Suksihiihtelyn perusteet

Vanhoja sivuja kootusti, kirjoitettu seitsemän vuotta tai silleen. Eihän näitä hävittääkään raatsi.

—

Mistä kaikki alkoi?

Bå! Huomasin suksihiihtelyn hauskuuden ensimmäisen kerran helmikuussa 2004. Olimme Hämeenkyrössä ja autoilleet Pirkan uran varrelle ja huomasin toisen sauvan unohtuneen matkasta. No, sujui hiihto yhdelläkin sauvalla, mutta lähinnä siitä tuntui olevan harmia, joten pian ainoakin sauva lensi näreikköön. Hyvä keli ja suhteellisen tasainen reitti takaisivat, että sauvoittakin pääsi mainiosti eteenpäin ja touhu oli oikeastaan hauskaa. Seuraavana päivänä kokeilin samaa paikallisella pururadalla, kivaa oli taaskin, mutta siihen hyvä harrastus olisi luultavasti unohtunut ilman pientä onnettomuutta hiukan vajaan vuoden kuluttua.

Helmikuussa 2005 olin hiihtämässä Helsingin Paloheinässä, ihan tavallisesti sauvoilla pökkien. Olot olivat karseat; täyttömäessä tuuli puhalsi niin kovaa, ettei ylämäessäkään meinannut pysyä pystyssä (naamaan sattui ja korva meni täyteen tuulen puhaltamasta hileestä). Härkäpäisesti painelin mäkeen vielä toisenkin kerran, vaikkei puuhassa ollut mitään järkeä. Alamäessä katselin löytyisikö umpeen puhaltuneen ladun sivusta luistavampaa kohtaa. Löytyi totta vieköön, silkkaa jäätä! Vauhti kiihtyi hetkessä hurjaksi, vain tökätäkseen taas nuoskakinokseen. Sitten mentiin! Kylkiluun murtuma tuli, luulemma.

Vähään aikaan ei sitten vasenta kättä hiihtäessä käytetty. Ei sen kipeän kyljen kanssa voinut juostakaan, tärinä oli liikaa. Mutta suksihiihtely onnistui!

Otteita harkkapäiväkirjasta 2004

nopoles 3.1.2006

—

Olosuhteet ja välineet

Hyvä baana pitää olla. Ja hyvä keli. Mäkiä ei juurikaan (kyllä niitä ylös voi möngertää, mutta ei siinä ole mitään hauskaa). Tämän vuoksi useimmat pururadat ovat out. Pitkät tasaiset suorat ja juuri höylätty hiihtoura ovat parasta. Tietysti hankikanto käy myös, pellot, suot ja järvenjäät kevättalvella, mutta ne ovat harvinaista herkkua. Joskus olen päässyt vipeltämään Kilpisjärven tuntureilla hankikannolla. Silloin en ollut vielä tajunnut suksihiihtelyn autuutta, mutta hienoa oli silti viipottaa moneen kertaan ylös ja alas Jehkasin (Jiehkkáš) rinteitä (silloin oli sellaiseen kuntoakin).

Suksien soisi luistavan, joten kova pakkanen on out. Voitelu ei tee pahaa, vaikka usein ilmankin pärjää. Suksien pitää olla jäykät ja monojen luisteluun suunnitellut (yhdistelmämonoilla, semmoisilla missä on irrotettavat nilkkavahvikkeet pärjää hyvin) – voi sitten hiihtää vapaata perinteistä, eikä tarvitse törsätä.

nopoles 3.1.2006

—

Onko suksihiihto luonnollista?

Ei.

Vaikka joskus tavallinen hiihto näyttää hankalan monimutkaiselta ”mitä ne tökkii lunta noiden tikkujen kanssa?”, totuus on että sauvoista on usein hyötyä. Suksihiihto vaatii olosuhteet ja välineet, jotka ovat mahdollisia vain urbaanissa maailmassa.

Jos haluaa luonnollista liikuntaa, pitänee mennä savannille juoksemaan alasti.

nopoles 3.1.2006

—

Vaatiiko suksihiihto hirmuista kuntoa?

Vaatii.

Ei vaiskaan.

Ei.

Suksihiihtoa kuuluu harrastaa hyvissä oloissa, jolloin se on helppoa ja kivaa. Bonuksena helpolla uralla on enimmäkseen sunnuntaihiihtäjiä (”oikeat” hiihtäjät ovat vaativammilla urilla). Voi tuntea olevansa nopea ja vahva: ”hihii, katsokaa ohitan teidät vaikka ilman sauvoja.” (Hyvissä oloissa sauvat eivät oikeasti auta mitään; kilpahiihtäjätkin vetävät helpot pätkät ilman sauvoja). Jos meinaa kihahtaa nuppiin, riittää silloin tällöin kokeilla jotain hiihtokilpailua (massahiihto riittää mainiosti) tai lähteä lenkille ”oikeiden” hiihtäjien letkaan.

nopoles 4.1.2006

—

Tekniikkaa? Tyy-yylsää

Bå! Oppiiko suksihiihtelyssä tekniikkaa? Varmaan. Tekniikkaharjoittelunahan sauvoittahiihtoa suositellaan. Mutta on se aika eri laji kuin hiihto sauvojen kanssa…

En tiedä tekeekö kukaan oikeasti niin, mutta kannattaisi opetella luisteluhiihtoa ensin ilman sauvoja ja sitten vasta siirtyä monimutkaiseen etenemiseen sauvojen kanssa.

Omalla kohdallani ainakin taitaa olla myöhäistä opetella hiihtämään sauvojen kanssa nätisti; ihan samalla tavalla sitä aina lähtee ruhjomaan kuin ennenkin vaikka kuinka pohjustaisi ilman sauvoja.

Joku puolituttu kommentoi monta vuotta sitten Hämeenlinnan motarilla, että kannattaisi harjoitella ilman sauvoja. Ei ollut ilmeisesti menoni kaunista katseltavaa… Enpä ikinä vaivautunut.

Olisi pitänyt opetella vapaa luistelutyyli lapsena, mutta kun lajia ei ollut silloin keksittykään. Paitti mentiin me hankikannolla Torron suolla isän kanssa kaksipuoliluistelua. Ei sitä voinut tietää, että tyyli on tulevaisuudessa kilpalaji.

Pahimmat särmät sentään hioutuivat aikanaan pois Lapissa. Oli pakko; tyyppien kanssa lenkillä kun matkaa olla mökille lyhintä tietä jotain 15 km, kun oli jo ihan poikki. Ihan väkisin oli ketkuteltava jonkinlainen taloudellisempi tyyli, muuten ei ikinä olisi päässyt kotiin. Tämmöinen on aika hyvä sekasysteemi: wassua kolme potkua, välipotkaisu ja sitten neljä kertaa muugreenia. Ja sama ad infinitum.

Juh, kerron joskus mitä tarkoittaa FTL.

nopoles 20.2.2006