Terve metsä terve loinen

Aulangolla hakataan parhaillaan metsää suhteellisen reippaalla kädellä. Okei, Aulanko on puistometsä ja sellaisena puolustaa hienosti paikkaansa. Sitä en vaan jaksa kestää, että metsien hakkuuta perustellaan niiden terveydellä. Mikä logiikka siinä on? Että ilman hakkaamista metsät sairastuvat ja kuolevat pois? Tiedoksi vaan, jos metsät olisivat syntyneet vuorokausi sitten, niin metsänhoito olisi keksitty aika tarkkaan kymmenesosa sekuntia sitten – ja metsien todelliset ongelmat olisivat alkaneet vasta sen viimeisen kymmenesosasekunnin aikana*.

Aika perusteellinen väärinkäsitys luonnon pelisäännöistä on myös se, että tuholaisten takia ”hoitamattomat” metsät olisivat vaaraksi ”hoidetuille”. Vaikka kaikki muut metsät kuin hyvin hoidetut mäntyviljelmät hävitettäisiin, eivät mäntyjen tuholaiset häviäisi mihinkään. Päinvastoin, niillä olisi kissanpäivät. Pelkkää ruokaa joka puolella. Tuholaisten aiheuttamat massatuhot ovat mahdollisia vain puupeltojen kaltaisissa äärimmäisen yksinkertaisissa systeemeissä. Yhtään monipuolisemmassa metsässä linnut ja parasitoidit pistiäiset pistelevät puiden tihulaisia poskeensa riittävästi niin, etteivät niiden määrät pääse ikinä karkaamaan käsistä.

Terveessä metsässä on terveitä loisia, jotka pitävät puiden tuholaiset kurissa.

 * Okei, dinosaurukset tappaneen ja auringon pimentäneen meteoriitin (tapahtui viitisen tuntia sitten) aiheuttamia ongelmia voi kyllä verrata metsänhoidon aiheuttamiin. Voi tietysti olla, että hivenen tässä liioittelen – mutta kyllä se aika tömäys oli!

7 vastausta to “Terve metsä terve loinen”

  1. nopoles Says:

    Ryskis ja räiskis, aikamoinen duuni jollain. Puuta nurin metsätyökonehirviöllä yhdeksan aikaan illalla kahdentoista asteen pakkasessa.

  2. nopoles Says:

    Lehdessä oli lisää Aulangon metsähakkuista. Siinä kerrottiin, että ainoa syy hakkuille ei ole, että kaupunki saa niistä rahaa… Toinen syy on metsien terveys… Insinööri: ”Tarkoitus on, että metsästä tulee terve ja kasvukykyinen.” ”Jos puille ei anneta kasvutilaa, puut kuivuvat pystyyn.” (Jäske 2010).

    Missähän vielä olisi metsätyökoneenkoskemattomia metsiä? Suomessa ei juurikaan. Venäjällä ehkä. Nyt keksin, täällä päin Amazonilla on vielä ”hoitamattomia” metsiä. Voi inkkariparkoja, jotka kyyhöttelevät siellä (metsäinsinöörin logiikan mukaan) sairaiden, kasvukyvyttömien ja pystyyn kuivuneiden metsien jäänteissä.

    (Varmuuden vuoksi vielä: puistoa sopii kyllä harventaa. Hyvin harkitut hakkuut korvaavat puuttuvia metsäpaloja ja pitäähän niiden hämeen kylmänkukkienkin elää. Mahdollista olisi, että joku biologi voisi ymmärtää jopa insinööriä paremmin miten metsä toimii.)

    Lähde: Jäske, U. 2010: J. Rantosen haastattelu. Hakkuista voi olla hyötyäkin: muutakin kuin puukauppaa: Mummunmäessä siistitään kaupungin metsää virkistyskäyttöä varten. Hämeen sanomat 26.11. s. 3 ja 8.

