Archive for the ‘Filosofia ja muu hömppä – Metaphysics’ Category

Elämän tarkoitus (oikeus muutoksiin pidätetään)

14.06.2012

Hesarin kuukausiliitteessä oli joskus (15 vuotta sitten?), juttu, jossa lapset olivat kyselleet (viisaiksi katsotuilta?) aikuisilta elämän tarkoitusta. Juttu on varmaan minulla tallessa jossain, mutta muistan ulkoakin vastauksista yhden (en muista kenen): ”Voi rakkaat lapset, en minä tiedä”. Se oli hyvä vastaus, yksi parhaista. Aihe palasi mieleen eilen, kun turvallisuuskoulutuksessa pyydettiin luettelemaan asioita, jotka ovat elämässä tärkeitä.

Laitan tähän heti alkuun oman versioni elämän tarkoituksesta (varaan oikeuden tehdä elämän tarkoitukseen muutoksia elämäni loppuun asti): Elämän tarkoitus on olla joka ajanhetki läsnä (avoinna, hereillä, tietoisena, aktiivisessa vuorovaikutuksessa) itselle, toisille (lajikumppaneille ja muulle elämälle)  ja maailmankaikkeudelle (paitsi silloin kun esimerkiksi nukuttaa, jolloin on parempi nukkua).

Ennen kuin vastaa kysymykseen elämän tarkoituksesta, on hyvä täsmentää mikä tarkkaan ottaen on kysymys*; tarkoittaako kysyjä oman elämäsi tarkoitusta, yleisemmin kaikkiin ihmisiin pätevää elämän tarkoitusta, vielä yleisemmin kaiken elämän tarkoitusta Maapallolla (ja muualla?), vai oikein yleisesti kaiken olemassaolevan tarkoitusta?

Kysymykseen kaiken olemassaolon tarkoituksesta on mahdotonta edes kuvitella mitään vastausta mikä voisi tarkoittaa mitään, mutta tämänkaltaisten kysymysten pohdiskelu on silti hauskaa (ja antaa omalle elämälle tarkoituksen tunnetta)!

Kysymys kaiken elämän tarkoituksesta ei käytännössä juuri eroa kysymyksestä kaiken olemassaolon tarkoituksesta. Siihen on mahdotonta keksiä mitään sen täsmällisempää vastausta kuin, että elämän tarkoitus on elämä; elollisen tarkoitus on olla jotain, joka jotenkin erottuu elottomasta, vaikka onkin mahdoton määritellä yksikäsitteisesti, että mikä se ero on.

Kaikkien ihmisten yhteisiä elämän tarkoituksia, tai ainakin hyviä päämääriä on jo helpompi keksiä. Olisi esimerkiksi ihan kiva pitää huolta siitä, että läheisillä ihmisillä ja kaukaisemmillakin on mahdollisimman mukava olla. Paha ja vaikea ongelma on, että ihmisiä on liikaa. Tämä aiheuttaa sen, että Maapallon muulla elämällä ei ole hyvä olla, ja se taas kääntyy ihmisiä itseään vastaan. Ihmispopulaation kasvu ennakoi kärsimystä, tuhoa ja ennenaikaista kuolemaa – hirvittävän monelle lajille (mahdollisesti omamme mukaanlukien) kuolemaa sukupuuttoon asti.

Yksittäisten ihmisten elämän tarkoituksia on yhtä monta kuin on yksittäisiä ihmisiä (rajan vetäminen siihen, että koska vaikka ihmisen alkio on ihminen [tai edes yksilö] on viivan piirtämistä veteen, mutta ei puututa tässä jutussa siihen sen enempää). Jutun alussa mainitun koulutuksen konsultin antama (mahdoton) tehtävä oli ”mikä on elämässä tärkeintä – valitse yksi vaihtoehto”! Äänestyksen voittivat onnellisuus, perhe ja terveys (eivät ihan toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja, lisäksi esimerkiksi nautinto kytkeytyy onnellisuuteen, mutta eivät tikanpojat tarvitse koulutuksia ja konsulttien tai minun ohjeitani puuhun kiipeämiseen, joten ei  siiitä sen enempää).

Onnellisuus on siitä kinkkinen elämän tarkoitukseksi, että onnellisuuden tavoittelu (ja yleensä tulevaisuudessa eläminen ja nykyhetken unohtaminen) tekee ihmisestä helposti onnettoman. Carpe diem, elä tätä millisekuntia ja planckin aikaa – mikä sitten onkaan lyhin olemassaoleva ajanhetki itselle ja maailmankaikkeudelle. Tulevaisuutta saa ja pitää suunnitella, mutta suunnitteluhetket ovat elämää, eivät mikään välivaihe elämään sitten joskus.

Ehkä tiivistetään tämä juttu Veikko Huovisen (1969) mainioon virkkeeseen: Pääasia, että elää onnellisena eikä kummittele kuoltuaan.

* On olemassa vaara, että sinua pidetään outona, jos alat pohtia vaikka sammakon nuijapään elämän tarkoitusta, vaikka se voisi olla yksi hedelmällinen lähtökohta kiinnostavalle keskustelulle (”Ihmiselle ihmissuhteet ovat tärkeitä, totta kai, sammakolle sammakkosuhteet ovat ihmissuhteita tärkeämpiä, puhutaanko vähän yleisemmin?”).

Viite: Huovinen, V. 1969: Juopottelijan terveydenhoito. Teoksessa: Mikäpä tässä. Neljäs painos. Wsoy, Porvoo. S. 23. Novellin nimestä tulee mieleen toinenkin mainio sitaatti: ”…hui, mä muistan kuinka viime yönä kanssa veikkojen päättelimme, että elämämme tarkoitus lienee murheen karkoitus” (Eppu Normaali: Elämän tarkoitus).

Lisäyksiä: (silläkin uhalla, että elämän tarkoituksesta tulee pitkä…:)

Elämän tarkoitus on usein tappavan (=elämän lopettavan) tylsä keskustelunaihe, koska se johtaa jaaritteluun terveyden ja perheen kaltaisista asioista.

Tietysti terveys ja perhe ovat tärkeitä.

Ilman terveyttä ei jaksa tai pysty tekemään asioita, jotka antavat omalle elämälle tarkoitusta (tiedän kyllä millaista on sairastaa.)

Ilman perhettä, tai yleisemmin läheisiä ihmisiä, ihmiset eivät myöskään koe elämäänsä tarkoituksenmukaiseksi (en minäkään kokisi). Ihmisen kaltaiselle sosiaaliselle eläimelle lajikumppanien seura on elintärkeää – se on biologiaa.

Ei kuitenkaan kannata sanoa keskustelussa elämän tarkoituksesta esimerkiksi että ”ihmissuhteet ovat biologiaa, puhutaan vaikka sammakon nuijapään elämän tarkoituksesta…”, koska ihmiset eivät yleensä silloin kuule, että sanoit niin – he kuulevat, että sanoit, että ”ihmissuhteet ovat vain biologiaa…” ja kaikki muu mitä sanoit jää heiltä kuulematta. (Vastaava asia on, että keskustelussa ei yleensä kannata sanoa, että ”ihmiset ovat robotteja”. Seuraus on vain, että  ihmiset alkavat teilaamaan tohkeissaan väitettä ”ihmiset ovat vain robotteja”.)

Biologia ei ole mikään ”vain”, ettäs tiedätte! (-:

Mainokset

Sinun tahtosi ei ole sinun (toksoplasma, osa 2)

22.11.2011

Osa 1: Kissoja jotka rakastivat rottia.

…This lack of self-control I fear is never ending, controlling, I can’t seem to find myself again*

Mitä ihmettä tarkoittaa vapaa tahto. Vapaa mistä?

Miltä tuntuisi, jos vapaa tahto katoaisi? Joku epämääräinen ajatus voi tulla mieleen, että silloin tuntisi olevansa kuin robotti tai sätkynukke, jota jokin ulkopuolinen ohjailee.  Mutta eihän se niin mene. Jos jokin ohjailisi sinua vastoin tahtoasi, silloinhan sinulla nimenomaan olisi vapaata tahtoa vaikka kuinka. Tahtoisit tehdä jotain muuta kuin mitä sinut laitetaan tekemään. Et vain onnistuisi toteuttamaan tahtoasi.

Entä sitten tilanne, jossa joku tai jokin määräilisi – ei vain mitä teet – vaan mitä tahdot tehdä? Miltä se tuntuisi? (Mieti viisi sekuntia.)

Sopivaan paikkaan aivoihin elektrodien avulla ohjattu sähkövirta saa rotan tuntemaan mielihyvää. Toisista kohdista aivoja rottaa voidaan kutittaa viiksistä, vasemmalta tai oikealta. Palkitsemalla rottia mielihyvällä siitä, että ne kääntyvät kulkiessaan aina siihen suuntaan miltä puolelta tuntevat viiksiensä kutisevan, tutkijat saivat rotat kulkemaan kauko-ohjaimen avulla aivan mitä reittiä tahtoivat (koska rotat tahtoivat samaa) (Talwar ym. 2002).

Onko kauko-ohjattavan rotan tahto vapaa? Taatusti siitä ainakin tuntuu, että se saa tehdä vapaasti mitä tahtoo.

Kauko-ohjattavan rotan tahtoa määrää rottaa ohjaavan tutkijan tahto, mutta mitä jos rotan tahtoa määräisikin olento, joka ei itse (tietoisesti) tahtoisi mitään? Toksoplasma on sellainen.

Toksoplasma on yksisoluinen eliö, sen tahtomiset ovat hyvin yksinkertaisia. Toksoplasman vaikutuksesta rotan tahto muuttuu: se tahtoo mennä kohti kissanhajua eikä lujaa karkuun niin kuin ennen loistartuntaa. (Katso söpö video kissasta ja rotasta.) Meneekö toksoplasman saanut rotta kissan luokse omasta vapaasta tahdostaan? Jos ei, niin kenen tahdosta sitten?

Tahdon muuttajan ei tietenkään tarvitse olla juuri aivoihin asennettu elektrodi tai niihin pesiytynyt loinen. Mikä tahansa muutos aivoissa voi vaikuttaa tahtotiloihin;  aivoistahan kaikki tahtomiset lähtevät, eikö? Aivovaurio aivokuoren etuotsalohkossa voi aiheuttaa senkin, että kaikki tahtominen muuttuu samanarvoiseksi, et tahdo mitään tiettyä asiaa sen enempää toistakaan, ja siksi yksinkertaisimpienkin päätösten teko voi muuttua suunnattoman vaikeaksi.

Mistä voisit itse tietää onko tahtosi vapaa? Tahtomisiisi voi vaikuttaa ihan kaikki mikä vaikuttaa aivoihisi, sisäpuolelta tai ulkopuolelta.  En keksi mitä sellainen käsite kuin vapaa tahto edes voisi tarkoittaa (uudelleen: vapaa mistä?). Varmaan joku pöpö on ollut aivoissa sillä, joka on mennyt koko jonninjoutavan sanaparin keksimään…

* Linkin park: Crawling

Viite:

Talwar, S. K., Xu, S., Hawley, E. S., Weiss, S. A., Moxon, K. A. ja Chapin, J. K. 2002: Rat navigation guided by remote control: Free animals can be ‘virtually’ trained by microstimulating key areas of their brains. Nature 417: 37-38

Zen ja iPodi

06.01.2011

Joulupukki toi iPodin. Nätti on ja pieni. Tiede ja tekniikka menevät lujaa; jos joku olisi parikymmentä vuotta sitten halunnut todistaa vierailleensa ufossa, olisi iPodin tai Ericssonin kaltaisen kapistuksen esittely hoitanut asian mainiosti. Jouluaattona kuuntelin musiikkia silmät kiinni niin, etten meinannut malttaa aloittaa perinteiden vaatimaa kirjojen lukemista ja wiener nougat’n syömistä. Hifistelin vielä ja vaihdoin (hienon muotoilun pilaten) iPodiin ”oikein kossin kuulokkeet” (ne on kai hyvät).

Kasettisoitinaikana olin muutaman kerran kokeillut juosta luurit korvilla, mutta en silloin touhuun tykästynyt. Joulupäivänä menin sitten testilenkille tämän aika lailla siromman vekottimen kanssa.

Kivaa oli. Tunti meni kuin huomaamatta, mikä on aika paljon tämän hetkisellä kunnolla. Lenkillä on joskus väistämättä tylsää ja silloin musiikki epäilemättä erityisesti auttaisi. Miksi en siis käyttäisi sitä useamminkin täyttämään lenkkien (toivottavasti joskus taas…) pitkiä tyhjiä hetkiä?

Vastaan, että juuri siksi! Lenkillä pitää olla välillä tylsää. Muuten ei välillä ole niin hienoa. Kontrastia olla pitää!* Varmaan otan jatkossakin joskus vekottimen mukaan lenkille, mutta luulen, että säännöllisesti en. Toisinaan lenkillä pulppuaa ajatuksia kuin itsestään. Kun olen jostain syystä ollut pitkään juoksematta, olen tajunnut sitten taas lenkillä, miten ajattelussakin on ollut pitkä kuiva kausi.

Huomasin, että korvissa soiva musiikki ei ajattelua haittaa (tämän kirjoituksen runkokin muotoutui olennaisin osin päässä valmiiksi joulupäivän lenkillä); ajattelun puolesta luureja voisi pitää päässä vaikka aina.

Vapaus olla ajattelematta on kuitenkin yhtä olennaista lenkillä kuin vapaus ajatella; ja ajatuksettomuus on mahdotonta musiikin kanssa. Musiikki on kovaa kamaa aivoille, jostain syystä mitä ei vielä hyvin ymmärretä (Sacks 2007). Tiedosti sitä tai ei, jotkut palikat aivoissa ajattelevat musiikkia niin kauan kuin se soi.

Juoksu on oma zazen-harjoitukseni (Warren 2003), eikä zazenkaan onnistu rock-konsertissa.

Juostessa saa olla ajattelematta mitään, mutta ei ole pakko. Mitään ei ole pakko. Paitsi juosta**. Ajatuksia tulee, typeriä ja hyviä, ja niitä saa tulla. Joskus on tylsää, joskus on hienoa. Joskus on tuskaa***, joskus on hurmosta. Homman nimi ei kuitenkaan ole tavoitella ihmeellisiä elämyksiä. Niitä voi tulla ja kiva niin, mutta sitten matka jatkuu. Homman nimi on vain juosta.

Mitä musiikkia sitten kuuntelin testilenkillä? Tietysti sitä mitä pukki toi! Joulupukki oli ladannut iPodiin valmiiksi sata biisiä. Vielä mahtuu monta sataa. Seuraavaksi lisään ipodiin varmaan puhelimeni rajalliseen muistiin valikoituneet biisit, niitä olen aina välillä luureilla kuunnellutkin, joten niistä olen varmaan pitänyt: AC/DC: Dog eat dog, Adam and the ants: Dog eat dog, Ted Nugent: Dog eat dog, Nirvana: Aneurysm, The Clash: Know your rights (live), Cranberries: Zombie, Hedningarna: Min Skog, U2: Where the streets have no name ja kolme punk coveria, joiden esittäjistä en ole varma: House of the rising sun, Seasons in the sun ja I would walk five hundred miles. (Päivitys: myöhempi biisivalikoima.)

* Mikään adjektiivi ei tarkoita mitään ilman vastakohtaansa.
** Ei ole pakko juosta, jos ei halua, mutta on pakko haluta.
*** Kilpajuoksua harrastaneet ovat kokeneet kovaa juoksemisen piinan, mutta myös ilon, joka lisääntyy niistä hetkistä, jolloin ei tarvitse juosta kovaa; voi esimerkiksi juosta hiljaa, tai olla vaan. (Catch 22: se joka pitää juoksemisesta on hullu kilpailija, eikä hänen olisi pakko juosta; se joka ei pidä, ei ole hullu ja hänen on pakko.)

Viitteet:
Sacks, O. 2007: Musicophilia: tales of music and the brain. Alfred A. Knopf. New York, Toronto.

Warren, B. 2003: Hardcore zen: punk rock, monster movies and truth about reality. Suom. 2006 L. Lahdensuu: Hardcore zen. Basam books.

Kaikkieipävoipa

24.09.2009

Mietin viikko-pari sitten lenkillä:

mitä tarkoittaa kaikkivoipa? Mitä se voi?

Perinteinen probleemi ensin: voiko kaikkivoipa tehdä niin ison kiven, ettei jaksakaan tönätä sitä?

Toinen perinteinen: voiko kaikkivoipa tietää etukäteen kaiken mitä itse ikinä tekee (ja eikö se ole mahdottoman tylsää?)

Helpompi(?): voiko kaikkivoipa muuttaa menneisyyttä? Rukoillaanko sellaista? *

Menneisyyden muuttaminen on yllättävän kinkkistä, jos mennään nyt(?) potkaisemaan pientä kiveä joka oli jossain kaksisataa vuotta sitten, ei esimerkiksi ketään meistä ei olekaan olemassa, nyt.

Tai ei oikeastaan tarvita edes kahtasataa vuotta. Riittää jos tönätään jotain atomia sekunti sitten.
Sittenkään esimerkiksi ketään meistä ei ole olemassa. Nyt. Jotain ensin hyvin samanlaisia tyyppejä on kyllä tietysti, mutta matkalla kohti tyystin erilaista tulevaisuutta. Ei tule vaikkapa samoja lapsenlapsia, ei.

* Lisäys 22.10.2009. Luulen, että useimmat ajattelevat, että menneisyys on betonissa, sitä ei käy muuttaminen. Ainoa syy märehtiä menneisyyttä on tulevaisuudessa, jos vaikka onnistuisi välttämään virheitä samankaltaisen tilanteen toistuessa. Kiintoisa lisäkompa pohditavaksi menneisyyden muuttamista halajavalle on, että – sikäli kuin aikaa nyt voi ymmärtää – yhden menneisyys on toisen tulevaisuutta – ei täällä meidän pallolla, kun täällä kaikki ovat käytännössä paikoillaan toistensa suhteen, mutta yleisesti.

Metametkuisuus

04.02.2008

Olen minä kanssa kirja-arvostelija. Pääsin kirjassa vasta johdannon ensimmäiselle sivulle, kun jo piti alkaa kirjoittaa. No, hyvähän se, että kirja herättää ajatuksia. Kirjoitan tänne hömppäsivulle sitä mukaa, kun kirjassa etenen. Laitan stilisoitudun version sitten Luotisiin.

Tähän lauseeseen jumahdin: ”Todellisuuteen ei liity välttämättömyyttä” (s. 13). Voi olla, että ymmärrän kirjoittajan tarkoituksen väärin, ehkä on tarkoitus sanoa vain, että maailmassa on satunnaisuutta ja ennustamattomuutta tai että maailman nykytilasta ei voi päätellä menneisyyttä eikä tulevaisuutta. ”Todellisuuteen ei liity välttämättömyyttä” kuulostaa kuitenkin samalta kuin ”asiat voisivat olla toisin”. Tämä on aika metafyysinen ajatus, jota on paha tieteellisesti perusteella. Ei mitään pahaa metafysiikassa, sehän on jännintä mitä on, mutta tartuin tähän, kun kirjoittaja pitäytyy muuten niin tiukasti fysiikassa.

Täsmälleen samoin sanoin kuin kirjoittaja perustelee edellä mainittua lausetta voisi väittää, että todellisuus on välttämätön. Eikö jo suhteellisuusteoria kerro, ettei ole ”menneisyyttä” tai ”tulevaisuutta”? Ne ovat asia- ja henkilökohtaisia käsitteitä. Todellisuus on asia- ja henkilökohtainen.

Sattumaa. Syytä ja seurauksia. Molempia. Sama se. Toimi maailma miten tahansa, se on mikä on. Mikä ei ole todellisuutta, ei ole todellisuutta. Epätodellisuutta ei voi tutkia.

Esimerkki: tässä on valkoinen kirja, jonka kannessa on vinksallaan monenvärisiä kirjaimia. Kirja on matkustanut Helsingin Richardinkadulta Tikkurilaan ja on helmikuun neljäs päivä 2008 kello 11.36 (ja sadasosia) Hämeenlinnassa.

Tämä kirja voi olla olemassa vain täsmälleen tässä maailmankaikkeudessa. Vain yksi menneisyys (ja tulevaisuus) ovat sille mahdollisia. Jos voisi tehdä pienen pienen muutoksen maailmaan, yksi aidosti satunnainen kvantti-ilmiö tapahtuisikin eri tavalla, tätä kirjaa ei olisi. Tätä maailmankaikkeutta ei olisi.

Kumpi väite edellisestä seuraa: ”tähän kirjaan ei liity välttämättömyyttä” vai ”tämä kirja on välttämätön”? on enemmänkin maku- kuin tieteellinen kysymys.

No joo, oikeastaan kaipaisin kirjaan enemmänkin metafysiikkaa. Enqvistin tyyli on jotenkin lakoninen. Siihen sopii tällainen sitaatti:

Liian moni, joka puhuu tieteestä antaa ymmärtää, että se ei voisi heitä vähempää kiinnostaa. Miksi sen silloin pitäisi kiinnostaa ketään muutakaan?” (Shortland ja Gregory 1991)

”Periaatteessa jopa kaksi universumin vastakkaisissa äärissä majailevaa elektronia voisi olla kvanttifysikaalisesti lomittuneita ja muodostaa yhden ainokaisen tilan. Käytännössä […] tällainen holismi on merkityksetöntä. (s. 88)”

Miten niin? Eikö juuri tuollaisella ole valtava merkitys? Ei tilastollisesti, mutta yksittäistapauksissa kyllä – ja yksittäistapauksilla on väliä. Mikä tahansa pienenpieni syy-seuraussuhteita tottelematon ero yhdessäkin yksittäistapauksessa sysäisi maailman ihan eri raiteille? Kuulostaa kuin kirjoittaja taas kaipaisi klassista maailmaa, jossa todellisuuteen liittyy välttämättömyyttä.

Enqvist, K. 2007: Monimutkaisuus – elävän olemassaolomme perusta. WSOY, 389 s.
Shortland, M. ja Gregory, J. 1991: Communicating science: a handbook. Longman scientific and technical, New York, 186 s.

 

Miksi jotain

03.12.2007

Miksi jotain on olemassa sen sijaan, että ei olisi mitään?

Vastaus suurimpaan metafyysiseen kysymykseen / kaikkien miksi -kysymysten äitiin / jonninjoutavaan filosofiseen jaamiskeluun (valitse sopiva) tulossa tälle palstalle.

Vastaus on vielä salaisuus. (”Eikä ole et vain tiedä”?) Pidän jännitystä viikon verran (käyn lapissa) ja kirjoitan sen sitten tähän:

(Jaa, laitetaan vastaus vain kommentteihin, ettei tule liian suurieleistä julistusta. 14.12.2007)

Mielessä pyörii

23.11.2007

Eipä ihmeitä tarjoile Valtaojan uusin Ihmeitä-kirja ainakaan ensimmäisellä vilkuilulla.

Etenkin trilogian ensimmäisessä osassa ”Kotona maailmankaikkeudessa” on paljon enemmän ihmeteltävää kuin uudessa teoksessa. Ihmeitä on enemmän kirjoittajan henkilökohtaista elämäntarinaa kuin tieteen popularisointia. Mikäs siinä, ”Tämä on minun kirjani ja minä ajattelen mitä haluan” (s. 115).

piruetti.gif

Mitä tähtitieteilijä sitten haluaa ajatella (suutelemisen lisäksi)? Mielessä pyörivät ainakin Halle Berry, Penthouset ja tähtikaukoputken monet käyttömahdollisuudet. (Kuvassa on optinen harha*. Alaston tanssija pyörii myötäpäivään… vaiko sittenkin vastapäivään? Aivot yrittävät tulkita kaksiulotteisia kuvia kolmiulotteisiksi. )

No, on kirjassa muitakin aiheita kuin naiset. Säästän sitä kokonaisuudessaan joululukemiseksi, mutta alkajasiksi yksi juttu mitä teki mieli kommentoida (laitan sitten tarkemman arvion Luotisiin. Lisäys: laitettu):

Äärettömyydestä. Valtaoja kirjoittaa, että äärettömässä maailmankaikkeudessa täytyy olla sellainenkin maailma, jossa planeetan kokoinen näköispatsas Rakastatulle Johtajallemme Esko J J Valtaojalle (s. 266-268). En ymmärrä logiikkaa, että äärettömässä maailmassa pitäisi toteutua kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Eihän desimaaliluvussakaan tarvitse tulla vastaan kaikkia mahdollisia lukuyhdistelmiä, vaikka luku olisi äärettömän pitkä. Vain jos numerot ovat satunnaisia ja toisistaan riippumattomia, kaikki yhdistelmät tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin. Mutta kuka sanoo, että äärettömän suurenkaan fysikaalisen maailman osat olisivat satunnaisia ja toisistaan riippumattomia? Päinvastoin, kvanttimekaniikka kertoo meille kummallisista riippuvuuksista maailman osasten välillä, vaikka niitä kiikutettaisiin toisistaan mielivaltaisen kauaksi.

(Minusta on filosofisesti helpointa ajatella, että ääretöntä ei ole olemassa – eikä nollaa!)

Lähde: Valtaoja, E. 2007: Ihmeitä – kävelyretkiä kaikkeuteen. Ursa. 301 s.

* (C) Kayahara, N. 2003 – Kannattaa unohtaa kuvaan jossain liitetty hölynpöly ”hallitsevasta aivopuoliskosta” (ks. http://www.michaelbach.de/ot/sze_silhouette/).

Autiosaarikirja

13.11.2007

Minkä kirjan ottaisin autiolle saarelle? (Vain yhden saisi ottaa. Olot olisivat niin mukavat, ettei kirjan tarvitsisi olla selviytymisopas. Mutta saarella täytyisi viettää tuntematon pitkä aika, ehkä vuosia, eikä muuta lukemista olisi kuin se yksi kirja. ) Jaa-a. Useimmin lukemani kirja on ehkä Eläimet ja muu kotiväkeni (1). Mutta sen on ehkä jo lukenut tarpeeksi monta kertaa. Toinen lapsuuden suosikki oli Eläimet kertovat (2). Etologia on kivaa, mutta ehkä saarella voisi harrastaa muutakin (ja Lorenzin päättelyn on tietty tajunnut menevän välillä iloisesti metsään). Vähän vanhempana suosikki olisi ehkä ollut joku populaarifysiikan kirja, esmes God and the new physics (3). Kvanttifysiikkaa ja muita kummallisuuksia olisi kiva pyöritellä mielessään vaikka iltaisin saaren tähtitaivasta tuijotellessa. Mutta ehkä olisi vähän karua miettiä saarellansa vain fysiikkaa. Jotain iloista ja positiivista kaipaisi älyllisyyden lisäksi.

Taitaisin valita tämmöisen: The tao is silent (4). Siihen ainakin tuntuu tarttuvan varsin usein ja lukevan pätkän sieltä ja toisen täältä. Logiikkaa, mystiikkaa (ei pidä pelästyä, kirja ei ole sellainen kuin nimestä ja kansikuvasta voisi arvella), huumoria ja yleisesti positiivista asennetta.

1. Gerald Durrell 1971
2. Konrad Lorenz 1975
3. Paul Davies 1983
4. Raymond Smullyan 1977

Ykkönen ja kakkonen

09.07.2007

Oletetaanpa että on olemassa maailma (=asia ykkönen). Sovitaan sitten, että on olemassa jotain muutakin kuin em. maailma, jumala vaikkapa (=asia kakkonen). Tietääkö kakkonen mitä ykkösessä tapahtuu? ”Selvä se”? Voiko kakkonen vaikuttaa siihen mitä ykkösessä tapahtuu? ”Totta kai voi (parantaa sitä vaikka)”? Tietääkö kakkonen mitä ykkösessä tapahtuu sen jälkeenkin, kun se menee sitä peukalomaan? ”Joo, kai…”?

