Paljasjalkailua aloittelijoille (kuten minulle)

Minimalistijuoksuun pitää siirtyä vähitellen. Mutta ei niin, että siirtyisi ensin käyttämään hiukan aiempaa ohuempia juoksukenkiä, joissa on hiukan aiempaa maltillisempi kantakorotus. Siis ei.

Nimenomaan alkuvaiheessa on olennaista, että kengät ovat ihan tasapohjaiset ja niin ohuet kuin alusta sallii. Paras kenkä on kenkä jota ei ole: jos olosuhteet suinkin sallivat aloita harrastus oikeasti paljain jaloin.

Enkä tarkoita nurmikolla hissuttelua. Asfaltti on kelpo alusta paljasjalkailun opetteluun. Puolipehmeillä kengillä tai pehmeällä alustalla on liian helppo jatkaa vanhaa normilenkkikengillä opittua tekniikkaa. Paljain jaloin ja kovalla alustalla alkaa väkisinkin juosta oikealla tekniikalla.

Mutta varovasti: juokse minimaalikengillä ensin lyhyitä lenkkejä – minimaalisen lyhyitä. Jos olet tottunut juoksemaan paljon kilometrejä tavallisilla lenkkikengillä, paksukaisilla pitää aluksi juosta suurin osa lenkeistä – tai sitten vähentää viikkokilometrejään todella reilusti. Eihän se kivaa ole, mutta fiksua.

Pehmokengissä taantuneet pehmojalat vaativat perusteellisen totuttelun uuteen lajiin. Lihakset sopeutuvat nopeasti, mutta nivelillä ja jänteillä kestää kauemmin ja luilla vielä kauemmin. Voi kestää vuoden ennenkuin elimistösi on täysin sopeutunut minimaalisilla kengillä ja paljain jaloin juoksemiseen. Siis vuoden.

 

nopoles aka nosoles 6.1.2012

Mainokset

3 vastausta to “Paljasjalkailua aloittelijoille (kuten minulle)”

  1. dagarkvak Says:

    Tänään yo-kokeessa kysyttiin, onko lenkkareilla juoksu pahasta. Aine oli tosin englanti eikä terveystieto.
    http://www2.hs.fi/extrat/kotimaa/yo12kevat/1603/englanti_p.pdf

  2. nopoles Says:

    Toi kutitusjuttukin on aika jännä. Koneella voi kutittaa itseään, jos sen rakentaa tarpeeksi arvaamattomaksi (viivettä ja kutitukseen suuntaan satunnaisuutta). Jännä juttu on sekin, että ilmeisesti jotkut skitsofreniapotilaat pystyvät kutittamaan itseään.

    Mustia aukkojakin… toi englannin koe on varmaan kiinnostavampi kuin terveystiedon, biologian ja fysiikan kokeet yhteensä.

  3. nopoles Says:

    Hei, tämä on hyvä: Kuinka paljasjalkajuoksua EI kuulu aloittaa.


    -Etsi kovin ja silein alusta mitä löydät. Juokse.
    -Mutta juokse vain 200 metriä.
    -Tunnustele oloa seuraavana päivänä.
    -Jos kolottaa, ei hätää. Lepää kunnes ei kolota. Juokse uudestaan, nyt 100 tai 200 metriä enemmän. Toista.

    Vääränlainen kipu on merkki siitä että jokin meni pieleen. Juoksit esimerkiksi liikaa. (Mikä kohta ”200 metrissä” sinua hämmensi?)

    (Steven Sashen)

    http://xeroshoes.com/sandals-barefoot/how-not-to-start-barefoot-running/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggers like this: