Mestari

Huomaan kirjoittaneeni vuosien mittaan aika monta juttua tavalla tai toisella Janne Holménin innoittamana. Holmén on niin hyvä kirjoittaja, että on tehnyt mieli tehdä vähän enemmänkin kuin vain nyökkäillä jutuille, että ”Juuri noin, täyttä asiaa. Tykkään*”.

Historiikki:

11.8.2002 Vieläkin harmittaa, kun en nähnyt Janne Holménin EM-juoksua suorana televisiosta (enkä ole nähnyt koko kisaa nauhoituksena vieläkään, ei sitä mistään internetistä löydä). Olin jostain syystä maratonin aikaan uimastadionilla (varmaan pakotettiin:) Olin katsonut, että ehdin vielä katsomaan maratonin loppupuolta televisiosta, mutta eihän se televisiolähetys ollut alkanutkaan silloin kuin maraton alkoi, vaan kesken kisan, kun muistaakseni tunti oli jo juostu.

Arvoin vielä, että otanko kännykän uimapaikkaan, mutta päädyin jättämään sen lukittavaan lokeroon. Kun palasin huomasin, että tekstiviestejä oli tullut tyyliin: ”Holmén johtaa kilpailua irti muista”… Myöhäistä.

6.2.2008  Tieteentekijän näkökulma urheiluun. Yhä huippu-urheilu-uraansa jatkava Holmén alkoi kirjoittaa säännöllisiä kolumneja Juoksija-lehteen. Holménin analyyttiset kirjoitukset olivat hieno piristysruiske minusta silloin tylsäksi ja konservatiiviseksi muuttuneelle aiemmin reippaan anarkistiselle kestävyysurheilun puolestapuhujalle.

16.4.2008 Kaikki eivät ole puuromiehiä. Yksi tutkivan urheilijan monista laatujutuista Juoksijassa: Palautumisen tiede ja taide. Söin tietenkin heti samanlaisen iltapalan kuin Janne Holménilla on ollut tapana…

19.3.2009 Yliopistolaki on painettu paperille… Opetusministeriö päätti suuressa viisaudessaan, että Holmén ei ole riittävän hyvä urheilija saadakseen apurahaa, ei myöskään Holménin olympiamaratonilla kukistanut Francis Kirwa.

1.7.2009 Perheellisen on pakko yrittää… (jotain muuta kuin juoksua). Holmén lopetti uransa. Perustelut olivat järkeviä.

”Onnea tohtori Holménin uralle tutkijana! (Luonnontieteilijän näkökulmasta hyvä tiedemiestyyppi menee kyllä ihan hukkaan historioitsijana:)”

7.12.2011 Holménin kolumni paljasjalkajuoksusta. Tarkka ja perusteellinen kirjoitus, joka ansaitsi tarkan ja perusteellisen pohdinnan – ja myös perusteltua kritiikkiä!

”Ennen tarkempaa pureutumista kolumniin, otan heti kärkeen esiin yhden juoksukengän valintaan liittyvän tekijän, jota Holmén ei artikkelissaan käsittele: paljain jaloin tai minimaalikengillä juokseminen voi olla hauskempaa kuin tavallisilla lenkkikengillä tai tavallisilla kilpakengillä.”

Yleensä fiksusti kirjoittava Holmén hyökkäsi tässä jutussa poikkeuksellisesti olkiukkoa vastaan.

8.-16.2.2012 Puolustin Janne Holménin kaltaista ruumiinrakennetta The Maple Grove Barefoot Guy -blogissa.  Hienoja älykkäitä paljasjalkajuoksujuttuja aikaisemmin kirjoittanut ”MGBG” eli Christian Peterson alkoi näihin aikoihin yllättäen siirtyä omissa treeneissään kestävyysharjoittelusta hyvin vahvasti voimaharjoittelun suuntaan.

Komea maratoonari ja gorilla

MGBG alkoi ihannoida lihaksikasta ulkonäköä ja sattui valitsemaan juoksubloginsa lopun aikoja enteilleeseen kirjoitukseensa kuvan Janne Holménista edustamaan tyypillistä maratonjuoksijaa (Dwayne Chambers edusti pikajuoksijaa). Peterson tuntui pitävän itsestään selvänä, että ihmiset haluaisivat olla ulkomuodoltaan mieluummin Chambersin kaltaisia muskelipellejä – anteeksi, tarkoitin muskelikimppuja – kuin Holménin kaltaisia laihoja maratoonarityyppejä.

