Archive for the ‘Lehdet – Journals’ Category

”Tutkimukset osoittavat”

04.09.2014

adios_kenkä

Tämän päivän Helsingin Sanomista:

”Juoksukengissä ei siis kannata säästellä eikä jalkaan työntää mitä tahansa tarjouslenkkareita. Tutkimukset osoittavat, että tärähdystä tehokkaasti vaimentavat lenkkikengät vähentävät alaraajojen rasitusvammariskiä. Apua kenkien valintaan saa fysioterapeutin* tekemästä juoksuanalyysistä” (Takala 2014).

Olisin kiinnostunut viitteistä noihin tutkimuksiin. Julkaistu vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisusarjoissa kenties?

Esimerkiksi Nike ja Asics voisivat myös olla kiinnostuneita, voisivat sitten käyttää tutkimustuloksia mainonnassaan. Nyt eivät uskalla. Oikeusjuttujen pelossa.

*(Harmistuvan fysioterapeutin? :-)

Viite
Takala, Sami 2014: Älä tule penikkatauti: Näin ehkäiset juoksijan viheliäisen rasitusvamman. Helsingin Sanomat 2.9: C14. Haastateltu asiantuntija: LL, ortopedi Jari Syrjänen.

PS. ”Alaraajojen”? Miksi ei voi sanoa, että jalkojen?

Vaikeiden sanojen tarpeeton käyttäminen ei ole merkki tieteellisyydestä, se on merkki sumutuksesta; siitä, että piilotetaan (muilta ja luultavasti myös itseltä) se, ettei ole aiheesta oikein mitään pätevää sanottavaa.

Mainokset

Mestari

22.09.2013

Huomaan kirjoittaneeni vuosien mittaan aika monta juttua tavalla tai toisella Janne Holménin innoittamana. Holmén on niin hyvä kirjoittaja, että on tehnyt mieli tehdä vähän enemmänkin kuin vain nyökkäillä jutuille, että ”Juuri noin, täyttä asiaa. Tykkään*”.

Historiikki:

11.8.2002 Vieläkin harmittaa, kun en nähnyt Janne Holménin EM-juoksua suorana televisiosta (enkä ole nähnyt koko kisaa nauhoituksena vieläkään, ei sitä mistään internetistä löydä). Olin jostain syystä maratonin aikaan uimastadionilla (varmaan pakotettiin:) Olin katsonut, että ehdin vielä katsomaan maratonin loppupuolta televisiosta, mutta eihän se televisiolähetys ollut alkanutkaan silloin kuin maraton alkoi, vaan kesken kisan, kun muistaakseni tunti oli jo juostu.

Arvoin vielä, että otanko kännykän uimapaikkaan, mutta päädyin jättämään sen lukittavaan lokeroon. Kun palasin huomasin, että tekstiviestejä oli tullut tyyliin: ”Holmén johtaa kilpailua irti muista”… Myöhäistä.

6.2.2008  Tieteentekijän näkökulma urheiluun. Yhä huippu-urheilu-uraansa jatkava Holmén alkoi kirjoittaa säännöllisiä kolumneja Juoksija-lehteen. Holménin analyyttiset kirjoitukset olivat hieno piristysruiske minusta silloin tylsäksi ja konservatiiviseksi muuttuneelle aiemmin reippaan anarkistiselle kestävyysurheilun puolestapuhujalle.

16.4.2008 Kaikki eivät ole puuromiehiä. Yksi tutkivan urheilijan monista laatujutuista Juoksijassa: Palautumisen tiede ja taide. Söin tietenkin heti samanlaisen iltapalan kuin Janne Holménilla on ollut tapana…

19.3.2009 Yliopistolaki on painettu paperille… Opetusministeriö päätti suuressa viisaudessaan, että Holmén ei ole riittävän hyvä urheilija saadakseen apurahaa, ei myöskään Holménin olympiamaratonilla kukistanut Francis Kirwa.

1.7.2009 Perheellisen on pakko yrittää… (jotain muuta kuin juoksua). Holmén lopetti uransa. Perustelut olivat järkeviä.

Onnea tohtori Holménin uralle tutkijana! (Luonnontieteilijän näkökulmasta hyvä tiedemiestyyppi menee kyllä ihan hukkaan historioitsijana:)

7.12.2011 Holménin kolumni paljasjalkajuoksusta. Tarkka ja perusteellinen kirjoitus, joka ansaitsi tarkan ja perusteellisen pohdinnan – ja myös perusteltua kritiikkiä!

Ennen tarkempaa pureutumista kolumniin, otan heti kärkeen esiin yhden juoksukengän valintaan liittyvän tekijän, jota Holmén ei artikkelissaan käsittele: paljain jaloin tai minimaalikengillä juokseminen voi olla hauskempaa kuin tavallisilla lenkkikengillä tai tavallisilla kilpakengillä.”

Yleensä fiksusti kirjoittava Holmén hyökkäsi tässä jutussa poikkeuksellisesti olkiukkoa vastaan.

8.-16.2.2012 Puolustin Janne Holménin kaltaista ruumiinrakennetta The Maple Grove Barefoot Guy -blogissa.  Hienoja älykkäitä paljasjalkajuoksujuttuja aikaisemmin kirjoittanut ”MGBG” eli Christian Peterson alkoi näihin aikoihin yllättäen siirtyä omissa treeneissään kestävyysharjoittelusta hyvin vahvasti voimaharjoittelun suuntaan.

Janne Holmén ja Dwayne Chambers - Maple Grove Barefoot Guy aka Christian Peterson

Komea maratoonari ja gorilla

MGBG alkoi ihannoida lihaksikasta ulkonäköä ja sattui valitsemaan juoksubloginsa lopun aikoja enteilleeseen kirjoitukseensa kuvan Janne Holménista edustamaan tyypillistä maratonjuoksijaa (Dwayne Chambers edusti pikajuoksijaa). Peterson tuntui pitävän itsestään selvänä, että ihmiset haluaisivat olla ulkomuodoltaan mieluummin Chambersin kaltaisia muskelipellejä – anteeksi, tarkoitin muskelikimppuja – kuin Holménin kaltaisia laihoja maratoonarityyppejä.

Ulkonäköjutut ovat makukysymyksiä (eikä kukaan ehkä ole edustavimmillaan välittömästi kilpamaratonin kaltaisen äärimmäisen fyysisen rääkin jälkeen). Siitä faktasta ei kuitenkaan mihinkään pääse, että ihminen on kokoisekseen nisäkkääksi poikkeuksellisen heikko ja hidas. Eläintarhan tylsistyneessä sohvaperunasimpanssissa on enemmän räjähtävää voimaa kuin huippuunsa treenatussa (ja doupatussa) Dwayne Chambersissä oli ikinä!

Toinen fakta on se, että ihminen on kokoisekseen nisäkkääksi poikkeuksellisen kestävä erityisesti kuumassa ilmanalassa. Ihmiset, joilla on maratonjuoksijan habitus juoksevat todistettavasti kuduantilooppeja hengiltä Kalaharin autiomaassa (video).

Dwayne Chambers saisi tuskin juostua uuvuksiin edes bambia.

Onnistuiko MGBG pilaamaan itseltään juoksemisen ilon voiman ihannoinnillaan? En tiedä mitä kaikkea taustalla oli, mutta juoksublogin päivittäminen loppui pian ilman selityksiä; ehkä MGBG näyttää nykyään hurjan vahvalta…?

29.9.2012 Lidingöloppet on hieno kisa, siellä pääsee itse kukin samalle viivalle monen maan kestävyysjuoksun mestarien ja myös esimerkiksi suunnistuksen mestarien kanssa.

Tässä videolla Lidingön saarella on vauhdissa kilpakuntoilijaksi siirtynyt Janne Holmén (puna-asuinen juoksija, 1:52 min-). Tämän jutun kirjoittaja tulee videolla kaukana perässä (riemunkirjavapaitainen juoksija, 14:48 min-). Vielä kympin kohdalla Holmén oli lopulta upeasti kisan neljänneksi juossutta Eric Senorskia vain kymmenisen sekuntia jäljessä. Maalissa miesten välillä oli eroa noin 13 minuuttia. Taisi Holmén lähteä vanhasta muistista pikkuisen turhan kovaa…

20.9.2013 Foorumikeskustelua. Holménkin sortuu välillä kirjoituksissaan huonoon argumentointiin niin hyvä kirjoittaja kuin onkin. Paljasjalkajuoksun rinnastaminen johonkin raakalihadieettiin oli melkoinen pohjanoteeraus. Ai että paljasjalkajuoksu olisi suomalaisia wannabe-eliittimaratoonareita vaaniva harhapolku? Täh? Näkisin runsaan paljain jaloin juoksemisen päinvastoin yhtenä mahdollisuutena kehittyä juoksijana lisää.

siirrytäänpä ajatuksissa Etiopiaan tai Keniaan ja ajatellaan sinne suomalainen asiantuntija harjoitusleirille luennoimaan: ’teidän maratonlahjakkuuksianne vaanii paljasjalkajuoksun harhapolku’…?”

mitä jos varattaisiin edes yksi golfkenttä edes yhdeksi viikoksi nuorten kestävyysjuoksijoiden leiripaikaksi; saisivat hurjastella, hullutella ja pitää hauskaa paljain jaloin suomalaisella savannilla?”

*) Janne Holménin kirjoituksille Juoksijassa olisin usein mielelläni painanut tykkäysnappia. Paperisen lehden jutuissa ei vaan ole (vielä?) tätä mahdollisuutta. Lehden verkkoversiossa voisi olla…

Ehdotukseni kaikille maailman lehdentekijöille: jos haluatte nopeasti tilastollisesti merkitseviä määriä palautetta lehden jutuista: lisätkää sosiaalisen median tehokkaaksi osoittama ”tykkää” -nappi lehtenne verkkoversioon jokaisen artikkelin kohdalle.

Koko juttua verkkoon ei tarvitse laittaa, vaan ”kiusoittelujuttu”, jossa on taktisesti valittu määrä tekstiä jutun alusta.

Suomeksi kiitos

07.01.2012

Nyt on hyvä tilaisuus yrittää vakiinnuttaa harrastuksen terminologiaa ja keksiä hyviä suomenkielisiä ilmaisuja juoksemiselle (ja kävelemiselle ja seisoksimiselle) paljain jaloin ja kengissä, joiden kanssa olo tuntuu mahdollisimman paljon samalta kuin oikeasti paljain jaloin. Millä nimellä kutsua kenkiä (ja sandaaleja), joissa ei ole jalkaa tukevia tai ohjaavia rakenteita eikä iskunvaimennusviritelmiä ja joiden pohjat ovat hyvin ohuet tai muuten ovelasti sellaiset, että paljasjalkafiilis säilyy? Entä tämä kenkien olennainen ominaisuus, että kantapää on yhtä matalalla kuin päkiä; englanniksi termi on zero drop, mikä olisi yhtä sähäkkä ilmaisu suomeksi?


Holménin kolumni paljasjalkajuoksusta

07.12.2011

Tutkijatohtori, maratonin euroopanmestari Janne Holménin kirjoitukset ovat minusta parasta mitä Juoksija-lehdessä on viime vuosina ollut. Uusimmassa numerossa Holmén puntaroi paljasjalkajuoksua (Holmén 2011).

Ennen tarkempaa pureutumista kolumniin, otan heti kärkeen esiin yhden juoksukengän valintaan liittyvä tekijän, jota Holmén ei artikkelissaan käsittele: paljain jaloin tai minimaalikengillä juokseminen voi olla hauskempaa kuin tavallisilla lenkkikengillä tai tavallisilla kilpakengillä.

Holmén kirjoittaa suhtautuvansa myönteisesti ja olevansa periaatteessa samoilla linjoilla paljasjalkaideologian kanssa. Holmén itse on juossut aina enemmän tai vähemmän ohutpohjaisilla kengillä ja mainitsee myös, ettei tiedä yhtään huippujuoksijaa, joka käyttäisi harjoittelussaan kenkävalmistajien järeimpiä malleja.

Kenkien muoviset tukipalat Holmén alkoi eräässä vaiheessa uraansa veistellä kengistä pois, niin että tukea ei jäänyt jäljelle nimeksikään. Aivan minimaalisia kenkiä Holmén ei kerro kokeilleensa. Iskunvaimennusta on Holménin mukaan kengissä aina hyvä olla, enemmän tai vähemmän juoksijasta ja alustasta riippuen. Holmén kirjoittaa myös, että asvaltilla iskunvaimennetut kengät ovat varmasti nopeammat. Tätä tukee epäsuorasti tietysti se, että tiettävästi kaikki huippumaantiejuoksijat Abebe Bikilan jälkeen ovat käyttäneet tossuja, joissa on ainakin jonkin verran iskunvaimennusta.*

Mikä kolumnissa jää käsittelemättä, on että pehmusteet ja iskunvaimennuspalat voivat olla samalla myös jalkaa ohjaavia rakenteita – ja ovat olleet juuri sitä käytännössä kaikissa juoksukengissä viimeiset kolmekymmentä vuotta. Kantakorotus on mielestäni tärkein yksittäinen syy, miksi jalka ei pääse toimimaan tavallisissa juoksukengissä niin kuin pitäisi. Sijoittamalla pehmusteita kantapään alle paksummin kuin päkiän alle, askel ohjautuu kantapää edellä maahan tulevaksi. Järeimmät lenkkikengät ovat melkein pakottaneet kantapään maahan ensiksi ja estäneet (välittömän…) kivun vauhdikkaassa ja jyrkkäkulmaisessakin kantapään tömäytyksessä maahan.

Ohuimpien kilpakenkien ja paksuimpien minimaalikenkien ero on pieni, mutta helposti määriteltävissä: minimaalisessa kengässä kantapää on yhtä matalalla kuin päkiä (”zero drop”). Veikkaisin, että huippumaratoonarillekaan ei ole mitään hyötyä kenkävalmistajien kaikkiin kilpakenkiinkin ymppäämästä kantapääkorotuksesta (tarkemmin ajatellen: katso kommentti). Päinvastoin, kantapääkorotuksen takia saattaa jäädä hyödyntämättä se viimeinen millin kymmenesosa akillesjänteen kapasiteetista.

Holmén kirjoittaa ”…avojaloin ja piikkikengissä juokseminen ovat lähimain yksi ja sama asia […] akillesjänteet joutuvat lujille…”. Sanoisin, että akillesjänteet (ja kaikki muutkin paikat) joutuvat piikkareissa lujille lähinnä, koska piikkarit jalassa juostaan yleensä lujaa (ja koska piikkareissa on ne piikit). Pidän hyvin mahdollisena, että paljaat jalat tai minimaaliset juoksukengät vähentävät akillesjänteen loukkaantumisriskiä tavallisiin juoksujalkineisiin verrattuna.

Akillesjänne venyy tasapohjaisilla kengillä juostessa enemmän kuin kantakorotetuilla, mutta niin sen pitääkin! Akillesjänne on jousi, joka antaa juoksuun vauhtia ja jousi pitää virittää ennen laukaisemista. Voimakkaalla kantapääaskelluksella juostessa akillesjänne ei ehdi virittyä täyteen mittaansa. Lisäksi jänne saa tärähdyksen joka askelella aivan omituisessa asennossa.

Edellinen ei tietenkään tarkoita, että paljasjalkailuun siirtyvät olisivat immuuneja rasitusvammoille. Holmén hyökkää olkiukkoa vastaan teilatessaan väitettä, että ”vammojen syynä ovat nykyaikaiset juoksukengät ja että nämä vammat katoavat heti, kun kengätkin katoavat”. Jokainen tietämäni ohje paljasjalkajuoksuun siirtymiseen korostaa varovaista alkua nykyaikaisiin juoksukenkiin tottuneille. Akillesjännevaivat eivät vaikuta olevan minimalisteiksi siirtyneiden juoksijoiden tyyppivaivoja, mutta tietyntyyppiset rasitusmurtumat ovat; mahdollisesti koska pehmeisiin ja tukeviin kenkiin tottuneissa jalkaterissä luut sopeutuvat hitaammin uudenlaiseen rasitukseen kuin lihakset ja jänteet.

Holmén suosittaa varovaista paljasjalkajuoksua pehmeillä alustoilla. Jos paljasjalkailua on vasta aloittelemassa, olen samaa mieltä, mutta vain puoliksi: varovaisesti kyllä, pehmeällä alustalla ei! Jos on tottunut juoksemaan kantakorotettujen kenkien tuudittamana väärin (pitkällä harpalla kantapään maahan voimakkaasti tökäten), tätä väärin juoksemista voi pehmeällä alustalla jatkaa paljain jaloinkin. Kova alusta auttaa uuden tekniikan oppimista, koska silloin kantapään tömäyttäminen maahan jyrkässä kulmassa sattuu.

Holmén kirjoittaa, että paljain jaloin juoksu ei ole luonnollista asvaltilla, mutta paljain jaloin juoksu on kai luonnollista kivillä ja kallioilla – ja ne ovat kovempia kuin asvaltti. Jalkaterä oppii toimimaan kulloisenkin alustan mukaisesti. Liebermanin ym. (2010 – katso myös supplementary information 5) mukaan paljain jaloin juoksemaan tottuneilla jalkoihin kohdistuva rasitus on jopa pienempi kovalla alustalla kuin pehmeällä, joskaan mitattu ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Mitä tässä tapahtuu a) juostaan b) kävellään c) sinnitellään paikoillaan epävakaassa asennossa?

Paljasjalkailuun pitää siirtyä vähitellen, mutta ei niin, että siirtyisi pikkuhiljaa ohuempiin ja ohuempiin pohjiin. Siis ei. Nimenomaan alkuvaiheessa on olennaista, että kengät ovat mahdollisimman minimaaliset (tai niitä ei ole). Vähittäinen siirtymä tulee siitä, että juostaan minimaalikengillä aluksi vain vähän kilometrejä. Jos on tottunut juoksemaan isoja määriä tavallisilla lenkkikengillä – eikä halua tiputtaa viikkokilometrejään lähelle nollaa – paksukaisilla pitää aluksi juosta suurin osa lenkeistä. (Ongelma voi olla, että se ei tunnu enää kivalta…)

Holménin mukaan tukevat kengät voisivat olla paras valinta 120-kiloiselle sohvaperunalle. Sitä mieltähän yleensä kaikki ovat, että tukeva juoksija tarvitsee tukevat kengät. Olen eri mieltä siinä tapauksessa, että tukevuudella tarkoitetaan myös vahvaa kantapääkorotusta. Pehmusteita raskastekoinen juoksija tarvitsee enemmän (joskin maailmalla on myös 120-kiloisia paljasjalkahörhöjä, joilla kulkee hyvin), mutta eikö juuri raskastekoiselle juoksijalle ole normaaliakin tärkeämpää, että jalka tulee maahan oikessa asennossa?

Paljon toistettu ohje on käyttää hitaammassa juoksussa vaimennetumpia kenkiä ja nopeammassa vähemmän vaimennettuja. (”Tietenkin”?) Myös Holmén ehdottaa laatuharjoituksiin kevyitä kilpakenkiä ja peruslenkkeihin kohtuullista iskunvaimennusta. Kun tätä nyt miettii, niin mikä logiikka siinä oikeastaan on? Eikö vauhdikkaammissa harjoituksissa jalkoihin kohdistuva rasitus ole suurempi ja iskunvaimennusta siksi tarvita enemmän? Kilpailuissa tarvitaan kengältä keveyttä keveyden vuoksi, mutta niissäkin lisätystä iskunvaimennuksesta voi olla hyötyä, koska luontainen iskunvaimennus voi heikentyä, kun jalkaterän lihakset väsyvät kovassa rasituksessa.

Juoksin itse aikanaan kaikki kilpailut ja (harvinaiset) kovavauhtiset harjoitukset pelkistetyimmillä kilpakengillä mitä löysin (tuppasivat tunkemaan kilpakenkiinkin muovihärpäkkeitä ja erivärisiä EVA-palikoita). Uudella juoksu-urallani (versio 2.0) siirryin ensin tekemään lenkit kilpakengillä ja – heti ensimmäisen Fivefingers-kokeiluni jälkeen – paljasjalkakengillä. Myös kaikissa kilpailuissa aloin saman tien käyttää samoja minimaalikenkiä. Olisinko ollut asvaltilla käydyissä kilpailuissa nopeampi, jos jalkojen alla olisi ollut vähän enemmän tavaraa kuin kaksi milliä etyylivinyyliasetaattia plus ulkopohjat? Ehkä. Mutta kilpailuissakin minulla on ollut minimaalikengillä aiempaa hauskempaa. Kilpajuoksu tuntuu tietysti fyysisesti pahalta Fivefingerseissäkin, mutta meno on niillä vähemmän väkinäistä ja hallitumpaa, erityisesti alamäkitekniikkani tuntuu parantuneen huisasti.

(C) O’Dwyer, S.

Vauhtini juoksu-uralla numero kaksi ei vielä päätä huimaa verrattuna juoksu-uraan numero yksi, saati verrattuna Holméniin, mutta nousussa ollaan (hiukan kehäraakkina sairauden jäljiltä, mutta vailla force majeure -esteitä harjoitteluun).

Nopoles (entinen nuorempi tutkija, 21 minuuttia Holménia hitaampi maratoonari)

* Vibram, hoi! Tänä vuonna jo 24 kenialaista on juossut maratonin alle 2.07 (Hannus 2011). Luultavasti useimmat heistä eivät ole pitäneet mitään kenkiä jalassa ennen teini-ikää. Sponssatkaa yksi näistä tyypeistä käyttämään Fivefingersejä.

Viitteet:

Hannus, M. 2011: Pakka sekaisin Keniassa. Juoksija 7, Tulospörssi: 3.

Holmén, J. 2011: Paljasjalkajuoksuko ratkaisu kaikkiin ongelmiin? Juoksija 7: 37-38.

Lieberman, D. E., Venkadesan, M., Werbel, W. A., Daoud, A. I., D’Andrea, S., Davis, I. S., Mang’Eni, R. O. ja Pitsiladis, Y. 2010: Foot strike patterns and collision forces in habitually barefoot versus shod runners. Nature 463: 531-535. PDF: artikkeli + supplementary information

Terve metsä terve loinen

14.11.2010

Aulangolla hakataan parhaillaan metsää suhteellisen reippaalla kädellä. Okei, Aulanko on puistometsä ja sellaisena puolustaa hienosti paikkaansa. Sitä en vaan jaksa kestää, että metsien hakkuuta perustellaan niiden terveydellä. Mikä logiikka siinä on? Että ilman hakkaamista metsät sairastuvat ja kuolevat pois? Tiedoksi vaan, jos metsät olisivat syntyneet vuorokausi sitten, niin metsänhoito olisi keksitty aika tarkkaan kymmenesosa sekuntia sitten – ja metsien todelliset ongelmat olisivat alkaneet vasta sen viimeisen kymmenesosasekunnin aikana*.

Aika perusteellinen väärinkäsitys luonnon pelisäännöistä on myös se, että tuholaisten takia ”hoitamattomat” metsät olisivat vaaraksi ”hoidetuille”. Vaikka kaikki muut metsät kuin hyvin hoidetut mäntyviljelmät hävitettäisiin, eivät mäntyjen tuholaiset häviäisi mihinkään. Päinvastoin, niillä olisi kissanpäivät. Pelkkää ruokaa joka puolella. Tuholaisten aiheuttamat massatuhot ovat mahdollisia vain puupeltojen kaltaisissa äärimmäisen yksinkertaisissa systeemeissä. Yhtään monipuolisemmassa metsässä linnut ja parasitoidit pistiäiset pistelevät puiden tihulaisia poskeensa riittävästi niin, etteivät niiden määrät pääse ikinä karkaamaan käsistä.

Terveessä metsässä on terveitä loisia, jotka pitävät puiden tuholaiset kurissa.

 * Okei, dinosaurukset tappaneen ja auringon pimentäneen meteoriitin (tapahtui viitisen tuntia sitten) aiheuttamia ongelmia voi kyllä verrata metsänhoidon aiheuttamiin. Voi tietysti olla, että hivenen tässä liioittelen – mutta kyllä se aika tömäys oli!

Kollektiivisia klompsukenkäharhoja

25.01.2010

Nuorten suosimat ohutpohjaiset kengät saavat fysioterapeutin harmistumaan. Jos kenkä on niin ohut, että sen saa kierrettyä melkein rullalle, niin jalka lipsuu linttaan. Jalka putoaa väärään asentoon, polvi ja lonkka kiertyvät, ja tulevaisuudessa nivelkuluma on todennäköistä…” (Saastamoinen 2010)

Voi niitä nuoria kun eivät kuuntele Asiantuntijaa. Entä lapsiparat, jotka kirmaavat kesällä kokonaan ilman kengänpohjia (paljain jaloin), saati jossain Afrikassa ympäri vuoden. Miten niiden jalkojen täytyykään olla lintassa ja polvien ja lonkkien toivottomilla venkuroilla…

Minulla lääkäri diagnosoi lapsena löysän nilkan. Ihmisillä on taipumus nähdä mitä odottivat näkevänsä ja ajan lääketieteellinen teoria ilmeisesti oli, ettei sellaista lasta oikein olekaan, jonka nilkoissa ei olisi jotain vikaa. Lääkäri määräsi kalliit ikävät puiset klompsukengät. En pitänyt niitä kuin kai kaksi kertaa eivätkä järkevät vanhemmat pakottaneet. Hyvin ovat nilkat toimineet ja kestäneet juoksukilpailujakin…

Tarinan jatko kuvaa, kuinka vahva taipumus nähdä, mitä odottaa näkevänsä on. Minulle ilmeisesti selitettiin lapsena nilkan ”ongelma” hiukan huonosti lattajaloiksi. Luulin sitten neljännesvuosisadan, että lattajalat minulla on; oikeasti oli hiukan korkea jalkaholvi. Olisihan se omin silmin pitänyt nähdä, että jalat eivät ole yhtään latuskat, mutta kun vaikka laiturilla jalanjälki ei näyttänyt latuskaiselta, sitä jotenkin ajatteli että jalka ei kai sitten ollut tarpeeksi märkä.

