Lenkkilinnut, osa 13

Lenkkilintuvuosi 1.4.2022-31.3.2023

7.7. Palokärki (Tarttila)
25.6. Käki (Ylöjärvi)
9.6. Räystäspääsky (Θάσος)
8.6. Etelänharmaalokki ja turkinkyyhky (Θάσος)
5.6. Punavarpunen (38, 43, 43) (Ikaalinen)
30.5. Pensaskerttu (38, 42, 42)
24.5. Tervapääsky (37, 41, 41)
21.5. Pajulintu (36, 40, 40)
19.5. Ruokokerttunen (35, 39, 39) (Tarttila)
18.5. Sirittäjä (35, 38, 38)
14.5. Silkkiuikku, nokikana ja haarapääsky (34, 37, 37)
12.5. Silkkiuikku (31, 35, 35) (Tarttila)
8.5. Kirjosieppo (31, 34, 34)
7.5. Kiuru (m.p.) (30, 33, 33)
2.5. Västäräkki, tiltaltti ja kalatiira (29, 33, 33)
30.4. Kiuru, töyhtöhyyppä, vihervarpunen ja kaulushaikara (26, 30, 30) (Tarttila)
29.4. Kesykyyhky ja käpytikka (26, 26, 26)
23.4. Punarinta (m.p.) (24, 24, 24)
22.4. Kurki (m.p.) (23, 23, 23)
20.4. Laulujoutsen ja metsähanhi (m.p.) (22, 22, 22)
16.4. Harakka, varpunen, sinitiainen, peippo, kalalokki ja naurulokki (20, 20, 20)
9.4. Sinisorsa (14, 14, 14)
3.4. Viherpeippo, sepelkyyhky, palokärki, käpytikka, fasaani ja keltasirkku (h; 13, 13, 13)
1.4. Varis, naakka, pikkuvarpunen, mustarastas, talitiainen, telkkä ja räkättirastas (7, 7, 7)

Pisteet järjestyksessä (kotinurkat, Suomi, maailma)

Oletusurheilulajina on juoksu, h=hiihto (luistelu- jos ei muuta mainita), m.p.=maantiepyöräily

Lenkkilinnut 12

Jo kahdestoista vuotuinen Lenkilintukisa!

Liity mukaan:
https://www.facebook.com/groups/406392726110482/ !

Kisa-aika 1.4.2021-31.3.2022

Omat pinnani (kotinurkat, Suomi, maailma) (juoksulenkki, jos ei muuta mainittu)
19.12. Tilhi (50, 55, 55)
?.9. Palokärki (49, 54, 54) (maantiepyöräily)
?.8. Tikli (48, 53, 53) (maantiepyöräily)
25.7. Meriharakka (47, 52, 52) (maantiepyöräily)
11.7. Kottarainen (46, 51, 51) (maantiepyöräily)
9.7. Kuovi (45, 50, 50) (maantiepyöräily)
8.7. Kehrääjä (44, 50, 50) (maantiepyöräily)
21.6. Käki (43, 49, 49)
16.6. Töyhtöhyyppä (42, 49, 49) (maantiepyöräily)
12.6. Kiuru ja sirittäjä (41, 48, 48) (maantiepyöräily)
7.6. Pensaskerttu (39, 47, 47) (maantiepyöräily)
5.6. Pajulintu (38, 47, 47)
4.6. Lehtokerttu, kaulushaikara, ruokokerttunen, käki, pensaskerttu, kiuru ja kanadanhanhi (37, 47, 47) (Tarttila)
1.6. Punavarpunen (37, 40, 40)
29.5. Tervapääsky (36, 39, 39)
23.5. Rantasipi (35, 38, 38) (Ikaalinen)
13.5. Kuovi ja pajulintu (35, 37, 37) (Karhe)
12.5. Kirjosieppo (35, 35, 35)
11.5. Tiltaltti ja haarapääsky (34, 34, 34)
8.5. Kalatiira (32, 32, 32)
24.4. Räkättirastas ja punatulkku (31, 31, 31)
18.4. Varpunen, puukiipijä, kesykyyhky ja pikkuvarpunen (29, 29, 29)
14.4. Västäräkki, silkkiuikku, telkkä ja nokikana (25, 25, 25)
11.4. Punarinta (21, 21, 21) (hiihto)
10.4. Mustarastas ja kurki (20, 20, 20) (hiihto)
8.4. Metsähanhi (18, 18, 18)
5.4. Harakka, naurulokki, kalalokki ja sinisorsa (17, 17, 17)
4.4. Peippo, sepelkyyhky, laulujoutsen, keltasirkku, käpytikka, närhi, kanadanhanhi ja fasaani (13, 13, 13) (hiihto)
3.4. Sinitiainen (5, 5, 5) (hiihto)
2.4. Talitiainen, varis, naakka ja viherpeippo (4, 4, 4) (hiihto)
.

Lenkkilinnut 11

Yhdestoista peräkkäinen Lenkilintukisa

(saa osallistua:
https://www.facebook.com/groups/406392726110482/ !)

Kisa-aika 1.4.2020-31.3.2021

Omat pinnani (kotinurkat, Suomi, maailma)

28.12. Hippiäinen (53, 57, 57)
27.12. Urpiainen (52, 57, 57) (Ikaalinen)
26.12. Hippiäinen (52, 56, 56) (Ikaalinen)
14.6. Ruskosuohaukka (52, 55, 55) (Janakkala)
13.6. Käki ja lehtokerttu (52, 54, 54) (Janakkala)
5.6. Räystäspääsky (52, 52, 52) (maantiepyöräily)
1.6. Punavarpunen, ruokokerttunen ja kirjosieppo (51, 51, 51)
30.5. Tervapääsky (48, 48, 48) (maantiepyöräily)
27.5. Kuningaskalastaja (47, 47, 47)
21.5. Pensaskerttu, satakieli ja pikkutikka (46, 46, 46)
20.5. Puukiipijä (43, 43, 43)
10.5. Pajulintu (42, 42, 42)
5.5. Pikkutylli, haarapääsky ja sirittäjä (41, 41, 41)
3.5. Kalatiira (38, 38, 38)
2.5. Tiltaltti (37, 37, 37)
29.4. Punakylkirastas (36, 36, 36) (maantiepyöräily)
26.4. Töyhtöhyyppä, laulujoutsen, metsähanhi ja sini- tai arosuohaukka (katso kommentit) (35, 35, 35) (maantiepyöräily)
22.4. Harmaapäätikka (31, 31, 31) (maantiepyöräily)
21.4. Meriharakka ja silkkiuikku (30, 30, 30)
18.4. Kiuru (28, 28, 28) (maantiepyöräily)
12.4. Västäräkki ja isokoskelo (27, 27, 27)
11.4. Viherpeippo (25, 25, 25)
9.4. Närhi ja kurki (hiihto) + varpunen, telkkä ja nokikana (24, 24, 24)
8.4. Käpytikka (19, 19, 19) (hiihto)
7.4. Korppi, sinitiainen, räkättirastas, pikkuvarpunen, naakka, sepelkyyhky, mustarastas, kesykyyhky ja sinisorsa (18, 18, 18)
6.4. Kalalokki, punarinta, naurulokki ja keltasirkku (9, 9, 9) (hiihto)
5.4. Peippo, fasaani ja talitiainen (5, 5, 5) (hiihto)
4.4. Harakka ja varis (2, 2, 2) (hiihto)

Oletusurheilulaji on juoksu tietenkin

ZEMgear Terra Tech Ninja läpykät – review

In English (kind of).

Suksihiihtelyä suosittelee

• Helppoon maastoon; sorateille, metsäpoluille, ulkoiluteille (tyyppimaasto: Lidingön kunta Tukholman lähellä.)
• Sen verran pitkille lenkeille, että vähän tulee jo uupumus ja kengänpohjassa saa olla hiukan jämäkkyyttä. (Varaus: isovarpaat eivät välttämättä tykkää pitkistä lenkeistä näillä kengillä, katso alla.)

Suksihiihtelyä ei suosittele

• Vaativaan maastoon.
• Asvaltille. Asvaltti on sen verran joustamaton alusta, että kengän pohja saa Suksihiihtelyn mielestä olla vastaavasti mahdollisimman joustava.
• Lyhyille nautiskelulenkeille. Terra Techit ovat hirmu hauskat ja ketterät kengät, mutta miksi ei käyttää vielä hauskempia ja ketterämpiä?

Tabi vs. tabi

Zemgearien kovat suhteellisen jäykät pohjat sopivat parhaiten pehmeälle alustalle.

Aiemmin testaamistani tabikengistä B2R:t ovat pehmeimmät ja joustavimmat, ne on selvästi suunniteltu kovalle alustalle. Eivät B2R:tkään mitkään Hoka One-One’it ole, mutta toisin kuin Zemgeareihin, niihin on tällätty välipohjaan iskunvaimennusta -> paljasjalkatuntuma on Zemgear Terra Tech Ninjoissa parempi kuin Born2Runeissa.

B2R:t voisivat olla minun valintani, jos harrastaisin tosipitkänmatkanjuoksua tai jotain vuorijuoksua, missä pitäisi väsyneenä jyrätä kivistä rinnettä lujaa alas.

Zemgeareilla voisin lähteä johonkin pitkään maastojuoksuun missä olisi paljon neulaspolkua ja vaikka pururataa, mutta ei hirmuisia mäkiä. Paitsi että…

Tabi-kengät B2R ja ZEMgear, klipsut näyttävät pikkuvarpaiden paikat. Zemeissä pikkuvarpaita mahtuu heiluttelemaan iloisesti sivulle. Ukkovarpailla sen sijaan on Zemeissä vähän tukala olo.

B2R:n ja Zemgearin varvastaskut ovat päällisin puolin samanoloiset. Pienten varpaiden puolella Zemgear voittaa B2R:t, pikkuvarvastakin on tilaa heilutella sivullepäin. B2R:issä on heti kangas pikkuvarvasta vastassa. Homman pilaa kuitenkin Zemgearin huonosti muotoillut ukkovarpaiden lokerot. Ne on turhan suoraviivaisesti muotoiltu pyöreästi muotoilluille varpaille. Ukkovarpaissa tuntui lenkillä kaiken aikaa pientä painetta. B2R:issä sen sijaan on pesä pehmoinen varpahilla.

En lähtisi Terra Techeillä maratonille ihan sen takia, että mukavampia pehmeämpiä kenkiäkin asvalttikäyttöön on. Pitkähköön ja helpohkoon maastojuoksuun Zemgearit voisivat olla oivat, mutta vähän tuo varvasjuttu huolestuttaa. Pienilläkin pulmilla kengän istuvuudessa on matkan pidetessä taipumus paisua isoiksi ongelmiksi.

Kokeilin Terra Techeissä myös teknistä sukkaa (viisivarpaista), sukka oli ohut, mutta silti lisätilkkeen kanssa alkoi jopa huolestuttaa, että tässähän voi tulla mustat varpaankynnet, jos liian pitkään juoksee. Sellaista ei ole vielä minimalistiläpyköillä sattunutkaan, paitsi silloin kerran kolautin varpaan kiveen metsän kautta rynniessäni.

Ninja vs. ninja

Muddus Uttereissa oli hyvin samanoloinen juoksutuntuma kuin Zemgear Terra Techeissä. Jos hifistellään, Utterien kanssa on hivenen heikompi tuntuma alustaan (ja vastaavasti parempi suoja teräviltä kiviltä). Utterit eivät myöskään ole zero dropit, mutta droppi on niin pieni, millin tai pari, että lienee vain hyvää mielikuvitusta, kun sen on huomaavinaan.

Muddus Utterien ukkovarvaslokero on niin tiukka, että se sopii tuskin kenellekään. Luulisin, että Terra Techit voisivat sopia jonkin malliselle jalalle kuin nakutettu, vaikka minulle eivät sopineetkaan. Terra Techeissä on myös asiallinen nauhoitus, joten kenkien istuvuutta voi säätää toisin kuin Muddus Uttereissa, joiden tarranauha on pelkkä vitsi.

Ninja vs. superninja (viisivarpainen…)

Viisivarpaiset vs. kaksivarpaiset

Kuten monen kengän kohdalla aiemmin pitää ensin tähdentää että Zemgear Terra Tech Ninjat ovat erittäin ketterät kengät enkä ole havainnut niissä mitään vikaa huonosti muotoiltua isovarpaan lokeroa lukuunottamatta. Vertaan kaikkia kenkiä ensisijaisesti omiin suosikkikenkiini FiveFingerseihin, joiden voittanutta ketteryydessä en ole vielä löytänyt. FiveFingersit (Speed ja SeeYa LS) osoittautuivat taas ketterämmiksi kuin testattu uusi kenkä.

Päheitä läpyköitä

Terra Techeissä on säästetty minusta painossa väärässä paikassa samoin kuin FiveFingers SeeYa -kengissä: iltissä. Ohut iltti on nihkeä kiskoa paikoilleen, jää helposti ruttuun ja nauha voi alkaa painaa iltin läpi. Kiusa se on pienikin kiusa…

Klipsu näyttää miten ulkoreunalla on isovarpaalle tilaa vaikka kuinka. Varpaan sisäsyrjä on juostessakin koko ajan kiinni kankaassa.

Vibram on taitavampi tekemään kenkiin varpaita kuin Zemgear!

Suksihiihtelyä vieraili Zemgearin Kiinan tehtailla ja näki kuinka kengät valmistettiin: ensin tehtiin tavallinen yksivarpaisinen kenkä, sitten kärki sahattiin halki ja väliin ommeltiin ja liimattiin kangas.

Epäsymmetriaa: oikean ukkovarpaan (vasemmalla…) päälle on kääräisty enemmän muovia kuin vasemman.

Okei, en oikeasti vieraillut missään tehtaalla. Kengän varvasosien suoraviivaisesta rakenteesta voi kuitenkin arvata, että valmistustapa ei ole kauhean hienostunut. Kenkien viimeistelykin ontuu. Ompeleet on vedetty vähän miten sattuu, niin että isovarpaiden lokerot ovat selvästi epäsymmetriset. Lisäksi pieniä langanpätkiä, sojottaa sieltä täältä ja ylimääräistä liimaa on jäänyt tursuamaan saumoista. (Muddus Uttereissa oli samaa vikaa kuin Zemgeareissa: vasen ja oikea kenkä olivat epäsymmetriset ja muutenkin viimeistelyssä oli puutteita, mutta Zemit ovat kolme kertaa kalliimmat kuin Muddukset, joten niiden odottaisi olevan laadukkaat. )

Minimalistinen maastojuoksu

Oli aika jännä huomata, että Zemgear Terra Techien ja Vivobarefootin maastokenkien Breatho Trailien juoksutuntuma oli hyvin samanlainen tiellä juostessa. Sokkotestissä en välttämättä olisi erottanut kumpi on kumpi (jos ei Zemeissä ukkovarpaita olisi painanut), vaikka ne ovat sentään melkoisen erilaiset kengät. Nappulapohjaiset Vivot tuntuivat kärjestä jopa hiukan notkeammilta kuin sileäpohjaiset Zemit.

Vivobarefoot vs. Zemgear.

