Feelmaxin paluu

14.04.2012

Feelmax Osmat saapuivat. Testaan ja raportoin jahka ensin saan muutaman sata kilometriä Osmilla juostua (ottaa aikansa tällä tahdilla…) Toistaiseksi on vasta pari lenkkiä alla Feelmax toisessa jalassa ja Fivefingers toisessa.

Ensivaikutelmia kärsimättömille: tärkein, eli juoksutuntuma on näissä kohdallaan; kivat ovat! Jotain eroja Fivefingerseihin huomaan, mutta niin pieniä, että ne menevät hifistelyn puolelle. Uusien Feelmaxien leveä lesti vähän huolestutti kapeajalkaista etukäteen, mutta ainakaan toistaiseksi en ole havainnut mitään ongelmia.

(Kuvista alla huomaa miksi ylipäänsä etsin vaihtohtoja Fivefingerseille, varvasosia pitää paikkailla nilkkateipillä, kun hajoavat minulla niin nopeasti. Tiedän kyllä, että joillain Vibramit kestävät tuhansia kilometrejä. Veikkaisin että Feelmaxit kestävät minullakin vähän pidempään.)

Mainokset

Onefinger

13.04.2012

Is ”Vibram Onefinger” finally here?

A little early to say, but it seems possible, or even likely, that if you have always loved Vibram Fivefingers, you will love Feelmax Osma too.

So far I have done two test runs with Feelmax on one foot and Fivefingers on the other one. My first impression is that these two shoes are equally fun to run with. The ground sensation is a little bit different between the shoes, but the difference is very slight.

Vibram Fivefingers (Kso) on the left side and Feelmax Osma (new model 2012) on the left foot...

I’ll write a more complete review as soon as I have run a couple of hundred test kilometers* with Osmas.

*) A couple of 62.13712 miles for all you not using SI-standards…

Short checklist for Feelmax Osma:
-Minimal / minimalist / barefoot shoes? Definitely.
-Zero drop? Yes.
-Shock absorbance? No (or yes, but it is within your feet…)
-Thickness of the outsole? 2.5 mm (it really is thick by Feelmax standards, the outsole of some other models is 1.3 mm…)

Hiihtoa keskellä järveä

05.03.2012

Eilen Aulangonjärvellä olisi oikeasti ollut turhaa urautumista hiihtää uralla. Ura oli kyllä ihan hyvässä kunnossa, mutta se oli silti järven huonoin kohta luisteluhiihtoon (paikoin hiukan turhan sileäksi kulunut ja jäinen). Paras paikka oli missä vaan muualla järvellä. Hankikanto kesti hienosti.

Hankikanto oli kätevä myös siksi, että saatoimme lähteä kuusivuotiaan kanssa yhdessä lenkille. Kun toinen meni latua ja toinen piirteli taiteellisia kuvioita ladun vieressä, niin molemmat saivat mennä omaa vauhtiaan. Tässä I vielä malttoi pysyä ladulla…

…mutta seuraavaksi innostui kokeilemaan myös luisteluhiihtoa järven poikki (välillä ilman sauvoja, kun isäkin…):

Kotimatkalle lähdin sauvojen kanssa, mutta järvellä oli ollut niin kivaa (hyvän kelin lisäksi pilvettömällä taivaalla kirkasvalohoito-fuusioreaktori), että siellä piti vielä kerran käydä kiepsahtamassa ilman sauvoja:

Edellisestä vielä yksityiskohta, jossa GPS:n tallennusväli ei ihan pysynyt mukana; ympyröistä tuli monikulmioita (mittakaavana jotain tyyppejä kuvan vasemmassa ylänurkassa):

Liikkuvaa kuvaa (minun tekniikallani myötäpäivään kiertäminen sujuu hiukan luontevammin kuin vastapäivään – ja ympyrästä tulee myötäpäivään näemmä jostain syystä myös isompi).

Suksihiihtelyä

26.01.2012

Otsikon mukaisesta päivityksestä onkin jo tovi, sauvoitta hiihdon kausi alkoi tänään.

Hiihto on teknisesti niin monimutkainen laji, turha monimutkaistaa sitä enää sauvoilla (paitti jos ei muuten jaksa). Heitin sauvat jossain vaiheessa hankeen ja heti oli helpompaa. (Katso huomaatko kilometriajoista missä vaiheessa sauvat lensivät pois.)

Rannekello keskustelee avaruuden satelliittien kanssa niin, että jälkeenpäin voi tarkistaa hiihtolenkistä missä tuli mentyä, mitä vauhtia, paljonko oli nousua ja laskua… Kuka olisi arvannut 15 vuotta sitten, että tällaisia laitteita on käytössä edes joskus saati meidän elinaikanamme?

Minimalist poems

24.01.2012

Variations on a theme, a haiku and an end-rhymed poem:

Toes need no dropping
I am running in the snow
Blood circulation

//

Zero dropping,
I am hopping
through the snow.
Blood needs to flow.

Paljain jaloin juoksu talvella – fiktiota ja faktaa

08.01.2012

Mitenhän kävisi, jos vaikka joidenkin tyyppien sauna palaisi ja he juoksisivat pakkaskelillä umpihangessa useiden kilometrin matkan öisessä metsässä (välillä pysähdellen esimerkiksi lepäämään tai ampumaan susia…)? Jos näitä tyyppejä olisi vaikka seitsemän, niin paleltuisiko osa seitsemästäkymmenestä varpaasta amputointikuntoon?

Seitsemän veljeksen juoksu Impivaarasta Jukolaan on fiktiota. Faktoja paljasjalkajuoksusta pakkasessa on vaikea löytää. Ilmeisesti touhusta yllättävän helposti seuraa jotain muutakin kuin ohimenevästi nipisteleviä varpaita, koska kyllä kai sitä muuten useampi hullu suomalainen harrastaisi? Maailmalta ja internetistä löytyy joitain yksittäisiä raportteja paljain jaloin juoksemisesta oikeasti talvisissa oloissa, mutta tosi vähän. Varoituksen sanat ovat varmasti paikallaan.

Missä rajat ovat? En tiedä, enkä niin hirveästi halua kokeilla (ja vetäydyn vastuusta koskien kaikkea, jos joku muu tämän jälkeen haluaa).

Unohdetaan ensin kaikki asiaa monimukaistavat tekijät, umpihanki, loska, tuuli, karkea lumi, suolatut tiet ja alijäähtynyt vesi ja sellaiset – oletetaan selkeä pakkaskeli, puhdasta pehmeää lunta, mutta ei niin, että jalka uppoaa lumeen (aurattu ja hiekoittamaton tie tai vastaava) – ja vaatetta päälle niin, että muuten ei taatusti tule kylmä, jalkaterät vain ovat alttiina pakkaselle ja jalkapohjat lumelle.

Näillä oletuksilla viiden minuutin spurtti kolmenkymmenen asteen pakkasessakin on varmasti turvallista (sellaista lienen joskus tehnyt). Luulisin myös, että vartin lenkki viiden asteen pakkasessa ei ole vaarallista, jos ei pysähtele ja ihmettele, vaan pysyy liikkeessä. Entä 15 minuuttia 15 asteen pakkasessa? En tiedä. Veikkaisin, että se on siinä rajoilla, että jalkapohjiin alkaa helposti tulla ainakin pinnallisia paleltumia ja jälkeenpäin vesikelloja.

Pakkasessa paljain jaloin juoksemisen isoin riski on, että se ei välttämättä tunnu oikein miltään ja silti touhussa voi vahingoittaa itseään – jalat muuttuvat tunnottomiksi ja elimistön varoitusmerkit vaimentuvat nopeasti. Pinnalliset paleltumat eivät ollenkaan välttämättä ole jälkeenpäinkään yhtään kipeitä, joten nekään eivät varoita lähtemästä pöljäilemään uudestaan.

Aika tutkimatonta näyttäisi olevan myös, missä määrin kylmässä paljain jaloin juoksemiseen voi tottua ja fysiologisesti sopeutua. ”…olivatpa he ennen, vallattomina poikina, useinkin sotkeilleet kinoksia paljainjaloin, tunnit pitkät.” Tunnit pitkät? Onko mahdollista juosta tunteja umpihangessa ilman vakavia paleltumia? En tiedä. Onko A. Kiven tietämys ihmisen fysiologista samalla tasolla kuin tietämys susien käyttäytymisestä…?

Pakkasessa pakenevat veljekset (sen lisäksi, että pysähtyvät ampumaan niitä susia) lepäävät kesken pakomatkan ja seisoskelevat lumisella kalliolla. Ei kannattaisi. Hypotermian riski kasvaa suuresti kaikesta pysähtelystä. Kaksi tyypeistä aina myös ratsastaa, ei ehkä kannataisi sekään, vaikka hevonen alla vähän lämmittää ja omin jaloin liikkuessa uhkaavat paikalliset paleltumat. Ihmisen lämmöntuotto pelaa paljon tehokkaammin niin kauan kuin pysyy liikkeessä. Huonosti käy äkkiä, jos melkein alastomana jää pakkasessa seisoskelemaan. Susihukkaa ei tarvitse talvisessa metsässä pelätä, mutta lämmönhukkaa kyllä!

Offtopiciksi menee, mutta pakko kirjoittaa: Seitsemän veljeksen antama kuva susista (ja mitähän siellä olikaan karhuista?) on ärsyttänyt minua aina. ”Verijanoinen” susilauma jahtaa yöllä lumihangessa juoksevia ihmisiä? Joopa joo, ja sitten pelastutaan ampumalla ja haavoittamalla yhtä sutta. Just. Yhtä uskottavaa kuin, että jos koiraisä, emo tai jokin niiden pennuista haavoittaisi itseään piikkilankaan niin muut perheen jäsenet hyökkäisivät oitis ”murharähisten” sen kimppuun, ”tempoelesivat kappaleiksi” ja sitten ”riuhtoen atrioitsisivat”.

Joo, joo, romaanin sudet ja lumihankijuoksu pitäisi tietysti ymmärtää vertauskuviksi ihmisen elämässään kohtaamista vaaroista ja koettelemuksista, mutta en halua ymmärtää. Jos Seitsemän veljestä muilta osin on realistinen romaani, niin ei eläinten käyttäytymistä tarvitsisi kuvata päin seiniä. Susia on muutenkin tölvitty, pelätty ja tapettu ihan tarpeeksi. Kuinkahan asenteisiin on vaikuttanut se, että suunnilleen jokainen koululainen on pistetty lukemaan romaanista tämäntasoista ”luontokuvausta” (ja kun on luettu, on pidetty koe).

Suomeksi kiitos

07.01.2012

Nyt on hyvä tilaisuus yrittää vakiinnuttaa harrastuksen terminologiaa ja keksiä hyviä suomenkielisiä ilmaisuja juoksemiselle (ja kävelemiselle ja seisoksimiselle) paljain jaloin ja kengissä, joiden kanssa olo tuntuu mahdollisimman paljon samalta kuin oikeasti paljain jaloin. Millä nimellä kutsua kenkiä (ja sandaaleja), joissa ei ole jalkaa tukevia tai ohjaavia rakenteita eikä iskunvaimennusviritelmiä ja joiden pohjat ovat hyvin ohuet tai muuten ovelasti sellaiset, että paljasjalkafiilis säilyy? Entä tämä kenkien olennainen ominaisuus, että kantapää on yhtä matalalla kuin päkiä; englanniksi termi on zero drop, mikä olisi yhtä sähäkkä ilmaisu suomeksi?


Toiseksi parhautta

09.12.2011

Vibram fivefingers kso

Kso:t tulivat. Laitoin tämän jutun otsikoksi ensin että ”Parhautta”, niin hyvin Kso:t jalkaan solahtivat ja niin hyviltä ensimmäisissä koetassutteluissa tuntuivat. Muutin otsikkoa, koska Fivefingersin Speed-malli pärjäsi perusteellisemmassa testissä omalla kohdallani paremmin. Testaajien pienen määrän (N=1…) vuoksi, tuloksesta ei kuitenkaan voi vetää yleistyksiä. Veikkaisin, että sellaisen juoksijan mielestä, jolla on keskiverto tai leveä jalkaterä ja joka asuu jossain huitsin kaliforniassa tms, Kso on yhtä hyvä tai jopa parempi kuin Speed. Jos jalkaterä on kapea, Speedin saa nauhojen ansiosta istumaan Kso:ta paremmin. Jos asuu Suomessa ja on talvi, Speed voittaa Kso:n pitävämmällä pohjakuviollaan.

Olennaismmassa asiassa eli juoksutuntumassa en Speedin ja Kso:n välillä yhtä aikaa kokeiltunakaan huomannut mitään eroa. Hyvältä tuntuivat ja hyvin tuntui aina mitä tassun alla oli (Speedien ja Bikiloiden samanaikaisessa vertailussa huomasin eroa).

Black/orange/black

Uudet kengät :)

Talvisissa oloissa Kso on hiukan liukkaampi kuin Speed, niin kuin vähäisemmästä pohjakuviosta saattaa arvata. Eteenpäin niillä kuitenkin yleensä pääsee ihan hyvin; Paljasjalkatyylillä liukkaus haittaa vähemmän kuin kantapääharpalla.