Samalla kun selvisi, että ei ole lattajalkaa, urheilukaupan testeissä mitattiin nilkassa ”ylipronaatiota”*… Melkein kaikkien nilkoissahan on jotain vikaa, liikaa pronaatiota tai liian vähän… Juoksukenkiin tarvitaan erilaisia tukia ja virityksiä joka suuntaan… Iskunvaimennuksessakaan ihmisen jaloista ei ole juostessa mihinkään… Kenkiin tarvitaan myös superpaksut pehmopohjat…

* Voi olla niinkin, että ylipronaatio oli todellinen ongelma, joka johtui juuri niistä pehmustetuista kengistä – nilkkä vääntyi, kun jalka yritti epätoivoisesti tuntea missä se maankamara oikein on!

Lähde:
Saastamoinen, T. 2010, haastattelu: Jäske, U.: Jalkakipu voi hellittää pienellä vaivalla: ohutpohjaiset kengät saavat fysioterapeutin harmistumaan. Hämeen sanomat 13.1. s. 12.

Kansanterveys ja talvihallit

22.12.2009

Mordillo

Energiasyöppö talvihalli rakennettiin Helsinkiin; Suomen suurin maalämpökeskus, aurinkopaneeleita… rakentamisluvat kymmeneen pientuulivoimalaan… (Virta 2009). Pääsylipun ostamalla pääsee kuka vaan harrastamaan liikuntaa. Mikäs se sellainen talviliikuntahalli olisikaan, jossa etusija olisi aina ammattilaisilla? (Vihje: esimerkiksi Hämeenlinnassa sellaisessa on 1730 (sic!) ”alkoholilain mukaista anniskelupaikkaa” (Virtanen 2009)).

Virta, T. 2009: Sisällä talven ihmemaassa. Yhteishyvä 11: s. 60-63.
Virtanen, J. 2009: Jäähalli on anniskelukeidas: paluu päihteettömyyteen voisi merkitä suomalaisen huippujääkiekon loppua. Hämeen sanomat 22.12., s. 17.

Perheellisen on pakko yrittää…

01.07.2009

… jotain muuta kuin juoksua.

Uudessa Juoksija-lehdessä Janne Holmén ei vielä puhu lopettamisesta (Holmén 2009).

Mutta niin vain mies jättää jäähyväiset juoksu-uralleen – kotisaarelleen tällä kertaa sattuvissa ja parhaillaan kisattavissa saarten kisoissa.

Aiemmin Holmén oli ilmoittanut lopettavansa, jos häntä ei pidetä apurahan arvoisena urheilijana. Ei pidetty.

Napeilla pelataan: ”…kestävyysjuoksun budjetti vastaa kutakuinkin yhden jääkiekon liigapelaajan vuosipalkkaa” (Sinkkonen 2009).

Varmasti lopettamiseen liittyvät muutkin syyt: perhe ja työ.

Ehkä taustalla on myös tiedemiehen järkeilyä. Holmén kirjoittaa: ”Maratonin nykyinen ME-vauhti – noin 2.55/km – tarkoittaa sitä, että jokainen 10 km:n pätkä on juostava lähelle 29 minuuttia. Tällöin 29 minuutin kympinjuoksijalla ei ole asia maratonin eliittiin” (Holmén 2009). Holmén haki vauhtia maratonille ratajuoksujen kautta, ehkä vauhtia ei löytynyt tarpeeksi maailman huipulle – ja Euroopan kisoissahan ei ole enää parantamisen varaa.

Ollakseen maailman paras on jaksettava uskoa, vastoin kaikkea todennäköisyyttä, että on lahjakkain kaikista maailman ihmisistä, jotka harjoittelevat niin kovaa ja järkevästi, että hipovat suorituskykyjensä rajoja; tai ainakin uskottava, että ne vielä lahjakkaammat sitten kisassa syystä tai toisesta epäonnistuvat. (Lisäksi on luotettava, että muut eivät petkuta).

On oltava hullu ja järkevä yhtä aikaa. Riski on valtava, että äärimmäisen kova työ päättyy loukkaantumisiin.

Onnea tohtori Holménin uralle tutkijana! (Luonnontieteilijän näkökulmasta hyvä tiedemiestyyppi menee kyllä ihan hukkaan historioitsijana:)

Vähiin käyvät ennen kuin loppuvat, myös Norjassa: viisi miestä alle 2.30 viime vuonna (Hannus 2009).

Lähteet:

Hannus, M. 2009: Kaggestadin kaava: liiat tehot lämmittävät vain hetken: värikäs norjalaisvalmentaja todistaa rakentavan määräharjoittelun voiman. Juoksija 5: 48-49.

Holmen, J. 2009: Ratajuoksusta vauhtia maratonille. Juoksija 5: 42-44.

Sinkkonen, K. haastattelu: Hannus, M. 2009: Jäähdyttelyä, mutta ei jäähyväisiä. Juoksija 5: 51-54.

Yliopistolaki on painettu paperille…

19.03.2009

Onkohan historioitsija Janne Holmén saanut rahoitusta järjestymään nuoremman tutkijan työhön? Toivotaan, juoksijana Euroopan mestari ei ole opetusministeriön mukaan riittävän hyvä urheilija-apurahaan (1), ei myöskään Holménin olympiamaratonilla kukistanut Francis Kirwa.

Tekevätkö urheilija-apurahoista päätökset samat tyypit, jotka tuuppaavat yliopistojen päätäntävaltaa ulkopuolisille ”asiantuntijoille”, latelevat Aalto(-paf) korkeakoulusanahelinää ja, eilisen lehden mukaan, suunnittelevat korkeakouluhin kaikille pakollisia ulkomaan opintoja?

No joo, se politiikasta, siirrytään J:n muihin juttuihin.

Holmén osaa yhdistää tieteen ja urheilun hienommin kuin olen kenenkään muun nähnyt tekevän. Punnittua puhetta on tällä kertaa vuoristoharjoittelusta (2).

Hyvä, että uusia hiihtolajeja ideoidaan, mutta kaikki ideat eivät ole hyviä. En katsonut viimeisimpiä kisoja (niitä on liian usein), mutta voin kuvitella, että yhteislähdöt olivat aika tylsiä, peesaaja hyötyy lajissa niin paljon (3). (Joskus oli hienoa seurata viidenkympin kisojen väliaikoja paperin ja värikynien kanssa.)

Pitkän linjan urheilutietäjä haukkuu asiatonta doping-kirjoittelua (4). Varmaan aiheesta, mutta kai teilattava opus pitäisi lukea vaikka hiukset päästä loppuisivat (5).

Hannuksen mielimatka on 800 m (4). Minunkin penkkiurheilulajeistani kasi taitaa olla – heti maratonin jälkeen – kakkossuosikki. Kahteen urheilukentän kierrokseen mahtuu sopivasti taktiikkaa ja raakaa revitystä ja olisiko turha toivoa, että laji olisi sopivasti kestävyys- ja nopeuslajien puolivälissä niin, ettei epoilulla tai hormonien voimalla pärjäisi (ja molempien aineiden kanssa puljaaminen olisi harvinaista)?

(1) Paunonen, A. (toim.) 2009: Risuja! Juoksija 2: s. 10.
(2) Holmén, J. 2009: Vuoristo vaatii kuntoa ja järkeä. Juoksija 2: s. 44-47.
(3) Anttila, S. 2009: Suomen hiihto uuteen aikaan. Juoksija 2: s. 41.
(4) Hannus, M. 2009: Norsu porsliinikaupassa. Juoksija 2: s. 66.
(5) Hutchings, E. (toim.) 1992: Judging books by their covers, teoksessa ”Surely you’re joking mr. Feynman!”: adventures of a curious character as told to Ralph Leighton. Vintage. S. 288-302.

Grr osa II

07.03.2009

Ei ole iso J niin kuin ennen. Kustomoitu Mordillo tekee kyllä paluun uudella tekstillä (1) ja pärinä- ja hyrinälajeja mollataan niin kuin perinteet vaativat (2), mutta koko (pää-)kirjoitukselta menee uskottavuus, kun ensin kirjoitataan positiivisessa hengessä Myrskylän naapurista, jonka perustelut ontuvat pahemman kerran (2) – naapurille ”omistetussa” facebook-ryhmässä joku laskeskeli, että yhden TV-keskustelun perusteluissa oli täysi bingorivi argumentoinnin virheitä.

1) Mordillo ym. 2009. Juoksija 1 – Tulospörssiliite s. 7
2) Paunonen, A. 2009: Palautepostia. Juoksija 1: s. 5.

Lisäys 26.11.2009: Maapallo on greippi.

Lynkattu Lynx lynx

09.02.2009

Tervaniemessä saattoi lauantaina luistella (siis luistella), mutta ei luistella (siis hiihtää). Retkiluistelu-ura oli aurattu, mikä on tietty hienoa. Suksillakin pääsi kyllä pururataa ihan hyvin, kun siellä oli hiihdetty vähän enemmän.

Varmaan luistelu-urasta pidetään huolta, kun jääkiekossakin luistellaan. Jääkiekkoon tässä kaupungissa tuntuu riittävän täppää aina. Ei oikein esimerkiksi Hämeen linnan* kunnossapitoon. Pieni (ja pienille) tärkeä lasten luontokoulu Ilves Aulangolla lakkautettiin lastentarhapelissä nimeltä kunnallispolitiikka – jos oikein ymmärsin, yksi puolue oli tehnyt jotain, mistä toinen puolue ei tykännyt vaan kosti – viis lapsista, Ilveksen työntekijöistä, matkailijoillekin tarkoitetusta hienosta rakennuksesta hienossa paikassa ja Euroopan unionin rahasta, joka nyt peritään takaisin.

Ei silti, tapetaan meilläpäin oikeitakin ilveksiä. Kun Ilveskalliolla (sic) oli nähty ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ilves, komea uros, niin eikös se pitänyt ampua. Ilveskaatoa elvisteltiin sitten paikallislehdessä. Kai ilveksiä sitten riittää tapettavaksi asti, mutta en ymmärrä ihmisiä, jotka sitä haluavat tehdä.

*Hämeen linnalla on minusta hieno historia. Siellä ei ole koskaan tapeltu, vaan kun vihollinen on tullut, on lähdetty karkuun. Mitä sitä suotta itseään tapattamaan.

Kaikki eivät ole puuromiehiä

16.04.2008

Tuomo Lehtisen juttu Etelä-Afrikasta oli IMHO paras juttu Juoksijassa aikoihin (1). Alkoi ihan tehdä mieli leirille. Tulee mieleen saman lehden juttu portugalilaisten harjoittelusta Castron veljesten ja F. Mameden aikoihin (2). Vähän samaa meininkiä. Veikkaanpa, että Keskisalon ja Holménin rinnalle nousee pian saman tason tekijöitä.

Klompsukengät hevon kuuseen todistaa myös fysioterapeutti J. Kangas (3).

Asiallinen ravintojuttukin lehdessä oli (4). Tietääkö joku jonkun, joka on alkanut voida paremmin siirryttyään kevyttuotteisiin? Ilman että samalla tekee jotain järkevää kuten lisää liikuntaa. Jos joku nyt välttämättä haluaa ruokavaliotaan muuttaa niin pieni kasvipainotteisuus – ja kuitu- (ranskanleipää ei lasketa kasviksi) ja lisäaineiden, einesten, pullan ja perunalastujen välttely tuskin haittaa ketään kauheasti.

Taas laatujuttu tutkivalta urheilijalta (5). Söin heti iltapalaksi kaurahiutaleita ja maitoa :) Seuraavana päivänä lisäsin annokseen vielä kaakaojauhetta, syöhän hiihtäjä V. Nousiainenkin suklaakuorrutettuja sokeripommeja (6).

1) Lehtinen, T. 2008: Juoksijat Etelä-Afrikassa. Juoksija 2: 34-37.