Jännä juttu oli huomata myös, että Zemgearien pienten varpaiden lokero oli parempi kuin Vivobarefootien, joiden pitäisi olla aika hyvin muotoillut paljasjalkakengät. Vivoissa ei pikkuvarvasta mahtunut heiluttelemaan niin kuin Zemeissä (klipsu kuvassa näyttää missä pikkuvarvas Vivobarefootien sisällä on).

Erilaiset nappulat, mutta samanlainen juoksutuntuma.

Terra Techien juoksutuntuma on varsin kova, koska pohja on suhteellisen jäykkä. Hyvä puoli tässä on, että Terra Techeillä voi jyrätä paremmin kuin ihan minimalistisimmilla läpyköillä silloin, kun edessä on kiviä, juuria ja männynkäpyjä ja väsy alkaa painaa sen verran, että askel sattuu välillä vähän huonoon kohtaan.

Suunnistamaan en sentään Zemgeareilla uskaltaisi lähteä. Suunnistuskengissä pitää olla järeät nappulat, vaikka suunnistuskengät muuten ovat perinteisesti aika minimalistiset – jostain syystä nilkan nyrjähdysvaara on metsässä pienin, kun nilkkaa ei yritetä suojella muovinpaloilla ja tuilla… Suunnistuskengiksi aika köykäisillä Vivobarefoot Breatho Traileilla olen selvinnyt todistettavasti Sipoonkorvesta ehjänä pois…

Moitimme

• Laaduntarkkailua.
• Kengän peukkuosan muotoilua.

Kiitämme

• Sitä että kengässä on peukkuosa jota muotoilla.
• Neljän pienimmän varpaan oman lokrun muotoilua.

Testaamatta vielä: miten Terra Techit toimivat märällä, liukkaalla, jäisellä tai lumisella kelillä. Täydennän raporttia, kun selviää. Raportoin myös, jos kilometrien karttuessa Zemgeareissa ilmenee lisää jotain kehuttavaa tai haukuttavaa.

Lisää kuvia Zemgear Terra Tech Ninjoista aiemmissa jutuissa: Zemiä! ja Iltaretki.

Tabi- eli ninjakenkien historiaa tutkin tarkemmin Muddus Utter kenkien testin yhteydessä.

Mestari

Huomaan kirjoittaneeni vuosien mittaan aika monta juttua tavalla tai toisella Janne Holménin innoittamana. Holmén on niin hyvä kirjoittaja, että on tehnyt mieli tehdä vähän enemmänkin kuin vain nyökkäillä jutuille, että ”Juuri noin, täyttä asiaa. Tykkään*”.

Historiikki:

11.8.2002 Vieläkin harmittaa, kun en nähnyt Janne Holménin EM-juoksua suorana televisiosta (enkä ole nähnyt koko kisaa nauhoituksena vieläkään, ei sitä mistään internetistä löydä). Olin jostain syystä maratonin aikaan uimastadionilla (varmaan pakotettiin:) Olin katsonut, että ehdin vielä katsomaan maratonin loppupuolta televisiosta, mutta eihän se televisiolähetys ollut alkanutkaan silloin kuin maraton alkoi, vaan kesken kisan, kun muistaakseni tunti oli jo juostu.

Arvoin vielä, että otanko kännykän uimapaikkaan, mutta päädyin jättämään sen lukittavaan lokeroon. Kun palasin huomasin, että tekstiviestejä oli tullut tyyliin: ”Holmén johtaa kilpailua irti muista”… Myöhäistä.

6.2.2008  Tieteentekijän näkökulma urheiluun. Yhä huippu-urheilu-uraansa jatkava Holmén alkoi kirjoittaa säännöllisiä kolumneja Juoksija-lehteen. Holménin analyyttiset kirjoitukset olivat hieno piristysruiske minusta silloin tylsäksi ja konservatiiviseksi muuttuneelle aiemmin reippaan anarkistiselle kestävyysurheilun puolestapuhujalle.

16.4.2008 Kaikki eivät ole puuromiehiä. Yksi tutkivan urheilijan monista laatujutuista Juoksijassa: Palautumisen tiede ja taide. Söin tietenkin heti samanlaisen iltapalan kuin Janne Holménilla on ollut tapana…

19.3.2009 Yliopistolaki on painettu paperille… Opetusministeriö päätti suuressa viisaudessaan, että Holmén ei ole riittävän hyvä urheilija saadakseen apurahaa, ei myöskään Holménin olympiamaratonilla kukistanut Francis Kirwa.

1.7.2009 Perheellisen on pakko yrittää… (jotain muuta kuin juoksua). Holmén lopetti uransa. Perustelut olivat järkeviä.

”Onnea tohtori Holménin uralle tutkijana! (Luonnontieteilijän näkökulmasta hyvä tiedemiestyyppi menee kyllä ihan hukkaan historioitsijana:)”

7.12.2011 Holménin kolumni paljasjalkajuoksusta. Tarkka ja perusteellinen kirjoitus, joka ansaitsi tarkan ja perusteellisen pohdinnan – ja myös perusteltua kritiikkiä!