Ulkonäköjutut ovat makukysymyksiä (eikä kukaan ehkä ole edustavimmillaan välittömästi kilpamaratonin kaltaisen äärimmäisen fyysisen rääkin jälkeen). Siitä faktasta ei kuitenkaan mihinkään pääse, että ihminen on kokoisekseen nisäkkääksi poikkeuksellisen heikko ja hidas. Eläintarhan tylsistyneessä sohvaperunasimpanssissa on enemmän räjähtävää voimaa kuin huippuunsa treenatussa (ja doupatussa) Dwayne Chambersissä oli ikinä!

Toinen fakta on se, että ihminen on kokoisekseen nisäkkääksi poikkeuksellisen kestävä erityisesti kuumassa ilmanalassa. Ihmiset, joilla on maratonjuoksijan habitus juoksevat todistettavasti kuduantilooppeja hengiltä Kalaharin autiomaassa (video).

”Dwayne Chambers saisi tuskin juostua uuvuksiin edes bambia.”

Onnistuiko MGBG pilaamaan itseltään juoksemisen ilon voiman ihannoinnillaan? En tiedä mitä kaikkea taustalla oli, mutta juoksublogin päivittäminen loppui pian ilman selityksiä; ehkä MGBG näyttää nykyään hurjan vahvalta…?

29.9.2012 Lidingöloppet on hieno kisa, siellä pääsee itse kukin samalle viivalle monen maan kestävyysjuoksun mestarien ja myös esimerkiksi suunnistuksen mestarien kanssa.

Tässä videolla Lidingön saarella on vauhdissa kilpakuntoilijaksi siirtynyt Janne Holmén (puna-asuinen juoksija, 1:52 min-). Tämän jutun kirjoittaja tulee videolla kaukana perässä (riemunkirjavapaitainen juoksija, 14:48 min-). Vielä kympin kohdalla Holmén oli lopulta upeasti kisan neljänneksi juossutta Eric Senorskia vain kymmenisen sekuntia jäljessä. Maalissa miesten välillä oli eroa noin 13 minuuttia. Taisi Holmén lähteä vanhasta muistista pikkuisen turhan kovaa…

20.9.2013 Foorumikeskustelua. Holménkin sortuu välillä kirjoituksissaan huonoon argumentointiin niin hyvä kirjoittaja kuin onkin. Paljasjalkajuoksun rinnastaminen johonkin raakalihadieettiin oli melkoinen pohjanoteeraus. Ai että paljasjalkajuoksu olisi suomalaisia wannabe-eliittimaratoonareita vaaniva harhapolku? Täh? Näkisin runsaan paljain jaloin juoksemisen päinvastoin yhtenä mahdollisuutena kehittyä juoksijana lisää.

”siirrytäänpä ajatuksissa Etiopiaan tai Keniaan ja ajatellaan sinne suomalainen asiantuntija harjoitusleirille luennoimaan: ’teidän maratonlahjakkuuksianne vaanii paljasjalkajuoksun harhapolku’…?”

”mitä jos varattaisiin edes yksi golfkenttä edes yhdeksi viikoksi nuorten kestävyysjuoksijoiden leiripaikaksi; saisivat hurjastella, hullutella ja pitää hauskaa paljain jaloin suomalaisella savannilla?”

*) Janne Holménin kirjoituksille Juoksijassa olisin usein mielelläni painanut tykkäysnappia. Paperisen lehden jutuissa ei vaan ole (vielä?) tätä mahdollisuutta. Lehden verkkoversiossa voisi olla…

Ehdotukseni kaikille maailman lehdentekijöille: jos haluatte nopeasti tilastollisesti merkitseviä määriä palautetta lehden jutuista: lisätkää sosiaalisen median tehokkaaksi osoittama ”tykkää” -nappi lehtenne verkkoversioon jokaisen artikkelin kohdalle.

Koko juttua verkkoon ei tarvitse laittaa, vaan ”kiusoittelujuttu”, jossa on taktisesti valittu määrä tekstiä jutun alusta.

Iltaretki

ZEMiä!

Suksihiihtelyä on saanut jalkoihinsa ZEMgearin uudet hienot Terra Tech Ninja -juoksukengät.

Reilut toistatuhatta kruunua vilahti valokaapelia pitkin Itämeren pohjan kautta Umeålaisen pankin holviin ennen kuin tiikeriraitainen kenkäpaketti saatiin liikkeelle kohti Suomea.

Tällä hetkellä tämän merkkisiä kenkiä ei ehkä saakaan Suomeen toimitettuna mistään muualta kuin yhdestä kaupasta Ruotsissa. ZEMpa på, Suomi, tänne kanssa tämmöisiä!

Suksihiihtelyn juoksukenkien koejuoksuosasto (saman kokoinen kuin Tekniikan maailman vastaava) odottaa malttamattomana lupaa päästä ZEMien kanssa baanalle.

Ruoka

Ohjeet tämän jutun lukemiseen: ripottele suolaa kämmenselälle, nuolaise ja – hop! – lue juttu. Heti jutun luettuasi puraise vielä sitruunanpalaa.

Ravintoasioissa hyvä lähtökohta on, että kaikki ovat väärässä (myös tämän jutun kirjoittaja). Erityisen väärässä on jokainen, joka tietää ainoan oikean tavan syödä.

Ruokavaliot, jotka saavat ihmisen voimaan hyvin ja pysymään terveenä voivat olla radikaalin erilaisia (otan esimerkkejä myöhemmin).

Hyvät ruokavaliot ovat aina myös yksilöllisiä. Eikä jollekin yksilölle hyvä ruokavaliokaan ole mikään vakio, vaan muuttuu ja vaihtelee koko elämän ajan.

Tyypillinen virhe on keskittyä liikaa muutamaan yksityiskohtaan. Tämä on ymmärrettävää, koska yksityiskohtia on niin paljon, ettei niiden kaikkien yhteisvaikutuksia voi kukaan koskaan mitenkään hallita. Muodin mukaisesti keskusteluissa keskitytään esimerkiksi C-vitamiiniin, D-vitamiiniin, antioksidantteihin, gluteeniin, kuituihin, omega-rasvahappoihin; mihin milloinkin.

Yksityiskohdissa on usein joku olennainen pointti, suomalainen saa D-vitamiinia auringosta talvella liian vähän. Jos on yliherkkä gluteenille, niin sitä ei tietenkään kannata syödä. Mutta kuinka yleistä tällainen yliherkkyys on ja miten se diagnosoitaisiin luotettavasti?

On helppo ampua yli yksityiskohdissa. Varoituskellojen pitäisi soida, kun aletaan suositella mega-annoksia jotain muotiainetta tai syyttää yhtä ainetta tai sen puutetta kutakuinkin kaikista maailman sairauksista.

Tuplanobelisti Linus Pauling tunnetusti meni metsään C-vitamiiniajatustensa kanssa. D-vitamiinia on Suomessa varmasti hyvä syödä talvella purkista.. tai ehkä vielä parempi olisi mennä talvella etelään tai (tarkistusmitattuun) solariumiin… ultraviolettisäteilystä voi tosin aina saada melanooman ja kuolla… toisaalta yhden tutkimuksen mukaan oleskelu ultraviolettisäteilyssä laskee melkein välittömästi verenpainetta ja voi ehkäistä sydänsairauksia vapauttamalla typpioksidia vereen… Tällaisia nämä ravinto- ja terveysasiat ovat, monimutkaista lehmänkauppaa – ja sitten vielä ihmiset ovat hankalia, kun eivät kaikki suostu elämään kontrolloidusti samanlaisissa elinympäristössä…

Hyvin usein keskustelu pyörii kolmen fysiologisen energialähteen: hiilihydraattien, rasvan ja proteiinien suhteellisten osuuksien ympärillä ja kaikki muu vähän unohtuu.

Ravintopyramidi. Lisäisin tähän vielä isoimmaksi palikaksi, että ruuan pitäisi maistua hyvälle ja syömisen jälkeen pitäisi olla mukava olo.

Hyvän ruokavalion keksiminen jollekin ihmiselle ei ole helppoa ja vaatii vähintään vuosien seurantaa ja tarkkailua (helpointa sellainen on tehdä itselle). Sen sijaan on helppoa keksiä sellaisia ruokavalioita, jotka ovat huonoja aina ja kaikille (otan esimerkkejä myöhemmin).

Tässä on kolme esimerkkiruokavaliota, jotka lienevät ihan ok joillekin joskus jossain oloissa:

1. Paljon hedelmiä ja vihanneksia, oliiviöljyä, kokoviljatuotteita, palkokasveja, kalaa ja kohtuullisesti punaviiniä.

2. Enimmäkseen kalaa, valaannahkaa ja -rasvaa (muktuk), peuranlihaa, hylkeenlihaa, äyriäisiä, lintuja ja vastaavaa; kesällä myös marjoja, juuria ja jotain vihreää.

3. Lähinnä maitoa, verta ja lihaa.

Ykköskohta on lainaus Gunther von Hagensin elämäntyöstä, Body Worlds -näyttelyistä, jossa on esillä plastinoituja ihmisruumiita.

Kakkoskohdan inuiittiparadoksi tuli vastaan kun ensi aloin miettiä, että miten ihmeessä eskimot eivät kuolleet keripukkiin. (Selvisi sekin: he saivat C-vitamiinia esimerkiksi raa’asta kalasta ja raa’asta peuranmaksasta. Muktuk oli aivan erityisen hyvä C-vitamiinin lähde.) Isompi kysymys on, että miten inuittien ruokavaliolla pysyi terveenä ja edes hengissä, kun se hylkeen- ja valaanrasvaruokavalio sotii suunnilleen kaikkia suosituksia vastaan.

Kolmoskohta oli tietenkin masaiden perinteistä ruokaa. Masait olivat silmiinpistävän hoikkaa ja varsin tervettä porukkaa, vaikka heidänkään ruokavalionsa ei ehkä saisi ravintoasiantuntijoilta kiitosta. Vahvasti maito-veri-liha -painotteinen dieetti oli nuorten soturien ruokaa, muut masait söivät enemmän myös kasvisruokaa: juuria, yrttejä, hedelmiä ja lisäksi esimerkiksi hunajaa.

Esimerkki huonosta ruokavaliosta: se mitä teollistuneissa maissa keskimäärin syödään, ehkä pahimpana esimerkkinä Yhdysvallat. Näyttää minusta ilmeiseltä, että esimerkiksi metabolisen oireyhtymän yleistyminen ja ruokavalion välillä on syy-seuraus -suhde.

Ihminen voi olla erittäin fiksu ja juosta ultramaratoneja  ja silti kärsiä ylipaino-ongelmista ja himosta syödä ruokia, jotka tietää itselle pahoiksi – tässä kuusiosainen sarjakuva sellaisesta tilanteesta.

Toinen esimerkki satavarmasti huonosta ruokavaliosta on vähärasvainen karppaus. (”Karppaus” mainittu, muista suola ja sitruuna!)

Minusta on aika huolestuttavaa, kun karppaajaa neuvotaan käyttämään rasvattomia maitotuotteita ja vähärasvaista lihaa, vaikka sitten muistutettaisiinkin kasviöljyistä ja rasvojen tärkeydestä (Juoksija-lehden ravintoasiantuntijan kommentti jossain aika uudessa numerossa – etsin viitteen. Lisäys 26.10: olin jo laittanut lehden kiertoon, mutta kirjoittaja oli nimeltään Kiviranta, sama joka tuputtaa uudessa lehdessä puuroa pojalle, joka inhoaa puuroa.)  Niitä kasviöljyjä on sitten parempi hörppiä oikein urakalla ja kaksin käsin! Yksimielisen vaarallisilta transrasvoilta karppaajat välttyvät vähän kuin itsekseen, koska transrasvojen pahimmat lähteet on yleensä kytketty kasaan tärkkelystä ja/tai sokeria.

Maksa ei pysty käsittelemään määräänsä enempää proteiinia. Vähärasvainen ja vähähiilihydraattinen dieetti johtaa ripuliin, närästykseen, painonmenetykseen, yleiseen huonoon vointiin ja ääritapauksissa kuolemaan (Tarkemmin tästä ”kaniininääntymisestä” samoin kuin islantilaisen tutkimusmatkailijan Vilhjalmur Stefanssonin jännittävistä seikkailuista eskimoiden parissa edellä jo linkatussa inuiittiparadoksijutussa).

Ravintojutussa pitää kai puhua myös kolesterolista. (”Kolesteroli” mainittu, muista suola ja sitruuna!) Jos minulla todettaisiin ”korkea kolesteroli”, en tekisi mitään. Jos todettaisiin korkea ldl/hdl -suhde, alkaisin opiskella aihetta tosissaan, että miten niitä matalan tiheyden lipoproteiineja luokiteltiinkaan edelleen alaluokkiin ja saisiko omia erityyppisten ldl-kuskien osuuksia jotenkin selville. Jonkun statiinilääkityksen aloittamiseen minulla olisi todella iso kynnys. Pitäisi ainakin harkita asiaa noin 88 kertaa ja jokaisen harkinnan välissä lukea tieteellinen artikkeli aiheesta (suolan ja sitruunan kanssa – eli lääketutkimuksen tekijöiden, rahoittajien ja tutkimuskohteen yhteydet tarkasti selvittäen).

Ovatko tyydyttyneet rasvat haitallisia? (”Tyydyttynyt rasva” mainittu, muista suola ja sitruuna!) Kenelle ja koska? En tiedä. En usko, että kukaan tietää. Seuraan tutkimustuloksia, pysykää kanavalla. On niillä eri omega-rasvahappojen suhteellisilla osuuksilla ja tarkemmin rasvahappoketjujen pituuksillakin väliä, mutta ei siitä hullukaan ota selvää, että mitä. (Rasvat ovat kinkkisiä, sen sijaan se kyllä on aika selvä fakta, että kolesterolin syöminen ei ole vaarallista. Jotenkin tämä fakta on mennyt ohi monilta ja he pelkäävät suotta sellaisten hienojen ruokien kuin kananmunien ja katkarapujen syömistä.)

N=1, eli minkälaiset syömiset minulla itselläni tuntuisivat toimivan tällä hetkellä (tämä on sitten salaisuus, en ole kertonut siitä kenellekään).

Toinen ravintopyramidi. Lisäisin oluen eteen sanan ”belgialainen”.

Esimerkiksi töissä otan ensin ison kasan salaattia (ekstraoliiviöljy ja balsamiviinietikka eivät haittaa), näön vuoksi perunan tai nökkösen riisiä ja sitten kaikkea mitä on, kalaa, kanaa, lihaa ja kasviksia. Jos joskus on vaikka paistettua maksaa, pekonia ja sipulia, niin nam.

Kotona kovia sanoja ovat oliiviöljy, voi, kerma, 10% kreikkalainen jugurtti ja punainen maito (ja mikä ettei välillä punainen viinikin, tai belgialainen olut). Voileivän päälle salaattia, juustoa, meetwurstia, kurkkua, tomaattia, oikeita suolakurkkuja, oliiveja, jalapenoja, Kallen mätitahnaa – itse leipä kaiken alla saa olla aika ohut…

Jos tekee mieli mehua, juon ensin litran vettä. Sitten sitä mehua niin paljon kuin mieli tekee. Kun mehua menee vähemmän, voi ostaa niitä kalliimpia tuorepuristettuja, missä on hedelmälihaa tallella.

Oudoin seuraus tällaisesta syömisestä on, ettei tee mieli kauheasti makeaa. Minun! Täh? Kesällä laivalta ostettua Wiener Nougat’ta ja pingviinisalmiakkia on vieläkin jäljellä!  Tietysti kaikki kiinnostavat suklaa- ja salmiakkiuutuudet pitää edelleen testata, mutta pieni määrä näitä omia suosikkimakeuksiakin kerralla tuntuu riittävältä.

Voin hyvin. Päivisin ei tule väsymyskohtauksia. Virtaa riittää esimerkiksi tällaisten blogikirjoitusten väkäämiseen. Keksin kyllä aika monta muutakin syytä, miksi olo on nyt parempi kuin vuosiin. Ehkä ruualla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Tästä tulisi vähän tieteellisempää, jos siirtyisin välillä kontrolliksi muutamaksi viikoksi kunnon tärkkelysmössötykseen. Ongelma on, etten halua.

Tämä on nyt, luulen että tilanne muuttuu jos ja kun joskus alan taas harjoitella enemmän juoksua.

Tiivistetysti: hiilihydraatit ovat urheilijan ruokaa.

Mitä enemmän kestävyysurheiluun satsaa sitä enemmän hiilihydraatteja tarvitaan. Karppaava ultrajuoksija on vain hölmö, jos karppaa myös kisojen ja kovien harjoitusten aikana – ainakin jos haluaa myös pärjätä niissä kisoissa.

Pitkät ultrajuoksut ovat tietysti aika äärimmäistä urheilua, mutta jotain opittaavaa lajin harrastajien syömisistä on varmasti meillä lyhyempien matkojen juoksijoillakin. Sunny Blende kuvasi ultrajuoksukilpailuja syömis- ja juomiskilpailuiksi, joihin on heitetty mukaan vähän liikuntaa ja maisemien katselua. Lyhyesti: ultrajuoksijan on hyvä syödä paljon ja kaikkea.

Scott  Jurek on kirjoittanut kirjan nimeltä Eat and run. Scott Jurek on kasvissyöjä ja voittanut esimerkiksi legendaarisen Spartathlon ultrajuoksun kolme kertaa ajoilla, joita kovemmin on juossut vain ultrajuoksun suurin legenda Yiannis Kouros. Esittelin edellä (joissain oloissa joillekin) terveellisiä liharuokadieettejä. Jurekin esimerkki osoittaa, että kasvisruualla voi olla huippuluokan kestävyysurheilija.

Syömisten kasvispainotteisuutta puoltavat tietysti voimakkaasti ekologiset seikat. On vaikea kuvitella miten Maapallo voisi elättää seitsemän miljardia isoa lihansyöjäapinaa.

Suksihiihtelyä vakoilee: Tekniikan maailma

Suksihiihtelyä on saanut haltuunsa otteita TM kuntoiluosaston juoksukenkien teknologiaa käsittelevästä artikkelista ja julkaisee niistä tässä osia.

Samassa artikkelissa käsitellään positiivisesti ja asiallisesti sekä Vibram FiveFingers SeeYa Ls että Asics Gel-Kayano kenkiä. Tämä on hyvin harvinaislaatuinen saavutus. Suksihiihtelyä ei ole varma pystyisikö samaan.

SeeYa ja Kayano ovat jutun yksi taistelupari. Taistelupareja on kaksi muutakin, Suksihiihtelyä ei ole täysin vielä saanut selvitettyä mitkä ne ovat. Ehkä joku lukijoistamme saa taisteluparit selville seuraavista vakoilukameran kuvista:

Seuraava tekstikaappaus antaa vihjeitä siitä, että juttu kokonaisuudessaan olisi ehdottomasti lukemisen arvoinen:

Hyvin kiinnostavia ovat myös paljastuneet katkelmat huippumaratoonarien askelluksesta ja ehdotelmat siitä, miten tavallinen tallaaja voisi harjoitella juoksutekniikkaansa samaan suuntaan:

Tähän asti selvittämiemme tietojen mukaan Tekniikan maailman raportti keskittyy käsittelemään juoksukenkien teknisiä ratkaisuja ja jalkojen eri osiin kohdistuvaa rasitusta eri kengillä ja eri juoksutekniikoilla (niin kuin Tekniikan maailman nimensä mukaisesti tietysti kuuluukin).

Selvittelemme vielä, käsitelläänkö jutussa jossain kohtaa myös juoksemisen iloa. Ainakin autolla ajon nautinnosta kyseisessä lehdessä puhutaan käsityksemme mukaan usein.

Suksihiihtelyä seuraa tilannetta ja palaa asiaan mahdollisimman pian, jos uusia yksityiskohtia selviää. Loppuun vielä paljastunutta kuvamateriaalia yhdestä testatusta kenkämallista:

Vesilinnut: vaara ohi

Tällaisella nauhoituksella hiertäminen jalkaholvin kohdalla väheni

Sain vihjeen, että kenkien hiertämistä voisi estää nauhoittamalla kengät reippaan erilailla kuin yleensä. Kiitos vielä, Juha, vinkistä ja linkistä Barefoot Joshin sivulle*, josta saatoin ottaa nauhoitukseen mallia.

Auttoi – ei täysin, mutta sen verran, että kengät muuttuivat taas käyttökelpoisiksi!

SeeYat alkoivat uudellakin nauhoitustavalla hiertää, mutta kun ennen hiertäminen alkoi vartin kohdalla, nyt pääsi kolme varttia ilman ensimmäisiä hiertämistuntemuksia. Kolmessa vartissa kengät ehti hyvin huomata odotetun kevyiksi ja ketteriksi. Kummasti SeeYat muuttuivat silmissäni typeristä läpysköistä taas makeiksi juoksukengiksi.

Viidenkymmenen minuutin jälkeen toinen kenkä (oikea) hiersi sen verran (etummainen hot spot ensimmäisen SeeYa-jutun kuvissa), että otin ensin yhden kengän ja sitten toisenkin pois. Aika olemattomat kengät SeeYat ovat, mutta eivät niin olemattomat, etteikö tuntuisi oudolta kun toisessa jalassa on kenkä ja toisessa ei.

Kenkien pois ottamisessa oli se ”vika”, että muistin taas, että mikä ero on paljain jaloin juoksemisen ja melkein paljain jaloin juoksemisen välillä. FiveFingerseillä juoksu oli huippukivaa kuten niin usein ennenkin, mutta paljain jaloin juoksu oli puhdasta nautintoa. Nautintoa, jota halusin pitkittää niin, että piti lähteä vielä kotiovelta lisälenkille, SeeYat jäivät postilaatikkoon odottamaan.

Vielä oli sileää, puhdasta ja lämmintä asfalttia juostavaksi, vaikka oli jo syyskuun kahdeksas päivä. Yritin painaa lenkillä tuntemukset mieleen, että talven ylikin muistaisi kunka hienoa paljain jaloin tassuttelu parhaimmillaan on.

* Barefoot Josh on päättänyt lopettaa kenkien testailun koska pitää Merrell Vapor Glove -kengistä niin paljon, ettei halua enää käyttää aikaa muihin.

Foorumikeskustelua

Inspiroiduin kirjoittamaan juoksufoorumille. Ensin yhden rönsyilevän kirjoituksen…

• Luonnollisuudesta viis, paljain jaloin juokseminen on kivaa. (Jos ei ole, niin sitten kengät jalkaan, ei siinä sen kummempaa.)

• Juoksualustasta: tuntemukset paljain jaloin juoksusta puhtaalla, sileällä ja lämpimällä asfaltilla tiivisti nimimerkki ”Loki” jo aiemmin niin, ettei siihen ollut mitään lisättävää: ”aah”…

• Talvesta: valitettavasti Suomessa paljain jaloin juoksu on suuren osan vuotta paitsi ”ei-kivaa”, myös fysiologisesti mahdotonta itseään telomatta.

• Kilpajuoksu paljasjalkakengillä tai paljain jaloin: maratonennätykset fivefingerseillä ovat surkeita, mutta kolmen tonnin esteitä on menty aika haipakkaa ihan paljain jaloin.

… ja sitten monta rönsyä lisää, muun muassa:

• Mitä eroa on uskonnoilla ja paljasjalkailulla? (Lyhyesti: ”science, it works, bitches!”)
• Miksi aloinkin kummasti pitää sanasta ”paljasjalkailija”? (Lyhyesti: ei tarvise puhua ”beöfutaajasta”.)

Jotkut ihmiset kirjoittivat samaan ketjuun hyvin erikoisia kommentteja:

Nimimerkki ”Baldini” kyseli: ”pitääkö paljasjaloin [sic] tai paljasjalkakenkien käyttäjien pitää oranssia sulkaa/viiriä päässään juostessaan?”

Nimimerkki ”Mosse” vastasi: ”Ehdottomasti pitäisi. Tai ainakin niiden jotka tykkää paasata paljasjalkailun auvoisuudesta, että osaisi pysyä kaukana”

Luulisi että selkeämpää ”oranssia sulkaa” ei ole, kuin kyseisen foorumiketjun otsikko, joka oli ”Varvaskengät hiiteen, ja avoinjaloin [sic] liikkumaan”…

Huh, huh. Piti ottaa aikalisä ja miettiä, että piruillako jotain takaisin (”Nike’ien ja Asicsien käyttäjien pitäisi pitää t-paitaa, jossa lukee: ’PULLAKENGISSÄ PULLAJALAT’ ”? ), vai olisiko paras taktiikka vaieta typeryydet kuoliaaksi.

Piruilin, mutta en puuttunut niinkään tuohon ”oranssi sulka” -vitsailuun, vaan siihen yleiseen suvaitsemattomuuteen kaikkea itselle vierasta kohtaan, mikä Baldinin ja Mossen kirjoituksista paistoi.

-Nimimerkki ”nosoles” aka ”nopoles” aka Mikko Kolkkala