SeeYa LsVibram FiveFingers SeeYa Ls - Blister
Kuva: molemmat kengät hiersivät samoista kohdista – kahdesta pisteestä, missä pohjan muovi kohtaa kengän päällisen. En päästänyt hiertymiä tämän pahemmiksi. En ole niin innokas testaaja.

Pähkäilyn tulos: ainoa aikaisempi Fivefingers-malli, minkä kanssa minulla on ollut mitään hiertämisongelmia on KSO. Syytin silloin pulmia tarranauhoista. Taisin syyttää väärää asiaa. SeeYojen nauhat ovat perinteiset ja oikein asialliset, mutta ne eivät auttaneet mitään. Mitä paremmin nauhat sitoi kiinni, sitä enemmän kengät hiersivät. Hiertäminen oli pienimmillään kun kengät olivat niin löysällä, että kantapää jo vähän hölskyi.

Hiertämisen selitys lienee siinä, että SeeYat eivät toimi näin kapeissa jaloissa. Kengän päällinen on ohut, mutta ei saumaton. Pohjan muovin ja päällikankaan välillä on sauma. Jos jalka olisi leveämpi, sauma jäisi turvallisesti jalkaholvin alle. Mutta kapeassa jalassa saumat tulevat ihoon kiinni. Sitä tiukemmin, mitä tiukemmin nauhat sitoo kiinni. Speedeissä samaa ongelmaa ei ole, koska niissä päällinen pysyy jämäkämmin muodossa.

Kengän pohjan sopii olla tosi minimaalinen, mutta päällisen ei välttämättä tarttisi…

Juoksutuntuma SeeYoissa oli loistava, mutta oliko se sitten parempi kuin Speedeissä, en oikein pysty sanomaan, hiertävät kohdat veivät liikaa huomita. Viimeistään puolen tunnin kohdalla oli aina pakko ottaa SeeYa pois jalasta. (Sitten kun toinen jalka oli paljas ja toisessa kenkä, huomasi että paljain jaloin on sentään aika eri fiilis kuin millään fivefingersillä. Jos vain maasto salli, niin pakko oli ottaa se toinenkin kenkä jalasta, kun se alkoi tuntua oudon kömpelöltä.)

Mitähän näillä kengillä nyt tekisi, kun ei niistä taida lenkkikengiksi olla. Eikä nopeasti jalkaan solautettaviksi kävelykengiksi, kun ei näitä solauteta jalkaan nopeasti. Vesilinnut, varokaa!?

* Ai että ”mikä ihmeen piikki?” Se on 25 kilometrin juoksu tietysti. Eikö teidän isoisänne kertoillut teille piikin kisoista? Minun kertoi. Veikko Valtterin mielestä maraton oli turhan pitkä matka, mutta piikki oli juuri sopiva. Olen samaa mieltä, vaikka toisaalta maratonin viehätys on siinä, että se on sopivasti liian pitkä (plus että esimerkiksi nesteen saannin merkitys ymmärretään paremmin kuin isoisän aikaan). Oma suosikkimatkani on ehkä 30 km. Puolimaratonit ovat vähän liikaa pikajuoksua, pidin puolimaratoneja vähän pilipalimatkoina, joilla ei ollut mitään virkaa. Liian kovia ja raastavia hyviksi harjoituksiksi, mutta liian lyhyitä, että pääsisi pitkän matkan tunnelmiin. (Nykyisin on jopa ”neljännesmaratoneja”. Ne on varmaan keksitty, että reilu kymppi saataisiin kuulostamaan hienolta maallikoiden korvissa.)

Ξυπόλητος δρομέας στην Κέρκυρα

01.08.2013

Lapsena luin Gerald Durrellin kirjaa Eläimet ja muu kotiväkeni useammin kuin mitään muuta kirjaa. Silloin haaveilin, että pääsisin joskus Korfun tapaiseen paikkaan. Haave tuntui lapsena etäiseltä. Nyt olen sitten siellä ollut. Vietimme kaksi viikkoa lomaa Korfulla. Majapaikkamme oli Kassiopi-niminen kylä saaren pohjoisosassa, ei hirmu kaukana Durrellin perheen kotipaikoista 1930-luvulla.

Aloitan jutun juoksemisen näkökulmasta, koska tämä blogi on nykyisin vahvasti juoksemiseen painottunut. Useimmat lukijat lienevät enemmän kiinnostuneita esimerkiksi juoksukenkien testaamisesta kuin hienoista luontohavainnoistani.

Otin mukaan vain yhdet juoksukengät Inov-8 Bare-X 180: t, niin että varmasti tulisi jatkettua niiden testaamista kunnolla (ja koska Fivefingersejä ei ollut yhtään ehjää paria jäljellä).

Ei mitään valittamista Inoveissa. Kelpo kengät. Mutta jotain puuttuu. Se minimalismin viimeinen silaus. Oravaolo. Kissantassumainen kosketus juoksualustaan. (Korfulla oli paljon kulkukissoja 1930-luvulla ja on edelleen.)

Osasyy kenkien lievään tylsyyteen saattaa olla se, että ne ovat sporttisen käyrät, mikä tarkoittaa, että ne ovat eri muotoiset kuin jalat.

Why are not all shoes shaped like feet?

Miksi kenkä ei ole jalan muotoinen? Klipsut näyttävät varpaiden paikat kengän sisällä.

Ei näiden Inovien banaanimainen muoto sinänsä haittaa. Pikkuvarvas ottaa kankaaseen kiinni, mutta varvas ei hierry, koska päällinen on pehmeä ja joustava eikä kankaassa ole tuossa kohtaa saumoja. Mutta, mutta…

Paljasjalkailun ja kevytkenkäilyn yksi juju ja ilo on, että varpaat pääsevät vapaasti levittäytymään. Tuntemaan ja kokeilemaan mitä alla on. Käyrissä kengissä pienimmät varpaat eivät pääse tekemään työtään.

Mitä pidemmälle loma kului, sitä useammin huomasin ottavani kengät pois jalasta kesken lenkin. Viimeisen lenkin tein kokonaan ilman kenkiä. Kaksi viikkoa on näemmä riittävä aika tutkia uutta ympäristöä niin, että voi mennä samoille lenkeille uudestaankin ja tietää myös missä pärjää paljain jaloin. Siltäkin varalta, että alan kuulostaa hörhöltä – paljain jaloin juokseminen oli vaan parasta!

Lämpöä Korfulla oli kesäkuussa tarpeeksi, mutta ei ihan tolkuttomasti. Luut eivät menneet rikki (olen aina tykännyt helteestä). Mitään muita varusteita ei lenkille tarvittu kuin sortsit (ja gps…) Näkyi myös auringonlaskuja mereen ja muuta kivaa diipadaapaa.

Korfulla voisi paljasjalkailla ympäri vuoden, mutta täydellinen paikka se ei siihen harrastukseen ole. Juoksualusta oli melkein pelkkää asvalttia. Asvaltti on yllättävän miellyttävä ja jalkaystävällinen alusta paljasjalkajuoksuun, mutta olisi kiva, jos myös pehmeämpää ja vaihtelevampaa alustaa olisi tarjolla. Korfun vaelluspolut olivat sellaisia, että olisi pitänyt kaivaa suunnistussäärisuojat naftaliinista.

”Entä ne luontohavainnot”?

Tiesin tietenkin, että maailma on muuttunut. Gerald Durrellille itselleenkin jokainen aikuisena tehty visiitti lapsuusmaisemiin oli paha pettymys (Botting 1999). Kyllä siellä silti ainakin aavistuksen sai millainen paikka on joskus ollut.

Kaloja näkyi lähinnä Paleokastritsan akvaariossa (pieni, mutta kehu aktiivisille oppaille). Tällaisen sisämaan kasvatin mielestä on kyllä jännittävää snorklata ja löytää joku hassu merisiili, -tähti ja -makkara muuten aution Välimeren pohjasta. Suomalaiselle on myös jännää kun kivien alta löytää skorpioneja, kaikki hyönteiset ovat suuria (paitsi hyttyset pieniä), liskoja on muitakin kuin sisi- ja vaskitsa ja auton alle on jäänyt kilpikonnia. Lintuja näkyi vähän, taitavat ampua kaikkea millä on nokka ja siivet paitsi haarapääskyjä ja varpusia. Jotain kivaa sentään näkyi (kyläpöllösen tapauksessa vain kuului) lenkeilläkin.


Yksi asia Korfulla ei ole muuttunut sitten 1930-luvun: WC-pönttöön ei saa edelleenkään laittaa paperia. Tästä vessasta otin videon!

Viite: Botting, D. 1999: Gerald Durrell: The authorized biography. Carroll & Graf. 644 s. Tämä oli hieno kirjamessulöytö muutaman vuoden takaa. Tiesittekö muuten, että Gerald on käyttänyt taiteilijan vapauttaan Korfu-kirjoissaan (Eläimet ja muu kotiväkeni lisäksi jatko-osat Eläimellistä menoa Korfulla ja Garden of the gods eli Fauna and family) sijoittamalla Larryn asumaan perheen kanssa? Oikeasti Lawrence asui suurimman osan aikaa eri paikassa kuin muu perhe ja oli Korfulle muuttaessaan naimisissakin.