”Ennen tarkempaa pureutumista kolumniin, otan heti kärkeen esiin yhden juoksukengän valintaan liittyvän tekijän, jota Holmén ei artikkelissaan käsittele: paljain jaloin tai minimaalikengillä juokseminen voi olla hauskempaa kuin tavallisilla lenkkikengillä tai tavallisilla kilpakengillä.”

Yleensä fiksusti kirjoittava Holmén hyökkäsi tässä jutussa poikkeuksellisesti olkiukkoa vastaan.

8.-16.2.2012 Puolustin Janne Holménin kaltaista ruumiinrakennetta The Maple Grove Barefoot Guy -blogissa.  Hienoja älykkäitä paljasjalkajuoksujuttuja aikaisemmin kirjoittanut ”MGBG” eli Christian Peterson alkoi näihin aikoihin yllättäen siirtyä omissa treeneissään kestävyysharjoittelusta hyvin vahvasti voimaharjoittelun suuntaan.

Komea maratoonari ja gorilla

MGBG alkoi ihannoida lihaksikasta ulkonäköä ja sattui valitsemaan juoksubloginsa lopun aikoja enteilleeseen kirjoitukseensa kuvan Janne Holménista edustamaan tyypillistä maratonjuoksijaa (Dwayne Chambers edusti pikajuoksijaa). Peterson tuntui pitävän itsestään selvänä, että ihmiset haluaisivat olla ulkomuodoltaan mieluummin Chambersin kaltaisia muskelipellejä – anteeksi, tarkoitin muskelikimppuja – kuin Holménin kaltaisia laihoja maratoonarityyppejä.

Ulkonäköjutut ovat makukysymyksiä (eikä kukaan ehkä ole edustavimmillaan välittömästi kilpamaratonin kaltaisen äärimmäisen fyysisen rääkin jälkeen). Siitä faktasta ei kuitenkaan mihinkään pääse, että ihminen on kokoisekseen nisäkkääksi poikkeuksellisen heikko ja hidas. Eläintarhan tylsistyneessä sohvaperunasimpanssissa on enemmän räjähtävää voimaa kuin huippuunsa treenatussa (ja doupatussa) Dwayne Chambersissä oli ikinä!

Toinen fakta on se, että ihminen on kokoisekseen nisäkkääksi poikkeuksellisen kestävä erityisesti kuumassa ilmanalassa. Ihmiset, joilla on maratonjuoksijan habitus juoksevat todistettavasti kuduantilooppeja hengiltä Kalaharin autiomaassa (video).

”Dwayne Chambers saisi tuskin juostua uuvuksiin edes bambia.”

Onnistuiko MGBG pilaamaan itseltään juoksemisen ilon voiman ihannoinnillaan? En tiedä mitä kaikkea taustalla oli, mutta juoksublogin päivittäminen loppui pian ilman selityksiä; ehkä MGBG näyttää nykyään hurjan vahvalta…?

29.9.2012 Lidingöloppet on hieno kisa, siellä pääsee itse kukin samalle viivalle monen maan kestävyysjuoksun mestarien ja myös esimerkiksi suunnistuksen mestarien kanssa.

Tässä videolla Lidingön saarella on vauhdissa kilpakuntoilijaksi siirtynyt Janne Holmén (puna-asuinen juoksija, 1:52 min-). Tämän jutun kirjoittaja tulee videolla kaukana perässä (riemunkirjavapaitainen juoksija, 14:48 min-). Vielä kympin kohdalla Holmén oli lopulta upeasti kisan neljänneksi juossutta Eric Senorskia vain kymmenisen sekuntia jäljessä. Maalissa miesten välillä oli eroa noin 13 minuuttia. Taisi Holmén lähteä vanhasta muistista pikkuisen turhan kovaa…

20.9.2013 Foorumikeskustelua. Holménkin sortuu välillä kirjoituksissaan huonoon argumentointiin niin hyvä kirjoittaja kuin onkin. Paljasjalkajuoksun rinnastaminen johonkin raakalihadieettiin oli melkoinen pohjanoteeraus. Ai että paljasjalkajuoksu olisi suomalaisia wannabe-eliittimaratoonareita vaaniva harhapolku? Täh? Näkisin runsaan paljain jaloin juoksemisen päinvastoin yhtenä mahdollisuutena kehittyä juoksijana lisää.

”siirrytäänpä ajatuksissa Etiopiaan tai Keniaan ja ajatellaan sinne suomalainen asiantuntija harjoitusleirille luennoimaan: ’teidän maratonlahjakkuuksianne vaanii paljasjalkajuoksun harhapolku’…?”

”mitä jos varattaisiin edes yksi golfkenttä edes yhdeksi viikoksi nuorten kestävyysjuoksijoiden leiripaikaksi; saisivat hurjastella, hullutella ja pitää hauskaa paljain jaloin suomalaisella savannilla?”

*) Janne Holménin kirjoituksille Juoksijassa olisin usein mielelläni painanut tykkäysnappia. Paperisen lehden jutuissa ei vaan ole (vielä?) tätä mahdollisuutta. Lehden verkkoversiossa voisi olla…

Ehdotukseni kaikille maailman lehdentekijöille: jos haluatte nopeasti tilastollisesti merkitseviä määriä palautetta lehden jutuista: lisätkää sosiaalisen median tehokkaaksi osoittama ”tykkää” -nappi lehtenne verkkoversioon jokaisen artikkelin kohdalle.

Koko juttua verkkoon ei tarvitse laittaa, vaan ”kiusoittelujuttu”, jossa on taktisesti valittu määrä tekstiä jutun alusta.

Onefinger, twofingers, fivefingers

Ehkä hyvä yhteenveto kaikista tämän blogin kenkätesteistä olisi, että mitä kenkiä huomaan oikeasti käyttäväni eri olosuhteissa:

Optimiolot, itä-afrikkalainen savanni tai jos sellaista ei ole lähellä esimerkiksi puhdas lämmin asvaltti tai tiivis lämmin hiekka: ei kenkiä.

Kävely sisällä tai nätillä ilmalla ulkona: Feelmax Kuusaa.

Kävely ulkona märällä tai kylmällä: Feelmax Kuuva.

Juoksulenkit: Fivefingers, Speed tai joku muu malli, tai koska Fivefingersit ovat kaikki hajalla niin paremman puutteessa Feelmax Osma.

Juoksukilpailut: Fivefingers, Speed tai joku muu malli, paikataan jos on rikki tai ostetaan uudet jos on rahaa. Jos olisin kovassa kunnossa, käyttäisin ehkä New Balance Minimusta iskunvaimennuksen ja nopeuden vuoksi, nyt en käytä vaimennettuja kenkiä mihinkään.

Suunnistus tai jostain muusta syystä joutuminen umpimetsään: Vivobarefoot Breatho Trail (Inov-8 Baregrip 200 houkuttaisi kokeilla, mutta kalliiksi tulisivat kilometrit niillä, kun nyt olen viime aikona juossut metsässä suunnilleen kerran kahdessa vuodessa Jukolassa).

Juoksu märällä kelillä: Fivefingerseillä mennään, oikein hyvää mallia ei ole löytynyt tähän (onkohan Lontra Ls:stä mihinkään?)

Juoksu pakkasella: Fivefingerseillä on menty, kovalla pakkasella tarvitsisi joskus lämpimämpää töppöstä, ehkä ensi kerralla kun lähden uuden vuoden tienoilla lappiin pakkaan mukaan (suksien lisäksi tietysti) Feelmax Vaskot.

Viisivarpaisten kenkien varvastaskut eivät ole turhat, niistä tulee se viimeinen hieno silaus ja ketteryys juoksuaskeleeseen. Yksivarpaiset kengät ovat yhtä kivat vasta kun ne ovat niin ohuet, etteivät enää kestä juoksemista (Kuusaa). Myöskin paljasjalkatuntuma voi ihan ohutpohjaisissa kengissä olla liiankin hyvä esimerkiksi silloin kun tielle on levitetty avokätisesti teräväsärmäistä soramursketta.

Fivefingersien pulma minulla on vain, että varvastaskujen kangas ei kestä: pari kuukautta laiskaa lenkkeilyä ja ne ovat puhki.

Kaksivarpainen kenkä voisi olla hyvä kompromissi. Uusi kenkämerkki B2R näyttää lupaavalta sellaiselta. Nopeimmat bloggaajat ovat ehtineet jo saada Born 2 Run -kengät käsiinsä (ja jalkoihinsa) ja pukanneet heti ulos juttua ja youtubevideota.

Onpahan taas jotain mitä odottaa vesi kielellä…

Lisäys 25.11.2012:

”Fourfingersit” ovat näköjään myös olemassa, mutta… kirjoitin ensin tähän, että threefingersejä ei ole vielä keksitty, vaan onpas.

Jukola-klass

Suunnistamassa paljain jaloin? No, ei nyt sentään, jotain rajaa…

Kengissä luki barefoot, mutta ei Sipoonkorpeen lähdetä rymyämään millään ihan paperinohuilla paljasjalkakengillä.

Sade pesi enimmät kurat pois, mutta kyllä nämä vähän jo näyttävät maastokengiltä.

Testasin eilen Vivobarefoot Breatho Trail -maastojuoksukenkiä Jukolan viestissä. Maasto oli melkoisen vaativaa (kellekään tuskin pälkähtäisi päähän mennä lenkille sellaisiin ryteikköihin ja louhikoihin, mistä suunnistajat painelevat vähän joka kisassa)*.

Olosuhteet vaihtuivat oman osuuteni aikana kauniista selkeästä kesäaamusta aika reippaaseen sateeseen.

Kengistä jäi päällimmäiseksi tunteeksi, että hyvin toimivat; kolhuja ei tullut, eivätkä nilkat nuljahdelleet – yhtään läheltä piti tilannettakaan ei tullut nyrjähtämiseen, vaikka kisan loppupuolella jalat olivat väsymyksestä jo aikamoisen huterat.

Etukäteen olin vähän huolissani nilkkojen puolesta, koska en ollut useampaan vuoteen suunnistanut enkä juossut metsässä käytännössä ollenkaan (eikä harjoitteluani viime aikoina voi muutenkaan sanoa monipuoliseksi – käyn vain lenkillä, kun ehdin).

Etenin kyllä supervarovaisesti (jos puunrungon yli ei ollut ihan pakko loikata, en loikannut) ja lyhyellä ”minimalistisella askelella” metsässäkin. Vauhti ei tällä kunnolla muutenkaan päätä huimannut (15 km osuus noin 3.20).

Oikeat suunnistuskengät ovat aina olleet minimalistisia lenkkikenkiin verrattuna. Merkittävin ero testaamiini läpysköihin verrattuna on suunnistuskengän kovempi ja jäykempi pohja.

Jos metsässä juostaan tosissaan kilpaa, kova pohja on tarpeen; silloin ei ole aikaa hidastella ja miettiä loputtomiin  jyrkänteillä, kivikoissa ja hakkuuaukeilla, että mihinkähän sitä jalkansa asettaisi; jalkapohja iskeytyy vauhdilla mentäessä kovalla voimalla kiviin ja oksankarahkoihin.

Pito Breathoissa oli hyvä. Pahimmassa paikassa järeämmät nappulat olivat olleet tarpeen: jyrkkään rinteeseen oli vedetty viitoitus, joka sateen alettua ja kymmenentuhannen suunnistajan siitä könyttyä oli melkein koomisen mutainen ja liukas.

Nauhat Breathoissa kannattaisi vaihtaa vähemmän joustaviin, nauhoitus löystyi kisan aikana niin, että riski oli todellinen, että kenkä jää kiinni mutaan. Suunnistaessahan kengännauhat ovat tietysti triplasolmulla ja solmu on varmistettu oikeaoppisesti vielä ruskealla ”nilkkateipillä”, joten nauhoja ei hetkessä solmita uudestaan.

Harjoitellessa tällaiset Breatho Trailin tapaiset pilipalikengät voisivat olla oikealle suunnistajallekin hyvät (ja kivat).

Kun kello ei käy, on aikaa hakea maastotuntumaa (vertaa herkkä ja pehmeä kosketus palloon jalkapalloilijalla). Enkä epäile yhtään, ettevätkö tällaiset ohuet ja notkeat harjoituskengät myös vahvistaisi suunnistajalle tärkeitä nilkan ja jalkaterän lihaksia ja jänteitä luita luontevalla ja lajinomaisella tavalla.

Ehkä kokeilen vielä kesällä suunnistusta niin, että toisessa jalassa on Vivobarefoot ja toisessa oikea suunnistuskenkä. Jukolassa sitä en voinut tehdä, koska ainoat suunnistuskenkäni oli siellä kielletty (piikkarit).

Yömies valmistautuu toiselle osuudelle

Jukolan viesti 2012, Vantaa – järjestelyt taas kerran jukolaluokkaa, kiitos!

* Lisäys: Rarámurien Kuparikanjoni on ihan nössöä maastoa suomalaiseen metsään verrattuna – Sipoonkorvessa ei juosta sandaaleilla :-)

Fivefingers Speed vs. Bikila ls

Tämä vertailu tulee vähän jälkijunassa. Olen kyllä kirjoitellut tänne aiemmin kokemuksia Fivefingerseistä, mutta keksin vasta nyt, että kahta eri mallia voi kokeilla yhtä aikaa (jalkoja on kaksi, nerokasta).

Päällimmäinen kenkä voitti testin kolmen millin erolla.

Nyt sitten tiedän mallin tarkkuudella, mikä on mielestäni paras juoksukenkä, mitä olen tähän mennessä kokeillut. Erikseen kokeiltuna en ollut huomannut Fivefingersien kahden mallin juoksutuntumassa mitään eroa. Yhtä aikaa kokeiltuna eron huomasi – pienen, mutta kuitenkin sellaisen, että sokkotestissäkään tuskin olisi vaikeuksia tietää kummassa jalassa on kumpi (kokeilin tietysti molemmin päin).

Menee vähän hifistelyn puolelle, mutta Speedien kanssa meno oli lähempänä paljain jaloin juoksua kun Bikiloiden kanssa. Molemmat kengät ovat äärimmäisen mukavat, mutta se pieni hieno tunne maasta jalkojen alla on Speedeissä parempi. Ero korostuu alamäissä ja nopeammassa vauhdissa.

Piti oikein miettiä mistä ero tulee. Pohjat ovat ihan samannäköiset. Molemmat kengät taipuvat iloisesti ja notkeasti miten päin vaan. Pohjan paksuus on sama – paitsi että eipäs olekaan! Kun tarkkaan kokeilee, tuntee Bikiloissa päkiän kohdalla jotain pehmustetta. Tosiaan, netistä löytääkin raportin, jonka mukaan Bikiloihin on lisätty välipohjaan on päkiän kohdalle 3 mm polyuretaania, mutta Speedeihin ei, vaikka niin valmistajan sivulla sanotaan.

Parhaan juoksukengän valinta on minusta yksikertaista. Millä on hauskinta juosta, se on paras.* Kaikki muu on vähemmän olennaista nippelijuttua, myös se, että juoksu paljain jaloin ja todennäköisesti myös ”paljasjalkakengillä” on parin Nature-artikkelin, ja näin jälkiviisaana sanoen arkijärjenkin, perusteella jaloille terveellisempää kuin juoksu tavan lenkkareilla.

Oikein hyvissä oloissa olen mennyt silloin tällöin ihan paljain jaloin, mutta jo tavallisella hiekka- ja sorapintaisella tiellä on tuntunut mukavammalta, että jonkinlaiset kengät on jalassa. Jos juoksisin usein jossain rankemmassa maastossa, voisin kaivata jotain tähän asti testaamiani Fivefingersin malleja hiukan järeämpää kenkää. Jossainhan se raja jokaisella menee. Jo ihan tavallinen suunnistusrata suomalaisessa metsässä riittäisi varmasti taltuttamaan innokkaimmankin ”jokapaikan” paljasjalkailijan.

Sitten on vielä sellainen juttu, että Suomessa on talvi. Lainaan hyvää ohjetta ihan paljain jaloin juoksuun talvella: älä … Fivefingers Speedien kanssa olen tehnyt lyhyehköjä (40 min) lenkkejä 25 asteen pakkasessakin ilman sukkia, eivätkä jalat ole palelleet. Pidemmät lenkit kovassa pakkasessa ovat vielä kokeilematta. Epäilen kyllä, että loskakeli voi olla isompi ongelma kuin selkeä pakkaskeli (edit: loskakelejä tuli). Ehkä pitää hankkia talveksi hyvät varvassukat (ei puuvillaa; Injinjit?) tai jotkut Skora Formin tapaiset kengät, jos sellaisia joskus johonkin tulee ja raatsii ostaa.

* Jos jokin on hauskaa, niin sitten ihminen sitä myös tekee.

Miksi en osaa suunnistaa (linkki)

Tämän jutun kanssa tuli luokittelupulma, laittaako se henkilökohtaisempaan ja urheilupainotteisempaan vai tieteellisempään blogiin? Laitoin tieteelliseen, mutta, hei, tännehän voi laittaa linkin: tarina ”suunnistustyhmyydestä”.

Jukola 1981 – O-ringen 2000

Sataa vettä päähän. Ruotsissa tulvii. Tulee mieleen legendoja:

Kura-Jukolassa Hyvinkään Kytäjällä oltiin nöösipoikina. Ei juostu, mutta valvottiin ja paleltiin. Ilmapatja lähti kellumaan teltassa. Oli se hienoa (jälkeenpäin). Mitähän tapahtuu 2010 samoissa maisemissa? Innokkaasti ainakin on mainostettu Jukolaa jo pari vuotta moottoritien varressa.

O-ringenillä olen ollut vain kerran. Kävi tuuri (?): heti oli legendaarinen mutavuosi. Viisi päivää suunnistusta ja “satoi vain kerran” eli koko ajan yötä päivää. Teron makuupussissa oli etana. No, pääsi siellä diskoon ja sisätiloihin muutenkin ja joka päivä oli jälkiruuaksi lättyjä, hilloa ja kermavaahtoa mielin määrin (miks me Suomessa syödään niitä kengänpohjapannukakkuja)?

Photo credit: http://tinyurl.com/yqo7bl

Projekti Lipitikipitiloppetti

Edessä olisi ”laiskan miehen maraton” Lidingöloppet (30 km, joka ihan eri asia kuin 42.195 km; reitti on Lidingössä rankka, mutta silti). Nyt joutuvat omat opit tulikokeeseen. Ongelma on että kisaan on nyt se kaksi viikkoa, mutta ylivoimaisista syistä en ole kyennyt harjoittelemaan puoleen vuoteen ja lähtötaso oli hyvin heikko. Muutaman viikon olen sentään pystynyt säännölliseen lenkkeilyyn (toiseksi tärkein sääntö!) ja sitten ajoittain lenkkeilyn ilokin on palannut (tärkein sääntö!), joten ihan toivoton tilanne ei ole. Onneksi edessä ei ole maraton. Kun lenkit ovat olleet kuuden kilometrin mittaisia (”pitkä” lenkki kymmenen ja puoli), kolmenkympin kisa tuntuu aika urakalta. Sääntöjä 3-6 (tulossa) käytetään aiemmin kuin kaksi viikkoa ennen kisaa, joten ainoa vaihtoehto on sääntö seitsemän. Seiskasääntöönhän liittyy, että viimeisten kahden viikon aikana homman voi vain mokata, joten saa nähdä kuinka äijän käy. Raportoin etenemisestä (mokaamisesta?) tähän.

 

 

Numerolappuniksi

1. Normaaliin (?) talouteen kertyy helposti kymmeniä ellei satoja numerolappuja erilaisista kilpailuista. Numerolaput on jo useita vuosia painettu ovelalle paperille, jota ei saa revittyä vaikka oikein tosissaan yrittäisi. Kastumisenkin numerolaput kestävät hajoamatta.

2. Konttausikäiset tykkäävät rapisevista jutuista. Paperi on kauhean kivaa. Esimerkiksi lehtiä on mukava repiä. Märkää paperisilppua saa vaan sitten kaivella rapistelijan suusta. Joku voisi sitäpaitsi tykätä vielä lukea sitä lehteä.

Mistähän keksisi rapisevia papereita mitä saisi rauhassa pureskella, hmm? Haa!

(Erityisen kivoja ovat Jukolan viestin ankkuriosuuden numerot, jotka perinteisesti ovat iloisen keltaisia.)