Metametkuisuus

Olen minä kanssa kirja-arvostelija. Pääsin kirjassa vasta johdannon ensimmäiselle sivulle, kun jo piti alkaa kirjoittaa. No, hyvähän se, että kirja herättää ajatuksia. Kirjoitan tänne hömppäsivulle sitä mukaa, kun kirjassa etenen. Laitan stilisoitudun version sitten Luotisiin.

Tähän lauseeseen jumahdin: ”Todellisuuteen ei liity välttämättömyyttä” (s. 13). Voi olla, että ymmärrän kirjoittajan tarkoituksen väärin, ehkä on tarkoitus sanoa vain, että maailmassa on satunnaisuutta ja ennustamattomuutta tai että maailman nykytilasta ei voi päätellä menneisyyttä eikä tulevaisuutta. ”Todellisuuteen ei liity välttämättömyyttä” kuulostaa kuitenkin samalta kuin ”asiat voisivat olla toisin”. Tämä on aika metafyysinen ajatus, jota on paha tieteellisesti perusteella. Ei mitään pahaa metafysiikassa, sehän on jännintä mitä on, mutta tartuin tähän, kun kirjoittaja pitäytyy muuten niin tiukasti fysiikassa.

Täsmälleen samoin sanoin kuin kirjoittaja perustelee edellä mainittua lausetta voisi väittää, että todellisuus on välttämätön. Eikö jo suhteellisuusteoria kerro, ettei ole ”menneisyyttä” tai ”tulevaisuutta”? Ne ovat asia- ja henkilökohtaisia käsitteitä. Todellisuus on asia- ja henkilökohtainen.

Sattumaa. Syytä ja seurauksia. Molempia. Sama se. Toimi maailma miten tahansa, se on mikä on. Mikä ei ole todellisuutta, ei ole todellisuutta. Epätodellisuutta ei voi tutkia.

Esimerkki: tässä on valkoinen kirja, jonka kannessa on vinksallaan monenvärisiä kirjaimia. Kirja on matkustanut Helsingin Richardinkadulta Tikkurilaan ja on helmikuun neljäs päivä 2008 kello 11.36 (ja sadasosia) Hämeenlinnassa.

Tämä kirja voi olla olemassa vain täsmälleen tässä maailmankaikkeudessa. Vain yksi menneisyys (ja tulevaisuus) ovat sille mahdollisia. Jos voisi tehdä pienen pienen muutoksen maailmaan, yksi aidosti satunnainen kvantti-ilmiö tapahtuisikin eri tavalla, tätä kirjaa ei olisi. Tätä maailmankaikkeutta ei olisi.

Kumpi väite edellisestä seuraa: ”tähän kirjaan ei liity välttämättömyyttä” vai ”tämä kirja on välttämätön”? on enemmänkin maku- kuin tieteellinen kysymys.

No joo, oikeastaan kaipaisin kirjaan enemmänkin metafysiikkaa. Enqvistin tyyli on jotenkin lakoninen. Siihen sopii tällainen sitaatti:

”Liian moni, joka puhuu tieteestä antaa ymmärtää, että se ei voisi heitä vähempää kiinnostaa. Miksi sen silloin pitäisi kiinnostaa ketään muutakaan?” (Shortland ja Gregory 1991)

”Periaatteessa jopa kaksi universumin vastakkaisissa äärissä majailevaa elektronia voisi olla kvanttifysikaalisesti lomittuneita ja muodostaa yhden ainokaisen tilan. Käytännössä […] tällainen holismi on merkityksetöntä. (s. 88)”

Miten niin? Eikö juuri tuollaisella ole valtava merkitys? Ei tilastollisesti, mutta yksittäistapauksissa kyllä – ja yksittäistapauksilla on väliä. Mikä tahansa pienenpieni syy-seuraussuhteita tottelematon ero yhdessäkin yksittäistapauksessa sysäisi maailman ihan eri raiteille? Kuulostaa kuin kirjoittaja taas kaipaisi klassista maailmaa, jossa todellisuuteen liittyy välttämättömyyttä.

Enqvist, K. 2007: Monimutkaisuus – elävän olemassaolomme perusta. WSOY, 389 s.
Shortland, M. ja Gregory, J. 1991: Communicating science: a handbook. Longman scientific and technical, New York, 186 s.

 

Mielessä pyörii

Eipä ihmeitä tarjoile Valtaojan uusin Ihmeitä-kirja ainakaan ensimmäisellä vilkuilulla.

Etenkin trilogian ensimmäisessä osassa ”Kotona maailmankaikkeudessa” on paljon enemmän ihmeteltävää kuin uudessa teoksessa. Ihmeitä on enemmän kirjoittajan henkilökohtaista elämäntarinaa kuin tieteen popularisointia. Mikäs siinä, ”Tämä on minun kirjani ja minä ajattelen mitä haluan” (s. 115).

Mitä tähtitieteilijä sitten haluaa ajatella (suutelemisen lisäksi)? Mielessä pyörivät ainakin Halle Berry, Penthouset ja tähtikaukoputken monet käyttömahdollisuudet. (Kuvassa on optinen harha*. Alaston tanssija pyörii myötäpäivään… vaiko sittenkin vastapäivään? Aivot yrittävät tulkita kaksiulotteisia kuvia kolmiulotteisiksi. )

No, on kirjassa muitakin aiheita kuin naiset. Säästän sitä kokonaisuudessaan joululukemiseksi, mutta alkajasiksi yksi juttu mitä teki mieli kommentoida (laitan sitten tarkemman arvion Luotisiin. Lisäys: laitettu):

Äärettömyydestä. Valtaoja kirjoittaa, että äärettömässä maailmankaikkeudessa täytyy olla sellainenkin maailma, jossa planeetan kokoinen näköispatsas Rakastatulle Johtajallemme Esko J J Valtaojalle (s. 266-268). En ymmärrä logiikkaa, että äärettömässä maailmassa pitäisi toteutua kaikki mahdolliset vaihtoehdot. Eihän desimaaliluvussakaan tarvitse tulla vastaan kaikkia mahdollisia lukuyhdistelmiä, vaikka luku olisi äärettömän pitkä. Vain jos numerot ovat satunnaisia ja toisistaan riippumattomia, kaikki yhdistelmät tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin. Mutta kuka sanoo, että äärettömän suurenkaan fysikaalisen maailman osat olisivat satunnaisia ja toisistaan riippumattomia? Päinvastoin, kvanttimekaniikka kertoo meille kummallisista riippuvuuksista maailman osasten välillä, vaikka niitä kiikutettaisiin toisistaan mielivaltaisen kauaksi.

(Minusta on filosofisesti helpointa ajatella, että ääretöntä ei ole olemassa – eikä nollaa!)

Lähde: Valtaoja, E. 2007: Ihmeitä – kävelyretkiä kaikkeuteen. Ursa. 301 s.

* (C) Kayahara, N. 2003 – Kannattaa unohtaa kuvaan jossain liitetty hölynpöly ”hallitsevasta aivopuoliskosta” (ks. http://www.michaelbach.de/ot/sze_silhouette/).

Autiosaarikirja

Minkä kirjan ottaisin autiolle saarelle? (Vain yhden saisi ottaa. Olot olisivat niin mukavat, ettei kirjan tarvitsisi olla selviytymisopas. Mutta saarella täytyisi viettää tuntematon pitkä aika, ehkä vuosia, eikä muuta lukemista olisi kuin se yksi kirja. ) Jaa-a. Useimmin lukemani kirja on ehkä Eläimet ja muu kotiväkeni (1). Mutta sen on ehkä jo lukenut tarpeeksi monta kertaa. Toinen lapsuuden suosikki oli Eläimet kertovat (2). Etologia on kivaa, mutta ehkä saarella voisi harrastaa muutakin (ja Lorenzin päättelyn on tietty tajunnut menevän välillä iloisesti metsään). Vähän vanhempana suosikki olisi ehkä ollut joku populaarifysiikan kirja, esmes God and the new physics (3). Kvanttifysiikkaa ja muita kummallisuuksia olisi kiva pyöritellä mielessään vaikka iltaisin saaren tähtitaivasta tuijotellessa. Mutta ehkä olisi vähän karua miettiä saarellansa vain fysiikkaa. Jotain iloista ja positiivista kaipaisi älyllisyyden lisäksi.

Taitaisin valita tämmöisen: The tao is silent (4). Siihen ainakin tuntuu tarttuvan varsin usein ja lukevan pätkän sieltä ja toisen täältä. Logiikkaa, mystiikkaa (ei pidä pelästyä, kirja ei ole sellainen kuin nimestä ja kansikuvasta voisi arvella), huumoria ja yleisesti positiivista asennetta.

1. Gerald Durrell 1971
2. Konrad Lorenz 1975
3. Paul Davies 1983
4. Raymond Smullyan 1977

Ei kekkaa

Nyt kekkasin. Jos ei kekkaa itte mitään kirjoitettavaa, onhan miljaardeja muita, jotka ovat kekanneet. Kokoelma alkaa.

Talsi

Laitan tänne talteen vanhoja juttuja, jotka ehkä muuten katoavat bittiavaruuteen tai johonkin.

Kuvassa Hybothorax graffii parasitoidi pistiäinen hivuttautumassa Myrmeleon bore muurahaisleijonan leukojen välistä.

Menneen talven lumia

Bå! Ulkona on ollut nihkeästi lunta ja pakkasta sata astetta. Mitäpä suksihiihtoblogiin voi kirjoittaa, kun ei ole mitään asiaa? Small talk’ia? ”Olenko viime aikoina lukenut mitään hyviä kirjoja”?

Joo: joulupukki toi tällaisen: ”Missä kaikki ovat?” (kirjoittanut Stephen Webb)! Se pitää kehua kunnolla joskus jossain. Edit 29.8.2007: kehu, kehu.

Edellisen joulun hitti ”Vien rucolan takaisin” sen sijaan on pahasti vanhentunut ainakin mitä tulee hiihtämiseen (vitsit olivat huonoja jo ensimmäisellä lukemisella).. Kirjoittaja haikailee johonkin ihme Rivieralle, vaikka hiihto on kova muotilaji! Kilpahiihdosta on mennyt maku tunnetuista syistä, mutta lehdet pursuavat innostuneita tarinoita hiihdon uudelleen löytäneistä harrastajista.

Ehkä rucolakirjan tekijän Lahdessa vietetty lapsuus antoi yliannoksen talviurheilusta intoilua? Sääli, hiihtoa hienompaa parempaa mietiskelyn muotoa ei ole. Ei luovaan mielentilaan mitään sitruunapuita tarvita! (Rospuuttokeleillä etelän leppeys houkuttaisi, myönnetään.)

S palasi taas lapista. Kummasti vaan kuulemma parikymppiset vuosiin-ei-hiihtäneet kaupunkilaisetkin taas innostuivat murtomaahiihdosta! (Ylläs on parempi paikka aloittaa harrastus kuin esmes Malmi.)

Sitaatit:

”-…hiihtämistä vihasin jo nuoresta.” (s. 36)

”-Mitä hyötyä on… hiihtoputkista?… jos tavallinen ihminen haluaisi hiihtää kesällä, jos häneen laskeutuisi tämä hiihtämisen syövyttävä himo, hiihtoputki olisi siellä häntä varten…” (s. 64)

”-Hiihtoputket ovat abstraktin hyötyavaruuden velkakirjoja. Niistä tietää, mitä saa: jääkautta ennakoivan ikuisen talven maan alle haudattuun putkenpätkään. Hiihtoputken P/E on alhainen, sillä kyseessä ei ole intellektuaalinen kasvuala. Sillä on vain substanssiarvo: se, mitä pätkä putkea, jäähdytinlaitteisto ja lippukassaksi palkattu kunnanvaltuutetun veljenpoika maksavat.” (s. 70)

”-…valkoinen, vastenmielinen jauho (lumi) peittää kaiken elävän.” (s. 20)

”…jatkaisin muitta mutkitta Puolan halki, ja samalla lumesta olisi päästy eroon kertaheitolla…” (s. 147)

(Enqvist, K: Vien rucolan takaisin)

(Hiihtoputket? En ole kokeillut, mutta yhteiskunnan kannalta eivät liene huonompi sijoitus. Halvempaa pitää sisällä latua kuin hoitaa sydän- ja verisuonisairauksia.)