Eikö mikään tule kakkoselle yllätyksenä?

Olisipa tylsää olla kakkonen.

Yksilö kaksilo puolilo

30.03.2007

Yksisoluisen otuksen jakautuminen: ensin on yksi ja sitten kaksi. Onko jompikumpi uusista alkuperäinen? Kumpi? Jos on kaksi uutta, missä alkuperäinen? Onko se kuollut? Missä on ruumis?

Onko ihmisen hedelmöitynyt munasolu ihmisyksilö? (Ihmisoikeudet sille ainakin pitää antaa, jos haluaa jenkkilän presidentiksi.) Mutta että ihmisyksilö? Yhdestä alkiosta voi vielä tulla kaksi tai melkein kaksi: identtiset tai siamilaiset kaksoset; kahdesta alkiosta voi tulla yksi: mosaiikki (ja saada kummallisia tuloksia isyystestissä).

Lattanaa voi jakaa vielä aikuisenakin, vaikka niin, että yksilölle(?) syntyy kymmenen päätä ja yksi ruumis.

Ihminessä on (kerrallaan) jotain 10^13 solua (omaa; bakteereja on mahassa vielä enemmän): 10^13 yksilöä istuu tässä?

(Tällaista sitä kelailin, kun taannoin monta viikkoa paneuduin liian tiukkaan eläinten rakenteeseen. Ei tarvita siihen mietiskelyä eikä filosofiaa, yksilöllisyyden harhasta voi alkaa jupista raa’an perusbiologian pohjalta.)

F… palikat

10.12.2006

I sai lahjaksi levyn lastenlauluja.

Nyt ne sitten soivat päässä. Lenkilläkin: ”pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat, (polvet, varpaat)”…  Biisissä on kiihtyvä tempo, keino sekin lisätä vauhtia…

Ei kekkaa

15.11.2006

Nyt kekkasin. Jos ei kekkaa itte mitään kirjoitettavaa, onhan miljaardeja muita, jotka ovat kekanneet. Kokoelma alkaa.

Talsi

12.11.2006

Laitan tänne talteen vanhoja juttuja, jotka ehkä muuten katoavat bittiavaruuteen tai johonkin.

Kuvassa Hybothorax graffii parasitoidi pistiäinen hivuttautumassa Myrmeleon bore muurahaisleijonan leukojen välistä.

hybothorax_myrmeleon.jpg

Kasvieläin

11.09.2006

On selvä, että ravinto on liikkuvalla otuksella joskus tiukilla. Silloin on eduksi, että eläin saa energiaa myös suoraan auringonvalosta. Siksi useimmat eläimet turvautuvatkin ajoittain jo ammoin kehittyneeseen kykyyn ottaa ruokaa suoraan auringosta (yhteyttäessä esimerkiksi hiiren korvat muuttuvat vihreiksi).

Paikallaan pysyvät eliöt jäävät usein pulaan, jos ne ovat riippuvaisia auringonvalosta. Naapuri saattaa kasvaa nopeammin ja jättää varjoon. Siksi useimmat kasvit kykenevätkin liikkumaan tarpeen tullen valoisampaan paikkaan. Myös vaikkapa perhostoukkien lähestyessä kasvi usein lähtee karkuun, ettei tule syödyksi. Aina paikallaan pysyen olisi liki mahdotonta pysyä hengissä.

Loogista.

Jaa että homma ei toimi näin tällä planeetalla? Mikä ettei?

(Tällä planeetalla on otuksia jotka osaavat liikkua ja yhteyttää, yksisoluisia ja sitten on semmoisia volvoxeja, vihreitä palloja, joissa on monta solua ja jotka yhteyttävät ja uivat. Isojakin otuksia on, merietanoita ja meduusoita, jotka ovat ottaneet leviä sisäänsä ja uivat ja polskivat auringonpaisteeseen lataamaan akkuja. Miksi semmoiset eivät ole valloittaneet maailmaa?)