”Tutkimukset osoittavat”

adios_kenkä

Tämän päivän Helsingin Sanomista:

”Juoksukengissä ei siis kannata säästellä eikä jalkaan työntää mitä tahansa tarjouslenkkareita. Tutkimukset osoittavat, että tärähdystä tehokkaasti vaimentavat lenkkikengät vähentävät alaraajojen rasitusvammariskiä. Apua kenkien valintaan saa fysioterapeutin* tekemästä juoksuanalyysistä” (Takala 2014).

Olisin kiinnostunut viitteistä noihin tutkimuksiin. Julkaistu vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisusarjoissa kenties?

Esimerkiksi Nike ja Asics voisivat myös olla kiinnostuneita, voisivat sitten käyttää tutkimustuloksia mainonnassaan. Nyt eivät uskalla. Oikeusjuttujen pelossa.

*(Harmistuvan fysioterapeutin? :-)

Viite
Takala, Sami 2014: Älä tule penikkatauti: Näin ehkäiset juoksijan viheliäisen rasitusvamman. Helsingin Sanomat 2.9: C14. Haastateltu asiantuntija: LL, ortopedi Jari Syrjänen.

PS. ”Alaraajojen”? Miksi ei voi sanoa, että jalkojen?

Vaikeiden sanojen tarpeeton käyttäminen ei ole merkki tieteellisyydestä, se on merkki sumutuksesta; siitä, että piilotetaan (muilta ja luultavasti myös itseltä) se, ettei ole aiheesta oikein mitään pätevää sanottavaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: