Viimeinen Sotkalinnan lenkki?

Tunnelmakuvia kenties viimeiseltä Sotkalinnan lenkiltä Rengosta. Oli vähän sellaista ilmassa, että talkootyön tekijöitä ei enää tähän tapahtumaan löydy. Melkein koko järjestelyhomma tuntui kaatuneen yhden ainoan – erinomaisen ja kaikessa kiireessä iloisuutensa säilyttäneen – ihmisen harteille.

Kiitos menneistä vuosista ja hienoista kisoista!

25 vuotta!  – ensimmäisen merkinnän Sotkalinnan 12 km kisasta löydän harkkapäiväkirjoistani jo vuodelta 1989. Tämä on ainoa kisa, mitä on edelleen järjestetty samalla reitillä, mistä löytyy vertailtavaksi omia noteerauksia yli kahdenkymmenen vuoden takaa.

Sotkalinnassa on hienoa myös, että lapsetkin pääsevät juoksemaan. Nuorimpien sarjat olivat tosin H8 ja D8. Ihan parhaassa kisassa Salimäkihölkässä Hattulassa alle kolmevuotiaatkin pääsivät aikanaan juoksemaan pihan poikki eikä menoa haitannut, vaikka olisi mahtunut vielä hyvin sarjaan D2  :-)

Salimäkihölkkä (ja sen Luontopolku-tietokilpailu!) tuli tiensä päätökseen jo muutama vuosi sitten. Kisan järjestäminen oli hyvin pitkälle yhden ihmisen innokkaan ja matemaattisen tarkan työn tulosta.

Oma Sotkalinnan ennätykseni löytyy vuodelta 1992. Silloin mentiin 3.21/km -vauhtia tuo 12 kilsaa ja sijoitus oli kolmas. Muistan tuon kisan vielä, koska se on niitä muutamia, joista on jäänyt olo, että nyt sai itsestään irti paljon. Kilpailutilanne S:n kanssa pakotti ylittämään vielä joitain kynnyksiä, mistä ei olisi tiennyt yli pääsevänsäkään.

Nyt vauhti oli sellaiset vähän alle 4.30/km ja sijoitus kahdeksas ja viimeinen…. Tarkkaa aikaa ei vielä ole, oman ajanoton onnistuin saamaan käyntiin vasta kilometrin kohdalla. (Toivottavasti tulokset saadaan; järjestäjillä oli käytössä vain yksi kello, kun kellovastaavalla oli kiireisiä peltotöitä niin, ettei kerennyt paikalle.)

Palkinnoksi kisan viimeinenkin sai hienon Latte Macchiato Aroma Espresso jne -termosmukin.

Ai niin ja osanottomaksu? No, kympin (JK).

 J
Jordgökarna på språng mot uusia kisoja.

Viikon mietelause (1): Juoksukengissä tärkeintä

Juoksukenkien tärkein ominaisuus on väri – mitä vähemmän kengissä on muita ominaisuuksia, sen parempi.

Siis, ohan nää nyt vähän hianoja! (Kuvassa Vivobarefoot Breathot ja Evot.)

En osaa vielä juosta

Tänä kesänä olen päässyt paljain jaloin juoksemisen makuun enemmän kuin koskaan. Aamulenkkeilykin on onnistunut poikkeuksellisen hyvin, kun lämpöä on riittänyt. Mikäs sen helpompaa, sortsit jalkaan ja paita päälle (ei pakollinen näin hienoilla ilmoilla) ja ulos. Aika pieni vaivahan kenkien jalkaan laittamisen pitäisi olla, mutta kummasti helpottaa ulko-oven kynnyksen yli pääsemistä, kun tietää, että sitäkään ei tarvitse tehdä. Tien päälle vaan, kyllä siellä herää. Välillä sentään kahvia tai kaakaota ensin.

Lyhyitähän paljasjalkalenkkini pääsääntöisesti ovat olleet, sellaista viittä kilometriä, pisin on ollut kuusitoista kilometriä. Jalkapohjat eivät ole moksiskaan asvaltilla juoksusta, mutta soratiellä ei kunnolla pysty menemään ja tuolla pisimmällä paljasjalkalenkillä etureidet väsyivät – viittaisi siihen, että tekniikassani on puutteita.

Muutama päivä sitten huomasin vielä selvemmin, että tekniikassani tosiaan on hiomista, kun menin paljain jaloin vähän jyrkempää alamäkeä. En osannut! Piti hannata. Kenkien kanssa olisi voinut mennä rennommin ja parempaa vauhtia.

Juoksukenkäni ovat olleet neljä vuotta pelkästään paljasjalkaläpyköitä.* Se vaan, pohjalla oli 26 vuotta juoksuharrastusta kantakorotetuilla ja melko pehmustetuilla lenkkikengillä. Silloin opittu tekniikka on aika syvässä.

Mietin miten saisin tekniikkaani paremmaksi. Viime päivinä olen kokeillut lisätä ”hallittua kaatumista”. Käytännössä se tuntui vaativan, että pitää lisätä välillä myös vauhtia.

Paljan jaloin olen mennyt vain peruslenkkeilyä, en intervallivetoja, en reippaita lenkkejä, en juuri edes pientä vauhtileikittelyä.

Harjoitusvinkki itselleni ja muille paljasjalkailun tekniikkaa hioville: etsi hyvä alamäkipätkä hyvältä asvalttitieltä ja laseta sitä alas hyvää vauhtia ja yritä pitää meno hallittuna. Toista. (Käytännössä mäen joutunee juoksemaan myös ylös, mutta se ei haittaa:)

Yksi ratkaisematon ongelma paljain jaloin juoksun harrastuksessa vaan on näin Suomessa (viisi kirjainta, alkaa T:llä…). Kohta taas unohtanen sen tekniikan, mitä tässä vielä mahdollisesti ehdin oppia.

Paljasjalkakenkä vm. 2010 ja paljas jalka vm. 1967

* Olen äärimmäisen harvinainen tapaus :-) – ainakin jos tätä Juoksijassa ollutta juttua on uskominen:

”Paljasjalkatossu sopii vain äärimmäisen harvoin ainoaksi kengäksi. Sitä voidaan kuitenkin käyttää aina silloin tällöin jalkalihasten virkistämiseksi” (Alanen 2014).

Juoksukenkien lisäksi kaikki muut käyttökenkäni, talvisaappaat mukaan lukien, ovat ohutpohjaisia. Korolliset kengät olen laittanut jalkaan vain kun on pitänyt laittaa puku päälle. Olisihan niitä läpykkäpukukenkiäkin, mutta niitä tarvitsisi niin harvoin, etten ole raaskinut ostaa. Että ovat tuntuneet oudoilta tavalliset kengät, kun sellaiset on häihin, hautajaisiin tai karonkkaan jalkaan ährännyt.

Viite: Alanen, Aki-Matti 2014: Jalkinevalinta on aina yksilöllinen. Juoksija 3: s. 28.