2) Pihlakoski, Antti 1988: Juoksija Portugalissa: Kestävyysjuoksijoiden leirielämää. Juoksija 7: 26-31.

3) Anttila, S. 2008: Jalan kimmoisuutta voi herätellä harjoitteilla: pronaatiokengistä vammoja. Juoksija 2: 38-41.

4) Sundqvist, C. 2008: Juoksijalle runsaasti hiilareita – sohvaperunalle vähemmän. Juoksija 2: 68. (Edit 2017: Sunqvist oli vielä tähän aikaan suht asiallinen kirjoittaja, muuttui vasta myöhemmin hörhöksi)

5) Holmén, J. 2008: Palautumisen tiede ja taide: maalaisjärjellä pohdittuja harjoittelun tukikeinoja. Juoksija 2: 24-26.

6) ? 2008: Kaikki eivät ole puuromiehiä. Juoksija 2: 7.

(Lehdessä oli myös ”konvehdit lahjaksi -asiantuntijan” juttu puurosta. En lukenut…)

Tieteentekijän näkökulma urheiluun

06.02.2008

Janne Holmén pelastaa taas Juoksija-lehden ja kirjoittaa kiinnostavaa pohdintaa tieteen ja urheilun suhteesta.

Tiede ja urheilu ovat olleet suuria intohimojani, mutta jotenkin en ole ikinä tykännyt ajatuksesta yhdistää nämä kaksi (vaikka olen päätynyt sitä välillä töissäkin tekemään). Tiede on kivaa ja urheilu on kivaa. Mutta olen halunnut pitää urheilun harrastuksena. Jotenkin myös näyttää siltä, ettei urheilu välttämättä tarvitse tiedettä. Tekniikkalajit ja pärinät ja hyrinät sikseen, mietitään oikein kovatasoista lajia maastojuoksua: a) Kummat valmentautuvat tieteellisemmin, afrikkalaiset vai eurooppalaiset b) Kummat juoksevat kovempaa?

Holménin tiedemiehen näkökulma valottaa miksi näin on. Harjoittelun vaikutus ihmisen fysiologiaan on äärimmäisen vaikea tutkimuskohde. Sen sijaan vuosikymmeniä on tehty jo empiirisiä kokeita (=treenattu) mikä toimii ja mikä ei. Tieteelliset selitykset miksi näin on tulevat jälkijunassa.

Lähde: Holmén, J. 2008: Urheilu ja tiede: teoria kestävyysjuoksun kehityksestä. Juoksija 1: 34-36.

Mehkatesti

04.01.2008

Testasivat sitten appelsiinimehuja (1). Mitä enemmän sokeria sitä huonommat pisteet – ja kyse oli mehuista, joihin ei ole lisätty sokeria.

Haloo! Siis:

Mehka tehty hyvistä makeista appelsiineista – huonot pisteet.

Mehka tehty pahoista happamista appelsiineista – hyvät pisteet.

Kraanavesi (tai tärpätti) olisi saanut testissä parhaat ”terveellisyyspisteet” – oikein matala glykeeminen indeksi, jee!

No joo, annettiin maustakin vähän pisteitä (kas kummaa makeimmat maistuivat parhailta…) ja vitamiineista sun  muusta, missä ei oikeasti merkittäviä eroja ole. Ihmetyttää sokerin pelko.

(1) Jansa, K. 2007: Bulkkimehut pärjäsivät kalliille. Kuluttaja 7: 12-15.

Crescendo rulettaa

03.01.2008

Pitkät lopussa kiihtyvät lenkit ovat kova sana maratonin harjoittelussa. Nyt on asialla 2.08 -maratoonari Röthlin: 35 kilometrin lenkkejä, joiden päätteeksi viisi tonnin vetoa (1). Samassa lehdessä, missä kerrotaan maailmanmestaruusmaratonin kolmosen harjoittelusta, euroopanmestaruusmaratonin ykkönen tuulettaa tervetulleesti maansa kolmenkymmenen vuoden taakse jumahtaneita asenteita ja harjoituskuvioita (2).

1) Hannus, M. 2007: Tarkka kuin sveitsiläinen kello: Viktor Röthlin. Juoksija 10: s. 68-70

2) Holmén, J. 2007: Lääkkeitä kestävyysjuoksun lamaan: kovemmin, nykyaikaisemmin, ammattimaisemmin. Juoksija 10: s. 38-40.

Aiempaa crescendo-juttua

J 5/2006

26.07.2006

Bå! Juoksijan mielenkiintoisin juttu minusta tällä kertaa oli doktor Holménin (1). Esimerkki- (-merkillinen) kahdeksan päivää (huomaa: ei viikko, H. ei perusta viikonpäivistä) on jännä; kummasti vaan joka päivä tulee 26-36 km, oli kyseessä sitten helppo päivä tai kova. Onneksi H. kertoo mikä on kova päivä (yhden päivän 3xvitonen 14.44-15.19 + verkat ja iltalenkki), muuten ei välttämättä kekkaisi, että esimerkiksi edellinen päivä (16 km 59.35 + 11 km sis. 5×100 m 13.2-15.3 s) on kevyt ja seuraavan päivän crescendo-aamulenkkikään (36 km, väli 31-35 km 3.00-3.09 min/km) ei ole kova.

Huiput ovat huippuja ja harjoittelevat niin kuin huiput.

Sinänsä mukavaa, että Juoksija (vuoden 2001 ja eräiden kisojen jälkeen) on satsannut vähemmän pelkkään kilpaurheiluun. Kilpailu on hyvä, mutta liian kova kilpailu (rahasta) ei. On uusi linja varmaan lehden pisneksellekin hyvä, kun kerta kuntourheilun suosio maassa kasvaa (maratonien osanottajamäärät), mutta kilpakestävyysjuoksun taso laskee (toissaviikonlopun Hämeenlinnan kaupunkimaratonilla ekana maaliin tulleen aika oli erinomainen – herrat 55 v. sarjalaiselle! Yleinen sarja voitettiin yli 3 h ajalla).

Kuntourheilusta tulee helposti läpäläpälöpölöpöjuttuja, joita ovat naistenlehdet pullollaan, mutta silti viime aikojen Juoksija-jutuissa on ollut aina mukana joku niin mielenkiintoinen, että mieleni on tehnyt niistä raportoida plokiin. Joinain vuosina iso-J. oli, IMHO ja kaikella kunnioituksella, varsin tylsä lehti. Tietty pitää säästää 80-luvun alun ja vanhemmat ”kaikista ei ole beduiineksi” -numerot. Niissä ovat kuitenkin ne legendaarisimmat ja hurmoshenkimmät jutut, joihin ei liene enää paluuta.

