Olen saanut vähän lisää lenkkejä alle Feelmax Osmilla (edelleen lähes joka kerta vertailun vuoksi Vibram Fivefingersin jokin malli toisessa jalassa). Vähän on jo alkanut löytyä kenkiin parannusehdotuksia. Jollakin muulla kengät voivat tietysti olla paremmin oman jalan mukaiset eikä näitä muutoksia tarvita.
Ei irtopohjallista
Osmien lesti on leveä. Päkiän kohdalla on tilaa vähän liikaakin, jos jalkaterä on kapea. Minulle kävi jo niin, että pohjallinen alkoi rullautua pois varpaiden alta lenkin aikana. Ei ennusta pitkää ikää pohjalliselle ja kaikki maailman paljasjalkahörhöthän ottavat kengistä, silloin kun sellaisia käyttävät, joka tapauksessa pohjalliset ja muun turhan sälän pois; hienostelevat vielä eivätkä halua käyttää sukkiakaan. Parempi olisi tehdä kengästä sileä ja saumaton niin, ettei irtopohjallista eikä sukkia tarvita.
Paksumpi iltti ja tavalliset nauhat
Leveää lestiä voi säätää kapeammaksi kiristämällä nauhoja. Osman tapainen kevyt ja ohut rakenne antaa paljon säätövaraa. Osmassa on kevennetty painoa turhaan iltissä, ohut lärpäke lisää hiertymien riskiä. Varsinkin kun nauhoissa on muovinen pikalukkopampula. (Pampula voi myös hajota, niin kävi ennustetusti VFF Bikiloissanikin.) Oikeasti, kuka tarvitsee lenkkikengissä pikalukkoa? Huipputason triathlonkilpailussa ehkä voi olla niin kiire, että pikalukko on tarpeellinen. Mutta muuten, kyllä lenkille lähtiessä pitää olla aikaa rauhoittua sen verran, että ehtii sitoa kengännauhat.
Olen juossut 13.6.2010 alkaen satunnaisia poikkeuksia lukuunottamatta kaikki lenkkini Fivefingers-kengillä (joskus paljain jaloin, en ikinä tavan lenkkareilla). Suosikkimallini on Speed (jossa kas kummaa on tavalliset nauhat). Minulla alkaa vahvistua tunne, että Vibramien varvastaskut eivät ole höpsöttelyä, vaan niilläkin oma pieni merkityksensä. Feelmaxit ovat jopa ohuemmat kun Fivefingersit ja tuntuma alustaan on loistava. Silti se viimeinen oravaolo, että näillä juoksisi vaikka puunrunkoa ylös, jää ”onefingersien” kanssa ihan pikkuisen puuttumaan. Tämän huomaa kun kokeilee viisivarpaisia ja yksivarpaisia minimaalikenkiä yhtäaikaa.
Pieniä erot ketteryydessä ovat. Feelmax Osmat ovat huippukivat lenkkikengät. Jos ne osoittautuvat niin kulutuskestäviksi kuin epäilen, eivätkä leveä lesti, irtopohjallinen ja nauhoitus aiheuta isompia ongelmia, otan ne arkilenkkikengiksi ja säästän Fivefingersit naatiskeluun kivoissa maastoissa.
Vahvempivarpaisia Fivefingersejä odotellessa.