Ensimmäisellä lenkillä Kso hiersi! Ihan vähän, mutta kuitenkin niin, että huomasi. ”Ei kai siinä mitään, niinhän uudet kengät usein tekevät”? Kyllä, mutta olen tottunut siihen, että Fivefingersit eivät hierrä. Ne pitää voida ottaa kaupan laatikosta ja lähteä saman tien kahden tunnin lenkille. Speedien ja Bikiloiden kanssa olen toiminut alkuinnostuksessa juuri niin eikä mitään hiertymiä tai muuta vaivaa ole tullut.

Vff kso ja speed. Nuolen kohdalta hiersi vähän.

Hiertymä vahvistaa ajatustani, että kengännauhat ovat hyvä keksintö. Kengän hiertymän aiheuttanu Kengän hiertymän aiheuttanutta kohtaa (kuvassa) ei saa tarranauhalla kiristettyä. Jalkani mallia ”siro 43” pääsi luultavasti hieman liikkumaan kengän sisässä. Nauhoilla kengän voi paremmin hienosäätää poikkeuksellisen kapeallakin jalkaterälle sopivaksi. Toisen tarranauhan lisääminen lähemmäksi kengän kärkeä voisi ajaa saman asian kuin nauhat.

Kso-Speed -testilenkkejä on tostaiseksi takana kymmenkunta ja yhtä kivoilta tuntuvat edelleen molemmat kengät. Kso:stakaan ei ole tullut ensimmäisen kerran jälkeen hiertymiä. Lumi ei ole ollut tänä talvena ongelma (kyllä, lunta on ikävä) ja tuntuu, että on ihan sama kummat Fivefingersit on jalassa. Mallien välisestä vertailusta olen siirtynyt testaamaan miten Fivefingersit yleensä toimivat näin epämääräisissä talvioloissa (vuosi sitten pääsi testaamaan niitä kunnon talvioloissa).

(Viimeksi päivitetty 27.12.2011)

Kso-testi jatkuu keväällä…

29.1.2012 ei jäänytkään kevääseen: tuli kunnon talvi ja hyvinhän kso:t pitävät ja muuten pelaavat, kun on alla pakkaslunta. Testaan samalla myös eri kombinaatioita eri keleillä näistä: ei sukkia, Feelmax-sukat ja Injinji-sukat (kaksi eri mallia). Saa nähdä riittääkö tällaisesta näpertelystä kerrottavaa kokonaiseksi artikkeliksi asti.

Holménin kolumni paljasjalkajuoksusta

07.12.2011

Tutkijatohtori, maratonin euroopanmestari Janne Holménin kirjoitukset ovat minusta parasta mitä Juoksija-lehdessä on viime vuosina ollut. Uusimmassa numerossa Holmén puntaroi paljasjalkajuoksua (Holmén 2011).

Ennen tarkempaa pureutumista kolumniin, otan heti kärkeen esiin yhden juoksukengän valintaan liittyvä tekijän, jota Holmén ei artikkelissaan käsittele: paljain jaloin tai minimaalikengillä juokseminen voi olla hauskempaa kuin tavallisilla lenkkikengillä tai tavallisilla kilpakengillä.

Holmén kirjoittaa suhtautuvansa myönteisesti ja olevansa periaatteessa samoilla linjoilla paljasjalkaideologian kanssa. Holmén itse on juossut aina enemmän tai vähemmän ohutpohjaisilla kengillä ja mainitsee myös, ettei tiedä yhtään huippujuoksijaa, joka käyttäisi harjoittelussaan kenkävalmistajien järeimpiä malleja.

Kenkien muoviset tukipalat Holmén alkoi eräässä vaiheessa uraansa veistellä kengistä pois, niin että tukea ei jäänyt jäljelle nimeksikään. Aivan minimaalisia kenkiä Holmén ei kerro kokeilleensa. Iskunvaimennusta on Holménin mukaan kengissä aina hyvä olla, enemmän tai vähemmän juoksijasta ja alustasta riippuen. Holmén kirjoittaa myös, että asvaltilla iskunvaimennetut kengät ovat varmasti nopeammat. Tätä tukee epäsuorasti tietysti se, että tiettävästi kaikki huippumaantiejuoksijat Abebe Bikilan jälkeen ovat käyttäneet tossuja, joissa on ainakin jonkin verran iskunvaimennusta.*

Mikä kolumnissa jää käsittelemättä, on että pehmusteet ja iskunvaimennuspalat voivat olla samalla myös jalkaa ohjaavia rakenteita – ja ovat olleet juuri sitä käytännössä kaikissa juoksukengissä viimeiset kolmekymmentä vuotta. Kantakorotus on mielestäni tärkein yksittäinen syy, miksi jalka ei pääse toimimaan tavallisissa juoksukengissä niin kuin pitäisi. Sijoittamalla pehmusteita kantapään alle paksummin kuin päkiän alle, askel ohjautuu kantapää edellä maahan tulevaksi. Järeimmät lenkkikengät ovat melkein pakottaneet kantapään maahan ensiksi ja estäneet (välittömän…) kivun vauhdikkaassa ja jyrkkäkulmaisessakin kantapään tömäytyksessä maahan.

Ohuimpien kilpakenkien ja paksuimpien minimaalikenkien ero on pieni, mutta helposti määriteltävissä: minimaalisessa kengässä kantapää on yhtä matalalla kuin päkiä (”zero drop”). Veikkaisin, että huippumaratoonarillekaan ei ole mitään hyötyä kenkävalmistajien kaikkiin kilpakenkiinkin ymppäämästä kantapääkorotuksesta (tarkemmin ajatellen: katso kommentti). Päinvastoin, kantapääkorotuksen takia saattaa jäädä hyödyntämättä se viimeinen millin kymmenesosa akillesjänteen kapasiteetista.

Holmén kirjoittaa ”…avojaloin ja piikkikengissä juokseminen ovat lähimain yksi ja sama asia […] akillesjänteet joutuvat lujille…”. Sanoisin, että akillesjänteet (ja kaikki muutkin paikat) joutuvat piikkareissa lujille lähinnä, koska piikkarit jalassa juostaan yleensä lujaa (ja koska piikkareissa on ne piikit). Pidän hyvin mahdollisena, että paljaat jalat tai minimaaliset juoksukengät vähentävät akillesjänteen loukkaantumisriskiä tavallisiin juoksujalkineisiin verrattuna.

Akillesjänne venyy tasapohjaisilla kengillä juostessa enemmän kuin kantakorotetuilla, mutta niin sen pitääkin! Akillesjänne on jousi, joka antaa juoksuun vauhtia ja jousi pitää virittää ennen laukaisemista. Voimakkaalla kantapääaskelluksella juostessa akillesjänne ei ehdi virittyä täyteen mittaansa. Lisäksi jänne saa tärähdyksen joka askelella aivan omituisessa asennossa.

Edellinen ei tietenkään tarkoita, että paljasjalkailuun siirtyvät olisivat immuuneja rasitusvammoille. Holmén hyökkää olkiukkoa vastaan teilatessaan väitettä, että ”vammojen syynä ovat nykyaikaiset juoksukengät ja että nämä vammat katoavat heti, kun kengätkin katoavat”. Jokainen tietämäni ohje paljasjalkajuoksuun siirtymiseen korostaa varovaista alkua nykyaikaisiin juoksukenkiin tottuneille. Akillesjännevaivat eivät vaikuta olevan minimalisteiksi siirtyneiden juoksijoiden tyyppivaivoja, mutta tietyntyyppiset rasitusmurtumat ovat; mahdollisesti koska pehmeisiin ja tukeviin kenkiin tottuneissa jalkaterissä luut sopeutuvat hitaammin uudenlaiseen rasitukseen kuin lihakset ja jänteet.

Holmén suosittaa varovaista paljasjalkajuoksua pehmeillä alustoilla. Jos paljasjalkailua on vasta aloittelemassa, olen samaa mieltä, mutta vain puoliksi: varovaisesti kyllä, pehmeällä alustalla ei! Jos on tottunut juoksemaan kantakorotettujen kenkien tuudittamana väärin (pitkällä harpalla kantapään maahan voimakkaasti tökäten), tätä väärin juoksemista voi pehmeällä alustalla jatkaa paljain jaloinkin. Kova alusta auttaa uuden tekniikan oppimista, koska silloin kantapään tömäyttäminen maahan jyrkässä kulmassa sattuu.

Holmén kirjoittaa, että paljain jaloin juoksu ei ole luonnollista asvaltilla, mutta paljain jaloin juoksu on kai luonnollista kivillä ja kallioilla – ja ne ovat kovempia kuin asvaltti. Jalkaterä oppii toimimaan kulloisenkin alustan mukaisesti. Liebermanin ym. (2010 – katso myös supplementary information 5) mukaan paljain jaloin juoksemaan tottuneilla jalkoihin kohdistuva rasitus on jopa pienempi kovalla alustalla kuin pehmeällä, joskaan mitattu ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.

Mitä tässä tapahtuu a) juostaan b) kävellään c) sinnitellään paikoillaan epävakaassa asennossa?

Paljasjalkailuun pitää siirtyä vähitellen, mutta ei niin, että siirtyisi pikkuhiljaa ohuempiin ja ohuempiin pohjiin. Siis ei. Nimenomaan alkuvaiheessa on olennaista, että kengät ovat mahdollisimman minimaaliset (tai niitä ei ole). Vähittäinen siirtymä tulee siitä, että juostaan minimaalikengillä aluksi vain vähän kilometrejä. Jos on tottunut juoksemaan isoja määriä tavallisilla lenkkikengillä – eikä halua tiputtaa viikkokilometrejään lähelle nollaa – paksukaisilla pitää aluksi juosta suurin osa lenkeistä. (Ongelma voi olla, että se ei tunnu enää kivalta…)

Holménin mukaan tukevat kengät voisivat olla paras valinta 120-kiloiselle sohvaperunalle. Sitä mieltähän yleensä kaikki ovat, että tukeva juoksija tarvitsee tukevat kengät. Olen eri mieltä siinä tapauksessa, että tukevuudella tarkoitetaan myös vahvaa kantapääkorotusta. Pehmusteita raskastekoinen juoksija tarvitsee enemmän (joskin maailmalla on myös 120-kiloisia paljasjalkahörhöjä, joilla kulkee hyvin), mutta eikö juuri raskastekoiselle juoksijalle ole normaaliakin tärkeämpää, että jalka tulee maahan oikessa asennossa?

Paljon toistettu ohje on käyttää hitaammassa juoksussa vaimennetumpia kenkiä ja nopeammassa vähemmän vaimennettuja. (”Tietenkin”?) Myös Holmén ehdottaa laatuharjoituksiin kevyitä kilpakenkiä ja peruslenkkeihin kohtuullista iskunvaimennusta. Kun tätä nyt miettii, niin mikä logiikka siinä oikeastaan on? Eikö vauhdikkaammissa harjoituksissa jalkoihin kohdistuva rasitus ole suurempi ja iskunvaimennusta siksi tarvita enemmän? Kilpailuissa tarvitaan kengältä keveyttä keveyden vuoksi, mutta niissäkin lisätystä iskunvaimennuksesta voi olla hyötyä, koska luontainen iskunvaimennus voi heikentyä, kun jalkaterän lihakset väsyvät kovassa rasituksessa.

Juoksin itse aikanaan kaikki kilpailut ja (harvinaiset) kovavauhtiset harjoitukset pelkistetyimmillä kilpakengillä mitä löysin (tuppasivat tunkemaan kilpakenkiinkin muovihärpäkkeitä ja erivärisiä EVA-palikoita). Uudella juoksu-urallani (versio 2.0) siirryin ensin tekemään lenkit kilpakengillä ja – heti ensimmäisen Fivefingers-kokeiluni jälkeen – paljasjalkakengillä. Myös kaikissa kilpailuissa aloin saman tien käyttää samoja minimaalikenkiä. Olisinko ollut asvaltilla käydyissä kilpailuissa nopeampi, jos jalkojen alla olisi ollut vähän enemmän tavaraa kuin kaksi milliä etyylivinyyliasetaattia plus ulkopohjat? Ehkä. Mutta kilpailuissakin minulla on ollut minimaalikengillä aiempaa hauskempaa. Kilpajuoksu tuntuu tietysti fyysisesti pahalta Fivefingerseissäkin, mutta meno on niillä vähemmän väkinäistä ja hallitumpaa, erityisesti alamäkitekniikkani tuntuu parantuneen huisasti.

(C) O’Dwyer, S.

Vauhtini juoksu-uralla numero kaksi ei vielä päätä huimaa verrattuna juoksu-uraan numero yksi, saati verrattuna Holméniin, mutta nousussa ollaan (hiukan kehäraakkina sairauden jäljiltä, mutta vailla force majeure -esteitä harjoitteluun).

Nopoles (entinen nuorempi tutkija, 21 minuuttia Holménia hitaampi maratoonari)

* Vibram, hoi! Tänä vuonna jo 24 kenialaista on juossut maratonin alle 2.07 (Hannus 2011). Luultavasti useimmat heistä eivät ole pitäneet mitään kenkiä jalassa ennen teini-ikää. Sponssatkaa yksi näistä tyypeistä käyttämään Fivefingersejä.

Viitteet:

Hannus, M. 2011: Pakka sekaisin Keniassa. Juoksija 7, Tulospörssi: 3.

Holmén, J. 2011: Paljasjalkajuoksuko ratkaisu kaikkiin ongelmiin? Juoksija 7: 37-38.

Lieberman, D. E., Venkadesan, M., Werbel, W. A., Daoud, A. I., D’Andrea, S., Davis, I. S., Mang’Eni, R. O. ja Pitsiladis, Y. 2010: Foot strike patterns and collision forces in habitually barefoot versus shod runners. Nature 463: 531-535. PDF: artikkeli + supplementary information

Sinun tahtosi ei ole sinun (toksoplasma, osa 2)

22.11.2011

Osa 1: Kissoja jotka rakastivat rottia.

…This lack of self-control I fear is never ending, controlling, I can’t seem to find myself again*

Mitä ihmettä tarkoittaa vapaa tahto. Vapaa mistä?

Miltä tuntuisi, jos vapaa tahto katoaisi? Joku epämääräinen ajatus voi tulla mieleen, että silloin tuntisi olevansa kuin robotti tai sätkynukke, jota jokin ulkopuolinen ohjailee.  Mutta eihän se niin mene. Jos jokin ohjailisi sinua vastoin tahtoasi, silloinhan sinulla nimenomaan olisi vapaata tahtoa vaikka kuinka. Tahtoisit tehdä jotain muuta kuin mitä sinut laitetaan tekemään. Et vain onnistuisi toteuttamaan tahtoasi.

Entä sitten tilanne, jossa joku tai jokin määräilisi – ei vain mitä teet – vaan mitä tahdot tehdä? Miltä se tuntuisi? (Mieti viisi sekuntia.)

Sopivaan paikkaan aivoihin elektrodien avulla ohjattu sähkövirta saa rotan tuntemaan mielihyvää. Toisista kohdista aivoja rottaa voidaan kutittaa viiksistä, vasemmalta tai oikealta. Palkitsemalla rottia mielihyvällä siitä, että ne kääntyvät kulkiessaan aina siihen suuntaan miltä puolelta tuntevat viiksiensä kutisevan, tutkijat saivat rotat kulkemaan kauko-ohjaimen avulla aivan mitä reittiä tahtoivat (koska rotat tahtoivat samaa) (Talwar ym. 2002).

Onko kauko-ohjattavan rotan tahto vapaa? Taatusti siitä ainakin tuntuu, että se saa tehdä vapaasti mitä tahtoo.

Kauko-ohjattavan rotan tahtoa määrää rottaa ohjaavan tutkijan tahto, mutta mitä jos rotan tahtoa määräisikin olento, joka ei itse (tietoisesti) tahtoisi mitään? Toksoplasma on sellainen.

Toksoplasma on yksisoluinen eliö, sen tahtomiset ovat hyvin yksinkertaisia. Toksoplasman vaikutuksesta rotan tahto muuttuu: se tahtoo mennä kohti kissanhajua eikä lujaa karkuun niin kuin ennen loistartuntaa. (Katso söpö video kissasta ja rotasta.) Meneekö toksoplasman saanut rotta kissan luokse omasta vapaasta tahdostaan? Jos ei, niin kenen tahdosta sitten?

Tahdon muuttajan ei tietenkään tarvitse olla juuri aivoihin asennettu elektrodi tai niihin pesiytynyt loinen. Mikä tahansa muutos aivoissa voi vaikuttaa tahtotiloihin;  aivoistahan kaikki tahtomiset lähtevät, eikö? Aivovaurio aivokuoren etuotsalohkossa voi aiheuttaa senkin, että kaikki tahtominen muuttuu samanarvoiseksi, et tahdo mitään tiettyä asiaa sen enempää toistakaan, ja siksi yksinkertaisimpienkin päätösten teko voi muuttua suunnattoman vaikeaksi.

Mistä voisit itse tietää onko tahtosi vapaa? Tahtomisiisi voi vaikuttaa ihan kaikki mikä vaikuttaa aivoihisi, sisäpuolelta tai ulkopuolelta.  En keksi mitä sellainen käsite kuin vapaa tahto edes voisi tarkoittaa (uudelleen: vapaa mistä?). Varmaan joku pöpö on ollut aivoissa sillä, joka on mennyt koko jonninjoutavan sanaparin keksimään…

* Linkin park: Crawling

Viite:

Talwar, S. K., Xu, S., Hawley, E. S., Weiss, S. A., Moxon, K. A. ja Chapin, J. K. 2002: Rat navigation guided by remote control: Free animals can be ‘virtually’ trained by microstimulating key areas of their brains. Nature 417: 37-38

Fivefingers Speed vs. Bikila ls

10.11.2011

Tämä vertailu tulee vähän jälkijunassa. Olen kyllä kirjoitellut tänne aiemmin kokemuksia Fivefingerseistä, mutta keksin vasta nyt, että kahta eri mallia voi kokeilla yhtä aikaa (jalkoja on kaksi, nerokasta).

Fivefingers Speed ja Bikila ls

Päällimmäinen kenkä voitti testin kolmen millin erolla.

Nyt sitten tiedän mallin tarkkuudella, mikä on mielestäni paras juoksukenkä, mitä olen tähän mennessä kokeillut. Erikseen kokeiltuna en ollut huomannut Fivefingersien kahden mallin juoksutuntumassa mitään eroa. Yhtä aikaa kokeiltuna eron huomasi – pienen, mutta kuitenkin sellaisen, että sokkotestissäkään tuskin olisi vaikeuksia tietää kummassa jalassa on kumpi (kokeilin tietysti molemmin päin).

Menee vähän hifistelyn puolelle, mutta Speedien kanssa meno oli lähempänä paljain jaloin juoksua kun Bikiloiden kanssa. Molemmat kengät ovat äärimmäisen mukavat, mutta se pieni hieno tunne maasta jalkojen alla on Speedeissä parempi. Ero korostuu alamäissä ja nopeammassa vauhdissa.

Piti oikein miettiä mistä ero tulee. Pohjat ovat ihan samannäköiset. Molemmat kengät taipuvat iloisesti ja notkeasti miten päin vaan. Pohjan paksuus on sama – paitsi että eipäs olekaan! Kun tarkkaan kokeilee, tuntee Bikiloissa päkiän kohdalla jotain pehmustetta. Tosiaan, netistä löytääkin raportin, jonka mukaan Bikiloihin on lisätty välipohjaan on päkiän kohdalle 3 mm polyuretaania, mutta Speedeihin ei, vaikka niin valmistajan sivulla sanotaan.

Parhaan juoksukengän valinta on minusta yksikertaista. Millä on hauskinta juosta, se on paras.* Kaikki muu on vähemmän olennaista nippelijuttua, myös se, että juoksu paljain jaloin ja todennäköisesti myös ”paljasjalkakengillä” on parin Nature-artikkelin, ja näin jälkiviisaana sanoen arkijärjenkin, perusteella jaloille terveellisempää kuin juoksu tavan lenkkareilla.

Oikein hyvissä oloissa olen mennyt silloin tällöin ihan paljain jaloin, mutta jo tavallisella hiekka- ja sorapintaisella tiellä on tuntunut mukavammalta, että jonkinlaiset kengät on jalassa. Jos juoksisin usein jossain rankemmassa maastossa, voisin kaivata jotain tähän asti testaamiani Fivefingersin malleja hiukan järeämpää kenkää. Jossainhan se raja jokaisella menee. Jo ihan tavallinen suunnistusrata suomalaisessa metsässä riittäisi varmasti taltuttamaan innokkaimmankin ”jokapaikan” paljasjalkailijan.

Sitten on vielä sellainen juttu, että Suomessa on talvi. Lainaan hyvää ohjetta ihan paljain jaloin juoksuun talvella: älä … Fivefingers Speedien kanssa olen tehnyt lyhyehköjä (40 min) lenkkejä 25 asteen pakkasessakin ilman sukkia, eivätkä jalat ole palelleet. Pidemmät lenkit kovassa pakkasessa ovat vielä kokeilematta. Epäilen kyllä, että loskakeli voi olla isompi ongelma kuin selkeä pakkaskeli (edit: loskakelejä tuli). Ehkä pitää hankkia talveksi hyvät varvassukat (ei puuvillaa; Injinjit?) tai jotkut Skora Formin tapaiset kengät, jos sellaisia joskus johonkin tulee ja raatsii ostaa.

* Jos jokin on hauskaa, niin sitten ihminen sitä myös tekee.

Testissä Saucony Hattori

07.11.2011

Vibram FiveFingers Bikila Ls ja Saucony Hattori

Tiivistelmä: Saucony Hattorit ovat kivat kengät, mutta eivät yhtä kivat kuin Vibram Fivefingersit.

Ei iskunvaimennuselementtejä eikä tukia – hyvä. Aidot ”nollapudotuskengät”, kantapää ei ole korkeammalla kuin etuosa – hyvä! Pohja 1.3 senttimetrin paksuinen – aika hyvä…

Testasin ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen jotain muita juoksukenkiä kuin Fivefingersejä (1). Miksi, mitä vikaa Fivefingerseissä on? Ei mitään muuta kuin, että ne alkavat tulla vähän kalliiksi (2). Viimeisimmät Fivefingersit sain kuukaudessa paristakin kohtaa puhki (3).

Hattoreilla juostessa tavaraa jää jalkapohjan ja maan väliin aika vähän, mutta kuitenkin kahdesta kolmeen kertaa enemmän kuin Fivefingerseissä. Eron huomaa siinä, että vaikka Hattorit ovat notkeat kengät ja taipuvat nätisti ihan rullalle, voimaa Hattorien taivutteluun tarvitsee selvästi enemmän kuin Fivefingersien taivutteluun.

Taipuisuus Vibram FiveFingers Bikila Ls ja Saucony Hattori

Kävellessä Hattorit olivat mukavat, tosi mukavat. Tosin jos Hattoreilla käveli pitkään (esimerkiksi aamulla akvaariokauppaan ja sitten illan kirjamessuilla) ne alkoivat tuntua hiostavilta. Tein aluksi lenkkejä Hattori toisessa jalassa ja Fivefingers toisessa (kuvat yllä, huomaa Fivefingersien teipillä paikatut varpaat). Kenkien eron kyllä huomasi, ei tarvinnut muistella kummassa jalassa olikaan kumpi.

Fivefingersien kanssa tuntuma alustaan oli parempi. Korostetuin ero oli alamäissä ja nopeammassa vauhdissa, Fivefingersit olivat ketterämmät ja hauskemmat. Kenkien välisen eron myös kuuli, Hattoreista kuuluu klompsis, hyvin hiljainen klompsis, mutta kuului kuitenkin. Sateisella asvaltilla Hattorit hiukan lipsuivat maakosketuksen loppuvaiheessa. Sauconyn paksummat pehmusteet sopisivat paremmin maantietä selvästi rankempaan maastoon, mutta siihen käyttöön kenkin ulkopohjaa ei ole ollenkaan tarkoitettu, saati Suomen talveen. Sauconyn pisteitä pudottaa myös pohjakuvio, joka kerää pieniä kiviä, ei hyvä suomalaisella soratiellä.

Saucony ei vielä ihan luota loppuun asti jalkaterän omaan toimintaan; Hattorin holvikaareen on laitettu ylimääräinen vaahtomuovin palanen. Ensimmäinen reaktioni oli, että pois vaan tuommoinen, mutta tämä ei kai olisi kovin hyvä kenkätesti, jos alkaisin heti veistelemään uusia kenkiä puukolla… Ei se pala ehkä kauheasti vaikuta, mutta selvä kauneusvirhe se on (hiertymä palasesta tuli yhdellä lenkillä).

Hattorien kiskominen jalkaan oli melkoista taistelua. Ajan kanssa kenkä alkoi mennä jalkaan helpommin, mutta hankalammat ne edelleen ovat kuin Fivefingersit. Saattaa tosin olla, että kokeilemani pari on hiukan liian pieni (en ole sovittanut isompaa kokoa).

Hattorien ulkonäkö jakoi mielipiteet kahtia (N=2). Omasta mielestäni Hattorit olivat alkuun kamalan rumat, mutta ajan kenssa kengät ovat alkaneet näyttää oikeastaan aika päheiltä. Luulin, että kenkien värit ovat musta ja lime ja ”slime” on hassu kirjoitusvirhe, mutta kyllä paketin kyljessä luki värin kohdalla blk/slm… Jos väriä olisi päässyt valitsemaan, olisin ottanut punamustat.

On tämä metkaa kun niin olemattoman ohuet ja kevyet kengät kuin nämä Sauconyt alkavat tuntua ainakin tällaiseen peruslenkkeilyyn hivenen turhan järeiltä ja kankeilta. En usko, että Fivefingersien varvastaskut ovat se ratkaiseva juttu, vaan olisi mahdollista tehdä kevyet, ketterät ja kestävät ”onefingersit”. Sellaisia ei vaan vielä tietääkseni ole.

Sateen jälkeen - Saucony Hattori ja nilkkateipillä paikattu Vibram FiveFingers Bikila Ls

Mitähän seuraavaksi testaisi?

Merrellin paljasjalkamalleissa on hivenen paksumpi pohja kuin Fivefingerseissä, mutta ne eivät välttämättä olisi pöllömpi vaihtoehto varsinkaan rankempaan maastoon. Sovitinkin Trail gloveja, mutta jalkaholvin kohdalla oleva muovi tuntui oudolta (sitä paitsi olisin halunnut ”Amazon”-väriset enkä löytänyt niitä mistään…:) Kauppaan jäivät toistaiseksi Merrellit, mutta ehkä Road glove -malli pitää testata sitten kun se tulee myyntiin.

Feelmaxeissa on Fivefingersejäkin ohuempi pohja. Feelmaxeja ei vaan ole pitkään aikaan saanut mistään. Feelmax Pankat olen kävellyt puhki ja paikannut moneen kertaan teipillä, pohjan ohuuteen (1.1 mm) nähden Feelmaxit ovat silti olleet uskomattoman kestävät. Feelmaxin juju on käyttää pohjissa patentoituja ”avaruusaineita”. Feelmaxin paluuta 2012 ja erityisesti juoksuun suunniteltua Osma-mallia (2.1 mm pohja) odotellessa…

Feelmax 2012: Osmaa lienee pakko testata lenkkeilyyn, Kuuvat ovat aika uniikit saappaat, uudet Pankat tarvitsisin työkengiksi…

Kaikkea muutakin kivaa tuntuu ilmaantuvan markkinoille 2012. Kannattaa pitää silmällä sellaisia kenkävalmistajia kuin Altra ja Stem  ja isommista merkeistä New Balance’ia (nolla-nolla -sarja). Kenkävalmistajien ei tarvitse olla huolissaan paljasjalkakengistä, kyllä niistäkin kalliita saa, laitetaan vaan materiaaleiksi lampaannahkaa, vuohennahkaa ja muuta laatutavaraa (Skora).

Vai pitääköhän sittenkin seuraavaksi palata juurille ja hankkia seuraavaksi Fivefingers kso:t? Ne ovat minulta vielä kokeilematta, vaikka ne joidenkin mielestä ovat ne ainoat oikeat alkuperäiset, joita paremmaksi ei ole vielä pistetty. Pidän kyllä siitä, että kengissä on kengännauhat, mutta nippelijuttujahan nauhatkin ovat. (Vai ovatko? Kso:t testissä.)

Testaan näitä Sauconeita nyt vielä sen verran, että saan selville niiden kestävyydenkin (täydennän sitten vielä tätä raporttia). Lisäys: kävely- ja työkengiksi päätyivät, jopa bilekengiksi, mutta ei lenkkikengiksi.

Yhteenveto: Vibram Fivefingersejä kuvailin ihan ensimmäisen kokeilun jälkeen, että olo on kuin oravalla, kun niillä menee. Sama olo jatkuu edelleen! Saucony Hattoreja voisi kuvailla, että niiden kanssa juostessa olo on kuin oravalla, jonka jalkapohjiin on liimaantunut ylimääräinen pahvinpala (aika ohut ja joustava pahvinpala, mutta pahvinpala kuitenkin).

(1) Olisi kiinnostavaa joskus kokeilla ihan tavallisia lenkkareita. Mutta ei vielä…

(2) On niitä tietysti kalliimpiakin harrastuksia kuin juoksu ohkaisilla kengillä. Jos ostaisin kymmenen paria Fivefingersejä vuodessa siihen menisi noin 900 euroa, mihin muuhun saman rahan voisi käyttää? Auton erityiskilpiin esimerkiksi (VFF-55 olisi hyvä)… Saman 900 euroa saisi ehkä nippanappa autostamme, mutta mihin ne rekisterikilvet sitten laittaisi, jos ei olisi autoa…?

(3) Fivefingersien heikko kohta omassa käytössäni on peukku- ja etuvarpaan kohdilla, kangas on kulunut nopeasti puhki (kynsien tarkka leikkaaminen ja pyöristäminen ei ole auttanut). Toisaalta Fivefingersien hinnat ovat tulossa kyllä alaspäin. Samoin joitain malleja mainostataan uudenlaisilla saumoilla ja varpaiden tpu- (muovia) vahvikkeilla. Fivefingers kso treksportteja pitää ehkä kokeilla…

Miksi en osaa suunnistaa (linkki)

09.10.2011

Tämän jutun kanssa tuli luokittelupulma, laittaako se henkilökohtaisempaan ja urheilupainotteisempaan vai tieteellisempään blogiin? Laitoin tieteelliseen, mutta, hei, tännehän voi laittaa linkin: tarina ”suunnistustyhmyydestä”.

På språng mot Lidingöloppen 2012, 2013, 2014, …

06.10.2011

Alkunarina

Pieleen meni Lipitiloppetti 2011. Lidingössä on niin paljon juoksijoita, että lähdöt on porrastettu. Tuhat tyyppiä lähtee aina kerrallaan ja olin vasta neljännessä ”joggilähdössä”, joka lähti puoli tuntia ensimmäisen jälkeen. Kolme tuhatta juoksijaa lähti samalle reitille jo aikaisemmin. Ajattelin ettei se olisi mikään ongelma, mutta oli se.

Aloitin rauhallisesti, tai rehellisemmin sanoen hiljaa. Ensimmäisen kympin lähestyessä kone alkoi lämmetä  ja aloin oikein nauttia menosta (eli menin vieläkin hiljaa, mutta tällä kunnolla se sallittakoon)… Itseluottamus oli kunnossa, lisää vaan kierroksia pikkuhiljaa ja sitten viimeisellä kympillä vielä lisää… Vaan kuinkas sitten kävikään, kapeita polkuja riitti  (onko niitä aina ollut näin paljon?)   ja eteen sumppaantui hitaampia juoksijoita aiemmista lähtöryhmistä. Aika monta kilometriä maltoin odotella: ”rauhassa vaan, kyllä tässä ohi ehtii”. Mutta ei ehtinyt!

Oli pakko alkaa ohitella kiihdyttelemällä ja rynnimällä puoliksi metsän kautta (ursäktä!) Välillä pääsi menemään vapaasti jokusen sata metriä, mutta juuri kun sopiva juoksurytmi alkoi löytyä, edessä oli taas koko polun leveydeltä selkiä. Puolimatkan paikkeilla ongelma vielä paheni, eikä helpottanut ennen kuin oli myöhäistä.

Loppupätkän legendaarisen Abborrbackenin vedin sitten kaikki riskirajat ylittäen. Siinä ei tietenkään ollut mitään järkeä, kun kävellenkin (polvista käsillä tukien) olisi päässyt jyrkässä mäessä käytännössä samaa vauhtia. Mietin kumpi tuska on suurempaa, fyysinen vai henkinen piloille menneestä kisasta ja tulin siihen tulokseen että henkinen. Jatkoin tungoksessa juuri eteeni näkemättä ylivauhtia alamäkeen ja – löin varpaan kiveen ja lensin pöpelikköön.

Heti ylös tarkistamaan vauriot. Kumma kyllä, ei  juuri naarmuakaan missään. Entä se kolahtanut varvas? Murtuikohan se? Haittasi ainakin viimeisiä turhautuneita yrityksiä vauhdinpitoon. Tämäkin vielä.

Gospelbändin mairea lällätys ärsytti.

Fivefingersien varpaiden väliin tarttui ohituksessa pitkää heinää, mutta en jaksanut enkä ehtinyt irrottaa.

Apinan raivolla.

Maali.

Pois.

Jatkotarina

(-: Mahtavaa! Hyväksi on muuttunut tilanne urheilussa ja elämässä, kun tällaisesta marisen. ”Ei pääse ohi kun toiset juoksevat liian hitaasti”? – just. Eipä tässä tosiaan ole mitään syytä olla pettynyt. Onhan tuloskin sentään yli vartin parempi kuin viime vuonna ja yli puoli tuntia parempi kuin toissa vuonna. Ennätyksistäni olen kaukana, mutta on se aivan upeaa päästä vuosi vuodelta parempaan kuntoon seitsemän vuoden aina vaan pahentuneen sairastelun jälkeen (ehkä laitan siitäkin tarkemmin joskus tänne). Sitä paitsi olen nyt hurahtaneempi juoksuun kuin koskaan (-:

En sitä paitsi ole ikinä ollut häävi mäkijuoksija ja nyt olen korostetun huono erityisesti ylämäissä ja on pakko myötää, että kisa kaatui osin myös mäissä möngertämiseen. Juuri ylämäissä olisi kyllä ollut monta kertaa tilaa ja aikaa ohitella, mutta olin niissä yhtä hidas tai vielä hitaampi kuin kaikki muutkin. Alamäissä olen mielestäni parantanut paljon, kiitos minimaalijalkineiden. Perinteinen iskunpaikkani kilpailuissa on ollut aina heti ylämäen jälkeen (siinä moni ehkä ihan huomaamattaan höllää hetkeksi). Nyt huomasin uuden iskun paikan heti alamäen jälkeen. Pystyin aiempaa paremmin käyttämään vauhtia hyväksi ja jatkamaan samaa rullausta vielä hyvän matkaa mäen jälkeen. Jyrkät alamäet kilpavauhtia olivat silti liikaa. Mutkittelin ja olin koko ajan tarkkana, ettei askel karkaisi yhtään harpaksi, mutta lyhyt askel vaati voimakasta jarruttelua eivätkä reisiparkani olleet tottuneet ihan sellaiseen. Pahempaa kangistumista ei tullut, mutta ei  sista milen  ihan niin ketterästi sujunut kuin olin toivonut.

Mitenkäs tästä eteenpäin? Omia vahvuuksiaan on aina kivampi kehittää kuin omia heikkouksiaan. Alamäkiin voisin satsata, kun ne ovat lähteneet alkaneet uudella tekniikalla tuntumaan aiempaa mukavammilta. Pitäisikö tehdä alamäkivetoja? Onko sellaisia olemassa? Alamäkien pulma on tietysti, että niiden toisella puolen on ylämäkiä. Ylämäissä tarvitsisi voimaa. (Voima on heikko kohtani…) Juoksun herkkyys ei saisi kärsiä, joten voimaa pitäisi hankkia lajinomaisesti (ylämäkivetoja siis pitäisi…, uh,  ehkä sitten kesällä vähän…), mutta ei saisi vetää liian kovalla teholla niitä vetoja (vanha virhe). Tasamaallakin voi kyllä nostaa tehoja, jos siltä tuntuu, crescendona tietysti niin tottuu samalla matkaan – niin ja sitten kisoja. Ehkä pitää ensi vuonna hönkäistä taas se maraton (justhan minä 1998 viimeksi…) – joku mahdollisimman tasainen, kiitos –  ja lämmin!

(Tulipas intoilua; kunhan nyt ensin kävisi lenkillä enemmän…)

Fifteen million toes…

30.05.2011

…learning how to play. Let there be rrruuunnn


Nämä tulivat tänään. Nyt lenkille… (jatkan juttua kun olen tullut takaisin…  jatkoin kommentteihin: alustavaa testailua Bikiloista)


Fortyfingers… etsi kuvasta: 1. aidot Speedit, 2. väärennetyt Speedit, 3. aidot Bikila LS:t, 4. väärennetyt Bikila LS:t (joo-o, kaikki neljä…) ja 5. aidot varpaat.

Noita punamustia myytiin aiemmin Speedeinä, mutta nyt ne ovat näemmä Bikiloita – ehkä siksi, että Speed on tuntematon Fivefingers-malli Amerikan markkinoilla*. Sekä aidot italialaiset että feikkivibramit tehdään kyllä Kiinassa, mutta niissä voi silti olla ratkaisevia eroja.


Minimaalisia jalkineita: Vibram Fivefingersejä, aitoja ja vääriä, ja Feelmaxit mallia Panka. Lenkkikenkinä olen käyttänyt Vibrameja; Feelmaxit ovat olleet lähinnä työkenkinä ja yleensä silloin kun en halua herättää huomiota väärästä syystä. Vibramien erilliset varvastaskut vievät helposti päähuomion olennaiselta eli pehmusteiden ja tukien puuttumiselta. Olen kyllä alkanut arvostaa ihmisen jalkaterää aiempaa enemmän eivätkä Fivefingersit enää näytä omissa silmissä niin hassuilta kuin aluksi. Feelmaxeissa on myös kaikki olennainen – eli ei juuri yhtään mitään!  Täytyy silti myöntää, että varpaiden laittaminen omiin lokeroihin tuo vielä yllättävän mukavan lisän ohutpohjaiseen kenkään; maankamarasta saa napattua vielä hippusen paremmin kiinni.

* Ovelaa pihdata Speedejä Amerikan mantereelta, nyt harrastajat siellä ovat innoissaan uudesta hienosta keksinnöstä: kengännauhoista… ;)

Lenkkilintupinnat, osa 2

10.04.2011

Joutsenten kaklatuksesta taivaalla tuli mieleen tämä hieno harrastus, lenkillä havaitut lintulajit. Tästä lähtee:

ke 14.3.2012 korppi (45)
su 28.8. tikli (44)
ma 22.8. kanahaukka (43)
la 20.8. palokärki (42)
pe 22.7. punarinta (41)
ke 22.6. rantasipi (40)
la 11.6. käki (39)
ke 1.6. punavarpunen, närhi, hömötiainen ja sirittäjä (38)
la 28.5. satakieli, tervapääsky, haarapääsky ja pensaskerttu (34)
su 22.5. tiltaltti (30)
la 21.5. kiuru (29)
la 14.5. pajulintu ja kirjosieppo (28)
pe 13.5. silkkiuikku (26)
to 12.5. käpytikka (25)
ke 11.5. kalatiira ja laulurastas (24)
pe 29.4. sepelkyyhky (22)
ti 19.4. naurulokki, naakka, viherpeippo, västäräkki, harakka, punakylkirastas, peippo ja kottarainen (21)
la 16.4. fasaani ja räkättirastas (13)
ti 12.4. keltasirkku ja kalalokki (offtopic: vesiliskoja ladulla, tästä lisää myöhemmin…) (11)
la 9.4. mustarastas, sinisorsa, telkkä, varis, talitiainen ja varpunen (9)
ke 5.4.2011 laulujoutsen, sinitiainen ja pikkuvarpunen (3)

Tenfingers

08.02.2011

Lisäys 8.3.2011:  Pieni K ja isot kengät (kuva otettu 6.3.)

Zen ja iPodi

06.01.2011

Joulupukki toi iPodin. Nätti on ja pieni. Tiede ja tekniikka menevät lujaa; jos joku olisi parikymmentä vuotta sitten halunnut todistaa vierailleensa ufossa, olisi iPodin tai Ericssonin kaltaisen kapistuksen esittely hoitanut asian mainiosti. Jouluaattona kuuntelin musiikkia silmät kiinni niin, etten meinannut malttaa aloittaa perinteiden vaatimaa kirjojen lukemista ja wiener nougat’n syömistä. Hifistelin vielä ja vaihdoin (hienon muotoilun pilaten) iPodiin ”oikein kossin kuulokkeet” (ne on kai hyvät).

Kasettisoitinaikana olin muutaman kerran kokeillut juosta luurit korvilla, mutta en silloin touhuun tykästynyt. Joulupäivänä menin sitten testilenkille tämän aika lailla siromman vekottimen kanssa.

Kivaa oli. Tunti meni kuin huomaamatta, mikä on aika paljon tämän hetkisellä kunnolla. Lenkillä on joskus väistämättä tylsää ja silloin musiikki epäilemättä erityisesti auttaisi. Miksi en siis käyttäisi sitä useamminkin täyttämään lenkkien (toivottavasti joskus taas…) pitkiä tyhjiä hetkiä?

Vastaan, että juuri siksi! Lenkillä pitää olla välillä tylsää. Muuten ei välillä ole niin hienoa. Kontrastia olla pitää!* Varmaan otan jatkossakin joskus vekottimen mukaan lenkille, mutta luulen, että säännöllisesti en. Toisinaan lenkillä pulppuaa ajatuksia kuin itsestään. Kun olen jostain syystä ollut pitkään juoksematta, olen tajunnut sitten taas lenkillä, miten ajattelussakin on ollut pitkä kuiva kausi.

Huomasin, että korvissa soiva musiikki ei ajattelua haittaa (tämän kirjoituksen runkokin muotoutui olennaisin osin päässä valmiiksi joulupäivän lenkillä); ajattelun puolesta luureja voisi pitää päässä vaikka aina.

Vapaus olla ajattelematta on kuitenkin yhtä olennaista lenkillä kuin vapaus ajatella; ja ajatuksettomuus on mahdotonta musiikin kanssa. Musiikki on kovaa kamaa aivoille, jostain syystä mitä ei vielä hyvin ymmärretä (Sacks 2007). Tiedosti sitä tai ei, jotkut palikat aivoissa ajattelevat musiikkia niin kauan kuin se soi.

Juoksu on oma zazen-harjoitukseni (Warren 2003), eikä zazenkaan onnistu rock-konsertissa.

Juostessa saa olla ajattelematta mitään, mutta ei ole pakko. Mitään ei ole pakko. Paitsi juosta**. Ajatuksia tulee, typeriä ja hyviä, ja niitä saa tulla. Joskus on tylsää, joskus on hienoa. Joskus on tuskaa***, joskus on hurmosta. Homman nimi ei kuitenkaan ole tavoitella ihmeellisiä elämyksiä. Niitä voi tulla ja kiva niin, mutta sitten matka jatkuu. Homman nimi on vain juosta.

Mitä musiikkia sitten kuuntelin testilenkillä? Tietysti sitä mitä pukki toi! Joulupukki oli ladannut iPodiin valmiiksi sata biisiä. Vielä mahtuu monta sataa. Seuraavaksi lisään ipodiin varmaan puhelimeni rajalliseen muistiin valikoituneet biisit, niitä olen aina välillä luureilla kuunnellutkin, joten niistä olen varmaan pitänyt: AC/DC: Dog eat dog, Adam and the ants: Dog eat dog, Ted Nugent: Dog eat dog, Nirvana: Aneurysm, The Clash: Know your rights (live), Cranberries: Zombie, Hedningarna: Min Skog, U2: Where the streets have no name ja kolme punk coveria, joiden esittäjistä en ole varma: House of the rising sun, Seasons in the sun ja I would walk five hundred miles. (Päivitys: myöhempi biisivalikoima.)

* Mikään adjektiivi ei tarkoita mitään ilman vastakohtaansa.
** Ei ole pakko juosta, jos ei halua, mutta on pakko haluta.
*** Kilpajuoksua harrastaneet ovat kokeneet kovaa juoksemisen piinan, mutta myös ilon, joka lisääntyy niistä hetkistä, jolloin ei tarvitse juosta kovaa; voi esimerkiksi juosta hiljaa, tai olla vaan. (Catch 22: se joka pitää juoksemisesta on hullu kilpailija, eikä hänen olisi pakko juosta; se joka ei pidä, ei ole hullu ja hänen on pakko.)

Viitteet:
Sacks, O. 2007: Musicophilia: tales of music and the brain. Alfred A. Knopf. New York, Toronto.

Warren, B. 2003: Hardcore zen: punk rock, monster movies and truth about reality. Suom. 2006 L. Lahdensuu: Hardcore zen. Basam books.

Terve metsä terve loinen

14.11.2010

Aulangolla hakataan parhaillaan metsää suhteellisen reippaalla kädellä. Okei, Aulanko on puistometsä ja sellaisena puolustaa hienosti paikkaansa. Sitä en vaan jaksa kestää, että metsien hakkuuta perustellaan niiden terveydellä. Mikä logiikka siinä on? Että ilman hakkaamista metsät sairastuvat ja kuolevat pois? Tiedoksi vaan, jos metsät olisivat syntyneet vuorokausi sitten, niin metsänhoito olisi keksitty aika tarkkaan kymmenesosa sekuntia sitten – ja metsien todelliset ongelmat olisivat alkaneet vasta sen viimeisen kymmenesosasekunnin aikana*.

Aika perusteellinen väärinkäsitys luonnon pelisäännöistä on myös se, että tuholaisten takia ”hoitamattomat” metsät olisivat vaaraksi ”hoidetuille”. Vaikka kaikki muut metsät kuin hyvin hoidetut mäntyviljelmät hävitettäisiin, eivät mäntyjen tuholaiset häviäisi mihinkään. Päinvastoin, niillä olisi kissanpäivät. Pelkkää ruokaa joka puolella. Tuholaisten aiheuttamat massatuhot ovat mahdollisia vain puupeltojen kaltaisissa äärimmäisen yksinkertaisissa systeemeissä. Yhtään monipuolisemmassa metsässä linnut ja parasitoidit pistiäiset pistelevät puiden tihulaisia poskeensa riittävästi niin, etteivät niiden määrät pääse ikinä karkaamaan käsistä.

Terveessä metsässä on terveitä loisia, jotka pitävät puiden tuholaiset kurissa.

 * Okei, dinosaurukset tappaneen ja auringon pimentäneen meteoriitin (tapahtui viitisen tuntia sitten) aiheuttamia ongelmia voi kyllä verrata metsänhoidon aiheuttamiin. Voi tietysti olla, että hivenen tässä liioittelen – mutta kyllä se aika tömäys oli!

Vibram winter solution?

16.10.2010

Tie kutsuu – Fivefingers Speed

Varvassukat varvaskenkiin – ten toes socks

Lisäys 19.12.2010: Oikea talvi tuli, miten kävi varvaslenkkeilyn?

Mikä ei tapa, se sattuu pirusti

30.09.2010

Hurraa!

Ei mitään pulmia Lidingössä, mitä pelkkä harjoittelu ei ratkaisisi :)

Parikymppiä meni ihan ketterästi, mutta sista milen töpöteltiin kokovartaloväsymyksessä. Parikymmentä minuuttia sentään lähti viime vuotisesta tunteellinensiilitoipilaskisasta, mutta – huipulle on pitkä matka, jos haluaa rock’n’rollata.

Jutun otsikko on napattu matkan varrelta t-paidasta. Tällä tavalla huonossa kunnossa tämä touhu sattuu kyllä selvästi vähemmän kuin jos olisi hyvässä kunnossa – lyhyeen loppuisi meno, jos juoksisin niin, että tosissaan tuntuu pahalta.

Maalikuva

Vastaus kuva-arvoitukseen

15.06.2010

Ensivaikutelma: parhaat juoksukengät mitä minulla on ollut ikinä.
-Hankala laittaa jalkaan? Kyllä.
-Koomisen näköiset? Kyllä.
Mutta: olo on kuin oravalla kun näillä menee.

Neljä kuukautta myöhemmin.

Kuva-arvoitus

13.06.2010


Mikä tästä on mennyt?
Aika: tänään, paikka: Pyynikki

Suksihiihdon suosio kasvanut

08.02.2010

Suksihiihdon suosio on lyhyessä ajassa jopa kaksinkertaistunut arvioivat asiaa tuntevat lähteet. Kuluvana vuonna suksiuralla on nähty ilman sauvoja kaikkiaan jopa toista hiihtäjää.

Omat viimeisimmät nopolesit (päivämäärät ovat ihan oikein; en ole millään kerennyt aiemmin laittaa blogiin)

26.3.2009 11:00 H Aulangonjärvi. K selässä tasatyöntöä 13+6 min – välissä K ison kiven juureen ja pörräystä ilman sauvoja 13’26. Kerros pehmolunta. Sykkeet k.a. ja max: 137 (152), 147 (151), 148 (156). Aurinkoista ja tuulista, yöllä ollut 15 pakkasta. 1½ km 19 min + 2½ km 13 min

2.4.2009 10:30 Tervaniemi. Välillä sauvat käytössä, välillä ei – miten huvitti (n. 2/3 ilman). Aukeimmat järvenselät jäisiä, varjopaikoissa yöpakkaset tehneet hyvän hankikannon. Kaksi valkoista joutsenparia valkoisella lumella, a (meni aika samaa vauhtia). 11½ km 55 min

Lenkkivihoista tutkittua, olen ollut huhtikuussa suksilla 1996, 1998, 2005 ja 2009. Hiphap huu! Sitten tähän vuoteen:

Su 17.1.2010 12:05 Aul järvi. r, i ja k, -10 C. Kierros ilman sauvoja. Aina pitää kokeilla, että muistaa: suksihiihto on hauska laji. 4 km 20 min.

Kollektiivisia klompsukenkäharhoja

25.01.2010

Nuorten suosimat ohutpohjaiset kengät saavat fysioterapeutin harmistumaan. Jos kenkä on niin ohut, että sen saa kierrettyä melkein rullalle, niin jalka lipsuu linttaan. Jalka putoaa väärään asentoon, polvi ja lonkka kiertyvät, ja tulevaisuudessa nivelkuluma on todennäköistä…” (Saastamoinen 2010)

Voi niitä nuoria kun eivät kuuntele Asiantuntijaa. Entä lapsiparat, jotka kirmaavat kesällä kokonaan ilman kengänpohjia (paljain jaloin), saati jossain Afrikassa ympäri vuoden. Miten niiden jalkojen täytyykään olla lintassa ja polvien ja lonkkien toivottomilla venkuroilla…

Minulla lääkäri diagnosoi lapsena löysän nilkan. Ihmisillä on taipumus nähdä mitä odottivat näkevänsä ja ajan lääketieteellinen teoria ilmeisesti oli, ettei sellaista lasta oikein olekaan, jonka nilkoissa ei olisi jotain vikaa. Lääkäri määräsi kalliit ikävät puiset klompsukengät. En pitänyt niitä kuin kai kaksi kertaa eivätkä järkevät vanhemmat pakottaneet. Hyvin ovat nilkat toimineet ja kestäneet juoksukilpailujakin…

Tarinan jatko kuvaa, kuinka vahva taipumus nähdä, mitä odottaa näkevänsä on. Minulle ilmeisesti selitettiin lapsena nilkan ”ongelma” hiukan huonosti lattajaloiksi. Luulin sitten neljännesvuosisadan, että lattajalat minulla on; oikeasti oli hiukan korkea jalkaholvi. Olisihan se omin silmin pitänyt nähdä, että jalat eivät ole yhtään latuskat, mutta kun vaikka laiturilla jalanjälki ei näyttänyt latuskaiselta, sitä jotenkin ajatteli että jalka ei kai sitten ollut tarpeeksi märkä.

Samalla kun selvisi, että ei ole lattajalkaa, urheilukaupan testeissä mitattiin nilkassa ”ylipronaatiota”*… Melkein kaikkien nilkoissahan on jotain vikaa, liikaa pronaatiota tai liian vähän… Juoksukenkiin tarvitaan erilaisia tukia ja virityksiä joka suuntaan… Iskunvaimennuksessakaan ihmisen jaloista ei ole juostessa mihinkään… Kenkiin tarvitaan myös superpaksut pehmopohjat…

* Voi olla niinkin, että ylipronaatio oli todellinen ongelma, joka johtui juuri niistä pehmustetuista kengistä – nilkkä vääntyi, kun jalka yritti epätoivoisesti tuntea missä se maankamara oikein on!

Lähde:
Saastamoinen, T. 2010, haastattelu: Jäske, U.: Jalkakipu voi hellittää pienellä vaivalla: ohutpohjaiset kengät saavat fysioterapeutin harmistumaan. Hämeen sanomat 13.1. s. 12.

Kansanterveys ja talvihallit

22.12.2009

Mordillo

Energiasyöppö talvihalli rakennettiin Helsinkiin; Suomen suurin maalämpökeskus, aurinkopaneeleita… rakentamisluvat kymmeneen pientuulivoimalaan… (Virta 2009). Pääsylipun ostamalla pääsee kuka vaan harrastamaan liikuntaa. Mikäs se sellainen talviliikuntahalli olisikaan, jossa etusija olisi aina ammattilaisilla? (Vihje: esimerkiksi Hämeenlinnassa sellaisessa on 1730 (sic!) ”alkoholilain mukaista anniskelupaikkaa” (Virtanen 2009)).

Virta, T. 2009: Sisällä talven ihmemaassa. Yhteishyvä 11: s. 60-63.
Virtanen, J. 2009: Jäähalli on anniskelukeidas: paluu päihteettömyyteen voisi merkitä suomalaisen huippujääkiekon loppua. Hämeen sanomat 22.12., s. 17.

Mummojen laji

01.12.2009

McDougall (2009) tekee legendaa rarámuri-intiaaneista – ja myös urbaanimman maailman parhaista juoksijoista… joista monet ovat varsin kaheleita… mutta poikkeuksetta rakastavat lajiaan. Vielä enemmän legendaa kehittyy, kun parhaista parhaat onnistutaan houkuttelemaan samaan kilpailuun rarámurien kotikentälle Meksikon Kuparikanjoniin.

Rarámurit eivät venyttele tai käytä lisäravinteita ja heidän juoksujalkineensa ovat äärimmäisen pelkistettyjä (video – ei mitään klompsukenkiä). Lapsena intiaanit pelaavat juoksuleikkiä, jossa osanottajien tasoeroja tasoittaa pallon potkiminen vauhdissa varsin rajussa maastossa. Aikuisena (vauhti-) leikittely jatkuu ja matkat pitenevät – touhu muuttuu melkoisen rankaksi ulkopuolisen silmin. Juoksukilpailut ovat bileitä ja samalla rituaaleja, joiden ansiosta ei tarvitse sotia. Hyvä idea, rauhoittaa kummasti, kun ensin juoksee vuorokausitolkulla pitkin ja poikin kanjoineita. Juoksemisen lisäksi rarámurit myös juopottelevat paljon, mutta en nyt tiedä onko se niin hyvä idea.

Rarámureilla naisten juoksukisat ovat lyhyitä (60-80 km) ei siksi, että naiset olisivat huonompia, vaan koska välillä on imetettävä vauvoja. Pitkän matkan juoksu on tasa-arvoinen laji: naiset ovat yhtä hyviä (tai parempia) kuin miehet. Eikä ikäkään paljon paina kun matkaa laitetaan tarpeeksi, jo tavallisella maratonilla 64-vuotiaat vaarit ovat edelleen yhtä hyviä kuin 19-kesäiset junnut (häviävät yhtä vähän 27-v. eliitille).

Naiset ovat hyviä kestävyysjuoksijoita- vanhat ovat hyviä kestävyysjuoksijoita – ihminen yleensä on hyvä kestävyysjuoksija (Bramble ja Lieberman 2004). Olemme loistavasti sopeutuneita pitkään hitaaseen juoksuun. Juoksijoita viehättää ajatus, että pitkän matkan juoksuun erikoistuminen on ollut ratkaiseva sopeuma ihmisen evoluutiossa (Holmén 2009; tarkempia kommentteja ja hieno video).

Juoksua satoja kilometrejä putkeen autiomaassa ja vuorilla? Huh, rauhoitutaanpa nyt toviksi ja eläydytään hetkeksi arkisen ahertajan elämään, työhevosen, joka nyt vaan sattuu harrastamaan maratoneja ja triathloneja ja pakertaa työkseen kansainvälisiä menestyskirjoja (Murakami 2009). Tälle tavalliselle tallaajalle jo sadan kilometrin juoksukilpailu ottaa lujille fyysisesti, ja henkisesti pitkään vielä jälkeen päinkin.  ”Menin läpi kiviseinän. Sen jälkeen minun ei tarvinut ajatella. Tai tarkemmin, ei ollut tarvetta tietoisesti ajatella, ettei ajattelisi.”

Acknowledgements: Pauli löysi ja lainasi McDougallin ja Murakamin kirjat. Pitihän ne sitten ostaa omiksikin.
Disclaimer: Ei, en ole harkinnut siirtyväni ultramatkoille.

Viitteet:

Bramble, D. M. ja Lieberman, D. E. 2004: Endurance running and the evolution of Homo. Nature 432: 345-352.
Holmén, J. 2009: Uimareita vai juoksijoita: Esi-isillä oli kiire raatojen luokse. Juoksija 9: 38-39.
McDougall, C. 2009: Born to run: The hidden tribe, the ultra-running, and the greatest race the world has never seen. Profile Books Ltd, Lontoo. 287 s.
Murakami, H. 2009: What I talk about when I talk about running: A memoir. Vintage books, Lontoo. 180 s.

Lisäys 28.1.2010: video – kohdan 5 min 19 s hidastus on hieno.

Kirjailijan kuolema

09.10.2009

Matka on jonnekin tuloa ja jostakin kaikkoamista, tai kun se on pitkä matka, on se vain matkaa.” (1)

Veikko Huovinen hallitsi julkisuuden, toisin sanoen piti oman ja perheensä elämän visusti siitä poissa. Novelli ”Tytöt” on yllättävä poikkeus, siitä saa kurkistuksen kirjailijan työhön ja perhe-elämään:

”…töitä ei synny, olemisella ei ole katetta… Kuitenkin ounastelen työtuureja. Kun on loppuun asti tympeytynyt omaan saamattomuuteensa  ja lukenut hajamielisesti ja torkkunut typerissä kuvitelmissaan, silloin sitä taas suuttuu itseensä, istuu itsepäisesti koneen ääressä eikä lähde pois, vaan tappelee ensimmäiset rivit, ensimmäiset sivut. Pääasia kunhan jotain tulee aluksi, mitä vain…” ”Pojat kikattavat ja puhuvat pehmoisia…” ”Ovikello rämähtää…” ”…ulkona portailla hurjassa tuiskussa seisoo puolikymmentä tyttöä. Joukosta erkanee yksi…” ”tajuan hänen puheestaan aluksi vain jotain sellaista, että hän ihailee minua.” ”Sekunnin sisällä olen tietoinen, että vaimo ei ole kotona… eteisessä haisee paistettu pakastekala… olen tuotannossani ehkä antanut itsestäni sellaisen kuvan kuin olisin jokseenkin leikillinen ja pianpa pikkunokkelakin mies… parta on ajamatta ja olen harmaa ja pölhön näköinen…” (2) – taiteilijaelämän ”glamouria” kerrakseen…

Toinen omaelämäkerrallinen poikkeus on vanhan miehen surutyö ”Pojan kuolema”. Tässäkin kirjailija tuli esille vain kirjansa kautta, eikä antanut haastatteluja.

Kirjailijat ovat varmasti kyllästyneitä siihen, että heidät samaistetaan luomiinsa hahmoihin kuten Veikko Huovinen Konsta Pylkkäseen. Onhan Huovinen varmasti laittanut ”maailman menoa vähän laajemmasta näkökulmasta katselevan” hahmon suuhun paljon omia mietteitään, mutta osaa Huovinen katsella maailmaa myös vaikkapa Havukka-aholla vierailevien tutkijoiden Ojaston ja Kronbergin akateemisesta näkökulmasta. Hamsterin hahmoon voisin kuvitella paljon kirjailijaa itseään:

nähdessään tuiskun nousevan illaksi, hän on varannut puoli kiloa savustettua, tummaa kestomakkaraa… Hän leikkaa puukollaan tai repii hampaillaan isoja palasia makkarasta ja syö… Sitten hän röyhtäisee ja murisee itsekseen jotakin valjaskoirille annettavasta kapakalasta. Viimein hän etsii vaatekaapin nurkasta geneveripullon ja nauttii sitä korttelin tai tuopillisen… Pullollinen kestää kaksi talvea, joten nuo korttelit tai tuopilliset eivät ole kovin vetäviä.” (3)

Laiska ihraveijari, siittiö ja tunturipöllöt –
suosikkikohtiani Huoviselta ja muilta.

1) Huovinen, V. 1965: Valmismatka. Talvituristi s. 59
2) Huovinen, V. 1969: Tytöt. Mikäpä tässä s. 160-165
3) Huovinen, V. 1957: Hamsterit s. 12

Projekti Lipitikipitiloppetti 2.0

02.10.2009
Kuva 2009, ai miten niin tunteet pinnassa? ( http://tinyurl.com/ycpcbw3 )

Ai miten niin tunteet pinnassa?

Maaliin!

Ensimmäiset kymmenen kilometriä olin yhtä hymyä. Helppoa. Maisemat, sää, yleisö – kaikki upeita. Maltoin olla hötkyilemättä. Nyt ei tarvitse juosta täysiä.

Kympin jälkeen jalat alkoivat jo väsyä… aika pian.

Viimeiset kaksikymmentä kilometriä – no, ajattelin, että tämä on hienoa sitten jälkeenpäin. Vauhti hiipui koko ajan loppuun saakka, suunnilleen joka kilometri edellistä hitaampi (gepsistä voi tutkia tarkemmin, sain lainaan sellaisen).

Pian jalat olivat niin kipeät, että alamäet eivät enää menneetkään hyvin. Piti satsata ylä-; koko matka juosten! Abbobackenia menin silmät kiinni ja alkoi oikein itkettää. Höh, tämä on kuitenkin vaan juoksukisa, miten näin voi tunteet puskea pintaan? No, ehkä ei tarvitse analysoida ja selitellä itselleen tai muille.

Ei kisa siihen loppunut. Viimeiset neljä kilometriä on pitkät niin. 27 km kohdalla soi Foo fighters ja joku porukka tsemppasi hurjasti juoksijoita vaaleanpunaisten vappuhuiskujen kanssa. Taas liikuttui ja jaksoi liikkua hetken sen voimin. Näin amatööri voi ja saa ottaa lisäpotkua oman pään ulkopuoleltakin.

Kaksi kilometriä kestää kauan, jos siihen menee vartti.

Viimeistä ei lasketa, joten tämä on viimeinen kilsa (juoksijan logiikkaa).

Sippaaminen on eri asia, nyt on vaan jalat ihan poikki. Kiri.

Nojausta polviin, mitali. Au. Pripsiä, mustikkasoppaa – kisassa ehti suolakurkkuakin. Au. Båten avgår, mennään, bamsemumseja matkalta.

[Nostin jutun täältä. Ei noihin kommentteihin saa kuviakaan – ja on tämä uuden viestiketjun arvoinen!]

Lidingöloppet

(C) S

Kaikkieipävoipa

24.09.2009

Mietin viikko-pari sitten lenkillä:

mitä tarkoittaa kaikkivoipa? Mitä se voi?

Perinteinen probleemi ensin: voiko kaikkivoipa tehdä niin ison kiven, ettei jaksakaan tönätä sitä?

Toinen perinteinen: voiko kaikkivoipa tietää etukäteen kaiken mitä itse ikinä tekee (ja eikö se ole mahdottoman tylsää?)

Helpompi(?): voiko kaikkivoipa muuttaa menneisyyttä? Rukoillaanko sellaista? *

Menneisyyden muuttaminen on yllättävän kinkkistä, jos mennään nyt(?) potkaisemaan pientä kiveä joka oli jossain kaksisataa vuotta sitten, ei esimerkiksi ketään meistä ei olekaan olemassa, nyt.

Tai ei oikeastaan tarvita edes kahtasataa vuotta. Riittää jos tönätään jotain atomia sekunti sitten.
Sittenkään esimerkiksi ketään meistä ei ole olemassa. Nyt. Jotain ensin hyvin samanlaisia tyyppejä on kyllä tietysti, mutta matkalla kohti tyystin erilaista tulevaisuutta. Ei tule vaikkapa samoja lapsenlapsia, ei.

* Lisäys 22.10.2009. Luulen, että useimmat ajattelevat, että menneisyys on betonissa, sitä ei käy muuttaminen. Ainoa syy märehtiä menneisyyttä on tulevaisuudessa, jos vaikka onnistuisi välttämään virheitä samankaltaisen tilanteen toistuessa. Kiintoisa lisäkompa pohditavaksi menneisyyden muuttamista halajavalle on, että – sikäli kuin aikaa nyt voi ymmärtää – yhden menneisyys on toisen tulevaisuutta – ei täällä meidän pallolla, kun täällä kaikki ovat käytännössä paikoillaan toistensa suhteen, mutta yleisesti.

Perheellisen on pakko yrittää…

01.07.2009

… jotain muuta kuin juoksua.

Uudessa Juoksija-lehdessä Janne Holmén ei vielä puhu lopettamisesta (Holmén 2009).

Mutta niin vain mies jättää jäähyväiset juoksu-uralleen – kotisaarelleen tällä kertaa sattuvissa ja parhaillaan kisattavissa saarten kisoissa.

Aiemmin Holmén oli ilmoittanut lopettavansa, jos häntä ei pidetä apurahan arvoisena urheilijana. Ei pidetty.

Napeilla pelataan: ”…kestävyysjuoksun budjetti vastaa kutakuinkin yhden jääkiekon liigapelaajan vuosipalkkaa” (Sinkkonen 2009).

Varmasti lopettamiseen liittyvät muutkin syyt: perhe ja työ.

Ehkä taustalla on myös tiedemiehen järkeilyä. Holmén kirjoittaa: ”Maratonin nykyinen ME-vauhti – noin 2.55/km – tarkoittaa sitä, että jokainen 10 km:n pätkä on juostava lähelle 29 minuuttia. Tällöin 29 minuutin kympinjuoksijalla ei ole asia maratonin eliittiin” (Holmén 2009). Holmén haki vauhtia maratonille ratajuoksujen kautta, ehkä vauhtia ei löytynyt tarpeeksi maailman huipulle – ja Euroopan kisoissahan ei ole enää parantamisen varaa.

Ollakseen maailman paras on jaksettava uskoa, vastoin kaikkea todennäköisyyttä, että on lahjakkain kaikista maailman ihmisistä, jotka harjoittelevat niin kovaa ja järkevästi, että hipovat suorituskykyjensä rajoja; tai ainakin uskottava, että ne vielä lahjakkaammat sitten kisassa syystä tai toisesta epäonnistuvat. (Lisäksi on luotettava, että muut eivät petkuta).

On oltava hullu ja järkevä yhtä aikaa. Riski on valtava, että äärimmäisen kova työ päättyy loukkaantumisiin.

Onnea tohtori Holménin uralle tutkijana! (Luonnontieteilijän näkökulmasta hyvä tiedemiestyyppi menee kyllä ihan hukkaan historioitsijana:)

Vähiin käyvät ennen kuin loppuvat, myös Norjassa: viisi miestä alle 2.30 viime vuonna (Hannus 2009).

Lähteet:

Hannus, M. 2009: Kaggestadin kaava: liiat tehot lämmittävät vain hetken: värikäs norjalaisvalmentaja todistaa rakentavan määräharjoittelun voiman. Juoksija 5: 48-49.

Holmen, J. 2009: Ratajuoksusta vauhtia maratonille. Juoksija 5: 42-44.

Sinkkonen, K. haastattelu: Hannus, M. 2009: Jäähdyttelyä, mutta ei jäähyväisiä. Juoksija 5: 51-54.

Laiskajaakkovaakko ja hyppypavunvarret

17.06.2009

Mitähän näistä kasvaa:

papua

Lisäys 9.8.: tältä näyttää osa viljelmistä tänään. Vieressä paikallista nuorisoa kruisailemassa kulkupeleineen.

a cebada
arbyo
chullpi
chuspi
coca
confites
corñi
frejol
granada
kello
kiklicho
kulli
lentejas
misasara
moraya
oqueto
panti
paraccay
pasñu
percasencco
quinua
saosa
tarwi
trigo
uwina

(tms. nimilapuista oli vaikea saada selvää)?

Yhteensä 35 (luku ei täsmää, koska osasta oli nimi hukkunut ja joillain oli sama nimi). Jotkut olivat tosi hienoja, esimerkiksi frejolit (tms.) olivat kuin pieniä linnunmunia.

Kyse on (tietenkin) Etelä-Amerikkalaisista (tarkemman paikankin saan kyllä selville, jos nyt välttämättä vaaditte) pavuista ja muista siemenistä, paitti coca (tms.) näytti olevan pelkkiä lehtiä . Saatiin niitä tuliaisiksi pari vuotta sitten ja nyt jo kylvettyä. Tuolla niitä kasvaa pihalla.

Kävelemään

26.05.2009

Hain kasetin, johon olen joskus äänittänyt Sigin Purppura -levystä nämä:

Sateenkaari
Tuliset vaunut
Purppura
Kävelemään
Leijailen
Paratiisikesä
Maailman myrskyt
Hyvää syntymäpäivää

Kuuntelen:

”Moni hyppää pois ja tyhjyyteen ajelehtii”
”Vapisevin käsin väärän nimen kirjoitamme matkakodin papereihin”
”Neiti nuhruinen, keskeltä nokkosten, paiskaa kiven ladon seinukseen”
”Kun kuolen, kenkäni sä saat, ne mustat ja kuluneet talvisaapikkaat”
”Pois enää osaa en ja pois enää tahdo en”
”Tämä kesä on ehkä nuoruutesi viimeinen”
”Tuuli nukkuu sylissä sotilaan, ei saa herättää sitä milloinkaan”
”Lailla hiekanjyvän pienoisen tahdon kenkääsi kutittamaan”

Latua käyden ladun on vanki

23.03.2009

… vapaa on vain kantohanki :) *

Voi veljet! Olosuhteet olivat niin täydelliset kuin kohtuudella voi toivoa. Häikäisevä auringonpaiste ja hanki kantoi.

Sauvojen mukana roijaaminen olisi ollut suorastaan tyhmää. Tyhmää oli myös mennä ensin yksi kierros uran viertä seuraillen (piti tietää vauhtinsa, ilmeisesti numerot on tärkeitä). Hienointa oli kruisailla järvenselkää juuri siitä mistä lystäsi.

Lähtökohdat huomioiden tunnelma oli täysin vertailukelpoinen yhteen upeana muistiin painuneeseen hankikantolenkkiin Kilpisjärvellä (uuden vuoden aikoihin 1994-95, tai sitten vuotta aiemmin, tuon ajan harkkapäiväkirjat ovat varsin niukkasanaisia; eivät liikoja tuntemuksilla hehkuttele)… Tuohon vuodenaikaan joku ottaa lappiin kolmemetriset metsäsukset, mutta tuolloin saattoi viipottaa kilpureilla Jehkatsia (Jäehkkas) ylös ja alas mielensä kyllyydestä. Kunpa pääsisi sellaiseen kuntoon, ettei pienempiä tuntureita huomaakaan.

Grr:
22.3.2009 9.25(!) Aulangonjärvi. Hankikanto, (jäiselle) uralle turha mennä, rannassa vähän liikaa ”fossiloituneita” kelkkojen ja pilkkijöiden jälkiä, mutta keskellä järveä oli sileää hankea. 11½ km, 51 min (alkuun kierros 5 km 22 min).

*Kustomoimaton runo: Hellaakoski, A. 1946.

Tyyli on vapaa

20.03.2009

Mordillo

Kekkasin tossa äsken mennä perinteistä tyyliä (siinä touhussa tarvitaan sauvat, mutta – kirjoitan silti)!

Numerot: 20.3.2009 13.25: Aul 6½ perint. +1C (yöllä -10C). Aika hyvin piti – voiteet toissavuodelta (ihan totta, viime talvena pertsan kalusto ei ollut ainakaan käytössä enkä varmaan voidellutkaan). Syke k.a. 156 (max 167), suunnilleen sellaista kuin pitää, ei pomppaa taivaisiin. 6½ km, 39 min (ei ole oikein referenssiä, mutta ei vauhti päätä huimaa).

Yliopistolaki on painettu paperille…

19.03.2009

Onkohan historioitsija Janne Holmén saanut rahoitusta järjestymään nuoremman tutkijan työhön? Toivotaan, juoksijana Euroopan mestari ei ole opetusministeriön mukaan riittävän hyvä urheilija-apurahaan (1), ei myöskään Holménin olympiamaratonilla kukistanut Francis Kirwa.

Tekevätkö urheilija-apurahoista päätökset samat tyypit, jotka tuuppaavat yliopistojen päätäntävaltaa ulkopuolisille ”asiantuntijoille”, latelevat Aalto(-paf) korkeakoulusanahelinää ja, eilisen lehden mukaan, suunnittelevat korkeakouluhin kaikille pakollisia ulkomaan opintoja?

No joo, se politiikasta, siirrytään J:n muihin juttuihin.

Holmén osaa yhdistää tieteen ja urheilun hienommin kuin olen kenenkään muun nähnyt tekevän. Punnittua puhetta on tällä kertaa vuoristoharjoittelusta (2).

Hyvä, että uusia hiihtolajeja ideoidaan, mutta kaikki ideat eivät ole hyviä. En katsonut viimeisimpiä kisoja (niitä on liian usein), mutta voin kuvitella, että yhteislähdöt olivat aika tylsiä, peesaaja hyötyy lajissa niin paljon (3). (Joskus oli hienoa seurata viidenkympin kisojen väliaikoja paperin ja värikynien kanssa.)

Pitkän linjan urheilutietäjä haukkuu asiatonta doping-kirjoittelua (4). Varmaan aiheesta, mutta kai teilattava opus pitäisi lukea vaikka hiukset päästä loppuisivat (5).

Hannuksen mielimatka on 800 m (4). Minunkin penkkiurheilulajeistani kasi taitaa olla – heti maratonin jälkeen – kakkossuosikki. Kahteen urheilukentän kierrokseen mahtuu sopivasti taktiikkaa ja raakaa revitystä ja olisiko turha toivoa, että laji olisi sopivasti kestävyys- ja nopeuslajien puolivälissä niin, ettei epoilulla tai hormonien voimalla pärjäisi (ja molempien aineiden kanssa puljaaminen olisi harvinaista)?

(1) Paunonen, A. (toim.) 2009: Risuja! Juoksija 2: s. 10.
(2) Holmén, J. 2009: Vuoristo vaatii kuntoa ja järkeä. Juoksija 2: s. 44-47.
(3) Anttila, S. 2009: Suomen hiihto uuteen aikaan. Juoksija 2: s. 41.
(4) Hannus, M. 2009: Norsu porsliinikaupassa. Juoksija 2: s. 66.
(5) Hutchings, E. (toim.) 1992: Judging books by their covers, teoksessa ”Surely you’re joking mr. Feynman!”: adventures of a curious character as told to Ralph Leighton. Vintage. S. 288-302.

Kärsivällisyyttä – ja heti!

19.03.2009

Mietin tiistaina mennäkö toinen kierros ilman sauvoja, että voisi kirjoittaa blogiin. Mutta sehän olisi ollut aika pöhköä. Kirjoitan kuitenkin! (Sauvahiihtokin, ja mikä tahansa liikunta, on ollut siksi harvinaista herkkua viime vuosina.)

Etenemistapa oli mogren, huomasin. Wassbergiahan oikea hiihtäjä menisi, jos järven jäälle eksyisi. Minä en jaksa, koska en osaa, enkä osaa, koska en jaksa.

Sinänsä oli ihan hienoa zeniläisen yksinkertaista* hiihtoa sumussa. Ei vaan voi mitään, masentaa vähän joka päivä olla raihnainen heikkopeikko. Jos olisi olemassa jotain sellaista kuin sairauskiintiö, se olisi ollut täynnä jo kolme vuotta, ainakin. Kärsivällisyys on loppu, saisinko lisää, ei toki mitään kiirettä – heti vaikka.

Numerot:
17.3.2009 10.40 Aul.j.x2. Nollakeli, vähän uutta lunta, ajettu juuri kelkalla. 9½ km, 50 min (25+25).

*) En osaa monimutkaisia lajeja; ihanteeni olisi joskus ollut maraton tasaisella suoralla kiitoradalla 25 asteen lämmössä tyynessä säässä – tai sitten vain kolmekymppiä, riippuu siitä haluaako sopivan pitkän vai sopivasti liian pitkän matkan.

Unessa ja sylissä

19.03.2009

K ja I keksivät uusia hiihtolajeja.

K oli mukana hiihtolenkillä ja nukkui samaan aikaan. Tehkää perässä!

Itse jos hiihtää johonkin, pitää jaksaa vielä takaisinkin. I tuli takaisin – sylissä. (Minä sain samalla lennossa apu- (Abu-) sauvat ja tuli kiusaus käyttää niitä vähän, kun kelikään ei paras mahdollinen ollut.)

Unessahiihtoa ja sylissähiihtoa, kateeksi käy :)

Numerot
14.3.2009 15.00 Aul. J. +2C. Ilman sauvoja. 5 km, 26 min (ensin sauvat kädessä ja rinkka ja K. selässä n. 2 km ja n. 30 min).
15.3.2009 14.05 Aul. J.x2. +1C. N. 1 km sauvoin, muuten ilman. I ja A hiihtelivät kahdestaan. 9½ km, 48 min.