  3. nopoles Says:

    Ehkä metsänhoitoa koskevien juttujen ymmärtämisessä auttaisi sanakirja. Tähän tyyliin (saa laajentaa):

    Metsänhoito-suomi -sanakirja

    Luonnonkirjo l. biodiversiteetti (hienost.) – Inha loinen, joka häiritsee lompakon, kaupungin kassan tms. tervettä tasapainoa. Ilmenee esimerkiksi ihmisiä syövinä ilveksinä sekä turhanaikaisina lintuina ja muina ötököinä.

    Terve metsä – Metsä jonka voi muuttaa mahdollisimman nopeasti rahaksi.

  4. dagarkvak Says:


    http://www.justsomelyrics.com/17995/Asa-Monimuotosii-Lyrics

    Symbiontin kuorokin voisi esittää tän?

  5. nopoles Says:

    Symbiontti on lehti…

    Symbioosin hyvä (lue: huono) on kuollut ja kuopattu.

    (Videon biisin kuuntelen, kun löytyy kone missä on ääni ja lapset ei ole just nukahtamassa.)

  6. nopoles Says:

    Paikallislehden päätoimittaja kirjoittaa palstallaan: ”Aulangon maisema on viime aikojen hakkuiden ansiosta avartunut, mikä on erinomaista, etten sanoisi tervetullutta. Usein on joku itkemässä, missä ikinä risu kaatuu ja moottorisaha laulaa.” … ”On nautinnollista samoilla hyväkulkuisessa maastossa… Meillä ryteikköisessä hämeessä nämä ihanuudet ovat harvassa.” ”Hämäläiskuusikko on käsite: siitä ei pääse läpi…” ”Joskus metsää on vähän karsittava” (Lahti 2011).

    Minäpä vähän itken ”kaatuvaa risua” seuraavassa. Metsien hakkaamisessa on aina jotenkin niin hirveän kärsimätön mulle-kaikki-tänne-heti -asenne. Esimerkiksi kirveen ja moottorisahankoskemattomassa Länsi-Afrikkalaisessa viidakossa on ihan hyvä kulkea; siellä on lähinnä isoja puita, eikä juuri rytöä maassa estämässä menoa – ja sama pätisi viidakon lisäksi jopa kantahämäläiseen metsään, jos se vain jätettäisiin rauhaan. Ryteikkö ja kuusikko ovat metsän välivaiheita, jotka häviäisivät itsestään puiden kilpaillessa paikasta valossa -metsä hoitaisi itse itsensä karsinnan ja harvennuksen, jos maltettaisiin odottaa edes muutaman sukupolven ajan; lapsenlapsenlapsenlapsillamme olisi sitten upeita ja avaria lenkkimaastoja ikihonkien juurella. Mutta kun ei malteta niin ei malteta; rytö ja ”yli-ikäiset” puut nurin vaan (ja rahat Aulangon puista kaupungille*).

    Hyvä tehtävä tutkivalle journalistille: kirjoita yli kaksisataavuotiaista hämäläisistä ryteiköistä ja läpitunkemattomista kuusikoista – toimituksessa voi sitten pohtia miksi juttuidea ei toiminut. Aulangolla ei tarvitse itkeä, jos siellä risu kaatuu**, mutta ongelma on, kaatuvia risuja ei ole itketty juuri koskaan juuri missään – ja juuri tämän takia kaikki metsämme ovat pelkkiä risuja.

    * jääkiekkoon
    ** itse en kyllä panisi pahakseni hiukan laajempaa aarniometsää Aulangollakaan; Hugo Standertskjöldin satavuotiaat puunuorukaiset antavat vähän käsitystä siitä miltä Aulangolla voisi näyttää).

    Lahti, R. 2011: Metsä näkyy puilta Aulangolla. Hämeenlinnan kaupunkiuutiset 18.5., s. 8.

  7. dagarkvak Says:

    Tässä vähän parempi versio:

    http://lyrics.wikia.com/Asa_%28FI%29:Monimuotosii

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


%d bloggaajaa tykkää tästä: