Archive for the ‘Tiede – Science’ Category

Lenkkilinnut, osa 8

03.04.2017

Lenkkeilystä hyvä syy havainnoida lintuja ja lintujen havainnoinnista hyvä syy käydä lenkillä! Haluatko mukaan lenkkilintukisaan?

1.4.2017 – 31.3.2018

Tilanne 18.4:
Maailmanpinnat: 27
Suomenpinnat: 27
Kotiseutupinnat: 27
Pyrstötiainen
22.4. Närhi (27)
18.4. Tikli ja punakylkirastas (26)
16.4. Punatulkku ja kuusitiainen (24)
10.4. Naurulokki, laulujoutsen, harmaalokki, pyrstötiainen, sepelkyyhky, punarinta ja fasaani (22)
5.4. Mustarastas, harakka, naakka ja räkättirastas (15)
4.4. Sinitiainen, peippo, kalalokki, telkkä ja sinisorsa (11)
2.4. Pikkuvarpunen, viherpeippo, varis, töyhtöhyyppä, talitiainen ja kesykyyhky (6)

Ξυπόλητος δρομέας τα ελληνικά νησιά, μέρος 3: Σκόπελος

06.06.2016

Kreikkasarjamme on edennyt jo kolmanteen osaansa. Lenkkeily- ja luonnontutkimus (ja lomailu-) kohteena oli tällä kertaa Skopelos, saari jälleen, mutta tällä kertaa Egeanmeren puolella. Aikaisemmat kohteet ovat olleet Joonianmerellä: Korfu ja Zakinthos. Neljäs osa on tulossa ehkä hämmästyttävänkin pian, pysykää kanavalla!

Valokuva0380

Tukikohtamme Skopeloksen kaupunki vuorenrinteen lenkkitieltä kuvattuna. Huomaa urheilukenttä!

Lenkkitiet Skopeloksella olivat melko rauhallisia ja riittävän vaihtelevia ainakin parin viikon tarpeisiin. Kestopäällysteelle ei ollut paljon vaihtoehtoja, joitain hiekkatienpätkiä ja kivikkoisia polkuja vuorilta löytyi. Hiekkaista biitsiä ei ihan Skopeloksen kaupungin lähellä ollut.

Jalkinevalintani lenkkeilyyn oli Fivefingers Spyridon MR, muuta ei tarvinnut. Aika paljon menin myös paljain jaloin. Vuoriston suuntaan asfaltti oli turhan karkeaa ja kulunutta paljaille jalkapohjille, mutta muihin suuntiin löytyi riittävästi sileää asfalttia paljain tassuin tassutella.

Urheilijoille vinkiksi: Skopeloksesta löytyy täysimittainen urheilukenttä. Oi, siellä olisi voinut tehdä tonnin vetoja, oli vaan kunto sen verran heikko, että järkevämpää oli keskittyä peruslenkkeilyyn. Kävin kuitenkin kentällä hölkkäilemässä. Ei siellä sitten ketään muuta näkynytkään.

Valokuva0388

Skopeloksen urheilukenttä. Jollain kreikkalaisella logiikalla portit olivat joinain päivinä auki ja joinain kiinni.

Lintuhavainnoista hienoimpia olivat välimerenhaukat (Falco eleonorae). Ensimmäisenä päivänä ihmettelin, että miten voi jalohaukkoja lennellä samassa paikassa noin paljon kunnes katsoin lintukirjasta, että ahaa tämmöisiä.

Kalahavainnoista jännittävin oli uimarannalle ajautunut kuolleena löytynyt perhossimppu (Dactylopterus volitans).

Kaikkia mahdollisia kuivan maan ja meren pikkueläimiä pyydystettiin tietenkin säännöllisesti. Mitään ihan yhtä jännittävää ei tullut vastaan kuin Zakinthokselta löytynyt ”tarunhohtoinen sulkahäntäpunkki”, mutta on se vaan kiva aina etelän ihmeellisiä ötsiäisiä tutkia pohjoisen ihmeellisten ötsiäisten lisäksi.

Valokuva0361

Haavia tarvitsee kuivalla maalla ja vedessä. Köpsän kuvaajan peukalo linssin edessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tutkimusta

(Reissun ajankohta: kesäkuu 2015.)

Lenkkilinnut, seitsemäs vuosi

05.04.2016

Lenkkilintupisteet 1.4.2016-31.3.2017

(Linnun ei tarvitse olla lenkillä, iten tarvii.)

Vuodarit tähän asti
Maailma: 65
Suomi: 57
Kotinurkat: 50

3.11. Tilhi 50, 57, 65
?.9. Punatulkku 49, 56, 64
22.9. Hippiäinen ja närhi 48, 55, 63
26.8. Kuikka 46, 53, 62
21.8. Viirupöllö 45, 52, 61
8.8. Palokärki 44, 51, 60
19.7. Nokikana 43, 50, 59
18.7. Harmaalokki 42, 49, 60
15.7. Pyy 41, 48, 57
2.7. Varpunen 40, 47, 56
11.6.-25.6. Turkinkyyhky, varpunen, räystäspääsky, närhi, etelänharmaalokki, samettipääkerttu, silkkihaikara, hiirihaukka/arohiirihaukka ja turturikyyhky  (Πάργα, Ελλάδα) 39, 46, 56
7.6. Laulujoutsen 39, 46, 47
4.6. Kiuru ja töyhtöhyyppä (Ikaalinen) 38, 45, 46
30.5. Satakieli 38, 43, 44
26.5. Lehtokerttu ja punavarpunen 37, 42, 43
22.5. Tervapääsky 35, 40, 41
21.5. Pensaskerttu 34, 39, 40
18.5. Keltasirkku 33, 39, 39
15.5. Pensaskerttu ja kurki (Ikaalinen) 32, 39, 39
14.5. Liro, ruokokerttunen, puukiipijä, kuovi ja keltasirkku (Ikaalinen) 32, 37, 37
13.5. Kirjosieppo: 32, 32, 32
12.5. Kottarainen: 31, 31, 31
11.5. Sirittäjä: 30, 30, 30
7.5. Pajulintu: 29, 29, 29
4.5. Tiltaltti: 28, 28, 28
1.5. Kalatiira ja haarapääsky: 27, 27, 27
23.4. Tikli: 26, 26, 26
21.4. Kyhmyjoutsen: 25, 25, 25
16.4. Silkkiuikku ja västäräkki: 24, 24, 24
15.4. Punarinta ja käpytikka: 22, 22, 22
10.4. Kalalokki, punakylkirastas, sepelkyyhky, korppi ja laulurastas: 20, 20, 20
5.4. Räkättirastas: 15, 15, 15
4.4. Viherpeippo, telkkä, mustarastas, kesykyyhky ja naakka: 14, 14, 14
3.4. Sinitiainen, fasaani, talitiainen, naurulokki, varis, sinisorsa, peippo, harakka ja pikkuvarpunen: 9, 9, 9

Ei ole pakko käydä lenkillä, jos ei halua, mutta on pakko haluta.

Lenkkilinnut, kausi 6

06.04.2015

Lenkkilintupisteet 1.4.2015-31.3.2016

(Uusi kisa alkoi jo, tämä olisi ehkä pikkuhiljaa aika laittaa ajantasalle…)

Pinnat tähän asti
Maailma: 37
Suomi: 35
Koti: 30

3.7. Tuulihaukka (Ikaalinen)
14.6. Turkinkyyhky ja välimerenhaukka (Skopelos, Kreikka)
5.6. Laulujoutsen (30)
2.6. Lehtokerttu ja sirittäjä (29)
31.5. Tervapääsky (27)
30.5. Haarapääsky ja punavarpunen (26)
26.5. Käki ja punakylkirastas (24)
7.5. Kalatiira, pajulintu, västäräkki, käpytikka ja punarinta (22)
2.5. Laulurastas ja kuikka (17)
pvm? peippo, naakka, sepelkyyhky, kesykyyhky, räkättirastas (15)
11.4. Töyhtöhyyppä ja kurki (Karhe)
5.4. Keltasirkku ja peippo (Ikaalinen)
4.4. Kottarainen, kesykyyhky ja naakka (Ikaalinen)
1.4. Viherpeippo, harakka, varis, fasaani, pikkuvarpunen, sinitiainen, kalalokki, sinisorsa, telkkä ja talitiainen (10)

”Tutkimukset osoittavat”

04.09.2014

adios_kenkä

Tämän päivän Helsingin Sanomista:

”Juoksukengissä ei siis kannata säästellä eikä jalkaan työntää mitä tahansa tarjouslenkkareita. Tutkimukset osoittavat, että tärähdystä tehokkaasti vaimentavat lenkkikengät vähentävät alaraajojen rasitusvammariskiä. Apua kenkien valintaan saa fysioterapeutin* tekemästä juoksuanalyysistä” (Takala 2014).

Olisin kiinnostunut viitteistä noihin tutkimuksiin. Julkaistu vertaisarvioiduissa tieteellisissä julkaisusarjoissa kenties?

Esimerkiksi Nike ja Asics voisivat myös olla kiinnostuneita, voisivat sitten käyttää tutkimustuloksia mainonnassaan. Nyt eivät uskalla. Oikeusjuttujen pelossa.

*(Harmistuvan fysioterapeutin? :-)

Viite
Takala, Sami 2014: Älä tule penikkatauti: Näin ehkäiset juoksijan viheliäisen rasitusvamman. Helsingin Sanomat 2.9: C14. Haastateltu asiantuntija: LL, ortopedi Jari Syrjänen.

PS. ”Alaraajojen”? Miksi ei voi sanoa, että jalkojen?

Vaikeiden sanojen tarpeeton käyttäminen ei ole merkki tieteellisyydestä, se on merkki sumutuksesta; siitä, että piilotetaan (muilta ja luultavasti myös itseltä) se, ettei ole aiheesta oikein mitään pätevää sanottavaa.

Lenkkilintupinnat, osa 5

01.04.2014

Taas nollattiin pisteet ja uusi kausi käynnistyi.

Lenkkivuodarit 1.4.2014-31.3.2015:
Maailmanpinnat: 57
Suomenpinnat: 54
Kotiseutupinnat: 48

6.2. Tilhi (48)
1.11. Punatulkku (47)
11.10. Palokärki (46)
12.9. Kuusitiainen ja puukiipijä  (45)
25.7. Kivitasku (43)
11.7. Töyhtöhyyppä (42)
26.6. Ruisrääkkä, käki ja pensastasku (Sippola, Kymenlaakso)
23.6. Meriharakka (Ikaalinen)
22.6. Kuovi ja kottarainen (Ikaalinen)
20.6. Lehtokerttu ja ruokokerttunen (41)
17.6. Samettipääkerttu (Zakinthos)
10.6. Turkinkyyhky (Zakinthos)
9.6. Räystäspääsky (Zakinthos, Kreikka)
1.6. Laulujoutsen ja kesykyyhky (39)
14.5. Kuikka ja pyy (37)
?.5. Tervapääsky (35)
17.5. Varpunen, satakieli ja leppälintu (34)
11.5. Pajulintu, keltasirkku, haarapääsky, silkkiuikku, kalatiira ja kirjosieppo (31)
26.4. Laulurastas ja tiltaltti (25)
21.4. Silkkiuikku (Ikaalinen)
20.4. Töyhtöhyyppä ja laulujoutsen (Ikaalinen)
19.4. Västäräkki ja punakylkirastas (23)
12.4. Räkättirastas, kiuru ja sinisorsa (21)
7.4. Peippo, tikli, pikkuvarpunen, naurulokki, telkkä ja sinitiainen (18)
6.4. Fasaani (12)
4.4. Mustarastas, käpytikka, närhi ja sepelkyyhky (11)
1.4. Naakka, talitiainen, harakka, kalalokki, viherpeippo, varis ja hippiäinen (7)

Naakka. Kuva: Wikipedia

Naakka. Kuva: Wikipedia

Verrokiksi edellinen lenkkilintukausi: maailmanpisteet 68, Suomenpisteet 63, Hämeenlinnan seudun pisteet 57

Apina, antilooppi ja hevonen juoksivat kilpaa…

21.11.2013

… apina voitti.

Nisäkkäiden ja yleisemmin kaikkien tetrapodien viimeisellä yhteisellä esi-isällä on päätelty olleen viisi varvasta kussakin neljässä raajassaan. Useimmilla nisäkkäillä varpaiden lukumäärä ei ole muuttunut mihinkään, mutta joillain nisäkäsryhmillä varpaiden lukumäärässä on tapahtunut kehitystä.

Apinat kuuluvat nisäkkäisiin, joilla varhainen primitiivinen ominaisuus on säilynyt, varpaiden ja sormien lukumäärä on edelleen se vanha ja tuttu viisi.

Sorkkaeläimillä varpaiden määrä on vähentynyt neljään, käytännössä kahteen.

Antiloopeilla on sorkat. Ne juoksevat kahden varpaan varassa ja ovat juoksemisessa tunnetusti aika eteviä. Antiloopit ovat kuitenkin enemmän pika- kuin kestävyysjuoksutyyppiä.

Kuten kaikki paljasjalkailuun hurahtaneet tietävät, ihmiset voivat metsästää antilooppeja juosten väsytystaktiikalla.

Ihmisellä on primitiivinen varvasratkaisu, mutta kehittynyt lämmönpoistojärjestelmä – ihminen on eläinkunnan ehkä paras hikoilija – ja muita anatomisia hienouksia pitkän matkan hölkkäämiseen ja ajoittaisiin spurtteihin (Bramble ja Lieberman 2004).

Kestävyysmetsästyksessä jujuna on, että ihminen käyttää kestävyysjuoksukykynsä lisäksi vielä huikeampaa erityisominaisuuttaan tehokkaita aivoja (Carruthers 2002).

Kaikki ihmiset eivät tietenkään kestävyysmetsästyksen vaativaa taitoa hallitse, mutta esimerkiksi !Nam!kabe, !Nate, Kayate, Boro//xao, /Uase ja Karoha ovat todistettavasti juosseet kolmen tai neljän hengen tiimeinä kuduantilooppeja hengiltä Kalaharin autiomaassa (Liebenberg 2006).

Karoha

Karoha juoksee ehkä yhä.

David Attenborough on käynyt tekemässä (auton kyydissä) kestävyysmetsästyksestä dokumentinkin. Kannattaa katsoa, se on hieno. Videolla on mukana jäljittämässä ja alkuväsytyksessä !Nate ja /Uase ja loppupeleissä henkien taistelussa kudun kanssa kahden juoksija Karoha.

Kuvausryhmä ei saanut ensimmäisellä kerralla kudun lopullista uupumista purkkiin. Karohan lenkkiporukan piti tehdä viikon sisään vielä neljä uutta yritystä (lyhyin 3 h 40 min ja pisin 6 h 38 min) ennen kuin metsästys uudestaan onnistui ja sillä kertaa kudun kuolema Karohan keihääseen saatiin myös kuvattua.

Kavioeläimillä kehitys on ollut vielä radikaalimpaa kuin sorkkaeläimillä. Hevosella on vain yksi varvas per raaja.  Kavio on tuon yhden varpaan kynsi. Hevosen koko paino on siis yksien varpaiden kynsien varassa.

Järkkäämällä yhteislenkille riittävästi matkaa, mäkiä ja mielellään helteiset olosuhteet, ihminen voi pudottaa hevoslenkkikaverinsa kyydistä. (Kannattaa kyllä treenata juoksua ensin ennen kuin lähtee juoksemaan hevosen kanssa kilpaa.)

Man versus horse run - Owen’s peak trail marathon

Kenkiä kaikille nisäkkäille

Matkapuhelimelle hyväksi osoittautunut nimi on kännykkä. Alkuun tuo sana vähän tökki ainakin minulla, mutta sitten siihen tottui ja lyhyt termi alkoi tuntua kätevältä. Paljasjalkakengällekin on nyt hyvä nimi: läpykkä (kiitos Kimble13). En tiedä lyökö läpykkä läpi yhtä hyvin kuin kännykkä…

(Lisäys: läpykän ”vastakohdat”, paksupohjaiset ja/tai korkeakantapäiset kengät ovat klompsuja.)

Seuraavaksi Suksihiihtelyä esittelee lyhyet nimet kengille sen mukaan kuinka monta varvasta niissä on…

Viisivarpainen kenkä sopisi lähes kaikille nisäkkäille sorkka- ja kavioeläimiä lukuunottamatta. Sellainen olkoon siis normikenkä. Kehittyneempi kaksivarpainen malli saa luontevasti nimen sorkkakenkä ja yksivarpainen kenkä saa yhtä luontevasti nimen kaviokenkä.

On huomioitava, että vaikka viisivarpainen kenkä on meille luontevin ja miellyttävin jalassa, se ei välttämättä ole kilpajuoksussa nopein vaihtoehto. Kehityksemme hölkkääväksi apinaksi ei ole kuitenkaan jatkunut yhtä pitkään kuin antilooppien ja hevosten kehittyminen tasankojen juoksijoiksi.

Kilpajuoksua harrastavan kannattaakin harkita sorkka- tai kaviokenkien käyttämistä kilpailuissa ja kovissa harjoituksissa, koska nillä voi päästä kovempaa. Tavallisilla peruslenkeillä on toki turvallisinta ja kehittävintä käyttää viisivarpaisia normikenkiä.

Testaan parhaillaan tällaista kaviokenkää, vieressä vanha kunnon apinakenkä

Testaan parhaillaan tällaista sinistä kaviokenkää. Vieressä vanha kunnon normikenkä.

Irtopointseja

  • Primitiivinen ja kehittymätön ei tarkoita samaa kuin huono silloin kun puhutaan biologisesta evoluutiosta. Primitiivisillä viisisormisilla käsillä oli esimerkiksi aika näppärä näpytellä tätä juttua verrattuna siihen, että olisi yrittänyt samaa kavioilla.
  • Varvas on italiaksi dita dei piedi eli jalan sormi.
  • Valaat ovat sorkkaeläimiä, mutta niitä ei tässä jutussa huomioida, koska ne ovat vaihtaneet lajia juoksemisesta uimiseen ja siinä prosessissa hukanneet jalkansa ja samalla tietenkin myös ne viimeisetkin kaksi varvastaan: kaikki mitä ole aina halunnut tietää valaista.
  • Ihminen on hyvin poikkeuksellinen apina vähän samaan tapaan kuin valaat ovat hyvin poikkeuksellisia sorkkaeläimiä. Ihminen on eläinlajeista ainoana keksinyt esimerkiksi kvanttimekaniikan, suhteellisuusteorian ja bloggaamisen.
  • Kirahvinnahkaiset mokkasiinin tapaiset kengät ovat olleet hyvät jalkineet kestävyysmetsästykseen Afrikassa. Australiassa kengurun kestävyysmetsästäjillä on ollut sitten kengurunnahkaiset barefootkengät.
  • Muita mahdollisia juoksemalla väsytettäviä saaliseläimiä Afrikassa on ollut kavioeläimistä seepra ja muista eläimistä esimerkiksi gepardi! (en ole nähnyt alkuperäistä julkaisua Steyn 1984, viittaus siihen täällä: Liebenberg 2006).

Viitteet:

Bramble, D. M. ja Lieberman, D. E. 2004: Endurance running and the evolution of Homo. Nature 432: 345-352. Pdf.

Carruthers, P. 2002: The roots of scientific reasoning: Infancy, modularity and the art of tracking. Teoksessa The congnitive basis of science. Toim. Carruthers, P., Stich, S. ja Siegal, M. Cambridge University Press. Koko teksti.

Liebenberg, L. 2006: Persistence hunting by modern hunter-gatherers. Curr. Anthrop. 47: 1017-1025. Pdf.

Ξυπόλητος δρομέας στην Κέρκυρα

01.08.2013

Lapsena luin Gerald Durrellin kirjaa Eläimet ja muu kotiväkeni useammin kuin mitään muuta kirjaa. Silloin haaveilin, että pääsisin joskus Korfun tapaiseen paikkaan. Haave tuntui lapsena etäiseltä. Nyt olen sitten siellä ollut. Vietimme kaksi viikkoa lomaa Korfulla. Majapaikkamme oli Kassiopi-niminen kylä saaren pohjoisosassa, ei hirmu kaukana Durrellin perheen kotipaikoista 1930-luvulla.

Aloitan jutun juoksemisen näkökulmasta, koska tämä blogi on nykyisin vahvasti juoksemiseen painottunut. Useimmat lukijat lienevät enemmän kiinnostuneita esimerkiksi juoksukenkien testaamisesta kuin hienoista luontohavainnoistani.

Otin mukaan vain yhdet juoksukengät Inov-8 Bare-X 180: t, niin että varmasti tulisi jatkettua niiden testaamista kunnolla (ja koska Fivefingersejä ei ollut yhtään ehjää paria jäljellä).

Ei mitään valittamista Inoveissa. Kelpo kengät. Mutta jotain puuttuu. Se minimalismin viimeinen silaus. Oravaolo. Kissantassumainen kosketus juoksualustaan. (Korfulla oli paljon kulkukissoja 1930-luvulla ja on edelleen.)

Osasyy kenkien lievään tylsyyteen saattaa olla se, että ne ovat sporttisen käyrät, mikä tarkoittaa, että ne ovat eri muotoiset kuin jalat.

Why are not all shoes shaped like feet?

Miksi kenkä ei ole jalan muotoinen? Klipsut näyttävät varpaiden paikat kengän sisällä.

Ei näiden Inovien banaanimainen muoto sinänsä haittaa. Pikkuvarvas ottaa kankaaseen kiinni, mutta varvas ei hierry, koska päällinen on pehmeä ja joustava eikä kankaassa ole tuossa kohtaa saumoja. Mutta, mutta…

Paljasjalkailun ja kevytkenkäilyn yksi juju ja ilo on, että varpaat pääsevät vapaasti levittäytymään. Tuntemaan ja kokeilemaan mitä alla on. Käyrissä kengissä pienimmät varpaat eivät pääse tekemään työtään.

Mitä pidemmälle loma kului, sitä useammin huomasin ottavani kengät pois jalasta kesken lenkin. Viimeisen lenkin tein kokonaan ilman kenkiä. Kaksi viikkoa on näemmä riittävä aika tutkia uutta ympäristöä niin, että voi mennä samoille lenkeille uudestaankin ja tietää myös missä pärjää paljain jaloin. Siltäkin varalta, että alan kuulostaa hörhöltä – paljain jaloin juokseminen oli vaan parasta!

Lämpöä Korfulla oli kesäkuussa tarpeeksi, mutta ei ihan tolkuttomasti. Luut eivät menneet rikki (olen aina tykännyt helteestä). Mitään muita varusteita ei lenkille tarvittu kuin sortsit (ja gps…) Näkyi myös auringonlaskuja mereen ja muuta kivaa diipadaapaa.

Korfulla voisi paljasjalkailla ympäri vuoden, mutta täydellinen paikka se ei siihen harrastukseen ole. Juoksualusta oli melkein pelkkää asvalttia. Asvaltti on yllättävän miellyttävä ja jalkaystävällinen alusta paljasjalkajuoksuun, mutta olisi kiva, jos myös pehmeämpää ja vaihtelevampaa alustaa olisi tarjolla. Korfun vaelluspolut olivat sellaisia, että olisi pitänyt kaivaa suunnistussäärisuojat naftaliinista.

”Entä ne luontohavainnot”?

Tiesin tietenkin, että maailma on muuttunut. Gerald Durrellille itselleenkin jokainen aikuisena tehty visiitti lapsuusmaisemiin oli paha pettymys (Botting 1999). Kyllä siellä silti ainakin aavistuksen sai millainen paikka on joskus ollut.

Kaloja näkyi lähinnä Paleokastritsan akvaariossa (pieni, mutta kehu aktiivisille oppaille). Tällaisen sisämaan kasvatin mielestä on kyllä jännittävää snorklata ja löytää joku hassu merisiili, -tähti ja -makkara muuten aution Välimeren pohjasta. Suomalaiselle on myös jännää kun kivien alta löytää skorpioneja, kaikki hyönteiset ovat suuria (paitsi hyttyset pieniä), liskoja on muitakin kuin sisi- ja vaskitsa ja auton alle on jäänyt kilpikonnia. Lintuja näkyi vähän, taitavat ampua kaikkea millä on nokka ja siivet paitsi haarapääskyjä ja varpusia. Jotain kivaa sentään näkyi (kyläpöllösen tapauksessa vain kuului) lenkeilläkin.


Yksi asia Korfulla ei ole muuttunut sitten 1930-luvun: WC-pönttöön ei saa edelleenkään laittaa paperia. Tästä vessasta otin videon!

Viite: Botting, D. 1999: Gerald Durrell: The authorized biography. Carroll & Graf. 644 s. Tämä oli hieno kirjamessulöytö muutaman vuoden takaa. Tiesittekö muuten, että Gerald on käyttänyt taiteilijan vapauttaan Korfu-kirjoissaan (Eläimet ja muu kotiväkeni lisäksi jatko-osat Eläimellistä menoa Korfulla ja Garden of the gods eli Fauna and family) sijoittamalla Larryn asumaan perheen kanssa? Oikeasti Lawrence asui suurimman osan aikaa eri paikassa kuin muu perhe ja oli Korfulle muuttaessaan naimisissakin.

Lenkkilintupinnat, osa 4

01.04.2013

Havaintoaika 1.4.2013-31.3.2014
Kotinurkkienpinnat 57
Suomenpinnat 63
Maailmanpinnat 68

Uusimmat havainnot aina ylimpänä, suluissa kotinurkkien (Hämeenlinna – naapurikuntiin saa juosta jos jaksaa) pinnojen kertymä.

peke
15.1. Lehtopöllö (57)
11.1. Puukiipijä (56)
18.12. Hippiäinen (55)
?.10. Punatulkku (54)
15.8. Tikli (53)
27.7. Korppi (52)
23.7. Peukaloinen (51)
22.7. Sarvipöllö (50)
5.7. Ruisrääkkä, pensastasku ja palokärki (Hirvelä)
4.7. Metsäviklo (Hirvelä, Kymenlaakso)
2.7. Pensassirkkalintu (49)
1.7. Kottarainen ja meriharakka (Ikaalinen)
28.6. Töyhtöhyyppä ja ruskosuohaukka (48)
25.6. Tiltaltti, leppälintu ja hömötiainen (46)
22.6. Närhi (43)
18.6. Kyläpöllönen (Korfu)
12.6. Tikli (Korfu)
9.6. Turturikyyhky (Korfu)
8.6. Turkinkyyhky, räystäspääsky, närhi ja samettipääkerttu (Korfu, Kreikka)
29.5. Lehtokerttu ja punakylkirastas (42)
26.5. Tervapääsky ja ruokokerttunen (40)
25.5. Sepelkyyhky ja sirittäjä (38)
15.5. Pensaskerttu, satakieli ja käpytikka (36)
11.5. Kirjosieppo, pajulintu ja haarapääsky (33)
5.5. Silkkiuikku, rantasipi ja kuikka (30)
3.5. Kalatiira (27)
30.4. Punarinta, laulurastas ja mustarastas (26)
25.4. Kivitasku (23)
20.4. Peippo, västäräkki, kurki, kiuru ja räkättirastas (22)
16.4. Nokikana (17)
13.4. Naurulokki, kalalokki, harmaalokki, telkkä ja varpunen (16)
6.4. Keltasirkku, fasaani, sinisorsa, pulu ja sinitiainen (11)
1.4. Talitiainen, harakka, varis, pikkuvarpunen, viherpeippo ja naakka (6)

Elämän tarkoitus (oikeus muutoksiin pidätetään)

14.06.2012

Hesarin kuukausiliitteessä oli joskus (15 vuotta sitten?), juttu, jossa lapset olivat kyselleet (viisaiksi katsotuilta?) aikuisilta elämän tarkoitusta. Juttu on varmaan minulla tallessa jossain, mutta muistan ulkoakin vastauksista yhden (en muista kenen): ”Voi rakkaat lapset, en minä tiedä”. Se oli hyvä vastaus, yksi parhaista. Aihe palasi mieleen eilen, kun turvallisuuskoulutuksessa pyydettiin luettelemaan asioita, jotka ovat elämässä tärkeitä.

Laitan tähän heti alkuun oman versioni elämän tarkoituksesta (varaan oikeuden tehdä elämän tarkoitukseen muutoksia elämäni loppuun asti): Elämän tarkoitus on olla joka ajanhetki läsnä (avoinna, hereillä, tietoisena, aktiivisessa vuorovaikutuksessa) itselle, toisille (lajikumppaneille ja muulle elämälle)  ja maailmankaikkeudelle (paitsi silloin kun esimerkiksi nukuttaa, jolloin on parempi nukkua).

Ennen kuin vastaa kysymykseen elämän tarkoituksesta, on hyvä täsmentää mikä tarkkaan ottaen on kysymys*; tarkoittaako kysyjä oman elämäsi tarkoitusta, yleisemmin kaikkiin ihmisiin pätevää elämän tarkoitusta, vielä yleisemmin kaiken elämän tarkoitusta Maapallolla (ja muualla?), vai oikein yleisesti kaiken olemassaolevan tarkoitusta?

Kysymykseen kaiken olemassaolon tarkoituksesta on mahdotonta edes kuvitella mitään vastausta mikä voisi tarkoittaa mitään, mutta tämänkaltaisten kysymysten pohdiskelu on silti hauskaa (ja antaa omalle elämälle tarkoituksen tunnetta)!

Kysymys kaiken elämän tarkoituksesta ei käytännössä juuri eroa kysymyksestä kaiken olemassaolon tarkoituksesta. Siihen on mahdotonta keksiä mitään sen täsmällisempää vastausta kuin, että elämän tarkoitus on elämä; elollisen tarkoitus on olla jotain, joka jotenkin erottuu elottomasta, vaikka onkin mahdoton määritellä yksikäsitteisesti, että mikä se ero on.

Kaikkien ihmisten yhteisiä elämän tarkoituksia, tai ainakin hyviä päämääriä on jo helpompi keksiä. Olisi esimerkiksi ihan kiva pitää huolta siitä, että läheisillä ihmisillä ja kaukaisemmillakin on mahdollisimman mukava olla. Paha ja vaikea ongelma on, että ihmisiä on liikaa. Tämä aiheuttaa sen, että Maapallon muulla elämällä ei ole hyvä olla, ja se taas kääntyy ihmisiä itseään vastaan. Ihmispopulaation kasvu ennakoi kärsimystä, tuhoa ja ennenaikaista kuolemaa – hirvittävän monelle lajille (mahdollisesti omamme mukaanlukien) kuolemaa sukupuuttoon asti.

Yksittäisten ihmisten elämän tarkoituksia on yhtä monta kuin on yksittäisiä ihmisiä (rajan vetäminen siihen, että koska vaikka ihmisen alkio on ihminen [tai edes yksilö] on viivan piirtämistä veteen, mutta ei puututa tässä jutussa siihen sen enempää). Jutun alussa mainitun koulutuksen konsultin antama (mahdoton) tehtävä oli ”mikä on elämässä tärkeintä – valitse yksi vaihtoehto”! Äänestyksen voittivat onnellisuus, perhe ja terveys (eivät ihan toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja, lisäksi esimerkiksi nautinto kytkeytyy onnellisuuteen, mutta eivät tikanpojat tarvitse koulutuksia ja konsulttien tai minun ohjeitani puuhun kiipeämiseen, joten ei  siiitä sen enempää).

Onnellisuus on siitä kinkkinen elämän tarkoitukseksi, että onnellisuuden tavoittelu (ja yleensä tulevaisuudessa eläminen ja nykyhetken unohtaminen) tekee ihmisestä helposti onnettoman. Carpe diem, elä tätä millisekuntia ja planckin aikaa – mikä sitten onkaan lyhin olemassaoleva ajanhetki itselle ja maailmankaikkeudelle. Tulevaisuutta saa ja pitää suunnitella, mutta suunnitteluhetket ovat elämää, eivät mikään välivaihe elämään sitten joskus.

Ehkä tiivistetään tämä juttu Veikko Huovisen (1969) mainioon virkkeeseen: Pääasia, että elää onnellisena eikä kummittele kuoltuaan.

* On olemassa vaara, että sinua pidetään outona, jos alat pohtia vaikka sammakon nuijapään elämän tarkoitusta, vaikka se voisi olla yksi hedelmällinen lähtökohta kiinnostavalle keskustelulle (”Ihmiselle ihmissuhteet ovat tärkeitä, totta kai, sammakolle sammakkosuhteet ovat ihmissuhteita tärkeämpiä, puhutaanko vähän yleisemmin?”).

Viite: Huovinen, V. 1969: Juopottelijan terveydenhoito. Teoksessa: Mikäpä tässä. Neljäs painos. Wsoy, Porvoo. S. 23. Novellin nimestä tulee mieleen toinenkin mainio sitaatti: ”…hui, mä muistan kuinka viime yönä kanssa veikkojen päättelimme, että elämämme tarkoitus lienee murheen karkoitus” (Eppu Normaali: Elämän tarkoitus).

Lisäyksiä: (silläkin uhalla, että elämän tarkoituksesta tulee pitkä…:)

Elämän tarkoitus on usein tappavan (=elämän lopettavan) tylsä keskustelunaihe, koska se johtaa jaaritteluun terveyden ja perheen kaltaisista asioista.

Tietysti terveys ja perhe ovat tärkeitä.

Ilman terveyttä ei jaksa tai pysty tekemään asioita, jotka antavat omalle elämälle tarkoitusta (tiedän kyllä millaista on sairastaa.)

Ilman perhettä, tai yleisemmin läheisiä ihmisiä, ihmiset eivät myöskään koe elämäänsä tarkoituksenmukaiseksi (en minäkään kokisi). Ihmisen kaltaiselle sosiaaliselle eläimelle lajikumppanien seura on elintärkeää – se on biologiaa.

Ei kuitenkaan kannata sanoa keskustelussa elämän tarkoituksesta esimerkiksi että ”ihmissuhteet ovat biologiaa, puhutaan vaikka sammakon nuijapään elämän tarkoituksesta…”, koska ihmiset eivät yleensä silloin kuule, että sanoit niin – he kuulevat, että sanoit, että ”ihmissuhteet ovat vain biologiaa…” ja kaikki muu mitä sanoit jää heiltä kuulematta. (Vastaava asia on, että keskustelussa ei yleensä kannata sanoa, että ”ihmiset ovat robotteja”. Seuraus on vain, että  ihmiset alkavat teilaamaan tohkeissaan väitettä ”ihmiset ovat vain robotteja”.)

Biologia ei ole mikään ”vain”, ettäs tiedätte! (-:

Lenkkilintupinnat, osa 3

13.05.2012

Havaintoaika 1.4.2012-31.3.2013

Kotinurkilla -pinnat: 48
Suomenpinnat: 48
Maailmanpinnat: 49

Uusimmat havikset aina ylimpänä, havaintopaikka Hämeenlinna, jos ei muuta mainittu. Suluissa Suomenpinnojen kertymä.

Hippiäinen

28.11. Hippiäinen (48)
6.10. Pyy (47)
29.9. Pähkinänakkeli ja hippiäinen (Lidingö, Ruotsi – Lidingöloppet)
25.9. Kurki (46)
16.9. Palokärki (Hml 45)
15.7. Ruisrääkkä (Karhe – Posti-Hilman lenkki; 44)
4.7. Kottarainen (43)
22.6. Käki (Hämeenlinnan vuodariksi 42)
17.6. Käki ja palokärki (Vantaa, Sipoonkorpi – Jukolan viesti)
2.6. Punavarpunen (41)
25.5. Tervapääsky (40)
24.5. Kiuru (39)
22.5. Pensaskerttu (38)
19.5. Närhi (37)
17.5. Kirjosieppo ja satakieli (36)
13.5. Pajulintu (34)
10.5. Kuikka, hömötiainen ja keltasirkku (33)
9.5. Haarapääsky (30)
6.5. Sirittäjä (29)
5.5. Punakylkirastas ja harakka (28)
4.5. Sillkiuikku, naakka, tiltaltti ja mustarastas (26)
2.5. Kalatiira, pulu ja kivitasku (22)
29.4. Sinitiainen (19)
28.4. Käpytikka ja västäräkki (18)
24.4. Punarinta, sepelkyyhky pikkuvarpunen ja varpunen (16)
22.4. Räkättirastas (12)
15.4. Peippo, viherpeippo, telkkä, kalalokki ja laulujoutsen (11)
14.4. Isokoskelo, naurulokki ja sinisorsa (6)
2.4. Fasaani, varis ja talitiainen (3)

Paljain jaloin juoksu talvella – fiktiota ja faktaa

08.01.2012

Mitenhän kävisi, jos vaikka joidenkin tyyppien sauna palaisi ja he juoksisivat pakkaskelillä umpihangessa useiden kilometrin matkan öisessä metsässä (välillä pysähdellen esimerkiksi lepäämään tai ampumaan susia…)? Jos näitä tyyppejä olisi vaikka seitsemän, niin paleltuisiko osa seitsemästäkymmenestä varpaasta amputointikuntoon?

Seitsemän veljeksen juoksu Impivaarasta Jukolaan on fiktiota. Faktoja paljasjalkajuoksusta pakkasessa on vaikea löytää. Ilmeisesti touhusta yllättävän helposti seuraa jotain muutakin kuin ohimenevästi nipisteleviä varpaita, koska kyllä kai sitä muuten useampi hullu suomalainen harrastaisi? Maailmalta ja internetistä löytyy joitain yksittäisiä raportteja paljain jaloin juoksemisesta oikeasti talvisissa oloissa, mutta tosi vähän. Varoituksen sanat ovat varmasti paikallaan.

Missä rajat ovat? En tiedä, enkä niin hirveästi halua kokeilla (ja vetäydyn vastuusta koskien kaikkea, jos joku muu tämän jälkeen haluaa).

Unohdetaan ensin kaikki asiaa monimukaistavat tekijät, umpihanki, loska, tuuli, karkea lumi, suolatut tiet ja alijäähtynyt vesi ja sellaiset – oletetaan selkeä pakkaskeli, puhdasta pehmeää lunta, mutta ei niin, että jalka uppoaa lumeen (aurattu ja hiekoittamaton tie tai vastaava) – ja vaatetta päälle niin, että muuten ei taatusti tule kylmä, jalkaterät vain ovat alttiina pakkaselle ja jalkapohjat lumelle.

Näillä oletuksilla viiden minuutin spurtti kolmenkymmenen asteen pakkasessakin on varmasti turvallista (sellaista lienen joskus tehnyt). Luulisin myös, että vartin lenkki viiden asteen pakkasessa ei ole vaarallista, jos ei pysähtele ja ihmettele, vaan pysyy liikkeessä. Entä 15 minuuttia 15 asteen pakkasessa? En tiedä. Veikkaisin, että se on siinä rajoilla, että jalkapohjiin alkaa helposti tulla ainakin pinnallisia paleltumia ja jälkeenpäin vesikelloja.

Pakkasessa paljain jaloin juoksemisen isoin riski on, että se ei välttämättä tunnu oikein miltään ja silti touhussa voi vahingoittaa itseään – jalat muuttuvat tunnottomiksi ja elimistön varoitusmerkit vaimentuvat nopeasti. Pinnalliset paleltumat eivät ollenkaan välttämättä ole jälkeenpäinkään yhtään kipeitä, joten nekään eivät varoita lähtemästä pöljäilemään uudestaan.

Aika tutkimatonta näyttäisi olevan myös, missä määrin kylmässä paljain jaloin juoksemiseen voi tottua ja fysiologisesti sopeutua. ”…olivatpa he ennen, vallattomina poikina, useinkin sotkeilleet kinoksia paljainjaloin, tunnit pitkät.” Tunnit pitkät? Onko mahdollista juosta tunteja umpihangessa ilman vakavia paleltumia? En tiedä. Onko A. Kiven tietämys ihmisen fysiologista samalla tasolla kuin tietämys susien käyttäytymisestä…?

Pakkasessa pakenevat veljekset (sen lisäksi, että pysähtyvät ampumaan niitä susia) lepäävät kesken pakomatkan ja seisoskelevat lumisella kalliolla. Ei kannattaisi. Hypotermian riski kasvaa suuresti kaikesta pysähtelystä. Kaksi tyypeistä aina myös ratsastaa, ei ehkä kannataisi sekään, vaikka hevonen alla vähän lämmittää ja omin jaloin liikkuessa uhkaavat paikalliset paleltumat. Ihmisen lämmöntuotto pelaa paljon tehokkaammin niin kauan kuin pysyy liikkeessä. Huonosti käy äkkiä, jos melkein alastomana jää pakkasessa seisoskelemaan. Susihukkaa ei tarvitse talvisessa metsässä pelätä, mutta lämmönhukkaa kyllä!

Offtopiciksi menee, mutta pakko kirjoittaa: Seitsemän veljeksen antama kuva susista (ja mitähän siellä olikaan karhuista?) on ärsyttänyt minua aina. ”Verijanoinen” susilauma jahtaa yöllä lumihangessa juoksevia ihmisiä? Joopa joo, ja sitten pelastutaan ampumalla ja haavoittamalla yhtä sutta. Just. Yhtä uskottavaa kuin, että jos koiraisä, emo tai jokin niiden pennuista haavoittaisi itseään piikkilankaan niin muut perheen jäsenet hyökkäisivät oitis ”murharähisten” sen kimppuun, ”tempoelesivat kappaleiksi” ja sitten ”riuhtoen atrioitsisivat”.

Joo, joo, romaanin sudet ja lumihankijuoksu pitäisi tietysti ymmärtää vertauskuviksi ihmisen elämässään kohtaamista vaaroista ja koettelemuksista, mutta en halua ymmärtää. Jos Seitsemän veljestä muilta osin on realistinen romaani, niin ei eläinten käyttäytymistä tarvitsisi kuvata päin seiniä. Susia on muutenkin tölvitty, pelätty ja tapettu ihan tarpeeksi. Kuinkahan asenteisiin on vaikuttanut se, että suunnilleen jokainen koululainen on pistetty lukemaan romaanista tämäntasoista ”luontokuvausta” (ja kun on luettu, on pidetty koe).

Holménin kolumni paljasjalkajuoksusta

07.12.2011

Tutkijatohtori, maratonin euroopanmestari Janne Holménin kirjoitukset ovat minusta parasta mitä Juoksija-lehdessä on viime vuosina ollut. Uusimmassa numerossa Holmén puntaroi paljasjalkajuoksua (Holmén 2011).

Ennen tarkempaa pureutumista kolumniin, otan heti kärkeen esiin yhden juoksukengän valintaan liittyvä tekijän, jota Holmén ei artikkelissaan käsittele: paljain jaloin tai minimaalikengillä juokseminen voi olla hauskempaa kuin tavallisilla lenkkikengillä tai tavallisilla kilpakengillä.

Holmén kirjoittaa suhtautuvansa myönteisesti ja olevansa periaatteessa samoilla linjoilla paljasjalkaideologian kanssa. Holmén itse on juossut aina enemmän tai vähemmän ohutpohjaisilla kengillä ja mainitsee myös, ettei tiedä yhtään huippujuoksijaa, joka käyttäisi harjoittelussaan kenkävalmistajien järeimpiä malleja.

Kenkien muoviset tukipalat Holmén alkoi eräässä vaiheessa uraansa veistellä kengistä pois, niin että tukea ei jäänyt jäljelle nimeksikään. Aivan minimaalisia kenkiä Holmén ei kerro kokeilleensa. Iskunvaimennusta on Holménin mukaan kengissä aina hyvä olla, enemmän tai vähemmän juoksijasta ja alustasta riippuen. Holmén kirjoittaa myös, että asvaltilla iskunvaimennetut kengät ovat varmasti nopeammat. Tätä tukee epäsuorasti tietysti se, että tiettävästi kaikki huippumaantiejuoksijat Abebe Bikilan jälkeen ovat käyttäneet tossuja, joissa on ainakin jonkin verran iskunvaimennusta.*

Mikä kolumnissa jää käsittelemättä, on että pehmusteet ja iskunvaimennuspalat voivat olla samalla myös jalkaa ohjaavia rakenteita – ja ovat olleet juuri sitä käytännössä kaikissa juoksukengissä viimeiset kolmekymmentä vuotta. Kantakorotus on mielestäni tärkein yksittäinen syy, miksi jalka ei pääse toimimaan tavallisissa juoksukengissä niin kuin pitäisi. Sijoittamalla pehmusteita kantapään alle paksummin kuin päkiän alle, askel ohjautuu kantapää edellä maahan tulevaksi. Järeimmät lenkkikengät ovat melkein pakottaneet kantapään maahan ensiksi ja estäneet (välittömän…) kivun vauhdikkaassa ja jyrkkäkulmaisessakin kantapään tömäytyksessä maahan.

Ohuimpien kilpakenkien ja paksuimpien minimaalikenkien ero on pieni, mutta helposti määriteltävissä: minimaalisessa kengässä kantapää on yhtä matalalla kuin päkiä (”zero drop”). Veikkaisin, että huippumaratoonarillekaan ei ole mitään hyötyä kenkävalmistajien kaikkiin kilpakenkiinkin ymppäämästä kantapääkorotuksesta (tarkemmin ajatellen: katso kommentti). Päinvastoin, kantapääkorotuksen takia saattaa jäädä hyödyntämättä se viimeinen millin kymmenesosa akillesjänteen kapasiteetista.

Holmén kirjoittaa ”…avojaloin ja piikkikengissä juokseminen ovat lähimain yksi ja sama asia […] akillesjänteet joutuvat lujille…”. Sanoisin, että akillesjänteet (ja kaikki muutkin paikat) joutuvat piikkareissa lujille lähinnä, koska piikkarit jalassa juostaan yleensä lujaa (ja koska piikkareissa on ne piikit). Pidän hyvin mahdollisena, että paljaat jalat tai minimaaliset juoksukengät vähentävät akillesjänteen loukkaantumisriskiä tavallisiin juoksujalkineisiin verrattuna.

Akillesjänne venyy tasapohjaisilla kengillä juostessa enemmän kuin kantakorotetuilla, mutta niin sen pitääkin! Akillesjänne on jousi, joka antaa juoksuun vauhtia ja jousi pitää virittää ennen laukaisemista. Voimakkaalla kantapääaskelluksella juostessa akillesjänne ei ehdi virittyä täyteen mittaansa. Lisäksi jänne saa tärähdyksen joka askelella aivan omituisessa asennossa.

Edellinen ei tietenkään tarkoita, että paljasjalkailuun siirtyvät olisivat immuuneja rasitusvammoille. Holmén hyökkää olkiukkoa vastaan teilatessaan väitettä, että ”vammojen syynä ovat nykyaikaiset juoksukengät ja että nämä vammat katoavat heti, kun kengätkin katoavat”. Jokainen tietämäni ohje paljasjalkajuoksuun siirtymiseen korostaa varovaista alkua nykyaikaisiin juoksukenkiin tottuneille. Akillesjännevaivat eivät vaikuta olevan minimalisteiksi siirtyneiden juoksijoiden tyyppivaivoja, mutta tietyntyyppiset rasitusmurtumat ovat; mahdollisesti koska pehmeisiin ja tukeviin kenkiin tottuneissa jalkaterissä luut sopeutuvat hitaammin uudenlaiseen rasitukseen kuin lihakset ja jänteet.

Holmén suosittaa varovaista paljasjalkajuoksua pehmeillä alustoilla. Jos paljasjalkailua on vasta aloittelemassa, olen samaa mieltä, mutta vain puoliksi: varovaisesti kyllä, pehmeällä alustalla ei! Jos on tottunut juoksemaan kantakorotettujen kenkien tuudittamana väärin (pitkällä harpalla kantapään maahan voimakkaasti tökäten), tätä väärin juoksemista voi pehmeällä alustalla jatkaa paljain jaloinkin. Kova alusta auttaa uuden tekniikan oppimista, koska silloin kantapään tömäyttäminen maahan jyrkässä kulmassa sattuu.

Holmén kirjoittaa, että paljain jaloin juoksu ei ole luonnollista asvaltilla, mutta paljain jaloin juoksu on kai luonnollista kivillä ja kallioilla – ja ne ovat kovempia kuin asvaltti. Jalkaterä oppii toimimaan kulloisenkin alustan mukaisesti. Liebermanin ym. (2010 – katso myös supplementary information 5) mukaan paljain jaloin juoksemaan tottuneilla jalkoihin kohdistuva rasitus on jopa pienempi kovalla alustalla kuin pehmeällä, joskaan mitattu ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Mitä tässä tapahtuu a) juostaan b) kävellään c) sinnitellään paikoillaan epävakaassa asennossa?

Paljasjalkailuun pitää siirtyä vähitellen, mutta ei niin, että siirtyisi pikkuhiljaa ohuempiin ja ohuempiin pohjiin. Siis ei. Nimenomaan alkuvaiheessa on olennaista, että kengät ovat mahdollisimman minimaaliset (tai niitä ei ole). Vähittäinen siirtymä tulee siitä, että juostaan minimaalikengillä aluksi vain vähän kilometrejä. Jos on tottunut juoksemaan isoja määriä tavallisilla lenkkikengillä – eikä halua tiputtaa viikkokilometrejään lähelle nollaa – paksukaisilla pitää aluksi juosta suurin osa lenkeistä. (Ongelma voi olla, että se ei tunnu enää kivalta…)

Holménin mukaan tukevat kengät voisivat olla paras valinta 120-kiloiselle sohvaperunalle. Sitä mieltähän yleensä kaikki ovat, että tukeva juoksija tarvitsee tukevat kengät. Olen eri mieltä siinä tapauksessa, että tukevuudella tarkoitetaan myös vahvaa kantapääkorotusta. Pehmusteita raskastekoinen juoksija tarvitsee enemmän (joskin maailmalla on myös 120-kiloisia paljasjalkahörhöjä, joilla kulkee hyvin), mutta eikö juuri raskastekoiselle juoksijalle ole normaaliakin tärkeämpää, että jalka tulee maahan oikessa asennossa?

Paljon toistettu ohje on käyttää hitaammassa juoksussa vaimennetumpia kenkiä ja nopeammassa vähemmän vaimennettuja. (”Tietenkin”?) Myös Holmén ehdottaa laatuharjoituksiin kevyitä kilpakenkiä ja peruslenkkeihin kohtuullista iskunvaimennusta. Kun tätä nyt miettii, niin mikä logiikka siinä oikeastaan on? Eikö vauhdikkaammissa harjoituksissa jalkoihin kohdistuva rasitus ole suurempi ja iskunvaimennusta siksi tarvita enemmän? Kilpailuissa tarvitaan kengältä keveyttä keveyden vuoksi, mutta niissäkin lisätystä iskunvaimennuksesta voi olla hyötyä, koska luontainen iskunvaimennus voi heikentyä, kun jalkaterän lihakset väsyvät kovassa rasituksessa.