Sauvoin

12.03.2009

Menin Hämeenkyrössä ”pitkän” lenkin: neljä kierrosta purua. Otin sauvat mukaan kahdelle viimeiselle kierrokselle. Se oli hauskaa. Käsillä sai ovelasti lisää vauhtia. Vähän sellaiset sauvat ovat hankalat, jos pitää vauhdin kärsimättä vaikka raapia nenää tai painaa kellon nappia. Evästauolle pitäisi melkein pysähtyä. (Kaikillahan on tietysti sauvat oikeaoppisesti kunnolla käsissä kiinni.) Mutta silti. Jos sauvoja ei olisi keksitty, ne pitäisi nyt keksiä.

Aulangonjärvellä jatkuvat loistavat suksihiihto-olot.

Numerot:
21.2.2009: Aul.j.x2. Sauvoitta; pikku pakkanen, tuuli. 9½ km 43 min.
1.3.2009 H-kyrö purux4. 10 km, 55 min, kaksi ekaa sauvoitta 28.07 min. (Kaksi vikaa sauvoin: 26.46 min.)
6.3.2009: Aul.j. Sauvoitta. 5 km, 22 min.

Kivaa on aina kun pääsee hiihtämään. Vauhti ei vaan yhtään kohene eikä mistään meinaa palautua (juokseminen on aika epätoivoista). Dilemma: mitä tehdä, jos terveys ei kestä liikuntaa eikä mielenterveys liikkumattomuutta?

Muisti pelaa pätkittäin

07.03.2009

G. Marx: ”Tämänhän ymmärtäisi neljävuotias lapsikin. Käykää hakemassa minulle sellainen, en saa tästä mitään tolkkua”.

Minä olen tänään pelannut muistipeliä – kolmevuotiaan lapsen kanssa. Tämän päivän peleistä aikuinen on voittanut neljä ja kaksi on päättynyt tasan 14-14. Eilen kolminpelissä lapsi (I. 3 v 3 kk) tyylipuhtaasti voitti molemmat vanhemmat.

Jää olo, että kävi pelissä miten kävi, lapsen muisti on parempi. Minun on pakko keskittyä armottomasti, kehittää erilaisia muistisääntöjä, mittailla etäisyyksiä kädellä, laskea rivejä ja sarakkeita. I. ei laske (eihän se kunnolla edes osaa), puhua pulputtaa ja touhuaa eikä näytä keskittyvän yhtään. Lapsi yksinkertaisesti vain – muistaa. I. antaa vielä tasoitustakin: katsoo välillä samoja kortteja moneen kertaan ja nostaa varmemman, juuri äsken katsotun kortin ensimmäisenä.

Aikuinen pelaa tosissaan ja lapsi leikkii.

Sitä selittää itselleen kaikenlaista. Että aikuisen muisti on ”erilainen”. Kolmevuotias on vaiheessa, jolloin muistiin painuu mielettömästi sanoja ja kaikkea mahdollista uutta. Mutta, mutta…

Grr osa II

07.03.2009

Ei ole iso J niin kuin ennen. Kustomoitu Mordillo tekee kyllä paluun uudella tekstillä (1) ja pärinä- ja hyrinälajeja mollataan niin kuin perinteet vaativat (2), mutta koko (pää-)kirjoitukselta menee uskottavuus, kun ensin kirjoitataan positiivisessa hengessä Myrskylän naapurista, jonka perustelut ontuvat pahemman kerran (2) – naapurille ”omistetussa” facebook-ryhmässä joku laskeskeli, että yhden TV-keskustelun perusteluissa oli täysi bingorivi argumentoinnin virheitä.

1) Mordillo ym. 2009. Juoksija 1 – Tulospörssiliite s. 7
2) Paunonen, A. 2009: Palautepostia. Juoksija 1: s. 5.

Lisäys 26.11.2009: Maapallo on greippi.

Aurinko(j)a ja pakkasta

07.03.2009

Numeroita:
Aulangonjärvi
La 14.2.2009 I hiihti hienosti ja K matkusti rinkassa R:n selässä. Itse pörräsin suksilla ympärillä.
Su 15.2. Mukana I ja Koj. Vuorollani yksi kierros järven ympäri. Ilman sauvoja 5 km, 21 min Yksi plussapäivä oli joskus ja sen jälkeen taas pakastanut: hyvä luisto ja, kun järvessä ei kerta ole mäkiäkään, erinomaiset olot suksihiihtelyyn.

Fasun huiju

07.03.2009

Selvä se, ei kannata ostaa. Ei voi olla parempi kuin alkuperäinen, Fazerinan uusi karamellitäytteinen versio. Arvaa justiinsa miltä maistuu, hiukan äklöltä. Suklaa on useimpien mielestä kuitenkin riittävän makeaa sellaisenaan. (Riputatko suklaan päälle sokeria tai kaadatko suklaapaloja kulhoon ja päälle siirappia ja kinuskikastiketta?) Tämä on juoni, jossa käytetään brändiä hyväksi. Saadaan ihmiset ostamaan uutta ja sitten vanhaa, kun se huomataan paremmaksi.

Miksi siis ostin?

Lynkattu Lynx lynx

09.02.2009

Tervaniemessä saattoi lauantaina luistella (siis luistella), mutta ei luistella (siis hiihtää). Retkiluistelu-ura oli aurattu, mikä on tietty hienoa. Suksillakin pääsi kyllä pururataa ihan hyvin, kun siellä oli hiihdetty vähän enemmän.

Varmaan luistelu-urasta pidetään huolta, kun jääkiekossakin luistellaan. Jääkiekkoon tässä kaupungissa tuntuu riittävän täppää aina. Ei oikein esimerkiksi Hämeen linnan* kunnossapitoon. Pieni (ja pienille) tärkeä lasten luontokoulu Ilves Aulangolla lakkautettiin lastentarhapelissä nimeltä kunnallispolitiikka – jos oikein ymmärsin, yksi puolue oli tehnyt jotain, mistä toinen puolue ei tykännyt vaan kosti – viis lapsista, Ilveksen työntekijöistä, matkailijoillekin tarkoitetusta hienosta rakennuksesta hienossa paikassa ja Euroopan unionin rahasta, joka nyt peritään takaisin.

Ei silti, tapetaan meilläpäin oikeitakin ilveksiä. Kun Ilveskalliolla (sic) oli nähty ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ilves, komea uros, niin eikös se pitänyt ampua. Ilveskaatoa elvisteltiin sitten paikallislehdessä. Kai ilveksiä sitten riittää tapettavaksi asti, mutta en ymmärrä ihmisiä, jotka sitä haluavat tehdä.

*Hämeen linnalla on minusta hieno historia. Siellä ei ole koskaan tapeltu, vaan kun vihollinen on tullut, on lähdetty karkuun. Mitä sitä suotta itseään tapattamaan.

Kaksi asiaa yhtaikaa

09.02.2009

Kävely ja purkansyönti onnistuu. Jalalla voi piirtää ilmaan kahdeksikkoa ja kädellä samaan aikaan. Mutta yritäpä jotain ”helpompaa”: jalalla pelkkää ympyrää ja kädellä sitä kahdeksikkoa. Voi jalkaparkaa miten sekaisin on.

Suksihiihdossa on se hyvä puoli, että ehtii miettiä miten jalkojen kuuluu mennä. Käsityöskentelyn pitää olla ihan betonissa (minulla ei ole), että tavallisessa hiihdossa voisi ajatella jalkoja ja kädetkin tulisivat hyvin.

Ftl-lenkit (”follow the leader-”) ovat auttaneet vähän. Sopiva Wasbergin ja Mogrenin yhdistelmä niin oppii työntämään molemmille puolille. Mitenhän se menee, tämä on taas vaan motorisessa muistissa? (Vertaa: Ä ei osannut joskus sanoa millä puolella on kytkin vaikka ajaa sujuvasti autoa). Väärin muistin, piti testata oikeasti hiihtämällä: mog – ren – mog – ren – välipotku – wassu – wassu -ja sama uudelleen. Kun suksenpotkuja on pariton määrä oppii ovelasti mogrenin ja wassun sekä vasemmalle että oikealle sukselle. Jos jaksaa paremmin, välipotku jää väliin eikä opi.

Vol-au-vent

09.02.2009

Eli plut plättyä.* Lapissa uunna vuonna 2003-04** käytiin merkittävää ja hedelmällistä keskustelua pitääkö olla ”lätty” vai ”lettu” (lätty tietysti)! Kompromissiksi löytyi ”läikönen” (pilkunhuoltajien lehti 2/2003; artikkelissa on myös merkittävä sana ”korvaläikönen”, jota Google ei jostain syystä tunne. Muutetaan asia).

Tuli tämä aihe mieleen Ruotsinlaivalla, missä oli tarjolla ”vol-au-venttiä”. Enpä tiennyt mitä sellaiset ovat (äiti tiesi)!

Mitä vol-au-vent sitten oli suomeksi? ”Lehikäinen”, naturligtvis.

*) Olikohan tämä jostain Ollin pakinasta?
**) Eri kuin lettupannu- (ja lumirugby-) uusivuosi 1997-98.

Sauvoitta hiihto on kaunista…

29.01.2009

… sanoi R

Piti harrastaa suksihiihtoa, että saisi tänne jotain kirjoitettavaa. Silkkaa erikoisuuden tavoittelua! (Oletteko lukeneet sitä kun erikoisuudentavoittelija yritti keksiä jotain, mikä olisi tylsempää kuin mäyryys?*) Toisena päivänä sauvat sitten jo jäivät, kun se vaan oli kivempaa niin.

Numerot:
24.1.2009: H-kyrö, 2½ km, n. 13.30 min, ilman sauvoja: 2×2½ km, n. 13.45 + 13.30 min, -6 C
25.1.: a.p. 2½ km, ilman sauvoja: 2½ km, yht. 27 min;
i.p. (kaksi lenkkiä!) ilman sauvoja: 2×2½ km, 27 min, -2 C

Tuntui helpoilla pätkillä ihan hiihdolta, kello vaan on armoton: viisi vuotta sitten vielä samassa ajassa meni kolme kierroista kun nyt kaksi. Eikä silloinkaan kunto mikään ihmeellinen ollut.

* Kajo, M. 1991: Kettusen toinen tuleminen. S. 29-34. Werner Söderström Oy.

K550i

28.08.2008

Satanen rahaa käytettävissä? Valitse yksi näistä:

1. Yksi linssi silmälaseihin (s: -3,50, c: -0,75, a: 35o, yhdistelmäpinnoite cyl, hionta yksiteho)

2. Noin 15 metriä lautaa talon seinään (samanlaista kuin vanha, erilaista saa 60 metriä; vaihtoehtoisesti kymmenkunta metriä vanhaa ränniä)

3. Opetus ja oppiminen -kurssi avoimessa yliopistossa (hermojarepivää höppönpöppöä)

4. Kello (digitaalinen, vau!) + radio + mankka + levysoitin (levyjä ei tarvita, soittaa nollia ja ykkösiä) + 99 kalenteria (1971 – 2069) +  kamera (pari miljoonaa pistettä jollain kuva-alalla) + videokamera + herätyskello (herättää vaikka vain torstaisin, jos ei muulloin halua ja antaa torkkua silloinkin vielä vähän) + taskulaskin + taskulamppu + nettiyhteys (jolla nämäkin sanat voi lukea vaikka Australiassa) + loputtoman tuntuisesti pieniä ohjelmia (sanakirja, joka arvaa mitä meinaat kirjoittaa, kuvankäsittelyä, musisointia jne) + kaiken huipuksi langaton puhelin! Että kaikkien näiden tavaroiden kuljettamiseen ei tarvittaisi suurta rinkkaa, ne on laitettu taskukokoiseen kestävään pakkaukseen, josta kaikkea on kätsä käyttää samoista napeista (loogisella ja nopealla käyttiksellä). Pakkaus on vielä ihan hiano. Lisävarusteina luurit ja mikki sekä vermeet isompien tietokoneiden kanssa keskusteluun.

Jos jotain voi järjellä päätellä, niin kännyköiden tekeminen ei voi olla kannattavaa liiketoimintaa.

Pohjegallup

07.08.2008

Kun meillä pohkeen ympärys on 40 senttiä hänellä [Francis Kirwalla] se on 30 senttiä.” T. Vuorimaa Helsingin sanomien olympialiitteen mukaan.

Jaha, keitä ovat ”me”?  Suomalaiset keskimäärin?  Eurooppalaiset? Onko naisillakin kapeat pohkeet, jos ne juoksevat maratoneja kovaa? Miksei tätä ole tutkittu? Ovatko pohkeet salaisuuksia?

Nyt on aika ottaa pohjegallup. Kuinka ohuet on?

Nopoles seikkailee

16.04.2008

Pääsihän menemään vielä tänä talvena ilman sauvoja. (Pirunkurussa taaperrettiin ilman suksiakin kauheilla sykkeillä. S näytti miten suksia pidetään monokävelyssä tyylikkäästi olalla. Alas laskettiin älyttömässä sumussa suksen kannoilla istuen – mikähän tämän tyylin nimi olisi?) Sauvat irti hiihtely onnistui, kun uskaltautui talven pisimmälle lenkille; huippupätkä välillä Tunturijärvi – Luosujärvi ja vähän siitä eteenpäin oli yhtä juhlaa.

30.3. Pirunkuru. Perint. 120 min, 16 km

3.4. 121 min, 26½ km