Ohjeet tämän jutun lukemiseen: ripottele suolaa kämmenselälle, nuolaise ja – hop! – lue juttu. Heti jutun luettuasi puraise vielä sitruunanpalaa.
Ravintoasioissa hyvä lähtökohta on, että kaikki ovat väärässä (myös tämän jutun kirjoittaja). Erityisen väärässä on jokainen, joka tietää ainoan oikean tavan syödä.
Ruokavaliot, jotka saavat ihmisen voimaan hyvin ja pysymään terveenä voivat olla radikaalin erilaisia (otan esimerkkejä myöhemmin).
Hyvät ruokavaliot ovat aina myös yksilöllisiä. Eikä jollekin yksilölle hyvä ruokavaliokaan ole mikään vakio, vaan muuttuu ja vaihtelee koko elämän ajan.
Tyypillinen virhe on keskittyä liikaa muutamaan yksityiskohtaan. Tämä on ymmärrettävää, koska yksityiskohtia on niin paljon, ettei niiden kaikkien yhteisvaikutuksia voi kukaan koskaan mitenkään hallita. Muodin mukaisesti keskusteluissa keskitytään esimerkiksi C-vitamiiniin, D-vitamiiniin, antioksidantteihin, gluteeniin, kuituihin, omega-rasvahappoihin; mihin milloinkin.
Yksityiskohdissa on usein joku olennainen pointti, suomalainen saa D-vitamiinia auringosta talvella liian vähän. Jos on yliherkkä gluteenille, niin sitä ei tietenkään kannata syödä. Mutta kuinka yleistä tällainen yliherkkyys on ja miten se diagnosoitaisiin luotettavasti?
On helppo ampua yli yksityiskohdissa. Varoituskellojen pitäisi soida, kun aletaan suositella mega-annoksia jotain muotiainetta tai syyttää yhtä ainetta tai sen puutetta kutakuinkin kaikista maailman sairauksista.
Tuplanobelisti Linus Pauling tunnetusti meni metsään C-vitamiiniajatustensa kanssa. D-vitamiinia on Suomessa varmasti hyvä syödä talvella purkista.. tai ehkä vielä parempi olisi mennä talvella etelään tai (tarkistusmitattuun) solariumiin… ultraviolettisäteilystä voi tosin aina saada melanooman ja kuolla… toisaalta yhden tutkimuksen mukaan oleskelu ultraviolettisäteilyssä laskee melkein välittömästi verenpainetta ja voi ehkäistä sydänsairauksia vapauttamalla typpioksidia vereen… Tällaisia nämä ravinto- ja terveysasiat ovat, monimutkaista lehmänkauppaa – ja sitten vielä ihmiset ovat hankalia, kun eivät kaikki suostu elämään kontrolloidusti samanlaisissa elinympäristössä…
Hyvin usein keskustelu pyörii kolmen fysiologisen energialähteen: hiilihydraattien, rasvan ja proteiinien suhteellisten osuuksien ympärillä ja kaikki muu vähän unohtuu.
Ravintopyramidi. Lisäisin tähän vielä isoimmaksi palikaksi, että ruuan pitäisi maistua hyvälle ja syömisen jälkeen pitäisi olla mukava olo.
Hyvän ruokavalion keksiminen jollekin ihmiselle ei ole helppoa ja vaatii vähintään vuosien seurantaa ja tarkkailua (helpointa sellainen on tehdä itselle). Sen sijaan on helppoa keksiä sellaisia ruokavalioita, jotka ovat huonoja aina ja kaikille (otan esimerkkejä myöhemmin).
Tässä on kolme esimerkkiruokavaliota, jotka lienevät ihan ok joillekin joskus jossain oloissa:
1. Paljon hedelmiä ja vihanneksia, oliiviöljyä, kokoviljatuotteita, palkokasveja, kalaa ja kohtuullisesti punaviiniä.
2. Enimmäkseen kalaa, valaannahkaa ja -rasvaa (muktuk), peuranlihaa, hylkeenlihaa, äyriäisiä, lintuja ja vastaavaa; kesällä myös marjoja, juuria ja jotain vihreää.
3. Lähinnä maitoa, verta ja lihaa.
Ykköskohta on lainaus Gunther von Hagensin elämäntyöstä, Body Worlds -näyttelyistä, jossa on esillä plastinoituja ihmisruumiita.
Kakkoskohdan inuiittiparadoksi tuli vastaan kun ensi aloin miettiä, että miten ihmeessä eskimot eivät kuolleet keripukkiin. (Selvisi sekin: he saivat C-vitamiinia esimerkiksi raa’asta kalasta ja raa’asta peuranmaksasta. Muktuk oli aivan erityisen hyvä C-vitamiinin lähde.) Isompi kysymys on, että miten inuittien ruokavaliolla pysyi terveenä ja edes hengissä, kun se hylkeen- ja valaanrasvaruokavalio sotii suunnilleen kaikkia suosituksia vastaan.
Kolmoskohta oli tietenkin masaiden perinteistä ruokaa. Masait olivat silmiinpistävän hoikkaa ja varsin tervettä porukkaa, vaikka heidänkään ruokavalionsa ei ehkä saisi ravintoasiantuntijoilta kiitosta. Vahvasti maito-veri-liha -painotteinen dieetti oli nuorten soturien ruokaa, muut masait söivät enemmän myös kasvisruokaa: juuria, yrttejä, hedelmiä ja lisäksi esimerkiksi hunajaa.
Esimerkki huonosta ruokavaliosta: se mitä teollistuneissa maissa keskimäärin syödään, ehkä pahimpana esimerkkinä Yhdysvallat. Näyttää minusta ilmeiseltä, että esimerkiksi metabolisen oireyhtymän yleistyminen ja ruokavalion välillä on syy-seuraus -suhde.
Ihminen voi olla erittäin fiksu ja juosta ultramaratoneja ja silti kärsiä ylipaino-ongelmista ja himosta syödä ruokia, jotka tietää itselle pahoiksi – tässä kuusiosainen sarjakuva sellaisesta tilanteesta.
Toinen esimerkki satavarmasti huonosta ruokavaliosta on vähärasvainen karppaus. (”Karppaus” mainittu, muista suola ja sitruuna!)
Minusta on aika huolestuttavaa, kun karppaajaa neuvotaan käyttämään rasvattomia maitotuotteita ja vähärasvaista lihaa, vaikka sitten muistutettaisiinkin kasviöljyistä ja rasvojen tärkeydestä (Juoksija-lehden ravintoasiantuntijan kommentti jossain aika uudessa numerossa – etsin viitteen. Lisäys 26.10: olin jo laittanut lehden kiertoon, mutta kirjoittaja oli nimeltään Kiviranta, sama joka tuputtaa uudessa lehdessä puuroa pojalle, joka inhoaa puuroa.) Niitä kasviöljyjä on sitten parempi hörppiä oikein urakalla ja kaksin käsin! Yksimielisen vaarallisilta transrasvoilta karppaajat välttyvät vähän kuin itsekseen, koska transrasvojen pahimmat lähteet on yleensä kytketty kasaan tärkkelystä ja/tai sokeria.
Maksa ei pysty käsittelemään määräänsä enempää proteiinia. Vähärasvainen ja vähähiilihydraattinen dieetti johtaa ripuliin, närästykseen, painonmenetykseen, yleiseen huonoon vointiin ja ääritapauksissa kuolemaan (Tarkemmin tästä ”kaniininääntymisestä” samoin kuin islantilaisen tutkimusmatkailijan Vilhjalmur Stefanssonin jännittävistä seikkailuista eskimoiden parissa edellä jo linkatussa inuiittiparadoksijutussa).
Ravintojutussa pitää kai puhua myös kolesterolista. (”Kolesteroli” mainittu, muista suola ja sitruuna!) Jos minulla todettaisiin ”korkea kolesteroli”, en tekisi mitään. Jos todettaisiin korkea ldl/hdl -suhde, alkaisin opiskella aihetta tosissaan, että miten niitä matalan tiheyden lipoproteiineja luokiteltiinkaan edelleen alaluokkiin ja saisiko omia erityyppisten ldl-kuskien osuuksia jotenkin selville. Jonkun statiinilääkityksen aloittamiseen minulla olisi todella iso kynnys. Pitäisi ainakin harkita asiaa noin 88 kertaa ja jokaisen harkinnan välissä lukea tieteellinen artikkeli aiheesta (suolan ja sitruunan kanssa – eli lääketutkimuksen tekijöiden, rahoittajien ja tutkimuskohteen yhteydet tarkasti selvittäen).
Ovatko tyydyttyneet rasvat haitallisia? (”Tyydyttynyt rasva” mainittu, muista suola ja sitruuna!) Kenelle ja koska? En tiedä. En usko, että kukaan tietää. Seuraan tutkimustuloksia, pysykää kanavalla. On niillä eri omega-rasvahappojen suhteellisilla osuuksilla ja tarkemmin rasvahappoketjujen pituuksillakin väliä, mutta ei siitä hullukaan ota selvää, että mitä. (Rasvat ovat kinkkisiä, sen sijaan se kyllä on aika selvä fakta, että kolesterolin syöminen ei ole vaarallista. Jotenkin tämä fakta on mennyt ohi monilta ja he pelkäävät suotta sellaisten hienojen ruokien kuin kananmunien ja katkarapujen syömistä.)
N=1, eli minkälaiset syömiset minulla itselläni tuntuisivat toimivan tällä hetkellä (tämä on sitten salaisuus, en ole kertonut siitä kenellekään).
Toinen ravintopyramidi. Lisäisin oluen eteen sanan ”belgialainen”.
Esimerkiksi töissä otan ensin ison kasan salaattia (ekstraoliiviöljy ja balsamiviinietikka eivät haittaa), näön vuoksi perunan tai nökkösen riisiä ja sitten kaikkea mitä on, kalaa, kanaa, lihaa ja kasviksia. Jos joskus on vaikka paistettua maksaa, pekonia ja sipulia, niin nam.
Kotona kovia sanoja ovat oliiviöljy, voi, kerma, 10% kreikkalainen jugurtti ja punainen maito (ja mikä ettei välillä punainen viinikin, tai belgialainen olut). Voileivän päälle salaattia, juustoa, meetwurstia, kurkkua, tomaattia, oikeita suolakurkkuja, oliiveja, jalapenoja, Kallen mätitahnaa – itse leipä kaiken alla saa olla aika ohut…
Jos tekee mieli mehua, juon ensin litran vettä. Sitten sitä mehua niin paljon kuin mieli tekee. Kun mehua menee vähemmän, voi ostaa niitä kalliimpia tuorepuristettuja, missä on hedelmälihaa tallella.
Oudoin seuraus tällaisesta syömisestä on, ettei tee mieli kauheasti makeaa. Minun! Täh? Kesällä laivalta ostettua Wiener Nougat’ta ja pingviinisalmiakkia on vieläkin jäljellä! Tietysti kaikki kiinnostavat suklaa- ja salmiakkiuutuudet pitää edelleen testata, mutta pieni määrä näitä omia suosikkimakeuksiakin kerralla tuntuu riittävältä.
Voin hyvin. Päivisin ei tule väsymyskohtauksia. Virtaa riittää esimerkiksi tällaisten blogikirjoitusten väkäämiseen. Keksin kyllä aika monta muutakin syytä, miksi olo on nyt parempi kuin vuosiin. Ehkä ruualla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Tästä tulisi vähän tieteellisempää, jos siirtyisin välillä kontrolliksi muutamaksi viikoksi kunnon tärkkelysmössötykseen. Ongelma on, etten halua.
Tämä on nyt, luulen että tilanne muuttuu jos ja kun joskus alan taas harjoitella enemmän juoksua.
Tiivistetysti: hiilihydraatit ovat urheilijan ruokaa.
Mitä enemmän kestävyysurheiluun satsaa sitä enemmän hiilihydraatteja tarvitaan. Karppaava ultrajuoksija on vain hölmö, jos karppaa myös kisojen ja kovien harjoitusten aikana – ainakin jos haluaa myös pärjätä niissä kisoissa.
Pitkät ultrajuoksut ovat tietysti aika äärimmäistä urheilua, mutta jotain opittaavaa lajin harrastajien syömisistä on varmasti meillä lyhyempien matkojen juoksijoillakin. Sunny Blende kuvasi ultrajuoksukilpailuja syömis- ja juomiskilpailuiksi, joihin on heitetty mukaan vähän liikuntaa ja maisemien katselua. Lyhyesti: ultrajuoksijan on hyvä syödä paljon ja kaikkea.
Scott Jurek on kirjoittanut kirjan nimeltä Eat and run. Scott Jurek on kasvissyöjä ja voittanut esimerkiksi legendaarisen Spartathlon ultrajuoksun kolme kertaa ajoilla, joita kovemmin on juossut vain ultrajuoksun suurin legenda Yiannis Kouros. Esittelin edellä (joissain oloissa joillekin) terveellisiä liharuokadieettejä. Jurekin esimerkki osoittaa, että kasvisruualla voi olla huippuluokan kestävyysurheilija.
Syömisten kasvispainotteisuutta puoltavat tietysti voimakkaasti ekologiset seikat. On vaikea kuvitella miten Maapallo voisi elättää seitsemän miljardia isoa lihansyöjäapinaa.
J
Suksihiihtelyä 
