Posts Tagged ‘Paljasjalkakengät eli ”läpykät”’

Maraton kaakaolla ja paljasjalkakengillä

20.08.2012

Juoksin pitkästä aikaa maratonin.

Kokeilin samalla paria juttua.

Toinen kokeilu oli kaakao (1) urheilujuomana. Hyvin toimi. Kaakaota kului matkalla litran verran. Sain huoltojoukoiltani vaihteeksi hartsporttia ja se maistui myös, samoin järjestäjien vesi. Sattui hellekisa (jee!), joten nestettä tarvittiin paljon. Nesteet imeytyivät hyvin enkä törmännyt energian loppumismuuriin.

Toinen kokeilu oli juosta minimaalikengillä (2). Hyvin toimivat. Muita vaihtoehtoja en oikeastaan harkinnutkaan. Olin käyttänyt lenkillä ja kisoissa niin pitkään pelkkiä minimaaleja, että olisi tuntunut pöhköltä laittaa maratonille sitten jotkut muut. Matkalla ei ollut kenkien kanssa ongelmia, maalissa tosin sitten huomasin toisessa jalassa yhden hiertymän ja yhden rakon, pidemmällä matkalla niistä olisi voinut tulla ongelma.

Tämä oli tavallinen maraton tavallisella ajalla (3), ihmiset tekevät kyllä paljon hurjempiakin juttuja fivefingerseillään. Maraton ihan ohutpohjaisilla kengillä on edelleen silti jotain mitä Suomen johtavan urheilulehden päätoimittaja pääkirjoituksessaan ei suosittele. En oikein ymmärrä miksi. Varsinkaan näillä tavan maratoneilla, joilla ajalla ei ole niin väliä. Minä suosittelen: jos harjoituslenkit ovat sujuneet ja olleet hauskoja paljasjalkakengät jalassa, niin maratonille vaan samoilla tossukoilla!

(Kulkisiko maraton nopeammin, jos kisakengissä olisi iskunvaimennusta, sitä mietin jahka saan ensin hiottua tämänkertaisesta maratonajasta sellaisen tunnin verran pois…)

Juomapuoli toimi, kengät toimivat, oliko sitten mitään ongelmia? Periaatteessa sellainen ongelma oli, että maraton on pitkä matka… Se syö miestä ja naista, se rassaa syvemmältä kuin sinänsä rankat kilpamatkat puolimaratonit ja kolmekymppiset. Maraton ei anna anteeksi liian kovaa vauhtia liian aikaisin (Wilson Kiprotichillekin meinasi käydä huonosti Lontoossa).

Matkan pituus oli tietysti etukäteen hyvin tiedossa oleva ongelma ja siitä selvisin. Vauhti hiipui tasaisesti ja amatöörimäisesti, mutta kellosta ja videolta katsoen ei hiipunut niin pahasti kuin tuntui hiipuvan.

Rasitus alkoi tuntua jalkojen tottumattomissa lihaksissa jo kympin kohdalla ja viimeisen kympin aikana jalat olivat niin kipeiksi hakkautuneet, että rotvallin reunan kohdalla mietti tosissaan, että mistähän pääsisi kiertämään, ettei tarvitsisi hypätä tuota kymmentä senttiä alas…

(Olisivatko pehmusteet kengissä hidastaneet jalkojen väsymistä? Ehkä, mutta sitä mietin taas vasta kun saan ensin nostettua harjoitusmäärät kaksin- tai kolminkertaisiksi… Askelia oli nyt takana yksinkertaisesti liian vähän, että jalat olisivat kestäneet näin monta askelta kerralla.)

Ainoa todellinen ongelma onnistuneelle maratonille ilmeni 41 kilometrin jälkeen ja vesitti lopun mahdollisen hienon fiiliksen: tämä.

Yhdeksän minuutin pummi tuli. Olisin ylimääräisestä harhailusta, kävelystä ja pysähtelystä huolimatta juossut maaliin ihan kunnolla, mutta se meni pelleilyksi, kun kuuluttaja kuulutti väärin nimeäni. Kävellä lompsin sitten katsomon edessä urheilukentän loppusuoraa, tähyilin kuuluttajaa ja huutelin, etten ole Kimmo… Puolustuksekseni voisin sanoa, että 42 juoksukilometrin jälkeen voi olla aika herkässä mielentilassa, ja 43 kilometrin jälkeen vielä vähän herkemmässä (5)…

Käytän lenkillä yleensä kenkiä, en ole tarpeeksi karaistunut pärjätäkseni ilman. Joskus olen todistettavasti juossut paljain jaloinkin; satuin kerran niin vähän turhan tuoreelle asfaltille…

(1) Maratonkaakaoresepti: tummaa O’Boyta ja punaista maitoa tasan niissä suhteissa, että sekoitus maistuu hyvältä. (Sokerit siis sakkaroosi ja laktoosi tässä urheilujuomassa.)

(2) Maratonkenkä: Vibram Fivefingers Bikila LS.

(3) Henkilökohtaisesti kyseessä ei ollut ollenkaan tavallinen maraton. Tällä kisalla oli aika iso merkitys, koska edellisestä maratonistani oli kulunut tosi pitkä aika ja tuosta pitkästä ajasta ison osan maraton oli ajatuksenakin mahdoton sairauden takia. Minulla oli myös taatusti kisan parhaat kannustusjoukot, harmillista heidän kannaltaan, että loppu meni plörinäksi. Ehtivät ihmetellä maalissa, että mihin katosin.

(4) Hämeenlinnan reitin merkinnöissä oli puutteita, erityisesti yksinäisillä takalenkeillä jossain ties missä katsastuskonttorien takapihoilla olisi ollut kiva, että olisi voinut keskittyä juoksemiseen, eikä siihen, että huomaanko nyt varmasti kaikki käännökset. Siinä kohtaa missä menin harhaan, oli kyllä kyltti, jonka jotenkin onnistuin ohittamaan kolme kertaa sitä huomaamatta. Olisi katuunkin jonkun nuolen voinut maalata ja olisivat ne kaksi risteyksessä möllöttänyttä mullisaukk… toimitsijaa voineet sanoa, että maaliin käännytään tästä… mutta eivät sanoneet, kun ”en kysynyt”…

(5) Loppusuoralla tuli mieleen Mikko Hoikkalan juttu Juoksija-lehdestä vuodelta 1988, jossa sankari myös korjailee kuuluttajan sanomisia (Punainen tie. Juoksija 12: s. 72 ja 74; samassa jutussa seikkailee myös esimerkiksi ”uskomattoman viisas mies”, joka osaa aloittaa maratonin tarpeeksi hiljaa).

Mainokset