Tänä kesänä olen päässyt paljain jaloin juoksemisen makuun enemmän kuin koskaan. Aamulenkkeilykin on onnistunut poikkeuksellisen hyvin, kun lämpöä on riittänyt. Mikäs sen helpompaa, sortsit jalkaan ja paita päälle (ei pakollinen näin hienoilla ilmoilla) ja ulos. Aika pieni vaivahan kenkien jalkaan laittamisen pitäisi olla, mutta kummasti helpottaa ulko-oven kynnyksen yli pääsemistä, kun tietää, että sitäkään ei tarvitse tehdä. Tien päälle vaan, kyllä siellä herää. Välillä sentään kahvia tai kaakaota ensin.
Lyhyitähän paljasjalkalenkkini pääsääntöisesti ovat olleet, sellaista viittä kilometriä, pisin on ollut kuusitoista kilometriä. Jalkapohjat eivät ole moksiskaan asvaltilla juoksusta, mutta soratiellä ei kunnolla pysty menemään ja tuolla pisimmällä paljasjalkalenkillä etureidet väsyivät – viittaisi siihen, että tekniikassani on puutteita.
Muutama päivä sitten huomasin vielä selvemmin, että tekniikassani tosiaan on hiomista, kun menin paljain jaloin vähän jyrkempää alamäkeä. En osannut! Piti hannata. Kenkien kanssa olisi voinut mennä rennommin ja parempaa vauhtia.
Juoksukenkäni ovat olleet neljä vuotta pelkästään paljasjalkaläpyköitä.* Se vaan, pohjalla oli 26 vuotta juoksuharrastusta kantakorotetuilla ja melko pehmustetuilla lenkkikengillä. Silloin opittu tekniikka on aika syvässä.
Mietin miten saisin tekniikkaani paremmaksi. Viime päivinä olen kokeillut lisätä ”hallittua kaatumista”. Käytännössä se tuntui vaativan, että pitää lisätä välillä myös vauhtia.
Paljan jaloin olen mennyt vain peruslenkkeilyä, en intervallivetoja, en reippaita lenkkejä, en juuri edes pientä vauhtileikittelyä.
Harjoitusvinkki itselleni ja muille paljasjalkailun tekniikkaa hioville: etsi hyvä alamäkipätkä hyvältä asvalttitieltä ja laseta sitä alas hyvää vauhtia ja yritä pitää meno hallittuna. Toista. (Käytännössä mäen joutunee juoksemaan myös ylös, mutta se ei haittaa:)
Yksi ratkaisematon ongelma paljain jaloin juoksun harrastuksessa vaan on näin Suomessa (viisi kirjainta, alkaa T:llä…). Kohta taas unohtanen sen tekniikan, mitä tässä vielä mahdollisesti ehdin oppia.
Paljasjalkakenkä vm. 2010 ja paljas jalka vm. 1967
* Olen äärimmäisen harvinainen tapaus :-) – ainakin jos tätä Juoksijassa ollutta juttua on uskominen:
”Paljasjalkatossu sopii vain äärimmäisen harvoin ainoaksi kengäksi. Sitä voidaan kuitenkin käyttää aina silloin tällöin jalkalihasten virkistämiseksi” (Alanen 2014).
Juoksukenkien lisäksi kaikki muut käyttökenkäni, talvisaappaat mukaan lukien, ovat ohutpohjaisia. Korolliset kengät olen laittanut jalkaan vain kun on pitänyt laittaa puku päälle. Olisihan niitä läpykkäpukukenkiäkin, mutta niitä tarvitsisi niin harvoin, etten ole raaskinut ostaa. Että ovat tuntuneet oudoilta tavalliset kengät, kun sellaiset on häihin, hautajaisiin tai karonkkaan jalkaan ährännyt.
Viite: Alanen, Aki-Matti 2014: Jalkinevalinta on aina yksilöllinen. Juoksija 3: s. 28.
Suksihiihtelyä 
Vastaa