Juoksin itse aikanaan kaikki kilpailut ja (harvinaiset) kovavauhtiset harjoitukset pelkistetyimmillä kilpakengillä mitä löysin (tuppasivat tunkemaan kilpakenkiinkin muovihärpäkkeitä ja erivärisiä EVA-palikoita). Uudella juoksu-urallani (versio 2.0) siirryin ensin tekemään lenkit kilpakengillä ja – heti ensimmäisen Fivefingers-kokeiluni jälkeen – paljasjalkakengillä. Myös kaikissa kilpailuissa aloin saman tien käyttää samoja minimaalikenkiä. Olisinko ollut asvaltilla käydyissä kilpailuissa nopeampi, jos jalkojen alla olisi ollut vähän enemmän tavaraa kuin kaksi milliä etyylivinyyliasetaattia plus ulkopohjat? Ehkä. Mutta kilpailuissakin minulla on ollut minimaalikengillä aiempaa hauskempaa. Kilpajuoksu tuntuu tietysti fyysisesti pahalta Fivefingerseissäkin, mutta meno on niillä vähemmän väkinäistä ja hallitumpaa, erityisesti alamäkitekniikkani tuntuu parantuneen huisasti.

(C) O’Dwyer, S.

Vauhtini juoksu-uralla numero kaksi ei vielä päätä huimaa verrattuna juoksu-uraan numero yksi, saati verrattuna Holméniin, mutta nousussa ollaan (hiukan kehäraakkina sairauden jäljiltä, mutta vailla force majeure -esteitä harjoitteluun).

Nopoles (entinen nuorempi tutkija, 21 minuuttia Holménia hitaampi maratoonari)

* Vibram, hoi! Tänä vuonna jo 24 kenialaista on juossut maratonin alle 2.07 (Hannus 2011). Luultavasti useimmat heistä eivät ole pitäneet mitään kenkiä jalassa ennen teini-ikää. Sponssatkaa yksi näistä tyypeistä käyttämään Fivefingersejä.

Viitteet:

Hannus, M. 2011: Pakka sekaisin Keniassa. Juoksija 7, Tulospörssi: 3.

Holmén, J. 2011: Paljasjalkajuoksuko ratkaisu kaikkiin ongelmiin? Juoksija 7: 37-38.

Lieberman, D. E., Venkadesan, M., Werbel, W. A., Daoud, A. I., D’Andrea, S., Davis, I. S., Mang’Eni, R. O. ja Pitsiladis, Y. 2010: Foot strike patterns and collision forces in habitually barefoot versus shod runners. Nature 463: 531-535. PDF: artikkeli + supplementary information

Sinun tahtosi ei ole sinun (toksoplasma, osa 2)

22.11.2011

Osa 1: Kissoja jotka rakastivat rottia.

…This lack of self-control I fear is never ending, controlling, I can’t seem to find myself again*

Mitä ihmettä tarkoittaa vapaa tahto. Vapaa mistä?

Miltä tuntuisi, jos vapaa tahto katoaisi? Joku epämääräinen ajatus voi tulla mieleen, että silloin tuntisi olevansa kuin robotti tai sätkynukke, jota jokin ulkopuolinen ohjailee.  Mutta eihän se niin mene. Jos jokin ohjailisi sinua vastoin tahtoasi, silloinhan sinulla nimenomaan olisi vapaata tahtoa vaikka kuinka. Tahtoisit tehdä jotain muuta kuin mitä sinut laitetaan tekemään. Et vain onnistuisi toteuttamaan tahtoasi.

Entä sitten tilanne, jossa joku tai jokin määräilisi – ei vain mitä teet – vaan mitä tahdot tehdä? Miltä se tuntuisi? (Mieti viisi sekuntia.)

Sopivaan paikkaan aivoihin elektrodien avulla ohjattu sähkövirta saa rotan tuntemaan mielihyvää. Toisista kohdista aivoja rottaa voidaan kutittaa viiksistä, vasemmalta tai oikealta. Palkitsemalla rottia mielihyvällä siitä, että ne kääntyvät kulkiessaan aina siihen suuntaan miltä puolelta tuntevat viiksiensä kutisevan, tutkijat saivat rotat kulkemaan kauko-ohjaimen avulla aivan mitä reittiä tahtoivat (koska rotat tahtoivat samaa) (Talwar ym. 2002).

Onko kauko-ohjattavan rotan tahto vapaa? Taatusti siitä ainakin tuntuu, että se saa tehdä vapaasti mitä tahtoo.

Kauko-ohjattavan rotan tahtoa määrää rottaa ohjaavan tutkijan tahto, mutta mitä jos rotan tahtoa määräisikin olento, joka ei itse (tietoisesti) tahtoisi mitään? Toksoplasma on sellainen.

Toksoplasma on yksisoluinen eliö, sen tahtomiset ovat hyvin yksinkertaisia. Toksoplasman vaikutuksesta rotan tahto muuttuu: se tahtoo mennä kohti kissanhajua eikä lujaa karkuun niin kuin ennen loistartuntaa. (Katso söpö video kissasta ja rotasta.) Meneekö toksoplasman saanut rotta kissan luokse omasta vapaasta tahdostaan? Jos ei, niin kenen tahdosta sitten?

Tahdon muuttajan ei tietenkään tarvitse olla juuri aivoihin asennettu elektrodi tai niihin pesiytynyt loinen. Mikä tahansa muutos aivoissa voi vaikuttaa tahtotiloihin;  aivoistahan kaikki tahtomiset lähtevät, eikö? Aivovaurio aivokuoren etuotsalohkossa voi aiheuttaa senkin, että kaikki tahtominen muuttuu samanarvoiseksi, et tahdo mitään tiettyä asiaa sen enempää toistakaan, ja siksi yksinkertaisimpienkin päätösten teko voi muuttua suunnattoman vaikeaksi.

Mistä voisit itse tietää onko tahtosi vapaa? Tahtomisiisi voi vaikuttaa ihan kaikki mikä vaikuttaa aivoihisi, sisäpuolelta tai ulkopuolelta.  En keksi mitä sellainen käsite kuin vapaa tahto edes voisi tarkoittaa (uudelleen: vapaa mistä?). Varmaan joku pöpö on ollut aivoissa sillä, joka on mennyt koko jonninjoutavan sanaparin keksimään…

* Linkin park: Crawling

Viite:

Talwar, S. K., Xu, S., Hawley, E. S., Weiss, S. A., Moxon, K. A. ja Chapin, J. K. 2002: Rat navigation guided by remote control: Free animals can be ‘virtually’ trained by microstimulating key areas of their brains. Nature 417: 37-38

Miksi en osaa suunnistaa (linkki)

09.10.2011

Tämän jutun kanssa tuli luokittelupulma, laittaako se henkilökohtaisempaan ja urheilupainotteisempaan vai tieteellisempään blogiin? Laitoin tieteelliseen, mutta, hei, tännehän voi laittaa linkin: tarina ”suunnistustyhmyydestä”.

Lenkkilintupinnat, osa 2

10.04.2011

Joutsenten kaklatuksesta taivaalla tuli mieleen tämä hieno harrastus, lenkillä havaitut lintulajit. Tästä lähtee:

ke 14.3.2012 korppi (45)
su 28.8. tikli (44)
ma 22.8. kanahaukka (43)
la 20.8. palokärki (42)
pe 22.7. punarinta (41)
ke 22.6. rantasipi (40)
la 11.6. käki (39)
ke 1.6. punavarpunen, närhi, hömötiainen ja sirittäjä (38)
la 28.5. satakieli, tervapääsky, haarapääsky ja pensaskerttu (34)
su 22.5. tiltaltti (30)
la 21.5. kiuru (29)
la 14.5. pajulintu ja kirjosieppo (28)
pe 13.5. silkkiuikku (26)
to 12.5. käpytikka (25)
ke 11.5. kalatiira ja laulurastas (24)
pe 29.4. sepelkyyhky (22)
ti 19.4. naurulokki, naakka, viherpeippo, västäräkki, harakka, punakylkirastas, peippo ja kottarainen (21)
la 16.4. fasaani ja räkättirastas (13)
ti 12.4. keltasirkku ja kalalokki (offtopic: vesiliskoja ladulla, tästä lisää myöhemmin…) (11)
la 9.4. mustarastas, sinisorsa, telkkä, varis, talitiainen ja varpunen (9)
ke 5.4.2011 laulujoutsen, sinitiainen ja pikkuvarpunen (3)

Terve metsä terve loinen

14.11.2010

Aulangolla hakataan parhaillaan metsää suhteellisen reippaalla kädellä. Okei, Aulanko on puistometsä ja sellaisena puolustaa hienosti paikkaansa. Sitä en vaan jaksa kestää, että metsien hakkuuta perustellaan niiden terveydellä. Mikä logiikka siinä on? Että ilman hakkaamista metsät sairastuvat ja kuolevat pois? Tiedoksi vaan, jos metsät olisivat syntyneet vuorokausi sitten, niin metsänhoito olisi keksitty aika tarkkaan kymmenesosa sekuntia sitten – ja metsien todelliset ongelmat olisivat alkaneet vasta sen viimeisen kymmenesosasekunnin aikana*.

Aika perusteellinen väärinkäsitys luonnon pelisäännöistä on myös se, että tuholaisten takia ”hoitamattomat” metsät olisivat vaaraksi ”hoidetuille”. Vaikka kaikki muut metsät kuin hyvin hoidetut mäntyviljelmät hävitettäisiin, eivät mäntyjen tuholaiset häviäisi mihinkään. Päinvastoin, niillä olisi kissanpäivät. Pelkkää ruokaa joka puolella. Tuholaisten aiheuttamat massatuhot ovat mahdollisia vain puupeltojen kaltaisissa äärimmäisen yksinkertaisissa systeemeissä. Yhtään monipuolisemmassa metsässä linnut ja parasitoidit pistiäiset pistelevät puiden tihulaisia poskeensa riittävästi niin, etteivät niiden määrät pääse ikinä karkaamaan käsistä.

Terveessä metsässä on terveitä loisia, jotka pitävät puiden tuholaiset kurissa.

 * Okei, dinosaurukset tappaneen ja auringon pimentäneen meteoriitin (tapahtui viitisen tuntia sitten) aiheuttamia ongelmia voi kyllä verrata metsänhoidon aiheuttamiin. Voi tietysti olla, että hivenen tässä liioittelen – mutta kyllä se aika tömäys oli!

Kollektiivisia klompsukenkäharhoja

25.01.2010

Nuorten suosimat ohutpohjaiset kengät saavat fysioterapeutin harmistumaan. Jos kenkä on niin ohut, että sen saa kierrettyä melkein rullalle, niin jalka lipsuu linttaan. Jalka putoaa väärään asentoon, polvi ja lonkka kiertyvät, ja tulevaisuudessa nivelkuluma on todennäköistä…” (Saastamoinen 2010)

Voi niitä nuoria kun eivät kuuntele Asiantuntijaa. Entä lapsiparat, jotka kirmaavat kesällä kokonaan ilman kengänpohjia (paljain jaloin), saati jossain Afrikassa ympäri vuoden. Miten niiden jalkojen täytyykään olla lintassa ja polvien ja lonkkien toivottomilla venkuroilla…

Minulla lääkäri diagnosoi lapsena löysän nilkan. Ihmisillä on taipumus nähdä mitä odottivat näkevänsä ja ajan lääketieteellinen teoria ilmeisesti oli, ettei sellaista lasta oikein olekaan, jonka nilkoissa ei olisi jotain vikaa. Lääkäri määräsi kalliit ikävät puiset klompsukengät. En pitänyt niitä kuin kai kaksi kertaa eivätkä järkevät vanhemmat pakottaneet. Hyvin ovat nilkat toimineet ja kestäneet juoksukilpailujakin…

Tarinan jatko kuvaa, kuinka vahva taipumus nähdä, mitä odottaa näkevänsä on. Minulle ilmeisesti selitettiin lapsena nilkan ”ongelma” hiukan huonosti lattajaloiksi. Luulin sitten neljännesvuosisadan, että lattajalat minulla on; oikeasti oli hiukan korkea jalkaholvi. Olisihan se omin silmin pitänyt nähdä, että jalat eivät ole yhtään latuskat, mutta kun vaikka laiturilla jalanjälki ei näyttänyt latuskaiselta, sitä jotenkin ajatteli että jalka ei kai sitten ollut tarpeeksi märkä.

Samalla kun selvisi, että ei ole lattajalkaa, urheilukaupan testeissä mitattiin nilkassa ”ylipronaatiota”*… Melkein kaikkien nilkoissahan on jotain vikaa, liikaa pronaatiota tai liian vähän… Juoksukenkiin tarvitaan erilaisia tukia ja virityksiä joka suuntaan… Iskunvaimennuksessakaan ihmisen jaloista ei ole juostessa mihinkään… Kenkiin tarvitaan myös superpaksut pehmopohjat…

* Voi olla niinkin, että ylipronaatio oli todellinen ongelma, joka johtui juuri niistä pehmustetuista kengistä – nilkkä vääntyi, kun jalka yritti epätoivoisesti tuntea missä se maankamara oikein on!

Lähde:
Saastamoinen, T. 2010, haastattelu: Jäske, U.: Jalkakipu voi hellittää pienellä vaivalla: ohutpohjaiset kengät saavat fysioterapeutin harmistumaan. Hämeen sanomat 13.1. s. 12.

Mummojen laji

01.12.2009

McDougall (2009) tekee legendaa rarámuri-intiaaneista – ja myös urbaanimman maailman parhaista juoksijoista… joista monet ovat varsin kaheleita… mutta poikkeuksetta rakastavat lajiaan. Vielä enemmän legendaa kehittyy, kun parhaista parhaat onnistutaan houkuttelemaan samaan kilpailuun rarámurien kotikentälle Meksikon Kuparikanjoniin.

Rarámurit eivät venyttele tai käytä lisäravinteita ja heidän juoksujalkineensa ovat äärimmäisen pelkistettyjä (video – ei mitään klompsukenkiä). Lapsena intiaanit pelaavat juoksuleikkiä, jossa osanottajien tasoeroja tasoittaa pallon potkiminen vauhdissa varsin rajussa maastossa. Aikuisena (vauhti-) leikittely jatkuu ja matkat pitenevät – touhu muuttuu melkoisen rankaksi ulkopuolisen silmin. Juoksukilpailut ovat bileitä ja samalla rituaaleja, joiden ansiosta ei tarvitse sotia. Hyvä idea, rauhoittaa kummasti, kun ensin juoksee vuorokausitolkulla pitkin ja poikin kanjoineita. Juoksemisen lisäksi rarámurit myös juopottelevat paljon, mutta en nyt tiedä onko se niin hyvä idea.

Rarámureilla naisten juoksukisat ovat lyhyitä (60-80 km) ei siksi, että naiset olisivat huonompia, vaan koska välillä on imetettävä vauvoja. Pitkän matkan juoksu on tasa-arvoinen laji: naiset ovat yhtä hyviä (tai parempia) kuin miehet. Eikä ikäkään paljon paina kun matkaa laitetaan tarpeeksi, jo tavallisella maratonilla 64-vuotiaat vaarit ovat edelleen yhtä hyviä kuin 19-kesäiset junnut (häviävät yhtä vähän 27-v. eliitille).

Naiset ovat hyviä kestävyysjuoksijoita- vanhat ovat hyviä kestävyysjuoksijoita – ihminen yleensä on hyvä kestävyysjuoksija (Bramble ja Lieberman 2004). Olemme loistavasti sopeutuneita pitkään hitaaseen juoksuun. Juoksijoita viehättää ajatus, että pitkän matkan juoksuun erikoistuminen on ollut ratkaiseva sopeuma ihmisen evoluutiossa (Holmén 2009; tarkempia kommentteja ja hieno video).

Juoksua satoja kilometrejä putkeen autiomaassa ja vuorilla? Huh, rauhoitutaanpa nyt toviksi ja eläydytään hetkeksi arkisen ahertajan elämään, työhevosen, joka nyt vaan sattuu harrastamaan maratoneja ja triathloneja ja pakertaa työkseen kansainvälisiä menestyskirjoja (Murakami 2009). Tälle tavalliselle tallaajalle jo sadan kilometrin juoksukilpailu ottaa lujille fyysisesti, ja henkisesti pitkään vielä jälkeen päinkin.  ”Menin läpi kiviseinän. Sen jälkeen minun ei tarvinut ajatella. Tai tarkemmin, ei ollut tarvetta tietoisesti ajatella, ettei ajattelisi.”

Acknowledgements: Pauli löysi ja lainasi McDougallin ja Murakamin kirjat. Pitihän ne sitten ostaa omiksikin.
Disclaimer: Ei, en ole harkinnut siirtyväni ultramatkoille.

Viitteet:

Bramble, D. M. ja Lieberman, D. E. 2004: Endurance running and the evolution of Homo. Nature 432: 345-352.
Holmén, J. 2009: Uimareita vai juoksijoita: Esi-isillä oli kiire raatojen luokse. Juoksija 9: 38-39.
McDougall, C. 2009: Born to run: The hidden tribe, the ultra-running, and the greatest race the world has never seen. Profile Books Ltd, Lontoo. 287 s.
Murakami, H. 2009: What I talk about when I talk about running: A memoir. Vintage books, Lontoo. 180 s.

Lisäys 28.1.2010: video – kohdan 5 min 19 s hidastus on hieno.

Laiskajaakkovaakko ja hyppypavunvarret

17.06.2009

Mitähän näistä kasvaa:

papua

Lisäys 9.8.: tältä näyttää osa viljelmistä tänään. Vieressä paikallista nuorisoa kruisailemassa kulkupeleineen.

a cebada
arbyo
chullpi
chuspi
coca
confites
corñi
frejol
granada
kello
kiklicho
kulli
lentejas
misasara
moraya
oqueto
panti
paraccay
pasñu
percasencco
quinua
saosa
tarwi
trigo
uwina

(tms. nimilapuista oli vaikea saada selvää)?

Yhteensä 35 (luku ei täsmää, koska osasta oli nimi hukkunut ja joillain oli sama nimi). Jotkut olivat tosi hienoja, esimerkiksi frejolit (tms.) olivat kuin pieniä linnunmunia.

Kyse on (tietenkin) Etelä-Amerikkalaisista (tarkemman paikankin saan kyllä selville, jos nyt välttämättä vaaditte) pavuista ja muista siemenistä, paitti coca (tms.) näytti olevan pelkkiä lehtiä . Saatiin niitä tuliaisiksi pari vuotta sitten ja nyt jo kylvettyä. Tuolla niitä kasvaa pihalla.

Yliopistolaki on painettu paperille…

19.03.2009

Onkohan historioitsija Janne Holmén saanut rahoitusta järjestymään nuoremman tutkijan työhön? Toivotaan, juoksijana Euroopan mestari ei ole opetusministeriön mukaan riittävän hyvä urheilija-apurahaan (1), ei myöskään Holménin olympiamaratonilla kukistanut Francis Kirwa.

Tekevätkö urheilija-apurahoista päätökset samat tyypit, jotka tuuppaavat yliopistojen päätäntävaltaa ulkopuolisille ”asiantuntijoille”, latelevat Aalto(-paf) korkeakoulusanahelinää ja, eilisen lehden mukaan, suunnittelevat korkeakouluhin kaikille pakollisia ulkomaan opintoja?

No joo, se politiikasta, siirrytään J:n muihin juttuihin.

Holmén osaa yhdistää tieteen ja urheilun hienommin kuin olen kenenkään muun nähnyt tekevän. Punnittua puhetta on tällä kertaa vuoristoharjoittelusta (2).

Hyvä, että uusia hiihtolajeja ideoidaan, mutta kaikki ideat eivät ole hyviä. En katsonut viimeisimpiä kisoja (niitä on liian usein), mutta voin kuvitella, että yhteislähdöt olivat aika tylsiä, peesaaja hyötyy lajissa niin paljon (3). (Joskus oli hienoa seurata viidenkympin kisojen väliaikoja paperin ja värikynien kanssa.)

Pitkän linjan urheilutietäjä haukkuu asiatonta doping-kirjoittelua (4). Varmaan aiheesta, mutta kai teilattava opus pitäisi lukea vaikka hiukset päästä loppuisivat (5).

Hannuksen mielimatka on 800 m (4). Minunkin penkkiurheilulajeistani kasi taitaa olla – heti maratonin jälkeen – kakkossuosikki. Kahteen urheilukentän kierrokseen mahtuu sopivasti taktiikkaa ja raakaa revitystä ja olisiko turha toivoa, että laji olisi sopivasti kestävyys- ja nopeuslajien puolivälissä niin, ettei epoilulla tai hormonien voimalla pärjäisi (ja molempien aineiden kanssa puljaaminen olisi harvinaista)?

(1) Paunonen, A. (toim.) 2009: Risuja! Juoksija 2: s. 10.
(2) Holmén, J. 2009: Vuoristo vaatii kuntoa ja järkeä. Juoksija 2: s. 44-47.
(3) Anttila, S. 2009: Suomen hiihto uuteen aikaan. Juoksija 2: s. 41.
(4) Hannus, M. 2009: Norsu porsliinikaupassa. Juoksija 2: s. 66.
(5) Hutchings, E. (toim.) 1992: Judging books by their covers, teoksessa ”Surely you’re joking mr. Feynman!”: adventures of a curious character as told to Ralph Leighton. Vintage. S. 288-302.

Kärsivällisyyttä – ja heti!

19.03.2009

Mietin tiistaina mennäkö toinen kierros ilman sauvoja, että voisi kirjoittaa blogiin. Mutta sehän olisi ollut aika pöhköä. Kirjoitan kuitenkin! (Sauvahiihtokin, ja mikä tahansa liikunta, on ollut siksi harvinaista herkkua viime vuosina.)

Etenemistapa oli mogren, huomasin. Wassbergiahan oikea hiihtäjä menisi, jos järven jäälle eksyisi. Minä en jaksa, koska en osaa, enkä osaa, koska en jaksa.

Sinänsä oli ihan hienoa zeniläisen yksinkertaista* hiihtoa sumussa. Ei vaan voi mitään, masentaa vähän joka päivä olla raihnainen heikkopeikko. Jos olisi olemassa jotain sellaista kuin sairauskiintiö, se olisi ollut täynnä jo kolme vuotta, ainakin. Kärsivällisyys on loppu, saisinko lisää, ei toki mitään kiirettä – heti vaikka.

Numerot:
17.3.2009 10.40 Aul.j.x2. Nollakeli, vähän uutta lunta, ajettu juuri kelkalla. 9½ km, 50 min (25+25).

*) En osaa monimutkaisia lajeja; ihanteeni olisi joskus ollut maraton tasaisella suoralla kiitoradalla 25 asteen lämmössä tyynessä säässä – tai sitten vain kolmekymppiä, riippuu siitä haluaako sopivan pitkän vai sopivasti liian pitkän matkan.

Muisti pelaa pätkittäin

07.03.2009

G. Marx: ”Tämänhän ymmärtäisi neljävuotias lapsikin. Käykää hakemassa minulle sellainen, en saa tästä mitään tolkkua”.

Minä olen tänään pelannut muistipeliä – kolmevuotiaan lapsen kanssa. Tämän päivän peleistä aikuinen on voittanut neljä ja kaksi on päättynyt tasan 14-14. Eilen kolminpelissä lapsi (I. 3 v 3 kk) tyylipuhtaasti voitti molemmat vanhemmat.

Jää olo, että kävi pelissä miten kävi, lapsen muisti on parempi. Minun on pakko keskittyä armottomasti, kehittää erilaisia muistisääntöjä, mittailla etäisyyksiä kädellä, laskea rivejä ja sarakkeita. I. ei laske (eihän se kunnolla edes osaa), puhua pulputtaa ja touhuaa eikä näytä keskittyvän yhtään. Lapsi yksinkertaisesti vain – muistaa. I. antaa vielä tasoitustakin: katsoo välillä samoja kortteja moneen kertaan ja nostaa varmemman, juuri äsken katsotun kortin ensimmäisenä.

Aikuinen pelaa tosissaan ja lapsi leikkii.

Sitä selittää itselleen kaikenlaista. Että aikuisen muisti on ”erilainen”. Kolmevuotias on vaiheessa, jolloin muistiin painuu mielettömästi sanoja ja kaikkea mahdollista uutta. Mutta, mutta…

Tieteentekijän näkökulma urheiluun

06.02.2008

Janne Holmén pelastaa taas Juoksija-lehden ja kirjoittaa kiinnostavaa pohdintaa tieteen ja urheilun suhteesta.

Tiede ja urheilu ovat olleet suuria intohimojani, mutta jotenkin en ole ikinä tykännyt ajatuksesta yhdistää nämä kaksi (vaikka olen päätynyt sitä välillä töissäkin tekemään). Tiede on kivaa ja urheilu on kivaa. Mutta olen halunnut pitää urheilun harrastuksena. Jotenkin myös näyttää siltä, ettei urheilu välttämättä tarvitse tiedettä. Tekniikkalajit ja pärinät ja hyrinät sikseen, mietitään oikein kovatasoista lajia maastojuoksua: a) Kummat valmentautuvat tieteellisemmin, afrikkalaiset vai eurooppalaiset b) Kummat juoksevat kovempaa?

Holménin tiedemiehen näkökulma valottaa miksi näin on. Harjoittelun vaikutus ihmisen fysiologiaan on äärimmäisen vaikea tutkimuskohde. Sen sijaan vuosikymmeniä on tehty jo empiirisiä kokeita (=treenattu) mikä toimii ja mikä ei. Tieteelliset selitykset miksi näin on tulevat jälkijunassa.

Lähde: Holmén, J. 2008: Urheilu ja tiede: teoria kestävyysjuoksun kehityksestä. Juoksija 1: 34-36.

Metametkuisuus

04.02.2008

Olen minä kanssa kirja-arvostelija. Pääsin kirjassa vasta johdannon ensimmäiselle sivulle, kun jo piti alkaa kirjoittaa. No, hyvähän se, että kirja herättää ajatuksia. Kirjoitan tänne hömppäsivulle sitä mukaa, kun kirjassa etenen. Laitan stilisoitudun version sitten Luotisiin.

Tähän lauseeseen jumahdin: ”Todellisuuteen ei liity välttämättömyyttä” (s. 13). Voi olla, että ymmärrän kirjoittajan tarkoituksen väärin, ehkä on tarkoitus sanoa vain, että maailmassa on satunnaisuutta ja ennustamattomuutta tai että maailman nykytilasta ei voi päätellä menneisyyttä eikä tulevaisuutta. ”Todellisuuteen ei liity välttämättömyyttä” kuulostaa kuitenkin samalta kuin ”asiat voisivat olla toisin”. Tämä on aika metafyysinen ajatus, jota on paha tieteellisesti perusteella. Ei mitään pahaa metafysiikassa, sehän on jännintä mitä on, mutta tartuin tähän, kun kirjoittaja pitäytyy muuten niin tiukasti fysiikassa.

Täsmälleen samoin sanoin kuin kirjoittaja perustelee edellä mainittua lausetta voisi väittää, että todellisuus on välttämätön. Eikö jo suhteellisuusteoria kerro, ettei ole ”menneisyyttä” tai ”tulevaisuutta”? Ne ovat asia- ja henkilökohtaisia käsitteitä. Todellisuus on asia- ja henkilökohtainen.

Sattumaa. Syytä ja seurauksia. Molempia. Sama se. Toimi maailma miten tahansa, se on mikä on. Mikä ei ole todellisuutta, ei ole todellisuutta. Epätodellisuutta ei voi tutkia.

Esimerkki: tässä on valkoinen kirja, jonka kannessa on vinksallaan monenvärisiä kirjaimia. Kirja on matkustanut Helsingin Richardinkadulta Tikkurilaan ja on helmikuun neljäs päivä 2008 kello 11.36 (ja sadasosia) Hämeenlinnassa.

Tämä kirja voi olla olemassa vain täsmälleen tässä maailmankaikkeudessa. Vain yksi menneisyys (ja tulevaisuus) ovat sille mahdollisia. Jos voisi tehdä pienen pienen muutoksen maailmaan, yksi aidosti satunnainen kvantti-ilmiö tapahtuisikin eri tavalla, tätä kirjaa ei olisi. Tätä maailmankaikkeutta ei olisi.

Kumpi väite edellisestä seuraa: ”tähän kirjaan ei liity välttämättömyyttä” vai ”tämä kirja on välttämätön”? on enemmänkin maku- kuin tieteellinen kysymys.

No joo, oikeastaan kaipaisin kirjaan enemmänkin metafysiikkaa. Enqvistin tyyli on jotenkin lakoninen. Siihen sopii tällainen sitaatti:

Liian moni, joka puhuu tieteestä antaa ymmärtää, että se ei voisi heitä vähempää kiinnostaa. Miksi sen silloin pitäisi kiinnostaa ketään muutakaan?” (Shortland ja Gregory 1991)

”Periaatteessa jopa kaksi universumin vastakkaisissa äärissä majailevaa elektronia voisi olla kvanttifysikaalisesti lomittuneita ja muodostaa yhden ainokaisen tilan. Käytännössä […] tällainen holismi on merkityksetöntä. (s. 88)”

Miten niin? Eikö juuri tuollaisella ole valtava merkitys? Ei tilastollisesti, mutta yksittäistapauksissa kyllä – ja yksittäistapauksilla on väliä. Mikä tahansa pienenpieni syy-seuraussuhteita tottelematon ero yhdessäkin yksittäistapauksessa sysäisi maailman ihan eri raiteille? Kuulostaa kuin kirjoittaja taas kaipaisi klassista maailmaa, jossa todellisuuteen liittyy välttämättömyyttä.

Enqvist, K. 2007: Monimutkaisuus – elävän olemassaolomme perusta. WSOY, 389 s.
Shortland, M. ja Gregory, J. 1991: Communicating science: a handbook. Longman scientific and technical, New York, 186 s.

 

Miksi jotain

03.12.2007

Miksi jotain on olemassa sen sijaan, että ei olisi mitään?

Vastaus suurimpaan metafyysiseen kysymykseen / kaikkien miksi -kysymysten äitiin / jonninjoutavaan filosofiseen jaamiskeluun (valitse sopiva) tulossa tälle palstalle.

Vastaus on vielä salaisuus. (”Eikä ole et vain tiedä”?) Pidän jännitystä viikon verran (käyn lapissa) ja kirjoitan sen sitten tähän:

(Jaa, laitetaan vastaus vain kommentteihin, ettei tule liian suurieleistä julistusta. 14.12.2007)

Mielessä pyörii

23.11.2007

Eipä ihmeitä tarjoile Valtaojan uusin Ihmeitä-kirja ainakaan ensimmäisellä vilkuilulla.

Etenkin trilogian ensimmäisessä osassa ”Kotona maailmankaikkeudessa” on paljon enemmän ihmeteltävää kuin uudessa teoksessa. Ihmeitä on enemmän kirjoittajan henkilökohtaista elämäntarinaa kuin tieteen popularisointia. Mikäs siinä, ”Tämä on minun kirjani ja minä ajattelen mitä haluan” (s. 115).

piruetti.gif

Mitä tähtitieteilijä sitten haluaa ajatella (suutelemisen lisäksi)? Mielessä pyörivät ainakin Halle Berry, Penthouset ja tähtikaukoputken monet käyttömahdollisuudet. (Kuvassa on optinen harha*. Alaston tanssija pyörii myötäpäivään… vaiko sittenkin vastapäivään? Aivot yrittävät tulkita kaksiulotteisia kuvia kolmiulotteisiksi. )

No, on kirjassa muitakin aiheita kuin naiset. Säästän sitä kokonaisuudessaan joululukemiseksi, mutta alkajasiksi yksi juttu mitä teki mieli kommentoida (laitan sitten tarkemman arvion Luotisiin. Lisäys: laitettu):

Äärettömyydestä. Valtaoja kirjoittaa, että äärettömässä maailmankaikkeudessa täytyy olla sellainenkin maailma, jossa planeetan kokoinen näköispatsas Rakastatulle Johtajallemme Esko J J Valtaojalle (s. 266-268). En ymmärrä logiikkaa, että äärettömässä maailmassa pitäisi toteutua kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Eihän desimaaliluvussakaan tarvitse tulla vastaan kaikkia mahdollisia lukuyhdistelmiä, vaikka luku olisi äärettömän pitkä. Vain jos numerot ovat satunnaisia ja toisistaan riippumattomia, kaikki yhdistelmät tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin. Mutta kuka sanoo, että äärettömän suurenkaan fysikaalisen maailman osat olisivat satunnaisia ja toisistaan riippumattomia? Päinvastoin, kvanttimekaniikka kertoo meille kummallisista riippuvuuksista maailman osasten välillä, vaikka niitä kiikutettaisiin toisistaan mielivaltaisen kauaksi.

(Minusta on filosofisesti helpointa ajatella, että ääretöntä ei ole olemassa – eikä nollaa!)

Lähde: Valtaoja, E. 2007: Ihmeitä – kävelyretkiä kaikkeuteen. Ursa. 301 s.

* (C) Kayahara, N. 2003 – Kannattaa unohtaa kuvaan jossain liitetty hölynpöly ”hallitsevasta aivopuoliskosta” (ks. http://www.michaelbach.de/ot/sze_silhouette/).

Autiosaarikirja

13.11.2007

Minkä kirjan ottaisin autiolle saarelle? (Vain yhden saisi ottaa. Olot olisivat niin mukavat, ettei kirjan tarvitsisi olla selviytymisopas. Mutta saarella täytyisi viettää tuntematon pitkä aika, ehkä vuosia, eikä muuta lukemista olisi kuin se yksi kirja. ) Jaa-a. Useimmin lukemani kirja on ehkä Eläimet ja muu kotiväkeni (1). Mutta sen on ehkä jo lukenut tarpeeksi monta kertaa. Toinen lapsuuden suosikki oli Eläimet kertovat (2). Etologia on kivaa, mutta ehkä saarella voisi harrastaa muutakin (ja Lorenzin päättelyn on tietty tajunnut menevän välillä iloisesti metsään). Vähän vanhempana suosikki olisi ehkä ollut joku populaarifysiikan kirja, esmes God and the new physics (3). Kvanttifysiikkaa ja muita kummallisuuksia olisi kiva pyöritellä mielessään vaikka iltaisin saaren tähtitaivasta tuijotellessa. Mutta ehkä olisi vähän karua miettiä saarellansa vain fysiikkaa. Jotain iloista ja positiivista kaipaisi älyllisyyden lisäksi.

Taitaisin valita tämmöisen: The tao is silent (4). Siihen ainakin tuntuu tarttuvan varsin usein ja lukevan pätkän sieltä ja toisen täältä. Logiikkaa, mystiikkaa (ei pidä pelästyä, kirja ei ole sellainen kuin nimestä ja kansikuvasta voisi arvella), huumoria ja yleisesti positiivista asennetta.

1. Gerald Durrell 1971
2. Konrad Lorenz 1975
3. Paul Davies 1983
4. Raymond Smullyan 1977

Gigasekunti ja megaminuutti

31.08.2007

R täyttää tänään miljardi sekuntia. Lähettäkää ihmeessä onnitteluja! Seuraava harvinaisen pyöreä merkkipäivä on jo vajaan kahden kuukauden kuluttua: I täyttää miljoona minuuttia!

Et voi voittaa…

20.07.2007

tietokonetta, joka pelaa tammea:

http://www.cs.ualberta.ca/~chinook/ Schaeffer, J., Burch, N., Björnsson, Y, Kishimoto, A., Müller, M., Lake, R., Lu, P. ja Sutphen, S. 2007: Checkers is solved. Science 317: 1518 – 1522

Höh ihan tyhmä peli, en mää olis halunnutkaan pelata… Jollain ei varmaan ole ollut tarpeeksi tekemistä…

Luonnontiedeuutiset

31.05.2007

Uutta jännää tieteessä – tai miksei vanhaakin. Tämä aihe alkoi elää mielessä niin, että päätin perustaa sille uuden blogin. Säästän suksihiihtelyn vähän persoonallisempaan käyttöön.

Linkki tulee tähän -> ”luotiset

Muurahaisten paluu

12.04.2007

Toissayönä ne tulivat. Porukalla ja hyvävoimaisina – long time no seen.

Toissatalvena ne tulivat viimeksi. Niin kivoja kuin ne olivatkin, ammattiylpeys pani yrittämään, josko niitä saisi jotenkin ”pehmeästi” vähän vähenemään (niitä oli aika paljon).

Kävi niin, että keväällä niitä ei enää sisällä näkynyt. Eikä sitten pariin vuoteen.

Seuraavassa vihjeitä miten muurahaisista pääsee eroon (testattu lajilla Lasius niger eli mauriainen eli sokerimuurahainen);

1. Tee niistä juoppoja

Sokerimuurahaiset ovat nimensä mukaisia, persoja makealle. Sokerin kanssa kelpaa sellainenkin tökötti kuin alkoholi. Tein 40-50% etanoliliuosta, jonka kyllästin sokerilla. Imivät sitä kunnes takaruumis oli aivan pallo (mitään juopumuksen merkkejä niissä ei näkyny, marssivat vaan suoraa tietä kotiinsa)! Ehkä ei ollut terveellistä lapsille (oletettavasti ruokkivat toukkia sitten viinalla). Tai kuningattarelle kävi syystä tai toisesta huonosti.

2. Järjestä turnajaisia

Mitä tekevät sokerimuurahaiset, kun pesälle hortoilee väärän pesän tyyppejä (niitä voi sinne kuljettaa)? Tulevat näyttämään, että virhe, hus pois! Meitä on paljon! (Oikeita taisteluja ei juuri tarvita, sokerimuurahaiset osaavat käyttäytyä fiksusti.)

Lukumääräisen ylivoiman näyttäminen ei kuitenkaan tehoa sinuun joka kyttäät pesän ulkopuolella – imurin kanssa… (Tämä on vähän ruma temppu, myönnetään.)

Todennäköisesti muurahaisten häviäminen edellä mainitun puuhastelun jälkeen oli silkkaa säkää – post hoc ergo propter hoc… Olisi silti hauska kuulla, jos joku kokeilee samoja konsteja.

Nämäkin muurahaiset kuolivat viinaan

Yksilö kaksilo puolilo

30.03.2007

Yksisoluisen otuksen jakautuminen: ensin on yksi ja sitten kaksi. Onko jompikumpi uusista alkuperäinen? Kumpi? Jos on kaksi uutta, missä alkuperäinen? Onko se kuollut? Missä on ruumis?

Onko ihmisen hedelmöitynyt munasolu ihmisyksilö? (Ihmisoikeudet sille ainakin pitää antaa, jos haluaa jenkkilän presidentiksi.) Mutta että ihmisyksilö? Yhdestä alkiosta voi vielä tulla kaksi tai melkein kaksi: identtiset tai siamilaiset kaksoset; kahdesta alkiosta voi tulla yksi: mosaiikki (ja saada kummallisia tuloksia isyystestissä).

Lattanaa voi jakaa vielä aikuisenakin, vaikka niin, että yksilölle(?) syntyy kymmenen päätä ja yksi ruumis.

Ihminessä on (kerrallaan) jotain 10^13 solua (omaa; bakteereja on mahassa vielä enemmän): 10^13 yksilöä istuu tässä?

(Tällaista sitä kelailin, kun taannoin monta viikkoa paneuduin liian tiukkaan eläinten rakenteeseen. Ei tarvita siihen mietiskelyä eikä filosofiaa, yksilöllisyyden harhasta voi alkaa jupista raa’an perusbiologian pohjalta.)

Ei kekkaa

15.11.2006

Nyt kekkasin. Jos ei kekkaa itte mitään kirjoitettavaa, onhan miljaardeja muita, jotka ovat kekanneet. Kokoelma alkaa.

Talsi

12.11.2006

Laitan tänne talteen vanhoja juttuja, jotka ehkä muuten katoavat bittiavaruuteen tai johonkin.

Kuvassa Hybothorax graffii parasitoidi pistiäinen hivuttautumassa Myrmeleon bore muurahaisleijonan leukojen välistä.

hybothorax_myrmeleon.jpg

Kasvieläin

11.09.2006

On selvä, että ravinto on liikkuvalla otuksella joskus tiukilla. Silloin on eduksi, että eläin saa energiaa myös suoraan auringonvalosta. Siksi useimmat eläimet turvautuvatkin ajoittain jo ammoin kehittyneeseen kykyyn ottaa ruokaa suoraan auringosta (yhteyttäessä esimerkiksi hiiren korvat muuttuvat vihreiksi).

Paikallaan pysyvät eliöt jäävät usein pulaan, jos ne ovat riippuvaisia auringonvalosta. Naapuri saattaa kasvaa nopeammin ja jättää varjoon. Siksi useimmat kasvit kykenevätkin liikkumaan tarpeen tullen valoisampaan paikkaan. Myös vaikkapa perhostoukkien lähestyessä kasvi usein lähtee karkuun, ettei tule syödyksi. Aina paikallaan pysyen olisi liki mahdotonta pysyä hengissä.

Loogista.

Jaa että homma ei toimi näin tällä planeetalla? Mikä ettei?

(Tällä planeetalla on otuksia jotka osaavat liikkua ja yhteyttää, yksisoluisia ja sitten on semmoisia volvoxeja, vihreitä palloja, joissa on monta solua ja jotka yhteyttävät ja uivat. Isojakin otuksia on, merietanoita ja meduusoita, jotka ovat ottaneet leviä sisäänsä ja uivat ja polskivat auringonpaisteeseen lataamaan akkuja. Miksi semmoiset eivät ole valloittaneet maailmaa?)

99999999999999999999999999999999999999999999999999999999999999999

02.08.2006

Grr, numerot ovat tärkeitä osa 4

Pienenä miljoona oli hieno ja iso luku ja 9000000 oli tietysti vielä isompi ja hienompi. Leikkirahatkin – ”setelit” – olivat meillä yhdeksänmiljoonaisia, teimme (”painoimme”) niitä tuhansittain (veljelläni oli salkku täynnä niitä). Yhdeksänmiljoonaisten arvo ihan oikeisiin rahoihin verrattuna tuli joskus käytännössä mitattua.

Lapsilta kysellään, että mihin asti osaat laskea. Miksei aikuisilta?

Tämmöinen loru on joskus jostain tarttunut päähän:

miljoona
biljoona
triljoona
kvadriljoona
kvintiljoona
sekstiljoona
septiljoona
oktiljoona
noniljoona
desiljoona

Tämän lorun kun muistaa, osaa laskea otsikossa mainittuun lukuun asti (auki kirjoitettuna monta ysiä, lyhyemmin kymmenen potenssiin 66 miinus yksi).

Jokainen listan luku on aina miljoona kertaa edellistä isompi (10^66-1 on 999999 desiljoonaa 999999 noniljoonaa jne). Sen jälkeen tökkää. Mikä lie seuraava? (Sarjassamme täysin turhaa tietoa.)

Englanniksi osaan yhtä pitkälle kuin suomeksi, ”amerikaksi” vain lukuun 10^36 – 1. Luvut ovat ulkomaankielellä näin: million, billion, trillion, quadrillion, quintillion, sextillion, septillion, octillion, nonillion, decillion.

Eurooppalaiset laskevat kunnolla, amerikkalaiset kolmen nollan välein ja aloittavat epäloogisesti laskemisen kakkosesta.

Ei kaikki Amerikassa ole suurta, numerot ovat naurettavan pieniä!

Lisäys 30.10.2011: Englannissa on ilmeisesti siirrytty amerikkalaiseen järjestelmään. Wikissä on luettelo fiksua ja pöhköä järjestelmää käyttävistä maista.

Puhkus lõppes

26.07.2006

paluu arkeen oli edessä.

Todistettavasti olin ollut Kuressaaren kauniissa kaupungissa parikin kertaa aiemmin – ja mitä siitä muistin? Urheilukentän. Mitähän se kertoo?

Lähellä oli semmoinen vallihautojen ympäröimä historiallinen linna. Hämärästi se ehkä tuntui tutulta, kun tiesi siellä olleensa aiemminkin. Mutta urheilukentän tunnistin heti, muistin mistä portista pääsee sisään, kumiasvaltin (joka oli huonossa kunnossa jo 2000), kaiken.

No puolustukseksi on sanottava, että 2000 saavuimme paikalle illalla ja aamulla (urheilukentälle vieneen lenkin jälkeen) matka jatkui. Aika kului lähinnä mäntyjä etsiessä ja jos löytyi mäntyjä, pieniä muurahaisia etsiessä ja jos löytyi pieniä muurahaisia, vielä pienempiä muurahaisia etsiessä.

Edellisestä reissusta, 1993, taas ei ole ihme, ettei kauheasti muista, sellainen ”opintoretki” se oli. Opasparat veivät kauhistuttavaa juopporattia Viron hienosta luontokohteesta toiseen. Jäi reissusta käteen esimerkiksi tutustuminen Enn Vetemaan tuotantoon kuten vedenneito-oppiin (eli najadologia; viroksi näkiteadus eli naiadoloogia).

Grr

27.02.2006

grr.gif

Bå. Grr, numerot on tärkeitä.. Tämä kuva on vanhasta Juoksijasta. (C) Mordillo

Offtopic

Ristiäisvieraat vielä hämmästyy

31.01.2006

Bå! Hämeenlinnan Alajärvellä oli kolattu lumi pois uralta niin, että siellä voi luistella luistimilla. Ovelaa!

Hiihtouratkin oli, niin että järvellä voi harrastaa kaikkiaan viittä lajia: hiihtoa ladulla ja luistelua suksilla tai luistimilla, molempia sauvoilla tai ilman.

Niin ja napakelkkailua! Kuutta lajia! Ai niin varmaan avantouintiakin ja… I’ll come in again… amongst the winter sports on Lake Alajärvi are such diverse elements as… what is ”napakelkkailu” in English?

Numeroita: 29.1.2006 kolmisen kilsaa (13 min) suksihiihtelyä jäällä. Sitten taas purua kiertämään asiallisesti sauvat kädessä.

Kiperää, kapeaa, kuperaa

25.01.2006

Bå! Ei luista, ura on kapea ja kupera, ei meinaa mahtua ohi latuhiihtäjistäkään. Harvoinpa olot täydellisesti natsaavat, kun suksihiihtelemään lähetään. Laatuvaatimukset lajissa ovat öbaut samat kuin pikaluistelussa (mitä suksihiihtely lajina saattaa ehkä etäisesti jonkun mielestä muistuttaa): liukasta, tilavaa ja tasaista.

Yksi ratkaiseva piirre suksihiihtelyssä on mikä pikaluistelusta puuttuu: ylämäet – ja alamäet. (”Ihmisiä on kolmenlaisia – niitä, jotka osaavat laskea ja niitä, jotka eivät osaa…”?)

Tärkeitä numeroita: 24.1.2006, tiistai, Malmi; suksihiihtelyä 17½km – 72 min; pakkasta -1, lumi uutta, jäätä ja jotain suksenpohjat pilaavaa höhhöä siellä täällä.

Menneen talven lumia

23.01.2006

Bå! Ulkona on ollut nihkeästi lunta ja pakkasta sata astetta. Mitäpä suksihiihtoblogiin voi kirjoittaa, kun ei ole mitään asiaa? Small talk’ia? ”Olenko viime aikoina lukenut mitään hyviä kirjoja”?

Joo: joulupukki toi tällaisen: ”Missä kaikki ovat?” (kirjoittanut Stephen Webb)! Se pitää kehua kunnolla joskus jossain. Edit 29.8.2007: kehu, kehu.

Edellisen joulun hitti ”Vien rucolan takaisin” sen sijaan on pahasti vanhentunut ainakin mitä tulee hiihtämiseen (vitsit olivat huonoja jo ensimmäisellä lukemisella).. Kirjoittaja haikailee johonkin ihme Rivieralle, vaikka hiihto on kova muotilaji! Kilpahiihdosta on mennyt maku tunnetuista syistä, mutta lehdet pursuavat innostuneita tarinoita hiihdon uudelleen löytäneistä harrastajista.

Ehkä rucolakirjan tekijän Lahdessa vietetty lapsuus antoi yliannoksen talviurheilusta intoilua? Sääli, hiihtoa hienompaa parempaa mietiskelyn muotoa ei ole. Ei luovaan mielentilaan mitään sitruunapuita tarvita! (Rospuuttokeleillä etelän leppeys houkuttaisi, myönnetään.)

S palasi taas lapista. Kummasti vaan kuulemma parikymppiset vuosiin-ei-hiihtäneet kaupunkilaisetkin taas innostuivat murtomaahiihdosta! (Ylläs on parempi paikka aloittaa harrastus kuin esmes Malmi.)

Sitaatit:

”-…hiihtämistä vihasin jo nuoresta.” (s. 36)

”-Mitä hyötyä on… hiihtoputkista?… jos tavallinen ihminen haluaisi hiihtää kesällä, jos häneen laskeutuisi tämä hiihtämisen syövyttävä himo, hiihtoputki olisi siellä häntä varten…” (s. 64)

”-Hiihtoputket ovat abstraktin hyötyavaruuden velkakirjoja. Niistä tietää, mitä saa: jääkautta ennakoivan ikuisen talven maan alle haudattuun putkenpätkään. Hiihtoputken P/E on alhainen, sillä kyseessä ei ole intellektuaalinen kasvuala. Sillä on vain substanssiarvo: se, mitä pätkä putkea, jäähdytinlaitteisto ja lippukassaksi palkattu kunnanvaltuutetun veljenpoika maksavat.” (s. 70)

”-…valkoinen, vastenmielinen jauho (lumi) peittää kaiken elävän.” (s. 20)

”…jatkaisin muitta mutkitta Puolan halki, ja samalla lumesta olisi päästy eroon kertaheitolla…” (s. 147)

(Enqvist, K: Vien rucolan takaisin)

(Hiihtoputket? En ole kokeillut, mutta yhteiskunnan kannalta eivät liene huonompi sijoitus. Halvempaa pitää sisällä latua kuin hoitaa sydän- ja verisuonisairauksia.)