(1) Holmén, J. 2006: Kahdeksan päivää ihanneharjoitusta. Juoksija 5: 24-25.

Loikkatiloikkaa ukrainalaisittain ja crescendoa kenialaisittain – Juoksija 3/2006

19.05.2006

Bå. Virikkeitä uudesta Juoksijasta (viitteet Hannus 2006 ja Wannas 2006):

Pitäisikö mennä hyppimään hiekassa? Tasakäpälää ylös ja alas kukkuloita. Niin tekee kertomansa mukaan S. Lebed (Lebid) – jopa 15 kilometriä kuukaudessa. Lebed ei ole mikään turha jätkä. Kaveri on maastojuoksuspesialisti ja lajissa jo kuusinkertainen Euroopan mestari.

Wannaksen juttu Keniasta on kiintoisa. Onneksi en takavuosien harjoittelussani viitsinyt noudattaa perinteistä suomalaista harjoituslinjaa. Kenialaiset juoksevat kovaa ja on kiva huomata menetelmieni muistuttaneen enemmän kenialaista linjaa kuin suomalaista – ainakin mitä tulee rentoon (laiskaan) otteeseen harjoittelun ulkopuolella.

Tutulta kuulostaa esimerkiksi, että TV-kovat eivät kuulu ohjelmaan (ne olivat ikäviä ja tuntuivat tarpeettomilta).

Loppua kohti kiihtyvät lenkit olivat tärkeimmät harjoitukseni maratoneille (crescendo rules). Kenialaiset kiihdyttävät lähes joka lenkillä, itselläni crescendot rajoittuivat kyllä muutamiin pitkiin erikoisharjoituksiin. Yleensä menin aina samaa viiden minuutin kilometrivauhtia.

Vedoissa olisi voinut soveltaa S. S. Shaheenin asennetta ”lopettaa harjoituksen ensimmäiseen tai toiseen vetoon, jos juoksu ei tunnu maistuvan”. Vetoja tein aina päättämäni määrän – ja ainakin viimeiset ihan täysillä; ehkä siksi vetoharjoituksia tuli tehtyä vain muutamia kesässä. Joskus tuhosin kilpailukuntoni liian kovaksi osoittautuneeseen mäkiharjoitukseen.

Sen sijaan kilpailuissa asenne oli aina ”niin kova aika kuin mahdollista”. Ei ainakaan oppinut luovuttamaan. (Kärkijoukossa olisi voinut olla viisasta taktikoidakin, mutta harvoin sitä ihan kärkeen pääsi juoksemaan).

Venyttelyä ja lihaskuntoharjoittelua olen pitänyt tärkeänä ja niitä olisi voinut harrastaa enemmän kuin tuli tehtyä. Wannas on jo toinen mzungu joka tähdentää, etteivät kenialaiset venyttele (toinen oli M. Bakken). Ehkä kenian lämmössä sellainen ei sitten ole niin olennaista.

Hannus, M. 2006: Hiekka tekee hyvää. Juoksija 3: 12.

Wannas, S. 2006: Mzungu keniassa. Juoksija 3: 28-30.

Grr

27.02.2006

grr.gif

Bå. Grr, numerot on tärkeitä.. Tämä kuva on vanhasta Juoksijasta. (C) Mordillo

Offtopic

Turha tukea; unta palloon; venyttelyä, vanuttelua vaiko viluttelua? – Joustaja 1/2006

13.02.2006

Bå!
Kokonaisuus on ratkaisevaa, ei se mitä näemme vain osassa askeleen kineettistä ketjua, eli vain jalkaterässä. Suurin osa ns. askelvirheistä on peräisin lihasheikkoudesta tai rajoittuneesta liikkuvuudesta nivelpinnoilla… Jalkaterän pyrkiessä pronatoitumaan liian tuetussa kengässä se törmää jokaisella askeleella liikettä rajoittavaan kappaleeseen… liikesarja heijastuu koko kehoon, jolloin kengän takia lihaksen saavat koko ajan väärää informaatiota” (1).

Asiaa. Kilpakengillä lenkille. Täytistäkö pitää juosta asvaltilla, missä pehmokenkiä voi tarvita (nojoo, jossain tarvii, muttei Helsingissä).

C. Dita-Tomescu – ”Ohjelman kiintopisteitä ovat sunnuntaiaamun 35-40 km:n lenkki kiihtyvällä vauhdilla…” (2).
Lisää asiaa. Pitkillä hitailla oppii just sitä, junnaamaan hitaasti pitkään. Crescendo rules! Malttia ehtii harjoitella alkumatkasta.

G. Szabo – ”Kolmen-neljän tunnin päivittäinen juoksu- ja muu harjoittelu vaativat vastapainokseen valtavat määrät ruokaa, ja unta jopa 14 tuntia vuorokaudessa (3). M. BakkenPyrkii… nukkumaan 10,5-11 tuntia vuorokaudessa” (4).
Krooh puuh, 4 h harjoittelua + 14 h nukkumista + 8 h töitä =… ? – pitää olla tarpeeksi hyvä, että voi vähentää tuota viimeistä.

Marius (vitonen 13.06.39) ei venyttele koskaan… ’Oletteko koskaan nähnyt kenialaisen juoksijan venyttelevän?'”
Vau! Eiväthän ne jäniksetkään. Eivätkä ravihevoset. Silti, tätä pitää miettiä. Itse nojaan lenkin jälkeen puuhun puoli minuuttia; onko se turhaa? M. B. harrastaa hierontaa päivittäin ja käyttää myös kylmää vettä à la P. Radcliffe.

Viitteet Juoksija 1/2006:
(1) T. Niskanen H. Hännisen jutussa, s. 74.
(2) M. Hannus, s. 77.
(3) Tulospörssi, s. 1.
(4) H. Aasbø, s. 26-27

Konvehteja

03.01.2006

Bå! Sitaatteja Juoksija-lehdestä:

Lahjaksi saadut konvehtirasiat kannattaa suosiolla jättää aukaisematta tai lahjoittaa eteenpäin…” (s. 19, O. Ilander)
-Jesh, lähettäkää tänne vaan!

190-senttinen ruhjovatyylinen Clayton… hänen 300 km:n harjoitusviikkonsa – maraton joka lauantai alle 2.25! -toivat tulosta…” (s. 72, M. Hannus)
-Uh?