Sain vihjeen, että kenkien hiertämistä voisi estää nauhoittamalla kengät reippaan erilailla kuin yleensä. Kiitos vielä, Juha, vinkistä ja linkistä Barefoot Joshin sivulle*, josta saatoin ottaa nauhoitukseen mallia.
Auttoi – ei täysin, mutta sen verran, että kengät muuttuivat taas käyttökelpoisiksi!
SeeYat alkoivat uudellakin nauhoitustavalla hiertää, mutta kun ennen hiertäminen alkoi vartin kohdalla, nyt pääsi kolme varttia ilman ensimmäisiä hiertämistuntemuksia. Kolmessa vartissa kengät ehti hyvin huomata odotetun kevyiksi ja ketteriksi. Kummasti SeeYat muuttuivat silmissäni typeristä läpysköistä taas makeiksi juoksukengiksi.
Viidenkymmenen minuutin jälkeen toinen kenkä (oikea) hiersi sen verran (etummainen hot spot ensimmäisen SeeYa-jutun kuvissa), että otin ensin yhden kengän ja sitten toisenkin pois. Aika olemattomat kengät SeeYat ovat, mutta eivät niin olemattomat, etteikö tuntuisi oudolta kun toisessa jalassa on kenkä ja toisessa ei.
Kenkien pois ottamisessa oli se ”vika”, että muistin taas, että mikä ero on paljain jaloin juoksemisen ja melkein paljain jaloin juoksemisen välillä. FiveFingerseillä juoksu oli huippukivaa kuten niin usein ennenkin, mutta paljain jaloin juoksu oli puhdasta nautintoa. Nautintoa, jota halusin pitkittää niin, että piti lähteä vielä kotiovelta lisälenkille, SeeYat jäivät postilaatikkoon odottamaan.
Vielä oli sileää, puhdasta ja lämmintä asfalttia juostavaksi, vaikka oli jo syyskuun kahdeksas päivä. Yritin painaa lenkillä tuntemukset mieleen, että talven ylikin muistaisi kunka hienoa paljain jaloin tassuttelu parhaimmillaan on.
* Barefoot Josh on päättänyt lopettaa kenkien testailun koska pitää Merrell Vapor Glove -kengistä niin paljon, ettei halua enää käyttää aikaa muihin.
Avainsanat: Fivefingers
Vastaa